keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Valkoisen rotutietoisuuden puolustus

Eriäviä mielipiteitä

Toimittajan pitkäaikainen ystävä selittää, miksi hän ei enää lue American Renaissancea.

Malcolm Meldahl (American Renaissance, December 1993)

Rakas Sam. Koska olemme olleet kauan ystäviä ja koska olemme myös käyneet koulua yhdessä, minun pitänee selittää sinulle, miksi en aio uusia American Renaissance -lehden tilausta.

Se, että olen tilannut pamflettiasi, on aina johtunut enemmän uteliaisuudestani sinua kohtaan kuin kiinnostuksestani rasismia (racialism) kohtaan. Olen aina pitänyt tätä aihetta hieman epämiellyttävänä, mutta sinun ajatuksesi ovat olleet tervetullut haaste itseriittoiselle liberalismilleni. Ja olen myös ihaillut sitä, että olet rohkeasti aloittanut tämän kaikkein arkaluonteisimman aiheen käsittelyn. Luoja tietää, että se tarvitsee rehellistä keskustelua näinä poliittisesti korrektin hysterian aikoina. Olen ollut American Renaissancen tilaaja alusta asti. Ja olen kyllästynyt siihen. Olet jo kuullut useimmat vastaväitteeni, mutta haluan kuitenkin tehdä niistä yhteenvedon.

1. "AR on toivottoman utopistinen. Siinä unelmoidaan valtiosta tai yhteiskunnasta, joka ei tule ikinä toteutumaan. Rasistien aika on jo ohi. (Historical processes have already overrun the racialist’s hour.)"

2. "Näin ollen AR on tarpeeton. Sen esittämästä näkökulmasta - oli se sitten historiallisen ihmisluonnon suhteen kuinka 'realistinen' tahansa - ei ole apua elämän uudelleenkeksimisessä seuraavalla aikakaudella. Suuri etninen ja taloudellinen sekoitus on jo täällä. Siihen liittyy ongelmia, mutta valittamisesta ei ole hyötyä."

Mitä se hyödyttää, että yritetään työntää virtaa taaksepäin? Mitä se hyödyttää, että pyritään vakiinnuttamaan uudelleen vanhoja ennakkoluuloja? Mitä se hyödyttää, että yllytetään ihmisiä tribalisaatioon, kun yhteiskuntamme kulkee kohti entistä suurempaa sekoittumista? Meidän on kohdattava tämä tosiasia, pidimme siitä tai emme. Voin hyväksyä liberalismiin liittyvän epäoikeudenmukaisuuden ja sorron julkistamisen, mutta AR menee tätä pidemmälle.

Kuten tiedät, en ole ikinä voinut hyväksyä sitä, että American Renaissancea motivoi tietynlainen vihamielisyys (animus). Joskus tämä vihamielisyys on avointa, mutta yleensä se on peiteltyä. Ja pelkään, että se todella edesauttaa ihmisten loukkaamista tai ainakin kommentin "No, näin on parempi" lausumista. Ja tästä pääsenkin kokonaan toisen kokoluokan vastaväitteeseen:

3. "Mielestäni AR:n näkökulmassa ei ole uskonnollisia mahdollisuuksia. AR on traktaatti, joka on rajoittunut biologisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin asioihin. Uskon, että 'lopullinen päämäärämme' ('end of all our exploring') - pääsimme sinne tai emme - on jonkinlainen uskonnollinen ymmärrys. Ja jokin syvällinen sanoo, että AR:n näkökulma on haitallinen päämäärämme kannalta. En tiedä, onko mahdollista omata yhtä aikaa sekä rasistinen (racialist) näkökulma tai sosiaalinen filosofia että puhdas ja uskollinen sydän. Mutta tiedän kuitenkin, että minulta se ei onnistuisi. Epäilen, että se ei ole tänä päivänä mahdollista, vaikka se on saattanut olla mahdollista menneisyydessä - esimerkiksi Lincolnille. Minua huolestuttaisi se, että rotufilosofiaani olisi saatettu käyttää - tai voitaisiin käyttää - vihan ja ilkeyden ilmaisemisen välineenä; tai parhaimmillaankin toiseen suuntaan katsomisen välineenä. Ja tämä vie minut viimeiseen vastaväitteeseeni, joka on kaikkein huolestuttavin."

4. "Mielestäni teillä ei ole tahtoa tai keinoja vastustaa niitä ylilyöntejä, joita olisi mahdollista tehdä AR:n ideologian nimissä. Todellakin, se vahvistus, jonka AR:n jotakuinkin vakuuttavat ja rauhalliset argumentit voisivat antaa etniselle puhdistukselle, hyytää sielun. Sellaisia jääkenkiä, jotka olisivat niin terävät ja vahvat, että ne voisivat estää teitä luisumasta filosofiselta kaltevalta pinnalta pohjalle ja verilöylyyn, ei ole olemassa. Mielestäni teillä ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa vastustaa sitä barbarismia, jota voitaisiin toteuttaa ajatustenne nimissä. Pelkään, että jos rasistiset ideanne voittaisivat poliittisesti, niin sinusta saattaisi pahimmassa tapauksessa tulla Goebbelsin kaltainen hahmo; ja parhaimmassa tapauksessakin Pravdan toimittajan kaltainen hahmo. Te taistelette innokkaasti liberalismia ja sen selkeitä ylilyöntejä vastaan. Haluaisin, että te yrittäisitte yhtä innokkaasti säilyttää sen, mikä on hyvää ja ihailtavaa liberalismin sympatioissa ja tasavaltalaisessa hengessä. Teidän 'kovat totuutenne' on asetettu yhdelle vektorille - ja tämä vektori osoittaa väärään suuntaan."

Sinä tarjoat inhimillisten erojen rationalistista uudelleen löytämistä - ja viittaat epäsuorasti tästä seuraaviin sosiaalisiin käytäntöihin. Mutta tunne inhimillisistä eroista on tärkeämpi ja paljon syvempi kuin mikään rationalistinen arvio. Ja jokainen rasismin muoto ottaa välittömästi nämä tunnereaktiot, ymmärtää niitä, kodifioi ne ja tekee niistä todellisen rukousnauhan eli harkitsemattoman loitsun. Tiedän, millaista on antaa periksi inhon tunteelle. Ihmisen luonnossa on jonkinlainen syvään juurtunut taipumus, joka vastaa siihen. Se huutaa vastausta.

Rasismi organisoi suuren osan näistä tuntemuksista (eli lähinnä pelon ja syyllisyydentunteen); rasismi tekee niistä rakennelman, joka on tunteiden aktivoima ja jolle mieli antaa oikeutuksen. AR on mefistolainen (Mephistophelian). Se on vakuuttava. Se houkuttelee minua, mutta tämä ei tee siitä kelvollista. Se tarjoaa helpon ulospääsyn. Se on kuin matelija, joka ohjaa luontomme parempia enkeleitä.

