Taistelu biologian ja liberalismin välillä.
Steven Pinker, The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature, Viking, 2002, 528 pp., $27.95
Arvostelijana Samuel Francis (American Renaissance, March 2003)
Tuoreessa trillerielokuvassa Punainen lohikäärme (Red Dragon) näyttelijä Ralph Fiennes näyttelee sarjamurhaajaa, jonka psykopaattinen murhanhimo on seurausta hänen isoäitinsä huonoista kasvatusmenetelmistä. Tuottajien kannalta on valitettavaa, että Steven Pinkerin The Blank Slate -kirja ilmestyi vasta siinä vaiheessa, kun kyseinen elokuva ja sen perustana toiminut kirja oli jo kirjoitettu ja tuotettu - sillä yksi prof. Pinkerin kirjan kohteista on uskomus, jonka mukaan sosiaalinen ympäristö aiheuttaa rikollisen käytöksen. Prof. Pinkerin kirja pyrkii tuhoamaan tälle uskomukselle läheistä sukua olevan laajemman käsityksen, jonka mukaan ihmisillä ei ole synnynnäistä luontoa; ja jonka mukaan ihmiset ovat vain tyhjiä astioita (empty vessels), joihin "kulttuuri", "sosiaalinen ympäristö", "luokkarakenne", "historia" tai joku muu abstraktio voi kaataa haluamiaan nesteitä. Prof. Pinker on MIT:ssä vaikuttava maailmankuulu kielitieteilijä, ja hän on esittänyt samankaltaisia näkemyksiä myös aiemmissa kirjoissaan. Ja kaiken kaikkiaan prof. Pinker onnistuu tässä hänelle hyvin soveltuvassa tuhoamistyössä.
"Tyhjä taulu" ("blank slate") on tietysti vain yksi vertauskuva "tyhjälle astialle", mutta riippumatta siitä, mitä vertauskuvaa käytetään, kyse on käsityksestä, joka kieltää rodun merkityksen ja tärkeyden (tai jopa rodun olemassaolon), ja rodun kieltäminen on ollut yksi tyhjä taulu -opin tärkeimmistä käyttötarkoituksista viime vuosisadalla. Kyseinen sanonta tulee 1600-luvulla vaikuttaneelta John Lockelta (englantilainen filosofi), jonka psykologiaan liittyvä tutkielma kuvasi ihmisluonnon "tyhjäksi tauluksi" ("tabula rasa"), joka vain vastaanottaa aistivaikutelmia (sense impressions) ja on näiden vaikutelmien tuotos. Locke oli myös merkittävä modernin liberalismin arkkitehti, ja suuri osa modernista liberaalista ajattelusta perustuu tavalla tai toisella tyhjä taulu -teoriaan. 1900-luvulla tämän ajatuksen omaksuivat marxistit; he sovelsivat sitä ihmisiin ja aiheuttivat suuren osan moderniin kommunismiin liittyneestä kaaoksesta ja tyranniasta. Mutta kyseisen ajatuksen omaksuivat myös länsimaiset liberaalit - John Dewey, John B. Watson ja hänen perustamansa psykologian "behavioristinen" koulukunta - sekä erityisesti Franz Boas ja hänen antropologinen koulukuntansa, joka vaikutti - Boasin ja hänen opetuslastensa ansiosta - amerikkalaisissa yliopistoissa aina viime aikoihin asti.
Ihmisluonnon kieltävä tyhjä taulu -teoria sai eniten vaikutusvaltaa Boasin antropologisessa koulukunnassa, ja se saavutti ehkä mielettömimmän tasonsa (reductio ad absurdum) (ainakin Amerikan akateemisissa piireissä) niissä samoalaisten seksielämää käsittelevissä sepustuksissa, jotka kirjoitti Margaret Mead (eräs Boasin oppilaista). Tyhjä taulu -teoria ja sen oudot sovellukset ovat selkeästi järjettömiä, mutta tästä huolimatta monet tahot (kuten psykologit, antropologit, sosiologit, historioitsijat ja useimmat muut akateemikot sekä toimittajat, kirjailijat ja jopa Hollywood) ovat ottaneet ne tosissaan, ja tämän seurauksena ne ovat saastuttaneet monien (älymystöön kuulumattomien) järkevien ihmisten mielet. Politiikan puolella suuri osa siitä, mitä "Progressive Era", "New Deal" ja "Great Society" tekivät tai yrittivät tehdä, perusteltiin tyhjä taulu -opilla. Neuvostoliitossa omaisuuden pakotettu uusjako, "lysenkolaisuuden" tuhoisat dogmit sekä yritys poistaa luokat ja muut sosiaalisen hierarkian muodot olivat tyhjä taulu -teorian sovelluksia.
