Amerikka on muuttuva maa

Otteita William Piercen vuoden 2002 esityksestä "America Is a Changing Country"

Amerikka on muuttuva maa. Yli miljoonan ei-valkoisen maahanmuuttajan, sekä laillisen että laittoman, virratessa Yhdysvaltoihin Aasiasta, Afrikasta, Meksikosta ja Karibian alueelta joka vuosi, populaatiomme ihonväristä on nopeasti tulossa tummempi.

Kulttuurimme muuttuu myös, se heijastaa sekä muutoksia populaatiossa että trendejä, joita tyrkytetään viihde- ja mainontamedian toimesta. Amerikasta on tulossa vähemmän valkoinen, vähemmän eurooppalainen, vähemmän sivistynyt ja enemmän kolmannen maailman kaltainen. Väestötieteilijät ennustavat, että valkoiset ihmiset eivät enää tule muodostamaan enemmistöä Yhdysvaltojen väestöstä tämän vuosisadan puoliväliin mennessä. Maa on jo laskenut 90-prosenttisesti valkoisesta 70-prosenttisesti valkoiseksi viimeisen 50 vuoden aikana.

Amerikalla on edelleen suhteellisen vauras talous. Valkoiset amerikkalaiset ovat edelleen suhteellisen varakkaita. Talouttamme tankataan edelleen sillä teknologisella vallankumouksella, jonka saivat aikaan väestömme luovimmat elementit 1900-luvun jälkipuoliskon aikana - transistorin keksimisineen, mikroelektroniikan ja tietokoneen kehittämisineen, laserin keksimisineen ja tuhansine muine teknologisine ihmeineen. Mutta me olemme kaataneet paljon hiekkaa taloutemme rattaisiin viime vuosikymmeninä kasvaneilla sosiaaliavustusmenoilla ja lisääntyneillä kaikenlaisilla hallituksen (government) ohjelmilla, joista monet lannistavat säästäväisyyttä ja yksilöllistä aloitekykyä.

Kun populaation laatu jatkaa laskemistaan ja kun lisää amerikkalaisia teollisuudenaloja ajetaan konkurssiin ei-valkoisesta maailmasta tuotujen kontrolloimattomien tuontitavaroiden toimesta, taloustieteilijöillä on kasvavia huolia amerikkalaisen tuottavuuden ja amerikkalaisen elintason väistämättömästä laskusta. Jos me mittaamme elintasoamme muilla asioilla kuin rahalla - koulutuksen laadulla, naapurustojemme laadulla ja turvallisuudella tai väestömme kelpoisuudella (fitness) - elintasomme saattaa jo olla jyrkässä laskussa.

Kaikki huomioon ottaen, monista valkoisista amerikkalaisista on tulossa kasvavassa määrin pessimistisiä Amerikan tulevaisuuden suhteen. Itsemurhatasot ovat nousussa. Monet nuoret ihmiset eivät näe tulevaisuudennäkymiä itselleen. Heillä ei ole visiota omasta tulevaisuudestaan tai maansa tulevaisuudesta. He ovat hyvin huolestuneita siitä, kuinka heidän lapsensa ja lastenlapsensa tulevat pärjäämään sitten, kun ei-valkoiset muodostavat enemmistön äänestäjistä Amerikassa.

Se ei ollut aina tällä tavalla Amerikassa. Noin vuoteen 1960 saakka Amerikka oli valkoinen maa - rodullisesti, kulttuurisesti, moraalisesti. Meillä oli edelleen sivilisaatio ja kulttuuri, jotka olivat pohjimmiltaan eurooppalaiset, pohjimmiltaan meidän. Me emme vainonneet tai hyväksikäyttäneet vähemmistöjä täällä, mutta me emme sekoittuneet heidän kanssaan. Me ymmärsimme, että he olivat erilaisia kuin me ja että jos me sekoittuisimme heidän kanssaan, sivilisaatiomme, kulttuurimme, elämäntapamme, elintasomme ja lopulta väestömme - geenimme - muuttuisivat peruuttamattomasti. Me emme halunneet tätä, joten me pysyimme erillään (separate): me pidimme oman identiteettimme; me kasvatimme lapsemme omalla tavallamme; me valvoimme rajojamme; me emme paaponeet rikollisia; me emme suvainneet rodullisesti sekalaisia pareja (racially mixed couples); meillä oli lakeja rotusekoitusta vastaan. Me emme sietäneet sellaista julkista käytöstä, josta on tullut yleistä tänä päivänä. Ja me pidimme yhteiskuntamme kunnollisena ja järjestyksessä olevana ja valkoisena, ja elämissämme oli paljon vähemmän hallituksellista väliintuloa (governmental intervention) kuin meillä on tänä päivänä - koska sillä tavalla väestömme jäsenet halusivat sen olevan.

Tällä tavalla se oli toiseen maailmansotaan saakka. Sodan jälkeen asiat alkoivat muuttua. Pääasiallinen muutoksen agentti Amerikassa oli televisio - josta todella tuli tärkeä propagandamedia, ylettyen jokaiseen amerikkalaiseen olohuoneeseen, vasta 1950-luvulla. Ensin hienovaraisesti ja sitten enemmän ja enemmän peittelemättä televisioviihde alkoi pilkata ja mustamaalata niitä uskomuksia ja asenteita ja arvoja, jotka olivat luonnehtineet sotaa edeltävää Amerikkaa.