Hyväksyn täysin taistelun hurskastelua ja kaksinaamaisuutta vastaan. Meidän kaikkien on käytävä tällaista taistelua itsemme ja sielujemme tähden. Mutta luulen, että olen päätynyt ajattelemaan, että minun ei pitäisi tukea rahallisesti sellaisten ideoiden edistämistä, joilla ei parhaassa tapauksessa ole tulevaisuutta; ja jotka saattavat pahimmassa tapauksessa auttaa menneisyyden suurimpien kauhujen toistamisessa. Viime kädessä pelkään, että AR hyökkää sitä vastaan, mikä voi antaa ihmiselämälle sen korkeimman ymmärryksen muodon. Ajat ovat muuttuneet. Nykyään Jefferson lausuisi todennäköisesti eri tavalla kuin hän lausui silloin. Sinä käytät vanhentunutta kieltä ja kaupittelet vaarallista nostalgiaa.

Tämän vuoksi en aio enää uusia tilaustani.

Malcolm Meldahl kävi high schoolia AR:n toimittajan kanssa, ja he ovat olleet ystäviä siitä lähtien. Hra Meldahl asuu Cape Codissa vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1993/12/index.html#cover


Vastaus

Samuel Taylor (American Renaissance, December 1993)

On luonnollisesti pettymys, että vanha ystävä ei ole vakuuttunut, vaikka hän on lukenut American Renaissancea kolmen vuoden ajan. Mutta tästä huolimatta on sanottava, että sinä luit julkaisuani kauan - kauemmin kuin kukaan ystävä tai toimittaja olisi voinut pyytää.

Esität monia vastaväitteitä, mutta vain yhdellä vastaväitteellä on todella merkitystä. Ja tämä on se käsitys, jonka mukaan valkoisten harjoittama rodullinen ajattelu on luonnostaan pahaa; ja jonka mukaan se voi olla seurausta ainoastaan vihamielisyydestä (animus) eli "vihasta" ("hatred") (lehdistö käyttää aina tätä termiä). Valkoisten rotutietoisuus on työnnetty valtavirran ulkopuolelle, koska niin monet ihmiset on opetettu ajattelemaan tällä tavalla. Ja täytyy sanoa, että on tuskallista huomata, että sinä ajattelet minusta tällä tavalla. Minua harmittaa, jos vieraat pitävät minua pahana. Ja minua masentaa, jos ystäväni pitävät minua pahana.

Mutta sinä kuitenkin tunnustat, että monet AR:n esittämistä näkemyksistä ovat vakuuttavia. Olenko väärässä, kun epäilen, että jos sinä et enää pitäisi AR:n sanomaa moraalittomana, niin muut vastaväitteesi heikentyisivät (would drop away)? Sinä hylkäät näkemyksen, joka (kuten sinä tunnustat) ajaa sinun etuasi ja saattaa jopa ilmentää vaistojasi. Mutta tästä huolimatta sinä olet valmis luopumaan edusta, koska sinä pidät kyseistä etua vääränä - ja tämä on ihailtava kannanotto.

Mielestäni ne tunnontuskat, joita sinä ilmaiset, kuuluvat väestömme tunnusmerkkien joukkoon. Uskon, että valkoisten täytyy - epätavallisessa määrin - uskoa, että se, mitä he tekevät ryhmänä, ei ole pelkästään tarkoituksenmukaista vaan myös moraalista. Tämä on yksi suurista vahvuuksistamme, ja minä en halua sanoa sinulle, että sinun pitäisi hylätä tunnontuskasi. Sen sijaan minun tehtäväni on vakuuttaa sinut - ja muutkin sellaiset ihmiset, jotka jakavat tunteesi oikeudenmukaisuudesta ja jalomielisyydestä - siitä, että valkoisten pyrkimys puolustaa omaa etuaan ei ole pelkästään luonnollista vaan myös oikein. Sillä vasta tämän jälkeen he käyttävät erikoislaatuisia ominaisuuksiaan oman rotunsa ja kulttuurinsa puolustamiseen sen sijaan, että he sallisivat näiden ominaisuuksien nimissä toteutettavan, omaan väestöön kohdistuvan riiston (dispossession) (kuten he tällä hetkellä sallivat).

Vähäisempiä vastaväitteitä

Ennen kuin käsittelen tätä elintärkeää kysymystä, vastaan niihin väitteisiin, jotka ovat mielestäni vähemmän tärkeitä. Kaksi ensimmäistä väitettä kuuluvat samaan argumenttiin: AR:n maailmankuvan tukeminen on hyödytöntä, koska sen mukainen maailma ei tule ikinä toteutumaan.

Sinä sanot, että "Rasistien aika on jo ohi". Mutta jos mietit tätä väitettä hetken, niin sinun pitäisi vakuuttua siitä, että se ei pidä paikkaansa. Rasismi marssii tällä hetkellä voitosta voittoon - kaikkien muiden paitsi valkoisten keskuudessa. Yhdysvalloissa mustat, hispaanot ja jopa aasialaiset yhdistävät voimansa rodun puitteissa (innokkaammin kuin koskaan aikaisemmin) poimiakseen etuoikeuksia valkoisilta (to extract privileges from whites). Rotu on keskeinen osa miljoonien ei-valkoisten identiteettiä; rotu painaa leimansa (informs) heidän ajatuksiinsa ja tekoihinsa. Todellakin, kansallistunnon puolustaminen lisääntyy räjähdysmäisesti jokaisen maanosan jokaisessa kolkassa (ja toisinaan se johtaa väkivaltaan). Ja tämä kansallistunnon puolustaminen ei heijasta pelkästään rotua; se heijastaa kaikenlaisia inhimillisiä eroja.

Nykyisessä rodullisessa kuurissa (regimen) on kyse yksipuolisesta aseistariisunnasta. Ei-valkoiset voivat kiusata ja pelotella valkoisia, koska ei-valkoisilla on selkeät käsitykset rodullisista eduistaan; kun taas valkoisilla ei ole selkeää käsitystä omasta edustaan. Erityisesti mustien keskuudessa rotu tulee ennen kaikkea muuta. Kun he kilpailevat valkoisten kanssa, he vetävät lähes aina yhtä köyttä - riippumatta siitä, kuinka paljon heidän keskuudessaan on sisäisiä eroavaisuuksia.