Prof. Pinker esittää, että tyhjä taulu -käsite on läheistä sukua kahdelle muulle käsitteelle, jotka hän myös haastaa: "jalo villi" ("Noble Savage") (ihmiset ovat luonnostaan hyviä tai rauhallisia, ei-hallitsevia, ei-aggressiivisia ja ei-omistushaluisia) ja "haamu koneessa" ("Ghost in the Machine") (ei-materiaalinen mieli on erillään materiaalisesta ruumiista) - ja tämän jälkimmäisen käsitteen hän torjuu tiukasti. Margaret Meadin kuvaus suloisista ja vaarattomista pikku samoalaisista, jotka parittelevat tuntematta syyllisyyttä, pelkoa tai mustasukkaisuutta, on eräs ensin mainitun käsitteen paremmin tunnetuista esimerkeistä. Ja voidaan myös todeta, että Mead onnistui yhdistämään kyseisen jalo villi -käsitteen ja oppi-isältään (eli Boasilta) nappaamansa tyhjä taulu -opin.
Prof. Pinker teurastaa jalo villi -mytologian ilman suurempia vaikeuksia. "Kuten antropologi Derek Freeman myöhemmin [Meadin jälkeen] dokumentoi", hän kirjoittaa, "samoalaiset saattavat pahoinpidellä tai tappaa tyttärensä, jos hän ei ole neitsyt hääyön koittaessa; jos nuori mies ei onnistu neitsyen kosiskelussa, hän saattaa raiskata neitsyen ja kiristää häntä päästäkseen naimisiin; aisankannattajan perhe saattaa hyökätä avionrikkojan kimppuun ja tappaa hänet." Ja mitä tulee "rauhallisiin" tai "lempeisiin" alkuasukkaisiin (primitives), niin antropologit ovat saaneet selville, että "[Kalaharin autiomaan] !Kung San -väestön keskuudessa (populaation kokoon suhteutettu) murhien määrä on korkeampi kuin Amerikan kaupunkien slummikortteleissa (inner cities)". Ja Filippiinien sademetsästä löydetty "lempeä Tasaday-heimo" - jonka keskuudessa ei muka tunnettu "sanoja konfliktille, väkivallalle tai aseille" - osoittautui Ferdinand Marcosin kieron hallituksen sepittämäksi huijaukseksi.
Primitiivisen sodankäynnin aiheuttamat kuolleisuusluvut saattavat kuulostaa pieniltä, jos niitä verrataan modernien sotien aiheuttamiin kuolleisuuslukuihin - ja nämä pieniltä kuulostavat luvut ovat tehneet vaikutuksen joihinkin intellektuelleihin. Mutta monet näistä intellektuelleista "eivät huomaa sitä, että kaksi kuolemantapausta viidenkymmenen hengen joukossa vastaa kymmentä miljoonaa kuolemantapausta Yhdysvaltojen kokoisessa maassa". Ja prof. Pinker viittaa dataan, jonka mukaan (populaation kokoon suhteutettu) miesten kuolleisuus primitiivisten kulttuurien sodissa jättää varjoonsa vastaavan kuolleisuuden Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1900-luvulla (eli verisimmällä vuosisadalla). Eli primitiivisen ihmisen sijaan sivistynyt ihminen vähentää sodan aiheuttamia kuolemantapauksia.