Televisio ei tietenkään ollut ainoa muutoksen agentti. Hollywood-elokuvat olivat aivan samalla tasalla TV:n kanssa. Niin oli radio, ja niin olivat suurten kaupunkien sanomalehdet kuten The New York Times ja The Washington Post ja lähes kaikki aikakauslehdet (popular magazines). Massamedialla oli lähes yksimielinen puolueen linja, ja tuo linja oli, että valkoinen Amerikka oli "ahdasmielinen", "ennakkoluuloinen", "epäoikeudenmukainen", "sortava" ja "vanhanaikainen". Meidän täytyi muuttua, meidän täytyi tulla avarakatseisemmiksi, suvaitsevaisemmiksi ja vähemmän sortaviksi. Meidän täytyi tulla moderneiksi, tulla muodikkaiksi. Me tarvitsimme uusia ajatuksia, uusia asenteita, uusia lakeja, uusia arvoja, uudenlaisia ihmisiä maassa. Me olimme olleet epäoikeudenmukaisia ja sortavia siinä tavassa, jolla me olimme käsitelleet mustaa vähemmistöä Amerikassa, meille kerrottiin. Ainoa syy siihen, että useimmat heistä olivat köyhiä ja kouluttamattomia ja taipuvaisia rikolliseen toimintaan, oli se, että valkoiset ihmiset olivat pitäneet heitä alhaalla. Me emme olleet antaneet heille reilua mahdollisuutta. Me olimme olleet hyvin ahdasmielisiä ja vanhanaikaisia asenteessamme homoseksuaaleja kohtaan, meille myös kerrottiin. Se todella oli epäoikeudenmukaista, että me ylenkatsoimme heitä ja pidimme heidän elämäntapaansa vähemmän normaalina tai vähemmän toivottavana kuin meidän. Ja valkoiset miehet olivat olleet ennakkoluuloisia ja epäoikeudenmukaisia ja sortavia naisten kohtelussa, media kertoi meille, yrittäen pitää heidät kotona, pitää heidät raskaana, estää heitä tulemasta Yhdysvaltojen senaattoreiksi tai korporaatiojohtajiksi tai hävittäjälentäjiksi.

1960-luvulle mennessä propagandasta, joka oli ollut hienovaraista ja satunnaista, oli tullut intensiivistä tauotonta aivopesua. Suositut televisiosarjat kuten All in the Family (Perhe on pahin) ja Mash kasasivat halveksuntaa kaiken perinteisen päälle, kaiken sellaisen päälle, joka oli kytköksissä vanhaan järjestykseen amerikkalaisessa elämässä. Tämän mediahyökkäyksen perinteistä Amerikkaa vastaan antaman rohkaisun myötä kaikki kumoukselliset, antivalkoiset, antipatrioottiset, antimaskuliiniset, antiheteroseksuaaliset elementit alkoivat tulla ulos kaapeistaan ja esiin litteiden kiviensä alta. Mustat alkoivat osoittaa mieltä kaduilla vaatien uusia oikeuksia. Sitten he alkoivat mellakoida ja polttaa Amerikan kaupunkeja. Kaupunki toisensa jälkeen paloi 1960-luvun aikana. Kommunistit järjestäytyivät avoimesti Amerikan yliopistokampuksilla. Washingtonissa pidettiin valtavia mielenosoituksia, jotka tukivat kommunistista Viet Congia aikana, jolloin nuoria amerikkalaisia asevelvollisia Vietnamissa tapettiin sadan miehen päivävauhtia. Ja hallitus vaikutti yhtä kykenemättömältä estämään kommunistisia mielenosoituksia kuin se oli kykenemätön voittamaan sotaansa Vietnamissa.

Tämä hallituksellinen impotenssi kaupungeissa tapahtuneen mustan tuhopolton, ryöstelyn ja kapinan edessä, Amerikan yliopistokampuksilla tapahtuneen juutalaisen agitaation edessä ja Washingtonissa tapahtuneen massiivisen kommunistisen petoksen edessä heikensi suuresti tavallisen valkoisen kansalaisen luottamusta, ei vain hallitukselliseen auktoriteettiin ja rehtiyteen, vaan kaikkiin Amerikan vakiintuneisiin sosiaalisiin instituutioihin.

Syy hallituksen impotenssiin oli median antama tuki - joskus epäsuora ja joskus avoin - mustille kapinoitsijoille, juutalaisille agitaattoreille ja kommunistisille mielenosoittajille. Poliitikot ja hallitus olivat täysin tietoisia median voimasta vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja tehdä tai murtaa mikä tahansa poliittinen ura. He ymmärsivät, missä mediapomojen sympatiat olivat: mustien ja muiden ei-valkoisten puolella, juutalaisten puolella, kommunistien puolella - ja he olivat haluttomia saattamaan itsensä alttiiksi median vihamielisyydelle ryhtymällä ankariin toimenpiteisiin minkä tahansa näistä elementeistä suhteen.

Syy Amerikan massamedian erikoisten sympatioiden takana on löydettävissä yhteisestä erityispiirteestä, jonka jakavat lähes kaikki mediapomot sekä hyvin merkittävä osa keskitason mediajohdosta ja jopa median rivimiehistä ja -naisista: avustavista toimittajista ja käsikirjoittajista ja TV-uutisohjelmoinnista vastaavista toiminnanjohtajista ja viihdeohjelmoinnista vastaavista varapresidenteistä ja Hollywood-elokuvaohjaajista. Mediamogulit silloin, 1960-luvulla ja 1970-luvulla, olivat Sulzbergereitä ja Meyer-Grahameita ja Newhouseja ja Sarnoffeja ja Paleyja ja Goldensoneja. Tänään he ovat Sulzbergereitä ja Meyer-Grahameita ja Newhouseja - ja Eisnereja ja Levinejä ja Redstoneja ja Bronfmaneja ja Zuckermaneja - ja monia muita, joiden nimillä on samankaltainen sointi. He ovat ja olivat lähes kaikki juutalaisia - ällistyttävä vallan keskittymä sellaiselle etniselle vähemmistölle, joka muodostaa vain 2.5 prosenttia amerikkalaisesta populaatiosta.