Tämän vuoksi mustat eivät torjuneet rap-laulaja Sister Souljahin ehdotusta (Sister Souljah ehdotti, että mustat lopettaisivat toistensa tappamisen viikon ajaksi ja tappaisivat toistensa sijaan valkoisia). Tämän vuoksi niitä huligaaneja, jotka lähes tappoivat Reginald Dennyn Los Angelesin mellakoiden alkuvaiheessa, kohdeltiin sankareina ja kutsuttiin "LA:n nelikoksi" ("The L.A. Four"). Tämän vuoksi niinkin korruptoitunut ja epäpätevä mies kuin Marion Barry on valittu uudelleen Washington DC:n pormestariksi.

Eli sinun oli ehkä tarkoitus sanoa, että valkoisilla rasisteilla ei ole toivoa. Tuohon väitteeseen sanoisin ainoastaan, että kymmenen vuotta sitten kukaan ei odottanut, että Neuvostoliitto katoaisi, että Saksa yhdistyisi tai että Jugoslavia revittäisiin hajalle. Historia ei suinkaan ole ohi. Ranskan kuninkaalliset olivat korkeimmassa loistossaan silloin, kun vallankumous kaatoi heidät. Entä jos "liberalismiin liittyvä sorto" - kuten jopa sinä sitä nimität - onkin nousuveden kohteena? Entä jos se tulee ehkä piankin vetäytymään pois? Euroopassa rasistinen oikeisto (racialist right) vaikuttaa kansalliseen politiikkaan. Onko tällainen kehitys mahdottomuus Yhdysvalloissa?

Mutta joka tapauksessa, jos sinä olet valmis luopumaan edusta sen nimissä, mikä on oikein, niin voit varmasti ymmärtää henkilöä, joka tavoittelee sitkeästi jotain asiaa vain siksi, että se on oikein. Maailmanrauhaa, parannuskeinoa syöpään tai oikeanlaista Amerikkaa ei tulla ehkä ikinä saavuttamaan, mutta ihmiset omistavat elämänsä näiden asioiden tavoittelemiseen, koska se on oikein ja koska paljon hyvää voidaan saada aikaan, vaikka täydellistä onnistumista ei saavutettaisikaan.

Uskonnollisia mahdollisuuksia

Jos en ymmärtänyt sitä väärin, niin sinun väitteesi, jonka mukaan rasismilla ei ole "uskonnollisia mahdollisuuksia", on heikoin argumenttisi. En väitä, että rodun ja kulttuurin puolustaminen olisi uskonnollinen tehtävä, mutta mielestäni se ylentää mieltä huomattavasti enemmän kuin sen vastakohta. Monirotuisuuden todellisuus murskaa hengen. Mitä ovat ne erityiset uskonnolliset mahdollisuudet, joita voi löytää Detroitista, Camdenista, Miamista tai Los Angelesin South Centralista? Jumaluus saattaa löytyä tai olla löytymättä omalle väestölle omistautumisesta, mutta jokaisesta amerikkalaisesta kaupungista, joka on muuttunut valkoisesta ei-valkoiseksi, löytyy itse paholainen.

Maamme on tehnyt eräänlaisen sekulaarin uskonnon käsityksestä, jonka mukaan kansakunnan varallisuuden syytäminen ei-valkoisten tuhoamiin kaupunkeihin tuo jollain tavalla takaisin puhtaat kadut ja kohteliaat naapurit. Tämän tehtävän vaatima todellinen työ on armotonta ja henkeä tuhoavaa. En usko, että se on kenellekään se "lopullinen päämäärä", jota sinä etsit.

Jos käännän uskonnollisen argumenttisi päälaelleen, niin voin todeta, että on olemassa monia asioita, joista sinä välität intohimoisesti - kuten runous, rehellisyys, kauneus ja hyvin tehty työ. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin sinun mielestäsi näihin asioihin ei sisälly uskonnollisia mahdollisuuksia. Miksi rasismin pitäisi sisältää tällaisia mahdollisuuksia, jotta se voisi saada sinun tukesi?

Biologiaan liittyviä kysymyksiä

Olen yllättynyt siitä, että sinä kirjoitat ikään kuin se kiinnostus, joka kohdistuu rotueroihin liittyvään tieteelliseen tutkimukseen, olisi vain peite mauttomille inhon tunteille. Monet ihmiset - ja lasken myös itseni tähän joukkoon - ovat lähestyneet rotuun ja älykkyysosamäärään liittyviä kysymyksiä siksi, että he ovat halunneet tietää totuuden. Ja sivumennen sanoen, tämä totuus viittaa siihen, että on todennäköistä, että pohjoisaasialaiset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin valkoiset. Hyväksykäämme tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. (Let the chips fall where they may.)

Sinä muistutat sitä viktoriaanista naista, joka lausui seuraavasti kuultuaan ensimmäisen kerran Darwinin evoluutioteoriasta: "Rukoilen, että se ei ole totta, mutta jos sen on totta, rukoilen, että siitä ei tule laajalti tunnettua." Rodun ja ÄO:n välinen linkki on lähes varmasti totta, ja siitä on tulossa laajalti tunnettu. AR on käsitellyt tätä kysymystä jo pidemmän aikaa, joten en käsittele sitä tässä sen enempää. Sanon ainoastaan sen, että meillä on epätoivoinen tarve suunnitella sellainen inhimillinen järjestelmä, joka tunnustaa rotujen väliset kykyerot; me emme myönnä tätä, mutta se on silti yksi suurimmista kansakuntamme kohtaamista haasteista.

Nykyiset väitteet tasa-arvosta (equality) aiheuttavat ainoastaan epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta ja standardien säälimätöntä tuhoamista. Ne takaavat sen, että jokainen yritys, joka tähtää rotuongelmien ratkaisemiseen, tekee niistä ainoastaan entistä pahempia. Vaikka jonkun henkilön ainoa teko olisi totuuden julkistaminen rodusta ja älykkyydestä, hän tekisi suuren palveluksen oikeudenmukaisuudelle ja edistykselle.

Eli näin ollen rasisti ei ole se, joka tekee näkemyksistään "todellisen rukousnauhan eli harkitsemattoman loitsun", kuten sinä niin kauniisti ilmaisit. Sen sijaan egalitaristi antaa mieltymystensä sokaista itsensä; ja tämä johtaa siihen, että hän ei näe faktoja. Rasisteilla tai edes konservatiiveilla ei ole sellaisia mantroja, jotka turruttaisivat aivoja yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi seuraavat lauseet: "Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi" ("All men are created equal"), "Me olemme maahanmuuttajien kansakunta", "Diversiteetti on vahvuutemme". Liberaalit toistavat näitä iskulauseita aina kuilun partaalle saakka (right up to the edge of the precipice). Ne kuuluvat sinun rukousnauhaasi; ja sinä voisit lisätä siihen vielä yhden helmen: "Valkoinen rotutietoisuus edustaa pahuutta."

Ja näin ollen pääsemme asian ytimeen. Onko se moraalista, jos valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan?