Prof. Pinker on tiukka ja selkeä sen suhteen, että ihmisen "luontaiset" tai "synnynnäiset" ominaispiirteet (characteristics) ja käytös - eli ihmisluonto - ovat olemassa jo siinä vaiheessa, kun kenelläkään ei ole vielä ollut tilaisuutta kirjoittaa tyhjälle taululle. Ja hän myöntää, että aggressiivisuus, sukupuolten väliset erot (sexual differences) ja älykkyys perustuvat suurelta osin geeneihin. Mutta suurta tabua (eli rotua) hän käsittelee epämääräisesti ja jopa ristiriitaisesti.
Hän kannattaa - rotuun perustuvien teorioiden sijaan - Jared Diamondin ja Thomas Sowellin ympäristöön perustuvia teorioita sivilisaation alkuperästä. Ja hän kertoo meille seuraavaa: "Oma näkemykseni... on, että kun tarkastellaan eniten keskustelua herättänyttä rotueroa - eli keskimääräistä ÄO-eroa Yhdysvalloissa asuvien mustien ja valkoisten välillä - niin nykyinen todistusaineisto ei edellytä geneettistä selitystä." Mutta kuusi sivua myöhemmin hän kertoo meille seuraavaa: "... on runsaasti näyttöä siitä, että älykkyys on yksilön stabiili ominaisuus, että se voidaan yhdistää aivojen piirteisiin (mm. aivojen koko, harmaan aineen määrä otsalohkoissa, hermojohtumisen nopeus (speed of neural conduction) ja aivojen glukoosiaineenvaihdunta (metabolism of cerebral glucose)), että yksilön älykkyys on osittain perinnöllinen ominaisuus ja että se ennustaa osan joidenkin elämän lopputulosten (esim. tulot ja sosiaalinen asema) variaatiosta." Ja kun edellä mainittujen asioiden lisäksi otetaan huomioon mustien ja valkoisten erilaiset tulokset ÄO-testeissä, niin tämä kaikki viittaa tietysti siihen, että "eniten keskustelua herättänyt rotuero" selittyy merkittävässä määrin geeneillä ympäristön sijaan.
Prof. Pinker yrittää kiertää rotuerojen merkitystä myös siten, että hän korostaa ihmisluonnon universaalia merkitystä.
"Tyhjän taulun hylkääminen on valottanut paljon enemmän ihmiskunnan psykologista yhtenäisyyttä kuin mitään eroja." Ja lisäksi:
"Ihmiset ovat kvalitatiivisesti (laadullisesti) samanlaisia, mutta he voivat erota toisistaan kvantitatiivisesti (määrällisesti). Kvantitatiiviset erot ovat biologisessa mielessä pieniä, ja niitä havaitaan paljon enemmän etnisen ryhmän tai rodun yksittäisten jäsenten keskuudessa kuin etnisten ryhmien tai rotujen välillä. Nämä ovat rauhoittavia havaintoja. Jokainen rasistinen ideologia, jonka mukaan kaikki tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat samankaltaisia (alike) tai jonka mukaan tietty etninen ryhmä eroaa perustavanlaatuisesti (fundamentally) toisesta etnisestä ryhmästä, perustuu virheellisiin oletuksiin biologiastamme."
Tämä kaikki on hienoa, paitsi että (a) kaikki tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat samankaltaisia siinä mielessä, että tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat geneettisesti lähempänä muita saman ryhmän jäseniä kuin toisten ryhmien jäseniä. Ja (b) kukaan ei vakavissaan väitä, että jokainen musta olisi älyllisesti huonompi kuin jokainen valkoinen tai että mustat ja valkoiset "eroaisivat toisistaan perustavanlaatuisesti". Sen sijaan kyse on siitä, että moderni psykologia (ja kasvavassa määrin myös biologia) osoittaa, että mustien keskimääräinen älykkyys on selvästi matalampi kuin valkoisten keskimääräinen älykkyys. Ja jos yhteiskunnan normit määräytyvät sen perusteella, millaisia yhteiskunnan jäsenet keskimäärin todellisuudessa ovat (ja sosiaaliset normit määräytyvät lähes aina tällä tavalla), niin siinä tapauksessa rotujen väliset ÄO-erot ovat sosiaalisesti merkittäviä. Se, miten yhteiskunta määrittelee ja institutionaalistaa tämän merkittävyyden, on toinen asia; ja tiede ei välttämättä päätä sitä.
