Suomessa on keritty lampaita ja lypsetty lehmiä jo 4000 vuoden ajan, kenties kauemminkin. Ensimmäisistä kotieläimistämme kehittyivät suomalaiset maatiaiseläinrodut. Meillä on vielä tallella alkuperäisiä vanhoja maatiaisrotuja, kuten itäsuomalainen kyyttölehmä, suomenhevonen, suomenlammas ja maatiaiskana. Ainoastaan alkuperäinen suomensika ja sen kaksi erillistä maantieteellistä kantaa ovat kuolleet sukupuuttoon.
Monet alkuperäisrotumme ovat nykyisin pieniä, uhanalaisia rotuja. Niitä ylläpidetään erityisissä säilytyskarjoissa, joina Suomessa toimivat Pelson ja Sukevan vankiloiden maatilat. Eläimiä on myös maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa, koulutiloilla ja yksityisillä omistajilla. Rotujen geeniainesta säilytetään pakastamalla sukusoluja ja alkioita geenipankkiin.
Syrjäytymässä olevilla maatiaisroduilla on taloudellis-biologinen ja tieteellinen merkitys. Niiden erityisominaisuuksia voidaan tarvita tulevaisuuden kotieläintaloudessa, koska tuotanto-olosuhteet, jalostustavoitteet ja kuluttajien tarpeet muuttuvat. Ihmisen kesyttämien eläinlajien geneettinen monimuotoisuus turvataan yhdeltä osaltaan ylläpitämällä alkuperäisrotuja.
Maatiaisrotujen sukupuutto merkitsisi myös suomalaisen kulttuurin köyhtymistä. Rodut ovat tärkeä osa suomalaisuutta ja ansaitsevat tulla säilytetyksi elävänä osana maamme kulttuuriperintöä.
Lähde: http://www.maatiainen.fi/elaimet.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.