Tämä vastaus saatetaan päätökseen seuraavassa numerossa.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1993/12/index.html#article1


Oikeus itsepuolustukseen

Miksi valkoinen rotutietoisuus on tarpeellista ja moraalista.

Samuel Taylor (American Renaissance, January 1994)

"Tämä teksti päättää AR:n edellisessä numerossa julkaistun vastauksen kirjeeseen; tuossa kirjeessä toimittajan vanha ystävä selitti, miksi hän pitää valkoisten rotutietoisuutta vääränä ja vaarallisena."

Sinä esität seuraavan, perustavanlaatuisen kysymyksen: onko se moraalista, jos valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan? Tähän kysymykseen annetun vastauksen pitäisi olla itsestään selvä; elämmehän me maassa, jossa kaikki muut ryhmät esittävät jatkuvasti rodullisia vaatimuksia valkoisten kustannuksella. Ja silti monet valkoiset ajattelevat, että vaikka rotutietoisuus sopii kaikille muille ryhmille, niin valkoisten rotutietoisuus edustaa poikkeuksellisesti pahuutta. Ja koska he eivät edes ajattele yhteistä etuaan, he eivät näe sitä, kuinka paljon he ovat jo menettäneet.

Meksikon toteuttama valloitus

Tätä voidaan havainnollistaa monella eri tavalla. Kuvitelkaamme esimerkiksi, että Meksiko hyökkäisi Lounais-Amerikkaan ja pyrkisi valloittamaan sen. Mitä meksikolaiset tekisivät uudella alueellaan? He asettaisivat espanjan koulujen ja hallinnon (government) viralliseksi kieleksi. He karkottaisivat suuren osan valkoisesta väestöstä ja korvaisivat heidät meksikolaisilla. He lakkauttaisivat amerikkalaiset juhlapäivät ja korvaisivat ne meksikolaisilla juhlapäivillä. Musiikki, ruoka, koulutus, työtavat ja uskonto - näistä kaikista tulisi pikemminkin meksikolaisia kuin amerikkalaisia.

Ja juuri näin on tietysti jo tapahtunut monilla Kaliforniaan ja Texasiin kuuluvilla alueilla. Äänestysliput on painatettu espanjaksi, ihmiset puhuvat kouluissa espanjaa ja katsovat meksikolaista televisiota, kaupungit juhlivat heinäkuun neljännen (Fourth of July) sijaan Cinco de Mayoa, ja meksikolaiset ovat syrjäyttäneet valkoiset. Samankaltainen invaasio Keski-Amerikasta ja Karibian alueelta on - 30 vuodessa - pienentänyt Miamin valkoisen väestön 90 prosentin enemmistöstä 10 prosentin vähemmistöksi.

Väestömme ja kulttuurimme kannalta katsottuna nämä alueet on menetetty. Ne olivat aikoinaan osa Amerikkaa, mutta nyt niitä hallitsevat muukalaiset. Tämä saattaa vaikuttaa hämmästyttävältä, mutta me olemme luopuneet juuri siitä asiasta, jonka vuoksi kansakunnat lähettävät nuoria miehiään taisteluihin kuolemaan. Väestön, rodun tai kulttuurin eheys kuuluvat niihin harvoihin asioihin, joita kansakunnat arvostavat niin paljon, että ne uhraavat auliisti jopa miljoonia henkiä suojellessaan niitä. Miksi? Siksi, että omien esi-isien kansakunnan suojeleminen on tärkeämpää kuin itse elämä.

Ei ole olemassa tulevaisuudennäkymää, joka olisi hirvittävämpi kuin oman väestön ja kulttuurin sukupuutto. Siihen verrattuna yksilön oma kuolema on merkityksetön. Jokainen terve väestö ymmärtää tämän ilman pohdiskelua; ja se, että tämä tuntemus on karannut valkoisten ihmisten mielistä, on merkki sairaudesta, joka pitää parantaa.

Jos on moraalista vastustaa kansakuntaamme kohdistuvaa aseellista invaasiota, niin silloin on varmasti vielä moraalisempaa vastustaa sellaista invaasiota, joka on aseeton mutta joka tuottaa saman lopputuloksen. Jos ihmisten tappaminen valloituksen torjumiseksi on oikeutettua, niin silloin pitäisi ajatella niin, että valloituksen torjuminen ilman verenvuodatusta on vielä oikeutetumpaa.

Entinen senaattori Eugene MacCarthy on esittänyt ajatuksia, jotka ovat samankaltaisia kuin omat ajatukseni. Hän huomauttaa, että kolonisaatiossa on pohjimmiltaan kyse siitä, että kotoperäiselle väestölle määrätään vieraita käytäntöjä. Tässä mielessä senaattori MacCarthy kutsuu Amerikkaa koko maailman siirtomaaksi. Hän toteaa, että meidän voimamme riittäisi vieraiden määräysten vastustamiseen, mutta me epäonnistumme voiman käyttämisessä. Me ihailemme Mahatma Gandhia siksi, että hän vastusti Britannian toteuttamaa vierasta määräämistä, mutta jos joku valkoinen amerikkalainen vastustaa kaikkien muiden kansakuntien toteuttamaa vierasta määräämistä, häntä kutsutaan rasistiksi (racist) ja kiihkoilijaksi.

Tämä käänteinen moraalisuus edustaa kulttuurista ja rodullista antautumista, ja saattaa olla, että sille ei löydy ennakkotapausta maailman historiasta. Koskaan aikaisemmin ei ole tapahtunut sellaista, että hallitseva väestö olisi vain luovuttanut alueen sellaisille tulokkaille, jotka päättävät muokata sen omaksi kuvakseen. Tällainen toiminta on kieroutunutta - aivan kuten sellainen urheilujoukkue, joka tekisi yhteistyötä vastustajiensa kanssa kukistaakseen itsensä, olisi kieroutunut; tai sellainen poliittinen puolue, joka luovuttaisi kaikki äänestämällä valitut paikkansa vastapuolelle.

Jos köyhimmät ja vähiten koulutetut amerikkalaiset virtaisivat rajan yli Meksikoon - ja eläisivät sosiaaliavustuksilla, vaatisivat englanninkielistä opastusta (instruction) ja vaatisivat äänestämistä ei-kansalaisille (insisting on the ballot for non-citizens) - niin olisiko se moraalitonta, jos meksikolaiset lähettäisivät heidät kotiin? Ei tietenkään olisi.