Mutta se, mitä prof. Pinker sanoo (tai onnistuu olemaan sanomatta) rodusta, ei välttämättä ole yhtä tärkeää kuin se, että hän yrittää kiemurrella ulos tyhjä taulu / jalo villi -ideologian hylkäämisen seurauksista. Tämän ideologian mukaan ihmiset ovat mukautuvaisia (malleable) ja yhteiskunta voidaan jälleenrakentaa utooppisten linjausten mukaisesti. Prof. Pinker kirjoittaa totuudenmukaisesti, että sen kannattajat "näkivät ihmisten mukautuvaisuuden ja kulttuurin autonomian oppeina, joiden avulla voitaisiin saavuttaa ikivanha unelma - eli ihmiskunnan täydelliseksi tekeminen. He väittivät, että me emme ole juuttuneet siihen, mistä me emme pidä tässä nykyisessä ahdingossamme. Ja mikään ei estä meitä muuttamasta sitä - paitsi tahdon puute ja se takapajuinen uskomus, jonka mukaan biologia jättää meidät siihen pysyvästi."
Mutta jos tyhjä taulu -konsepti ei pidä paikkaansa, niin sen seurauksena se poliittinen agenda, joka tavoitteli ihmiskunnan ja yhteiskunnan täydelliseksi tekemistä - ja myös se etiikka, joka puolusti sellaista täydelliseksi tekemistä moraalisesti pakollisena ihanteena - on vailla perustaa. Jos luokaton, rauhanomainen, rodullisesti ja seksuaalisesti tasa-arvoinen (equal) ja ei-syrjivä (non-discriminatory) ja paljon vähemmän omistushaluinen yhteiskunta ei ole mahdollinen, niin siinä tapauksessa se moraalinen ihanne, joka vaatii meitä yrittämään sellaisen yhteiskunnan luomista ja toteuttamista, muuttuu vähintään merkityksettömäksi ja pahimmillaan vaaralliseksi - siitä yksinkertaisesta syystä, että sellaisen päämäärän tavoittelu vain heikentää tai tuhoaa vallitsevaa yhteiskuntaa (ja tämän yhteiskunnan perinteitä, instituutioita, moraalisia arvoja ja kurinpitoa) ja nostaa poliittisen vallan siekailemattoman tyrannian tasolle.
Prof. Pinker huomaa ainakin osan tästä totuudesta, kun hän viittaa niihin poliittisiin kauhuihin, joihin rajoittamaton tyhjä taulu -ismi on tosiasiassa johtanut. "Natsien toteuttama holokausti oli yksittäinen tapahtuma, joka muutti lukemattomiin poliittisiin ja tieteellisiin aiheisiin liittyviä asenteita", hän kirjoittaa, "mutta se ei ollut ainoa ideologian inspiroima holokausti 1900-luvulla... marxismin nimissä toteutetut joukkomurhat Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kamputseassa ja muissa totalitaristisissa valtioissa" oikeutettiin juuri sillä tyhjä taulu -opilla, jota Marx ja hänen opetuslapsensa kannattivat. "Tyhjällä paperiarkilla ei ole läikkiä (blotches)", Mao Tse-tung kirjoitti, "ja näin ollen sille voidaan kirjoittaa uusimpia ja kauneimpia sanoja ja sille voidaan maalata uusimpia ja kauneimpia kuvia." Prof. Pinker tarjoaa järjettömyyksiin viedyn tyhjä taulu -ismin varhaisemmaksi esimerkiksi Ranskan vallankumouksen hirmuvallan (Reign of Terror) "aristokratiaa" ja epätasa-arvoa (inequality) vastaan. Hän olisi voinut mainita myös sen lähes yhtä armottoman kampanjan, jota moderni liberalismi on käynyt niitä rodullisia, sosiaalisia ja taloudellisia instituutioita vastaan, jotka ovat pysäyttäneet sen matkan kohti täydellistä ihmistä. Richard Herrnstein ja Charles Murray (The Bell Curve -kirjassa) ja Philippe Rushton (Race, Evolution, and Behavior -kirjassa) esittivät melko samanlaisia ajatuksia egalitarismin verisestä perinnöstä.