Kuinka he tulivat saavuttaneeksi sellaisen kuristusotteen mediastamme ja mikä motivoi heitä käyttämään valtaansa niin ilkeämielisesti ja tuhoisasti, on toinen tarina itsessään. Fakta on se, että he saavuttivat mediamme hallinnan ja he ovat käyttäneet tuota hallintaa muuttaakseen Amerikan - tarkoituksella - valkoisesta Amerikasta, missä miehet olivat miehiä ja naiset olivat naisia eikä ollut epäselvyyttä siitä, kumpi oli kumpi; valkoisesta Amerikasta, missä naapurustot olivat siistejä ja turvallisia ja koulut olivat järjestyksessä olevia, kurinalaisia instituutioita, joissa lapsemme ja nuoremme oppivat eurooppalaisista juuristaan, siitä sivilisaatiosta, jonka rakensivat heidän omat esi-isänsä, ja oppivat myös tekniikoita ja taitoja ja työtapoja ja vahvistivat niitä luonteenpiirteitä, jotka tekisivät heistä vahvoja ja tuotteliaita kansalaisia; valkoisesta Amerikasta ilman räppiä ja ilman huumeita ja ilman whiggereitä ja ilman rotusekoitusta - he muuttivat meidän Amerikkamme monikulttuuriseksi, rappeutuneeksi sekasotkuksi, jollainen meillä on tänä päivänä.

Mediapomot muuttivat Amerikan ja jatkavat sen muuttamista. He orkestroivat kulttuurista sotaa kaikkea valkoista vastaan, kaikkea perinteistä vastaan, kaikkea sellaista vastaan, joka menneisyydessä antoi meille identiteetin tunteen, rodullisen yhteisön tunteen, kuulumisen ja vastuun tunteen, ylpeyden ja solidaarisuuden tunteen. Herkeämättömän propagandatykityksensä kautta he vieraannuttavat väestömme nuoria jäseniä, leikkaavat heitä irti juuristaan, ehdollistavat nuoria miehiä olemaan epämiehekkäitä ja nuoria naisia olemaan epänaisellisia, aivopesevät kaikkia hylkäämään esi-isiemme arvot ja standardit ja ottamaan vastaan uudet ja vieraat arvot, vieraat tavat, vieraat asenteet ja vieraan käytöksen.

He aivopesevät meitä tuntemaan syyllisyyttä niihin asioihin uskomisesta ja niiden asioiden haluamisesta, jotka ovat oikeita ja luonnollisia meille. He aivopesevät meitä suvaitsemaan kaikkea sellaista, jonka pitäisi olla meille vastenmielistä. He aivopesevät meitä antamaan saastan peittää meidät ilman vastarintaa.

Tämä on se, mikä on muuttanut Amerikan ja tulee jatkamaan Amerikan muuttamista niin kauan kuin me sallimme sen - niin kauan kuin me seisoskelemme kädet taskuissamme ja katsomme sen tapahtuvan emmekä tee sille mitään.

Tiedättekö, sen ei ole pakko olla sillä tavalla.

Minä olen William Pierce, National Alliancen puheenjohtaja. Meidän tehtävämme on varmistaa, että se ei jatka menemistään sillä tavalla ikuisesti. Me olemme sellaisten eurooppalaiset sukujuuret omaavien miesten ja naisten organisaatio, sellaisten valkoisten miesten ja naisten organisaatio, jotka ovat asettaneet itselleen tehtävän vapauttaa väestömme niistä vieraista vaikutteista, jotka tuhoavat meitä - ja sitten tarjota terveitä ja rakentavia vaikutteita niiden tilalle.

Meidän perimmäinen päämäärämme on varmistaa väestömme selviytyminen ja kehittyminen. Mutta, tietysti, meidän täytyy lähestyä tuota perimmäistä päämäärää askel kerrallaan. Tarvitaan valtava määrä valmistavaa työtä. Lähes kaikki pyrkimyksemme tällä hetkellä on suunnattu kohti yksinkertaisesti väestömme jäsenten kanssa tapahtuvan kommunikoinnin keinojen kehittämistä.

Monet valkoiset amerikkalaiset eivät todella ole tietoisia siitä, mitä tapahtuu. He näkevät maailman ympärillään vain yksi päivä kerrallaan. He eivät näe trendejä; he eivät vertaa tilannetta tänä päivänä siihen, mikä se oli menneisyydessä, ja sitten katso eteenpäin siihen, mikä se tulee todennäköisesti olemaan tulevaisuudessa. He eivät kysy kysymyksiä siitä, mitä on tapahtumassa tai kuka on vastuussa siitä tai mitä motiiveja sen takana on.

Toiset valkoiset amerikkalaiset ovat vaistonneet, että yhteiskuntamme, sivilisaatiomme ja rotumme ovat hyökkäyksen kohteena - mutta he eivät ole kyenneet selvittämään sitä kokonaan. He eivät ole kyenneet laittamaan kaikkia palasia yhteen ja näkemään kokonaiskuvaa.

Meidän täytyy pystyä kommunikoimaan kaikkien näiden ihmisten kanssa. Meidän täytyy pystyä tarjoamaan niille, jotka ovat vaistonneet, että jotain on vialla, se elintärkeä informaatio, joka heiltä puuttuu, ja sitten selittämään heille, kuinka se kaikki sopii yhteen. Meidän täytyy näyttää heille kokonaiskuva. Ja meidän myös täytyy pystyä pyydystämään niin monen sellaisen, joka ei ole vielä edes alkanut kysymään kysymyksiä, huomio kuin me pystymme. Meidän täytyy herättää heidät, meidän täytyy tehdä heidät levottomiksi, meidän täytyy provosoida heitä niin, että he alkavat kysyä kysymyksiä.