Mutta jostain syystä on kuitenkin niin, että se olisi moraalitonta, jos me lähettäisimme meksikolaiset kotiin; ja että meidän pitäisi jopa ajatella, että heidän saapumisensa on "diversiteetin juhlaa". "Diversiteetin juhlimisessa" ei ole kyse muusta kuin siitä, että hurrataan valkoisten pienenevälle määrälle (oli sitten kyse valkoisten määrästä koulussa, toimistossa, naapurustossa, kaupungissa tai valtiossa) - ja vain valkoiset on voitu pelotella ylistämään omia menetyksiään. Kuinka suurta "diversiteetin" määrää meidän pitäisi juhlia? Saavatko valkoiset jäädä enemmistöksi, vai edellyttääkö "diversiteetti" sitä, että meistä tulee vähemmistö? Saako määrämme jäädä 49 prosenttiin väkiluvusta, vai voimmeko me lopettaa "diversiteetin juhlimisen" vasta sitten, kun maahanmuutto ja syntyvyyserot ovat vähentäneet meidät olemattomiin?

Viime kädessä yhteiskuntamme kulkee kohti valkoisten ja heidän kulttuurinsa marginalisaatiota. On selvää, että tämä veisi useita sukupolvia, mutta eikö tämä ole se suunta, jonka me olemme valinneet. En halua löytää Haitia, Nicaraguaa, Filippiinejä tai mitään niiden yhdistelmää "lopullisesta päämäärästämme" (käyttääkseni sinun fraasiasi). Haluan löytää Amerikan. Miksi tämä on väärin tai moraalitonta?

Ja pyydän huomioimaan, että diversiteetin doktriini olettaa, että vain valkoiset kärsivät omituisen määrittelemättömistä homogeenisuuden kauhuista; ja että vain valkoisia pitää siunata "diversiteetillä". Kukaan ei pyydä Meksikoa toteuttamaan sellaisia "kulttuurin rikastamiseen" tähtääviä käytäntöjä, jotka pienentäisivät hispaanot vähemmistöksi. Tällainen idea saisi ihmiset huutamaan välittömästi: "Kansanmurha." Miksi nämä samat ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi tai jopa vahingoniloisesti vastaavaan valkoisten amerikkalaisten "kansanmurhaan"?

Tämä sama sääntö pätee myös Yhdysvaltojen sisällä: kaikki, mikä oli aikoinaan pelkästään valkoista, pitää integroida, mutta ei-valkoiset voivat paaluttaa (stake out) rajoittamattoman määrän rodullisia yksityisalueita. Tämä on ilmeisintä silloin, kun tarkastellaan mustia; he perustavat johdonmukaisesti mustia ylioppilaskuntia, mustia sanomalehtiä, mustia vaalitoimikuntia (political caucuses), mustia yksityiskouluja ja mustia naapurustoja, jonne valkoiset eivät ole tervetulleita. Tämä sääntö on johdonmukainen: "diversiteettiä", riistetyksi tulemista ja pienenevää määrää valkoisille; rodullista solidaarisuutta, etnistä ylpeyttä ja kasvavaa määrää kaikille muille.

Olet ehkä jo huomannut, että minun kantani moraali perustuu ainoastaan yhdenvertaiseen (equal) kohteluun. Minä haluan väestölleni vain sitä, mitä minä tarjoan mielelläni myös muille. Eikö Kultainen sääntö ole moraalin standardi? Se pätee myös rotuihin: älä tee meille sitä, mitä et haluaisi tehtävän itsellesi.

On tietysti totta, että valkoiset eivät ole aina eläneet tämän säännön mukaisesti, mutta meitä on jo rangaistu tarpeeksi vanhoista synneistämme. Minä vastustan sitä hallitsevan ideologian voimakasta asymmetriaa, joka edellyttää, että valkoiset uhraavat rodullisen etunsa samalla, kun kaikki muut ajavat omaa etuaan meidän kustannuksellamme. Ja kun minä vastustan sitä, minun sydämeni on "puhdas ja uskollinen". Miksi sinun sydämesi ei voisi olla?

Kohtalokas asymmetria

Rotuongelmaan liittyy kuitenkin yksi aspekti, joka tulee aina olemaan asymmetrinen. Meksikolaiset eivät tule Amerikkaan ja mustat eivät vaadi pääsyä valkoiseen yhteisöön siksi, että he pyrkisivät ystävällisesti jakamaan "diversiteetin" hyödyt kanssamme. He eivät tule antamaan vaan ottamaan. He tulevat siksi, että ne yhteiskunnat, jotka me olemme rakentaneet, ovat parempia kuin ne yhteiskunnat, joita he pystyvät rakentamaan - ja he haluavat hyötyä esi-isiemme työstä.

Ja minä en moiti heitä tämän vuoksi; he haluavat paremman elämän lapsilleen. Mutta tämä tarkoittaa sitä, että "integraatio" on aina yksisuuntaista - ei-valkoiset tunkeutuvat valkoisten keskuuteen. Valkoiset eivät muuta El Salvadoriin tai Burundiin paremman elämän toivossa.

Tämä ikuinen ja kohtalokas asymmetria selittää sen, miksi "monikulttuurisuuteen", "ksenofobiaan" ja "rasismiin" ("racism") liittyviä valheellisia taisteluita käydään aina valkoisissa valtioissa; ja miksi niillä pyritään aina siihen, että valkoiset saataisiin puolustuskannalle. Valkoiset valtiot houkuttelevat muukalaisia. Ajattelemattomassa anteliaisuudessaan Eurooppa, Amerikka, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti ovat ottaneet vastaan niin paljon ei-valkoisia, että heidän määränsä riittää rinnakkaisten yhteiskuntien ja rodullisen kitkan syntymiseen.

Boliviassa tai Tšadissa ei ole "ksenofobiaongelmaa" ("xenophobia" problem), koska ulkomaalaiset eivät halua asua sellaisissa maissa. Mitkään ulkopuoliset voimat eivät uhkaa Harlemin, Meksikon, Haitin, Etelä-Bronxin, Kambodžan tai Nigerian kulttuurista tai rodullista eheyttä.

Valkoiset osaavat rakentaa miellyttäviä yhteiskuntia, ja tämän vuoksi he kohtaavat ongelman, jota muut rodut eivät kohtaa (paitsi japanilaiset ja pian myös muut pohjoisaasialaiset): jos he eivät jätä muita valtioidensa ulkopuolelle, he hukkuvat tulvan alle. Meidän kriisimme on ainutlaatuinen, sillä vain valkoiset pyyhkäistään pois, jos he eivät tee mitään. Vain valkoisten valtioiden pitää suojella itseään säälimättömältä ja muutoksen aiheuttavalta muukalaisten tulvalta - ja kyse on siis sellaisista muukalaisista, jotka ovat erilaisia kuin me ja jotka lisäksi (kasvavassa määrin) halveksivat meitä ja kaikkea sitä, mitä me edustamme.