Mutta prof. Pinker ei ymmärrä sitä (tai ainakin hän pyrkii välttämään sitä johtopäätöstä), että tyhjä taulu / jalo villi -teorian hylkääminen johtaa kyseisen teorian luomien ja oikeuttamien liberaali-radikaali-progressivististen moraalisten ihanteiden ja etiikan hylkäämiseen. Suuri osa hänen kirjastaan on omistettu pyrkimykselle, jonka tavoitteena on osoittaa, että vaikka tyhjä taulu hylättäisiin, niin liberaali moraali ja liberaali etiikka voivat selviytyä; ja että tyhjän taulun hylkääminen ei vahingoita tai haasta niitä vakavasti. Näin ollen, kun otetaan huomioon, mitä me nykyään tiedämme "ihmisten välisistä eroista" ja ihmisten luontaisesta epätasa-arvosta, hän kirjoittaa:
"Ongelma ei ole siinä, että pidetään mahdollisena, että ihmiset saattavat erota toisistaan. Sillä tämä on faktinen kysymys, joka voi ratketa tavalla tai toisella. Ongelma on sellaisessa päättelyssä, jonka mukaan syrjintä, sorto tai kansanmurha ovatkin loppujen lopuksi OK, jos ihmiset osoittautuvat erilaisiksi. Perusarvoja (kuten tasa-arvoa (equality) ja ihmisoikeuksia) ei tulisi pitää tyhjiin tauluihin liittyvän faktisen olettamuksen panttivankeina - sillä tällainen olettamus saatetaan tulevaisuudessa osoittaa vääräksi."
Lukekaa tuo tarkasti, sillä viimeinen lause on melko hämmästyttävä; sillä siinä väitetään, että liberaali etiikka (joka sisältää tasa-arvon ja ihmisoikeudet) pysyy voimassa riippumatta siitä, mitä tiede toteaa ihmisluonnosta - eli suoraan sanoen, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat pyhiä, kiistattomia ja tieteellisen falsifioinnin ulkopuolella. Todellakin, suuri osa prof. Pinkerin kirjasta voidaan ymmärtää siten, että kyseessä on kauaskantoinen yritys, jonka tavoitteena on liberaalin etiikan (ja sen mukana myös tasa-arvon ja ihmisoikeuksien, siten miten ne nykyään ymmärretään) pelastaminen. Sillä "oikeisto" - jolla luultavasti tarkoitetaan "rasisteja", "seksistejä" ja muita oletettuja "syrjinnän, sorron ja kansanmurhan" kannattajia - saattaa pyrkiä haastamaan kyseisen etiikan ja siihen perustuvan poliittisen agendan ihmisen uuden tieteen avulla.
Mutta se ei vain toimi näin, ja tämän vuoksi hitaasti häviävät tyhjän taulun puolustajat raivostuvat aina, kun Arthur Jensen, Edward O. Wilson, Philippe Rushton tai Herrnstein ja Murray ym. haastavat heidän ideologiansa. Sillä he ymmärtävät, että jos ihmisluonto ei ole kehityskelpoinen (perfectible), niin silloin ei ole mitään järkeä yrittää tehdä sitä täydelliseksi; ja he ymmärtävät myös, että silloin on järkevämpää olla yrittämättä täydelliseksi tekemistä - aivan kuten olisi järkevää olla toteuttamatta sellaista prosessia, jonka tavoitteena olisi saada auto toimimaan sukellusveneen tai lentokoneen tavoin. He väittävät, että tyhjän taulun hylkääminen johtaa "kansanmurhaan" ja "sortoon", ja vaikka se ei johtaisi sellaiseen, niin se johtaa varmasti universalismin, egalitarismin, radikalismin ja "oikeuksiin" liittyvän pakkomielteen hylkäämiseen - sekä sellaisten tyrannioiden ja kansanmurhien hylkäämiseen, joiden aiheuttamisessa ja oikeuttamisessa ne ovat auttaneet.