Valitettavasti monet näistä ihmisistä, jotka ovat vielä tietämättömiä siitä, mitä tapahtuu, eivät todella halua tietää totuutta. He eivät ole oikeastaan pahoja ihmisiä tai tyhmiä ihmisiä, mutta he ovat perusteellisesti kontrolloidun massamedian lumouksen alla ja ovat päättäväisiä sen suhteen, että heillä on ainoastaan Poliittisesti korrekti kuva maailmasta. He ovat niitä, joita me kutsumme "sopuleiksi" (laumasieluiksi). Monia heistä ei voi tavoittaa niin kauan kuin massamedia on väestömme vihollisten käsissä, koska he kuuntelevat ainoastaan äänekkäintä ääntä, ääntä, joka vaikuttaa heistä sellaiselta, että sillä on takanaan eniten auktoriteettia. Siihen menee hetki, ennen kuin me pystymme puhumaan näille ihmisille äänellä, joka on äänekkäämpi kuin Hollywoodin ja kontrolloitujen televisioverkkojen ääni. Mutta se on yksi päämääristämme.

Me pyrimme aina puhumaan äänekkäämmällä ja äänekkäämmällä äänellä, arvovaltaisemmalla ja arvovaltaisemmalla äänellä. Me rakennamme multimediakommunikaatiokyvykkyyttä. Me aloitimme lentolehtisillä ja pamfleteilla ja tabloideilla 1970-luvulla. Me myimme tabloidejamme uutistelineissä Washingtonissa ja jaoimme lentolehtisiämme kadunkulmissa. Sitten me aloimme julkaista kirjoja ja levittää kirjoja muilta julkaisijoilta. Me myös aloimme julkaista aikakauslehtiä. 1990-luvun alkupuolella me aloitimme American Dissident Voices -lähetyksemme, ensin lyhytaaltoradioasemilla ja sitten kaupallisilla AM- ja FM-asemilla. Sitten me aloimme käyttää Internetiä ja laitoimme suuren määrän informaatiota saataville World Wide Webin kautta, mukaan lukien viikoittaisten radiolähetystemme tekstit ja audionauhoitteet.

Nyt kun me käytämme kaikkia näitä medioita, meidän tehtävämme on jatkaa kykymme käyttää niitä tehokkaammin ja tehokkaammin ja suuremmassa ja suuremmassa mittakaavassa kehittämistä. Toisin sanoen, me haluamme toimittaa sanomamme yleisölle niin vakuuttavasti kuin me pystymme; me haluamme tehdä niin hyvän vaikutuksen, niin vahvan vaikutuksen, kuin me pystymme. Ja me haluamme tavoittaa enemmän ja enemmän ihmisiä.

Lopulta, me haluamme olla puhumassa jatkuvasti jokaiselle valkoiselle miehelle ja naiselle jokaisella elämänalalla ja jokaisessa ideologisessa kuppikunnassa, haluaa hän sitten kuulla meitä tai ei. Me tiedämme, että jopa ne valkoiset, jotka on opetettu kontrolloidun median toimesta vihaamaan ja pelkäämään meitä, jopa ne, jotka on aivopesty vihaamaan omaa rotuaan ja tuntemaan syyllisyyttä siitä, että he ovat valkoisia, voidaan lopulta voittaa takaisin rodullemme. Vaikkakaan se ei tule tapahtumaan yhdessä yössä.

Tietysti, me myös käytämme väestömme vihollisten kontrolloimaa mediaa niin paljon kuin me pystymme, joskus radio- tai televisio- tai sanomalehtihaastattelujen kautta, mutta useammin heidän toteuttaman aktiviteettiemme raportoinnin kautta. Kaikki tämä raportointi on kuitenkin syvästi vihamielistä ja melko vääristynyttä, ja vaikka se tekee nimestämme tutumman yleisön keskuudessa, se voi tuskin korvata sitä, että me esitämme faktamme ja ideamme ja käytäntömme yleisölle oman mediamme kautta.

Kommunikaatioinfrastruktuurimme rakentaminen on iso työ, ja se vaatii monien ihmisten osallistumista ja tukea. Ja joten meillä on myös organisatorinen tehtävä: meidän täytyy rekrytoida miehiä ja naisia, jotka voivat miehittää infrastruktuurimme ja tehdä siitä toimivan; meidän täytyy rekrytoida toisia, jotka voivat tarjota taloudellista tukea ja muuta tarpeellista apua. Kaikki tämä vaatii jatkuvaa rekrytointipyrkimystä.

Meidän tavoitteemme ei ole ainoastaan informoida ihmisiä vaan myös motivoida heitä osallistumaan pyrkimykseemme tavalla tai toisella - motivoida joitain osallistumaan lahjoittamalla rahaa tai muita resursseja, motivoida joitain osallistumaan käyttämällä taitojaan tai kykyjään meidän auttamiseen sanomamme muotoilemisessa ja levittämisessä joko tutkijoina tai kirjoittajina tai toimittajina tai teknikkoina; ja motivoida joitain osallistumaan tekemällä muita tehtäviä, jotka ovat meille tarpeellisia vahvan ja tehokkaan organisaation rakentamisen jatkamisessa.

Ja vaikka organisaatiomme pääasiallinen tehtävä nyt on kommunikaatio yleisön kanssa, tulevaisuudessa meidän täytyy kehittää muita tehtäviä. Jokainen yhteiskunnan taho ympärillämme on tullut korruptoituneeksi. Se ei ole ainoastaan kontrolloitu uutis- ja viihdemedia, jonka kanssa meidän täytyy kilpailla tehokkaasti. Julkiset koulut ja yliopistot on korruptoitu ja käännetty väestöämme vastaan. Sama on totta käytännössä jokaisen valtavirtaisen kristillisen kirkon suhteen, ja sitten on tietysti hallitus tuomioistuimiensa kanssa, lainsäätäjiensä kanssa ja käytännössä koko byrokratian ja poliisi- ja armeijahaarojen kanssa. Myös ammatilliset organisaatiot - lakimiesten, lääkäreiden, insinöörien, professorien, opettajien yhdistykset sekä ammattiliitot - on solutettu ja kumottu ja marssivat samassa ideologisessa tahdissa kontrolloidun median kanssa, ainakin rodun olennaisessa asiassa.