Tarkastelussa mustat

Sinä saatat väittää (kuten monet ovat väittäneet), että vaikka nämä argumentit pätisivät niihin ei-kansalaisiin, jotka haluavat tulla Amerikkaan, niin ne eivät päde tänne väkisin tuotujen afrikkalaisten jälkeläisiin. Heidän tilanteensa on epäilemättä erilainen, mutta heidän muodostama uhka on pohjimmiltaan samanlainen.

Ensinnäkin on syytä huomata, että tämän päivän mustat elävät keskuudessamme siksi, että he haluavat elää keskuudessamme. Vaikka afrosentrismi on tällä hetkellä muodissa, niin käytännössä kukaan musta amerikkalainen ei halua elää Afrikassa. Yksi vierailu pimeässä maanosassa riittää yleensä vieroittamaan jopa kiivaimmat mustan ylivallan kannattajat (black supremacists) tästä halusta. He saattavat ottaa afrikkalaiset nimet ja käyttää afrikkalaisia vaatteita, mutta he elävät mieluummin maassa, jossa on hyvä terveydenhuolto ja toimintavarmat puhelimet. Ja lisäksi, valkoiseen amerikkalaiseen rasismiin liittyvistä kliseistä huolimatta Afrikan konsulaateissamme on arkistoituna satojatuhansia viisumihakemuksia. Afrikkalaiset haluavat tulla tänne yhtä innokkaasti kuin kaikki muutkin.

Itse asiassa afrikkalaisamerikkalaiset näyttävät parhaiten toteen rodun supistumattoman luonteen (the irreducible nature of race). Mustat ovat eläneet keskuudessamme vuosisatojen ajan. He ovat muodostuneet kulttuurisesti tällä mantereella. Ja silti he ovat ryhmänä jopa suurempi uhka angloeurooppalaiselle säädyllisyydelle kuin sellaiset ei-valkoiset, jotka saapuvat aitoina muukalaisina.

Mustat (enemmän kuin ketkään muut) hyötyvät yhteiskuntamme vauraudesta ja hyvästä järjestyksestä - sillä he eivät itse pysty rakentamaan tai edes ylläpitämään tällaista yhteiskuntaa; vaikkakin he samaan aikaan itkevät "rasismista", koska heillä ei ole yhtä paljon kuin valkoisilla. He vaativat täysimääräistä osallistumista meidän yhteisöissämme ja instituutioissamme, mutta silti monet heistä pitävät itsestään selvänä sitä, että he voivat sulkea meidät pois omista yhteisöistään ja instituutioistaan.

Mikään ei jää entiselleen sen jälkeen, kun mustat ovat jättäneet siihen jälkensä. Kun mustien määrä saavuttaa tietyn tason, koulut, naapurustot, kaupungit ja jopa valtiot menettävät nopeasti ne ominaisuudet, joita valkoiset pitävät tarpeellisina sivistyneen elämän kannalta. AR on käsitellyt syitä, jotka osoittavat, että tästä ei voi syyttää orjuutta tai Jim Crow -lakeja. Mustat eivät yksinkertaisesti rakenna sellaisia yhteisöjä, joissa valkoiset voisivat elää säädyllisesti. Ja kun me olemme päästäneet heidät omiin yhteisöihimme, niin monet heistä ilmaisevat avoimesti halveksuntansa meitä kohtaan ylenkatsomalla sankareitamme, rikkomalla lakejamme ja ryöstämällä, raiskaamalla ja tappamalla meitä.

Kaikki tietysti tietävät tämän, vaikka vain muutamat myöntävät sen. Se, että mitä asialle pitäisi tehdä, on olennainen kysymys minulle; ja se, että onko se moraalista, jos sille tehdään jotakin, on olennainen kysymys sinulle. Ja itse asiassa, sinä olet jo tehnyt sille jotakin - eli sinä olet tehnyt juuri sen, minkä useimmat valkoiset tekevät. Sinä olet irrottanut itsesi ja perheesi mustista (ja muistakin ei-valkoisista) mahdollisimman suuressa määrin. Uskon, että me voimme olla varmoja siitä, että jos mustat tai hispaanot olisivat enemmistö Cape Codissa, niin sinä et asuisi siellä.

Ei-valkoisista irrottautuminen on vielä toistaiseksi mahdollista, sillä valkoiset ovat yhä enemmistö. Värillinen tulva nousee hitaasti - kortteli korttelilta ja naapurusto naapurustolta - mutta lopulta (kuten väestötieteilijät kertovat) se peittää alleen meidät kaikki. Tässä mielessä ei-valkoiset amerikkalaiset eivät eroa maahanmuuttajista. He tunkeutuvat valkoisten keskuuteen, ja tämän seurauksena valkoiset luonnollisesti perääntyvät. Ja tämän jälkeen se alue, jonka he ovat valloittaneet, muuttuu perustavanlaatuisesti (fundamentally) - ja se ei enää ole meille rakkaiden kulttuuristen ja yhteiskunnallisten perinteiden alainen. Jos Meksiko on käytännössä valloittanut tietyt Texasiin ja Kaliforniaan kuuluvat alueet, niin monet kaupunkimme ovat käytännössä Liberian valloittamia. New Jerseyn Camden on länsimaisen sivilisaation kannalta aivan yhtä menetetty kuin keskinen Miami (central Miami). Jos valkoiset eivät pysty rotuna irrottautumaan ei-valkoisista, he ovat tuhon omia väestönä ja kulttuurina.

Tätä asiaa monimutkaistaa kuitenkin se fakta, että sellaisia ei-valkoisia, jotka omaksuvat sivilisaatiomme ja tekevät siihen tärkeitä kontribuutioita, tulee aina olemaan jonkin verran. Yo-Yo Ma soittaa valkoisen ihmisen musiikkia ikään kuin hänen esi-isänsä olisivat kirjoittaneet sen. Thomas Sowell kirjoittaa kauniilla tavalla eurooppalaisen oppineisuusperinteen mukaisesti. Ja lisäksi, jos ei-valkoisten määrä on pieni, jopa tavalliset ei-valkoiset omaksuvat enemmistön kulttuurin; heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta heti kun ei-valkoisten konsentraatio saavuttaa kriittisen massan, rodullis-kulttuurinen lojaalisuus alkaa aiheuttaa eripuraisuutta kohtalokkaalla tavalla. Me näemme tähän viittaavia todisteita joka puolella. Maamme on jo selkeästi kohtalokkaan eripuraisuuden vyöhykkeellä, ja rodulliset jakolinjat syvenevät päivä päivältä.

Ongelma on siis tämä. Jos me emme tee mitään, niin ajan mittaan koko Amerikka muuttuu Detroitiksi ja Los Angelesin South Centraliksi. Siitä angloeurooppalaisesta kulttuurista, jota me molemmat rakastamme, ei jää jäljelle mitään. Ei mitään. Esi-isiemme toiveet ja uhraukset olisivat menneet hukkaan, ja heidän rakentamansa sivilisaatio olisi tuhoutunut. Meidän selviytymisemme on vaakalaudalla, ja mielestäni mikään ei voi pelastaa meitä, jos me emme voi vapaasti irrottautua.