Jos ihmiset eivät ole liberaalin myytin mukaisia tyhjiä tauluja ja jaloja villejä, niin silloin heillä on tiettyjä synnynnäisiä piirteitä, joita sosiaaliset uudistukset ja poliittinen valta eivät voi muuttaa. Ja ainakin varovainen (prudential) etiikka voidaan perustaa näihin ihmisluonnon syvään juurtuneisiin piirteisiin. Prof. Pinker suostuu myöntämään, että utopismin (utopianism) äärimmäisemmät versiot eivät ole mahdollisia, mutta hänen luettelonsa - jossa hän vahvistaa osan ihmisluonnon pysyvimmistä ja ilmeisimmistä piirteistä - tuo mieleen jotain ihan muuta kuin Rousseaun, Marxin ja Boasin etiikan. Näihin piirteisiin, joita hän kuvailee sivulla 294, kuuluvat:
"Perhesiteiden ensisijaisuus (ja siitä johtuva nepotismi ja periminen) kaikissa ihmisyhteisöissä."
"Yhteisöllisen jakamisen rajallisuus ihmisryhmissä - mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät tue julkishyödykkeitä (public goods) ja vetelehtivät, jos vastavuoroisuutta ei edellytetä."
"Hallitsevuuden (dominance) ja väkivallan universaalisuus ihmisyhteisöissä; ja niiden taustalla olevat geneettiset ja neurologiset mekanismit."
"Etnosentrismin ja muiden 'ryhmä vastaan ryhmä' -vihamielisyyksien universaalisuus; ja se, kuinka helposti tällaiset vihamielisyydet voidaan herättää."
"Älykkyyden, tunnollisuuden ja antisosiaalisten taipumusten osittainen perinnöllisyys - mikä tarkoittaa sitä, että epätasa-arvoa ilmenee jopa täydellisen oikeudenmukaisissa talousjärjestelmissä; ja näin ollen meillä on edessämme luontainen vaihtokauppa tasa-arvon ja vapauden välillä."
"Sellaisten puolustusmekanismien, omahyväisten harhojen ja älyllisten ristiriitaisuuksien vallitsevuus, joiden avulla ihmiset pettävät itseään oman itsenäisyytensä, viisautensa ja rehellisyytensä suhteen."
"Sukulaisten ja ystävien suosiminen."
"Alttius tabu-mentaliteettiin."
"Taipumus sekoittaa moraali ja yhdenmukaisuus, asema, siisteys tai kauneus keskenään."
Kun otetaan huomioon, että tällaiset piirteet kuuluvat luonnostaan ihmisluontoon ja manifestoituvat ihmisen käytöksessä, niin ainoastaan massiivinen geenitekniikkaohjelma (nothing short of massive genetic engineering) voisi luoda lajin, joka pystyisi toteuttamaan liberaalit ihanteet. Liberalismi (katsotaan sitten klassista 1800-luvun versiota tai modernia sosiaalidemokraattista lajiketta) on tunnettu siitä, että siihen kuuluu esimerkiksi seuraavanlaisia uskomuksia: oppi edistymisestä (käsitys, jonka mukaan ihmisluonto muuttuu tai voi muuttua paremmaksi ajan myötä); ajatus siitä, että ihmiset pystyvät muovaamaan omaa luontoaan ja yhteiskuntiaan omien mieltymystensä mukaisiksi; ihmisten tasa-arvoisuus ja ajatus siitä, että vallan ja omaisuuden suhteen tasa-arvoisempi (more egalitarian) yhteiskunta on toivottava; maailmanrauhan ja sodan loppumisen mahdollisuus ja toivottavuus; kaikenlaisen seksuaalisen tai etnisen syrjinnän pahuus; ihmisen perusvaistojen rationaalisuus ja hyväntahtoisuus; ajatus siitä, että kaikki sellaiset sosiaaliset tai poliittiset instituutiot, jotka eivät perustu suostumukseen, ovat laittomia; yksilön ja yksilönvapauden ensisijaisuus sosiaaliseen velvollisuuteen nähden; kaikille ihmisille kaikkina aikoina kuuluvien luonnollisten "oikeuksien" universaalisuus. Meidän tietämyksemme ihmisluonnon biologisista piirteistä kertoo meille, että nämä uskomukset ovat virheellisiä; ja että ihmisluonnon piirteet eivät viittaa liberaaliin moraaliin.