Kaikkia näitä instituutiota on vahingoitettu siihen pisteeseen asti, missä ei ole kyse vain uusien sääntöjen laatimisesta ja muutaman henkilökunnan jäsenen korvaamisesta, jotta niistä tehdään jälleen yhteiskuntamme rakentavia ja edistyksellisiä komponentteja - jotkut niistä täytyy rakentaa uudelleen alusta alkaen. Monet ihmiset, jotka ovat osallisina näissä korruptoituneissa instituutioissa, monet näiden korruptoituneiden yhdistysten jäsenet, ovat tietoisia korruptiosta ja haluaisivat taistella sitä vastaan - mutta eivät itsekseen pysty tekemään paljoakaan. Me haluamme rekrytoida näitä ihmisiä, ja jotta me voimme tehdä sen tehokkaasti, meidän täytyy tehdä se sisäpiiriläisinä, ei ulkopuolisina. Me tarvitsemme lakimiehiä, jotka rekrytoivat lakimiehiä, opettajia, jotka rekrytoivat opettajia, sotilaita, jotka rekrytoivat sotilaita, poliiseja, jotka rekrytoivat poliiseja, professoreja, jotka rekrytoivat professoreja.

Tämä todella vaatii haarautunutta organisaatiota, jossa monia laajemman yhteiskunnan kyvykkyyksiä ja toimintoja jäljennetään pienemmässä mittakaavassa organisaation sisällä. Tämä on erittäin tärkeä National Alliancen piirre, ja se on piirre, joka erottaa sen jyrkästi kaikista muista organisaatiosta, jotka väittävät työskentelevänsä väestömme selviytymisen ja kehittymisen puolesta. Me emme yritä rakentaa massaorganisaatiota, jonka jäsenistö koostuu pääasiassa tyytymättömistä tai osattomista valkoisista ihmisistä, joilla on henkilökohtainen valituksen aihe. Me haluamme ihmisiä, jotka - huolimatta positiivisesta syrjinnästä (affirmative action) ja massiivisesta ei-valkoisesta maahanmuutosta ja erityisistä kiintiöistä ei-valkoisille - ovat silti menestyviä ja tuotteliaita ihmisiä, ihmisiä, jotka ovat pystyneet menestymään kaikista niistä esteistä huolimatta, joita on laitettu heidän tielleen.

Me tarvitsemme miehiä ja naisia, joilla on luonteenlujuutta ja älykkyyttä ja itsekunnioitusta edetä valitsemillaan aloilla olosuhteista riippumatta. Me rakennamme voittajien organisaatiota, emme häviäjien organisaatiota. Me ymmärrämme kaksi olennaista asiaa tehtävämme luonteesta. Ensimmäinen asia on se, että se aika on mennyt ohi, jolloin henkilö pystyi tekemään onnistuneen vallankumouksen keräämällä ulvovan väkijoukon kaupungin porttien ulkopuolelle. Porttien sisäpuolella olevilla ihmisillä on liian suuri etu. Ainoa tapa tehdä vallankumous tällä teknologisella aikakaudella on tehdä se porttien sisäpuolelta. Jos meidän tavoitteemme on saada kontrolli vallan koneistosta, niin silloin meidän täytyy rekrytoida ihmisiä, jotka ovat jo osa koneistoa. Me tarvitsemme teknikkoja ja insinöörejä ja tiedemiehiä; me tarvitsemme ohjelmoijia ja järjestelmän hallinnoijia; me tarvitsemme professoreja ja armeijan upseereja ja poliisiviranomaisia; me tarvitsemme kirjoittajia ja päätoimittajia ja sanomalehtitoimittajia ja lakimiehiä. Me tarvitsemme ainakin joitain niistä ihmisistä, joiden kädet ovat jo vallankahvoissa, ihmisistä, jotka pystyvät avaamaan portit oikealla hetkellä.

Toinen asia, jonka me ymmärrämme - ja tämä on kertausta siitä, mitä minä sanoin vain muutama minuutti sitten - toinen asia on se, että niin kauan kuin väestömme viholliset hallitsevat massamediaa, niin kauan kuin he hallitsevat Hollywoodia ja televisioverkkoja ja Madison Avenueta, väestömme jäsenten enemmistö tulee jatkamaan tanssimista sen sävelen tahtiin, jota juutalaiset soittavat. Kun heille kerrotaan, mihin heidän pitäisi uskoa, he tulevat uskomaan siihen, ja he tulevat äänestämään sen mukaisesti, oli taloustilanne sitten huono tai hyvä. Tämän vuoksi on typeryyttä yrittää pelastaa väestömme nykyisen järjestelmän eli vaalidemokratian kautta. Ei ole mitään järkeä yrittää rakentaa kolmatta puoluetta tai kaapata Republikaanista tai Demokraattista puoluetta.

Ennen kuin TV ja Hollywood ovat meidän omissa käsissämme tai me olemme jollain tavalla tehneet juutalaisille mahdottomaksi jatkaa tämän massamedian käyttämistä omiin tarkoituksiinsa, me emme pysty valaisemaan tai motivoimaan useimpia väestömme jäseniä, me emme pysty voittamaan puolellemme sohvaperunojen sydämiä ja mieliä, sopulien sydämiä ja mieliä, niiden, jotka ovat luonnoltaan autoritaarisia, sydämiä ja mieliä. Me pystymme vakuuttamaan vain sen väestömme jäsenten vähemmistön, johon kuuluvat ovat kykeneviä ajattelemaan itsenäisesti, vähemmistön, johon kuuluvat eivät ole television taian alla. Se on jossain 2 ja 5 prosentin välillä populaatiosta, ei tarpeeksi voittamaan vaaleja tai muodostamaan väkijoukkoa, joka kykenee kukistamaan hallituksen - mutta varmasti tarpeeksi avaamaan kaupungin portit oikealla hetkellä. Tämän vuoksi me panostamme niin paljon tehokkaaseen kommunikointiin niiden kanssa, jotka kykenevät kuuntelemaan meitä, ja tämän vuoksi me tähtäämme älykkäimpiin, kyvykkäimpiin ja vahvimpiin ihmisiin - voittajiin emmekä häviäjiin, jotka ovat perinteisesti vallankumouksellisen liikkeen kohteita.