Joten sanon vielä kerran, että tämä on meidän ainutlaatuinen dilemmamme. Ei-valkoiset seuraavat meitä (riippumatta siitä, minne me menemme), koska he himoitsevat sitä, mitä me rakennamme. Mutta kun heitä saapuu perille riittävä määrä, niin he tuhoavat sen, mitä he tulivat etsimään.

Minä pyydän ainoastaan, että valkoiset jätetään rauhaan ja että heidän kulttuurinsa ja sivilisaationsa annetaan kehittyä ilman häiriötä. Onko se liikaa vaadittu? Onko se moraalitonta?

Verilöylyn uhka

Vaikuttaa siltä, että sinä oletat, että vähäisinkin valkoinen rotutietoisuus ja lievinkin itsepuolustusasenne johtavat verilöylyyn. Julistanko minä itseni potentiaaliseksi massamurhaajaksi, jos minä laitan oman väestöni etusijalle ja jos minä haluan, että minut jätetään rauhaan? Onko niin, että jos minä totean, että Thomas Jefferson ja Abraham Lincoln ajattelivat, että monirotuinen yhteiskunta ei voisi menestyä, niin minusta ei tule heidän seuraajaansa vaan Adolf Hitlerin seuraaja? Uskon, että jos me keskustelisimme mistä tahansa muusta asiasta, niin sinä ymmärtäisit, kuinka suunnatonta henkistä harppausta sinä olet tekemässä.

Otetaan esimerkiksi presidentti Clinton. Hän haluaa sosiaalistetun hoidon (socialized medicine) Amerikkaan. Hän haluaa järjestelmän, jossa lääketieteellinen hoito maksetaan ja kulutetaan seuraavan periaatteen mukaisesti: "Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan." ("From each according to his ability, to each according to his need.") Mutta eikö tämä ole se teoria, joka johti Stalinin toteuttamiin verilöylyihin, Gulagiin, Itä-Euroopan orjuuttamiseen ja Kamputsean teurastukseen? Ehkä sinun olisi parasta varoittaa presidenttiä.

Voisin myös huomauttaa, että aina Ranskan vallankumouksesta lähtien ihmisiä on tapettu paljon enemmän tasa-arvon ja veljeyden nimissä kuin separaation nimissä. Miksi pelkosi on niin valikoivaa?

On epäilemättä niin, että jos me puolustamme itseämme, niin me epäämme muilta jotain sellaista, mitä he haluavat. Tätä ei voi välttää. Jos joku haluaa sinun lompakkosi, niin sinä epäät häneltä lompakon sisällön, jos sinä puolustat itseäsi. Jotkut sellaiset ei-valkoiset, jotka haluaisivat elää keskuudessamme ja hyötyä saavutuksistamme, eivät pääse elämään keskuuteemme. Tämä on heidän kannaltaan epämiellyttävää, mutta heiltä evätään ainoastaan sellaisen sivilisaation edut, jota he eivät rakentaneet.

Sinä olet hyvä ja antelias, kun sinä olet huolissasi siitä, että ei-valkoiset saattaisivat kärsiä, jos valkoiset saisivat takaisin tunteen rodullisesta edustaan. Mutta eivätkö meidän kärsimyksemme merkitse mitään? Eivätkö ne kuolemat ja menetykset, joita mustat rikolliset ja hispaanorikolliset aiheuttavat valkoisille, merkitse mitään? Eikö julkisten koulujemme romahtaminen merkitse mitään? Eikö perinteidemme parjaaminen merkitse mitään? Eivätkö niiden valkoisten kärsimykset, jotka ajetaan pois naapurustoistaan, merkitse mitään? Eikö se merkitse mitään, että merkittävät kaupunkimme muuttuvat rappion tyyssijoiksi? Eikö kulttuurisen sukupuuton pitkän tähtäimen uhka merkitse mitään?

Joskus vaikuttaa siltä, ikään kuin valkoisten enemmistön mielestä olisi parempi kadota hiljaisesti kuin tehdä jotain sellaista, jota joku muu ryhmä pitää epämiellyttävänä. Jotkut ihmiset ovat äärimmäisiä pasifisteja; he tulisivat mieluummin tapetuiksi kuin käyttäisivät väkivaltaa pelastaakseen itsensä - mutta tällaisia ihmisiä pidetään väistämättä outoina. Miksi on niin, että niin monet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole yksilötason pasifisteja, ovat kuitenkin rodullisia pasifisteja? He eivät epäröisi puolustaa perheitään, mutta he kieltäytyvät puolustamasta rotuaan ja kulttuuriaan silloin, kun niitä uhataan vastaavalla tavalla.

Itsepuolustus ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi lupa käyttää väkivaltaa; ja ei ole mahdollista taata sitä, että itsepuolustus ei ikinä menisi liian pitkälle. Mutta meidän tilanteemme on kuitenkin sellainen, että meidän pitää valita joko riistetyksi tuleminen tai jonkinlainen toiminta riistetyksi tulemisen estämiseksi. Ja jos me haluamme valita normaalin, terveen ja moraalisen tien, meidän täytyy toimia.

Vihamielisyys

Sinä väität havaitsevasi vihamielisyyttä AR:n sivuilta, ja se on sinun mielestäsi riittävä syy rasismin (racialism) kumoamiseen. Minä uskon, että osa siitä, mitä sinä havaitset, edustaa omia ennakkoluulojasi. Nykyään jokaista valkoisen rotutietoisuuden ilmausta kutsutaan "vihaksi"; aivan kuten neuvostoliittolaisilla oli tapana pitää kaikkea vapaisiin markkinoihin kohdistuvaa kiinnostusta mielisairautena.

Minä olen ensisijaisesti lojaali väestölleni, rodulleni ja kulttuurilleni. Tämä ei johdu siitä, että ne olisivat parhaita - vaikka minä saatan pitää niistä paljon - vaan se johtuu siitä, että ne ovat minun omiani. Kuten ranskalainen sananparsi asian ilmaisee: "Kaikki kansakunnat ovat omasta mielestään parempia kuin naapurinsa; ja kaikki kansakunnat ovat oikeassa." ("All nations think themselves better than their neighbors; and all nations are right.") Jostain syystä säännöt ovat kuitenkin muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana - mutta vain valkoisten kannalta katsottuna. Jos musta mies sanoo: "Rakastan mustia ihmisiä" tai jos hispaano sanoo: "Rakastan latinoja", heidän sanaansa luotetaan ja kukaan ei paheksu heitä. Mutta jos valkoinen mies sanoo: "Rakastan valkoisia ihmisiä", häneen suhtaudutaan ikään kuin hän olisi sanonut: "Vihaan lattareita ja nekruja." ("I hate spics and niggers.")