Mutta kun otetaan huomioon prof. Pinkerin ilmoittamat näkemykset, niin ei ole ollenkaan selvää, millaisen moraalin tai etiikan hän pystyy esittämään. "Moraalitunto on laite", hän kirjoittaa, "hermopiirien kokoonpano, joka on kyhätty kokoon kädellisen aivojen vanhemmista osista ja jonka luonnonvalinta (natural selection) on muovannut tekemään tehtävänsä." Ja moraaliset vakaumukset "sen sijaan johtuvat niiden elinten, joita me kutsumme moraaliemootioiksi, neurobiologisesta ja evolutiivisesta suunnittelusta (from the neurobiological and evolutionary design of the organs we call moral emotions)". Koska prof. Pinker on jo todennut, että sitä, mikä on moraalista ("pitäisi"), ei voida johtaa pätevästi siitä, mikä on luonnollista ("on"), hänen naturalistinen selityksensä moraalitunnosta kieltää siltä kaiken todellisen auktoriteetin. Miksi meidän pitäisi kiinnittää näihin "kädellisen aivojen vanhemmista osista kokoon kyhättyjen hermopiirien" kehotuksiin sen enempää huomiota kuin mitä me kiinnitämme ruoansulatushäiriöiden aiheuttamiin epämiellyttäviin tuntemuksiin tai päänsärkyyn? Jos me pystyisimme (leikkauksen tai geenitekniikan avulla) poistamaan moraalituntomme tai muuttamaan sen mieltymyksiimme - olivat ne sitten humanitaarisia tai kansanmurhaan pyrkiviä - sopivaksi, niin miksi me emme tekisi sitä? Mielestäni prof. Pinkerin naturalismi ei anna vastausta tähän kysymykseen (eikä se myöskään anna perustaa vastaukselle).
Vaikuttaa itse asiassa siltä, että ei ole mitään erityistä syytä uskoa, että uusi tieteellinen käsitys ihmisluonnosta johtaisi uudenlaiseen moraaliin tai etiikkaan. On pikemminkin syytä uskoa, että se vahvistaa suurelta osin sen moraalin, jota lähes kaikki kulttuurit pitävät "traditionaalisena moraalina" - moraalina, joka hyväksyy traditionaalisten sosiaalisten suhteiden, perhesuhteiden, sukupuolten välisten suhteiden ja rotujen välisten suhteiden laillisuuden; moraalina, joka kehittyi luonnostaan, koska se perustui ihmisten luontoon ja edisti heidän selviytymistään. Tyhjään tauluun perustuvan älyttömyyden tuhoaminen tieteen avulla (tai terveen järjen avulla) ei niinkään tuhoa kaikkea moraalia ja etiikkaa, vaan se antaa mahdollisuuden vanhan moraalin palauttamiseen. Uusi tiede tuhoaa ainoastaan sen virheellisen ja häijyn "moraalin", jonka tyhjä taulu -opin orjuuttamat mielet ovat keksineet.
Prof. Pinker on kirjoittanut erinomaisen selvityksen siitä, miksi tyhjä taulu -oppi johtaa virheellisiin ja häijyihin seurauksiin. Mutta vaikka hän kumoaa tyhjä taulu -dogmit, hän on kiintynyt kyseisten dogmien synnyttämään mytologiseen moraaliin; ja tämän vuoksi hän ei pysty ymmärtämään sitä, että se uusi etiikka, jonka pitäisi ilmaantua ihmisen uuden tieteen ansiosta, on hyvin samankaltainen kuin se vanha etiikka, jonka mukaisesti terveempi länsimainen ihminen eli ennen kuin tyhjä taulu -myytti ja sen kannattajat kaappasivat vallan ja alkoivat kaataa myrkkyään mieliimme.
Samuel Francis on syndikoitu (syndicated) kolumnisti, ja hän kirjoittaa usein American Renaissanceen.
Lähde: http://www.amren.com/ar/2003/03/index.html#article1