Tietysti me tarvitsemme voittajia, jotka ovat myös moraalisia ja vastuuntuntoisia, voittajia, joita ei ole korruptoitu ja jotka eivät ole loikanneet niiden puolelle, jotka yrittävät tuhota väestömme, voittajia, joilla on edelleen tunne rodullisesta identiteetistä ja rodullisesta vastuusta.

Yksi asia, joka meidän täytyy aina pitää mielessä tässä yhteydessä, on se, että huolimatta siitä faktasta, että väestömme jäsenten enemmistö on vihollistemme propagandan vaikutuksen alaisena tällä hetkellä, useimmat tähän enemmistöön kuuluvat eivät todella ole pahoja ihmisiä. Suhteellisen harvat valkoiset ihmiset ovat tietoisesti pahoja; suhteellisen harvat tekevät tietoisen päätöksen pettää oma väestönsä henkilökohtaisen hyödyn takia. Useimmat ovat moraalisesti neutraaleja ihmisiä. He ovat sopuleja, ja se, mitä he tarvitsevat, on hyvä johtajuus ja asianmukainen ohjaus. Riippumatta siitä, kuinka vihamielisiltä meitä kohtaan he saattavat vaikuttaa nyt, kun heidät on täytetty rodullisella syyllisyydellä ja rodullisella itseinholla ja vihalla meitä vastaan kontrolloidun median toimesta, he tulevat nopeasti unohtamaan tämän syyllisyyden ja vihan ja he tulevat kehittämään terveet asenteet ja mielipiteet sen jälkeen, kun media on otettu pois vihanlietsojilta.

Tämän vuoksi me emme ikinä laske vihollisiamme, ainoastaan ystäviämme. Ja jälkimmäisten määrä kasvaa koko ajan, enemmän ja enemmän päivä päivältä.

Kuten sanoin, tehtävät, jotka me kaikki National Alliancessa olemme asettaneet itsellemme, ovat, ensinnäkin, kommunikaatioinfrastruktuurin rakentaminen, joka antaa meille kyvyn saavuttaa väestömme muutamat havaintokykyiset ja vastuulliset nyt - ja lopulta saavuttaa kaikki väestömme jäsenet, kun me tulemme kykeneviksi kilpailemaan tehokkaasti juutalaisen kontrollin alaisena olevan television ja muun massamedian kanssa; ja toiseksi, parhaiden rekrytoiminen niiden ihmisten keskuudesta, jotka me saavutamme sanomallamme, heidän tuominen National Allianceen ja heidän järjestäminen tehokkaaksi voimaksi muutosta varten.

Ja mitä me sitten haluamme muuttaa? Kuinka me haluamme muuttaa yhteiskuntaa ympärillämme, hallitusta, lakeja, väestömme jäsenten elämiä? Mikä on meidän visiomme muutetusta Amerikasta, muutetusta maailmasta?

Me olemme tietysti vielä kaukana siitä, että pystyisimme toteuttamaan mitään niistä muutoksista, joita me haluamme. Me emme tiedä edes sitä, tulemmeko me pystymään muuttamaan asioita rauhanomaisesti voittamalla puolellemme sydämet ja mielet riittävältä määrältä ihmisiä, jotka ovat asemissa, joista he pystyvät auttamaan meitä Amerikan lakien ja instituutioiden muuttamisessa terveillä ja rakentavilla tavoilla, vai tulevatko ne rappeuttavat voimat, jotka nyt tuhoavat Amerikkaa, syöksemään meidät kaikki ensin kaaokseen, ja meidän täytyy yrittää rakentaa täysin uusi yhteiskunta vanhan raunioille.

Me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan muutaman seuraavan vuoden aikana. Me emme tiedä, millaisissa olosuhteissa meidän täytyy selviytyä, mutta meillä voi silti olla visio niistä muutoksista, joita me haluamme tehdä, visio siitä maailmasta, jollaisen me haluamme väestömme jäsenten perivän.

Me tiedämme, että on yksi asia, joka meillä täytyy olla, ja se on valkoinen yhteiskunta, yhteiskunta, jossa ei ole muita rotuja läsnä. Meillä täytyy olla rodullisesti puhdas alue maapallosta väestömme kehitykselle. Meillä täytyy olla valkoiset koulut, valkoiset asuinalueet ja virkistysalueet, valkoiset työpaikat, valkoiset maatilat ja valkoinen maaseutu. Meillä ei saa olla ei-valkoisia elintilassamme, ja meillä täytyy olla avointa tilaa ympärillämme laajentumista varten.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että me poistamme kaiken riippuvuutemme ei-valkoisesta työvoimasta ja opettelemme olemaan riippuvaisia yksinomaan itsestämme: me poimimme oman puuvillamme, me pesemme omat tiskimme, keräämme omat roskamme, ajamme omia taksejamme, miehitämme ravintolamme oman väestömme jäsenillä. Me saatamme joutua maksamaan valkoisille enemmän joidenkin sellaisten asioiden tekemisestä, joita mustat tai mestitsit tekevät nyt, ja me saatamme päätyä maksamaan enemmän joistain tuotteista tai palveluista tai jopa pärjäämään ilman joitain tuotteita tai palveluita, mutta tämä on jotain sellaista, jossa me emme voi tehdä kompromissia.