Uskon, että se vihamielisyys, jota sinä väität havaitsevasi, on suurelta osin seurausta ainoastaan tämän kaksoisstandardin soveltamisesta, mutta olettakaamme, että kyse on muustakin kuin tästä. Vaikka AR:n sivuilta löytyisikin vihamielisyyttä, niin se ei todellakaan ole rasismin liikkeellepaneva voima (driving force); sen sijaan se on luonnollinen reaktio, jonka aiheuttaa valkoiseen ja länsimaiseen yhteiskuntaan kohdistuva todellinen uhka. AR ei edusta sellaista älyllistä teeskentelyä, jonka tarkoituksena olisi salata rodullisen vihamielisyyden subjektiivinen synti. Sen sijaan sekä vihamielisyys että valkoinen rotutietoisuus ovat luonnollisia reaktioita, jotka johtuvat objektiivisesta riistetyksi tulemisen uhasta. Ne oman ryhmämme jäsenet, jotka auttavat ja tukevat ei-valkoisia, provosoivat kaikkein luontevimmin vihamielisyyttä; sillä ilman heidän apuaan ja tukeaan ei-valkoiset eivät voisi uhata meitä.

Sinä kirjoitat ikään kuin me eläisimme edelleen yhteiskunnassa, joka on ylivoimaisen angloeurooppalainen ja jossa elää vain pieni määrä avuttomia ja oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta ansaitsevia ei-valkoisia. Jos joku tuntisi vihamielisyyttä sellaista voimatonta ulkoryhmää (out-group) kohtaan, joka ei aiheuta uhkaa, niin häntä voitaisiin moittia; mutta jos joku ei tunne vihamielisyyttä tai edes pelkoa niitä ryhmiä kohtaan, jotka uhkaavat valtiomme luonnetta (character) - ja niitä valkoisia kohtaan, jotka hurraavat heille - niin hän käyttäytyy täysin luonnottomasti. Sinun (ja muidenkin liberaalien) mielestä jokainen terve yritys, joka tähtää maamme eurooppalaisen luonteen säilyttämiseen, on todiste moraalisesta viallisuudesta.

Esitän seuraavaksi rinnastuksen, joka saattaa selvittää sitä, että miltä se tuntuu, kun motiivisi aina kyseenalaistetaan ja kun argumenttisi aina sivuutetaan. Sinä rakastat omia poikiasi enemmän kuin vieraiden lapsia - et välttämättä siksi, että he olisivat parempia kuin muut lapset, vaan siksi, että he ovat sinun lapsiasi. Tämä on luonnollista ja tervettä. Mielestäni se, että sinä rakastat poikiasi, ei edellytä sitä, että sinä vihaisit muiden ihmisten lapsia tai toivoisit heille pahaa; ja uskon, että sinä olet kanssani tästä asiasta samaa mieltä. Kuvitelkaamme nyt yhteiskunta, joka perustuu sellaiseen käsitykseen, että kaikkien aikuisten pitäisi välittää tasapuolisesti (equally) kaikista lapsista. Tätä ideaa on itse asiassa kokeiltu käytännössä, ja tämä kokeilu on tietysti epäonnistunut.

Tällaisessa yhteiskunnassa sinun luonnollisia tunteitasi kutsuttaisiin kiihkoiluksi. Jokaista rakkaudenosoitusta, jonka sinä kohdistaisit lapsiisi, kutsuttaisiin "vihaksi" muiden lapsia kohtaan. Ja jokaista yritystä selittää, että omien lasten rakastaminen ei edellytä muiden lasten vihaamista, kutsuttaisiin "vakuuttaviksi ja rauhallisiksi argumenteiksi, jotka hyytävät sielun" (näinhän sinä luonnehdit rasistista (racialist) järkeilyä). Miltä sinusta tuntuisi, jos sinuun kohdistettaisiin tällaisia syytöksiä?

Ja itse asiassa todellinen tilanne on paljon pahempi. Kaikki muut vanhemmat pitävät itsestään selvänä sitä, että heidän tulisi rakastaa omia lapsiaan, mutta he eivät välitä ollenkaan sinun lapsistasi. Vain sinun täytyy tehdä uhrauksia vieraiden lasten vuoksi. Jos ilmaisemme tämän rodullisilla termeillä, niin eikö ole niin, että positiivinen syrjintä (affirmative action) ja "diversiteetti" vaativat, että valkoisten pitää käyttäytyä tällä tavalla? Eikö ole niin, että valkoisten pitää rakastaa ei-valkoisten lapsia enemmän kuin omia lapsiaan? Eikö ole niin, että valkoisten pitää hyväksyä rotuun perustuvia rangaistuksia, jotta muut rodut voivat saada rotuun perustuvia palkintoja? Eikö ole niin, että valkoisten pitää hurrata riistetyksi tulemiselle ja iloita oman väestön kutistumisesta? Ja eikö ole niin, että sellaiset valkoiset, jotka kieltäytyvät syleilemästä tätä irvikuvaa, sivuutetaan rappeutuneina?

Oman väestön puolustaminen ei ole "helppo ulospääsy" (kuten sinä sitä nimität). Sinun tapasi toimia - eli se, että ei tehdä mitään - on helppo ulospääsy. Sinä ja minä voimme vielä nauttia klassisesta musiikista, Shakespearen tuotannosta ja itsenäisyyspäivän paraateista (niin kauan kuin olemme elossa). Maamme muuttuu hitaasti julmemmaksi ja tummemmaksi, kurjemmaksi ja väkivaltaisemmaksi, mutta vaikka me emme tekisi mitään, niin me voimme aina paeta angloeurooppalaisen sivistyksen enklaaveihin.

Sinun lastenlapsesi tulevat perimään valtion, jossa he ovat halveksittu vähemmistö ja jossa he eivät pysty välttämään sitä barbarismia, epäpätevyyttä ja korruptiota, jonka aiheuttavat ne kolmannen maailman väestöt, jotka ovat saattaneet syrjäyttää meidät. Sinun lastenlapsesi saattavat elää niemellä, jota kutsutaan Cape Codiksi, mutta se ei tule olemaan samanlainen kuin se Cape Cod, jossa sinä elät. Sinun toimettomuutesi takia siitä on tullut tämän päivän Detroitin ja Los Angelesin South Centralin kaltainen.

Minun aikalaiseni saattavat kirota minut sen vuoksi, mitä minä teen; ja sinun lastenlapsesi tulevat kiroamaan sinut sen vuoksi, mitä sinä et tehnyt.


Lähde: http://www.amren.com/ar/1994/01/index.html#cover