Etelä-Afrikan valkoiset tulivat niin riippuvaisiksi halvasta mustasta työvoimasta, mustista puutarhureista ja kuljettajista ja kokeista ja siivoojanaisista ja kaivostyöläisistä, että he eivät pystyneet kohtaamaan valkoiseen talouteen vaihtamiseen liittyviä taloudellisia järjestelyitä. He yrittivät tehdä kompromissin, pitää mustat tyytyväisinä, jotta he voisivat jatkaa mustan työvoiman käyttämistä sen sijaan, että he olisivat irrottautuneet kokonaan riippuvuudesta mustaan työvoimaan ja tulleet itsenäisiksi - ja loppujen lopuksi he menettivät koko maansa. Ne valkoiset eteläafrikkalaiset, jotka eivät muuttaneet maasta, kestävät nyt elävää helvettiä mustan hallinnon alla.

135 vuotta sitten käydyn sisällissotamme jälkeen, kun mustien orjien pitämisestä tuli laitonta, meidän olisi pitänyt laivata entiset orjamme takaisin Afrikkaan, mistä he tulivat. Siitä oli liikaa vaivaa meille, joten me vain päästimme heidät vapaaksi yhteiskuntaamme. Katsokaa sitä vaivaa, jota he ovat aiheuttaneet meille siitä lähtien!

Todellakin, ei-valkoisten, orjien tai vapaiden, tuonti Amerikan siirtokuntiin ja sitten Amerikan tasavaltaan olisi pitänyt kieltää Kolumbuksen ajoista lähtien; rodullisten näkökohtien olisi pitänyt päästä voitolle taloudellisista näkökohdista, mutta me olimme liian lyhytnäköisiä.

Me emme halua segregaatiota (rotuerottelua) uudestaan - me haluamme totaalisen maantieteellisen separaation (erottamisen, erilläänolon).

Yli 3000 vuotta sitten jotkut väestömme jäsenet valloittivat Intian niemimaan. Me hallitsimme valkoisena eliittinä, ja vuosisatojen ajan tiukat kastilait estivät meitä sekoittumasta ei-valkoisten alkuasukkaiden kanssa. Mutta vuosituhansien kuluessa nuo kastilait luhistuivat ja väestömme absorboitiin vähitellen tummiin massoihin.

Paljon lähempänä nykyhetkeä väestömme valloitti ja asutti läntisen pallonpuoliskon. Pohjois-Amerikassa me hävitimme ei-valkoiset alkuasukkaat. Keski-Amerikassa väestömme sekoittui intiaanien kanssa tuottaen mestitsit, jotka nyt virtaavat eteläisen rajamme yli.

Meillä täytyy olla totaalinen maantieteellinen separaatio väestöllemme riippumatta siitä, mitä meidän täytyy tehdä saavuttaaksemme sen. Minä tiedän, että tämä on kiistakapula (sticking point) monille valkoisille ihmisille. He katsovat rodullisesti sekoittunutta sekasotkua, joka meillä on kaikkialla ympärillämme Amerikassa tänä päivänä, satoinetuhansine rotujenvälisine pareineen ja sekarotuisine lapsineen, he katsovat kahden sukupolven ajan tapahtuneen laajamittaisen rotusekoituksen tuloksia Amerikassa, joka on tuottanut miljoonia sekarotuisia ihmisiä - ja he heittävät kätensä ylös. He eivät pysty käsittelemään sitä. Se vaikuttaa liian vaikealta, liian sotkuiselta, liian julmalta yrittää tehdä sille jotain. Ja tietysti, ne ihmiset, jotka ovat tyrkyttäneet rotusekoitusohjelmia, ovat tehneet sen sellaiseksi tarkoituksella; he ovat kiirehtineet sekoittamaan asiat niin pahasti, että he ajattelevat, että me emme pysty purkamaan sekoitusta.

Mutta minä kerron teille: me pystymme ja meidän täytyy, riippumatta vaikeuksista ja epämiellyttävyydestä. Toinen vaihtoehto on rodullinen kuolema, sukupuutto. Me haluamme maailmamme olevan, ei pelkästään geneettisesti valkoinen, vaan myös kulttuurillisesti valkoinen, moraalisesti valkoinen, hengellisesti valkoinen. Vuosisadan ajan me olemme antaneet kulttuurimme, arvojemme, standardiemme ja moraalimme tulla korruptoiduksi niiden muukalaisten toimesta, jotka tunkeutuivat massamediaamme ja ottivat sen haltuunsa.

Meidän tehtävämme ei ole pelkästään massamediamme hallinnan takaisinsaaminen ja sen juutalaisen saastan tulvan, joka virtaa koteihimme television kautta, pysäyttäminen, se on myös perusteellisen puhdistustyön tekeminen. Se on niiden arvojen, jotka väestömme toi tänne Euroopasta 300 vuotta sitten, takaisinantaminen väestöllemme. Se on väestömme uudelleenyhdistäminen juuriinsa, väestömme jäsenten rodullisen identiteetin ja rodullisen ylpeyden ja henkilökohtaisen kunnian tunteen takaisinantaminen heille. Meidän tehtävämme on valkoisten käytös- ja suorituskykystandardien palauttaminen, sellaisen yhteiskunnan uudelleenperustaminen, jossa väestömme jäsenet arvostavat itseään ja muita, jossa me opimme itsekuria ja henkilökohtaista vastuuta ja työn merkitystä varhaisimmasta iästä lähtien.

Meidän tehtävämme on jatkuvuuden uudelleenvakiinnuttaminen niiden kulttuuristen perinteiden kanssa, joita väestömme jäsenet ovat kehittäneet tuhansien vuosien ajan. Se on sen vieraantumisen ja hengellisen ja moraalisen hämmennyksen, jonka on aiheuttanut viimeisen 50 vuoden median promotoima ja hallituksen pakottama monikulttuurisuus, purkaminen, ja rodullisen yhteisön ja rodullisen vastuun tunteen juurruttaminen uudelleen väestömme jäseniin, jotta jokainen mies ja jokainen nainen ymmärtää, että hänen korkein velvollisuutensa on työskennellä yhdessä muiden rodullisen yhteisön jäsenten kanssa rodun hyvinvoinnin ja kehityksen hyväksi.

Me haluamme maailman, missä valkoiset lapset syntyvät valkoisiin perheisiin, perheisiin, joissa on sekä äiti että isä, missä heitä hoivataan kotona heidän äitiensä toimesta sen sijaan, että heidät luovutettaisiin päiväkoteihin, ja missä heitä suojellaan ja tuetaan heidän isiensä toimesta; missä valkoiset lapset varttuvat valkoisissa naapurustoissa valkoisten leikkitovereiden kanssa, missä he menevät valkoisiin kouluihin ja missä heistä koulutetaan vahvoja, moraalisia ja tuotteliaita kansalaisia.

Me haluamme yhteiskunnan, missä lasten ja nuorten kasvatuksella ja koulutuksella on suurin mahdollinen painoarvo; kouluilla lastentarhasta yliopistoihin täytyy olla päämääränään jokaisen oppilaan kehittäminen hänen maksimaaliseen potentiaaliinsa. Koulujen täytyy pyrkiä kolmeen asiaan: ensinnäkin, täyttämään oppilas rodullisen ja kulttuurisen identiteetin tunteella, antamaan hänelle historian taju ja väestömme perinteiden ja kulttuurin arvostus ja tunne vastuusta säilyttää se sivilisaatio ja parantaa sitä sivilisaatiota, jonka hän on perinyt.

Toiseksi, koulujen täytyy pyrkiä opettamaan sitä käytännöllistä tietoa ja niitä käytännöllisiä taitoja, joita jokainen nuori henkilö tulee tarvitsemaan ottaakseen tuottavan ja omillaan toimeentulevan paikan yhteiskunnassa. Joillekin oppilaille tämä tulee olemaan puusepäntyö tai verstastyö, toisille se tulee olemaan matematiikka tai kemia. Koulujen täytyy tunnustaa, että oppilaat eroavat valtavasti mielenkiinnon kohteiden ja kykyjen suhteen, ja kouluttajien täytyy ottaa nämä yksilölliset mielenkiinnon kohteet ja kyvyt huomioon ja tarjota erillisiä opinto-ohjelmia sovittaakseen erilaiset oppilaat sen sijaan, että he yrittäisivät pakottaa kaikki samaan muottiin. Samalla tavalla koulujen täytyy tunnustaa, että miehet ja naiset ovat olennaisesti erilaisia ja että heidän luonnolliset roolinsa yhteiskunnassa ovat toisiaan täydentävät sen sijaan, että ne olisivat identtiset. Näin ollen poikien ja tyttöjen täytyy erikoistua eri suuntiin koulutuksensa aikana.

Koulujen kolmannen päämäärän täytyy olla luonteen kehittäminen, tahdonvoiman ja itsekurin ja omanarvontunteen rakentaminen. Koulujen täytyy haastaa ja testata ja laittaa ehtojen alaisuuteen; niiden täytyy opettaa lasta kestämään epämukavuutta ja vaikeutta ilman valittamista tai itsesääliä, tekemään suunnitelmia ja toteuttamaan niitä huolimatta tarpeesta ylittää esteitä, voittamaan pelkoja; hyväksymään henkilökohtaista vastuuta ja olemaan keksimättä tekosyitä epäonnistumiselle; olemaan rehellinen; ja ylipäätään kehittämään ja vahvistamaan niitä luonteenpiirteitä, joita väestömme on perinteisesti arvostanut.

Koulujen täytyy harjoittaa sekä nuortemme kehoja että mieliä. Koulujen täytyy rakentaa pojista vahvoja, kyvykkäitä ja itsevarmoja nuoria miehiä, jotka ansaitsevat tulla isiksi seuraavalle sukupolvelle; ja niiden täytyy rakentaa tytöistä vahvoja, kyvykkäitä ja itsevarmoja nuoria naisia, jotka ansaitsevat tulla äideiksi seuraavalle sukupolvelle.

Me haluamme taloudellisen järjestelmän, joka on suunniteltu ja järjestetty palvelemaan rotua joidenkin yksilöiden tai jonkun yhteiskuntaluokan sijaan. Tämä tarkoittaa järjestelmää, joka ei salli kaiken tai melkein kaiken yhteiskunnan vaurauden kertymistä harvojen käsiin eikä myöskään lannista yksilöllistä aloitekykyä ja säästäväisyyttä. Luovuuden ja kovan työn ja tehokkuuden pitäisi pystyä ansaitsemaan oma palkintonsa ilman estettä, ja laiskuutta ja kyvyttömyyttä ja epäonnistumista ei pitäisi palkita ollenkaan. Meillä ei pitäisi olla sosiaaliavustuksilla elävien ihmisten luokkaa eikä myöskään superrikkaiden plutokraattien luokkaa, jonka jäsenet pystyvät käyttämään vaurauttaan korruptoidakseen tai kontrolloidakseen yhteiskuntaa oman itsekkään etunsa hyväksi. Ihmisiä, jotka eivät halua elättää itseään tai jotka eivät kykene elättämään itseään, ei pitäisi elättää yhteiskunnan kustannuksella, eikä heidän pitäisi antaa lisääntyä.

Toisessa ääripäässä, vaurauden kertymiseen spekulaation ja muiden ei-tuottavien aktiviteettien kautta pitäisi laittaa pidäkkeitä, jotta vauraus on ansaittu ja ansaitsija on tuottanut jotain hyötyä yhteiskunnalle ansaitessaan sen.

Yleisesti, kaikkea taloudellista aktiviteettia - yksilöiden tai yritysten tai yksityisten instituutioiden tai hallituksen toimesta - täytyy hallita sillä näkökohdalla, että onko se hyödyllistä vai onko se haitallista yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Me haluamme vapaan talouden, missä ihmiset voivat onnistua tai epäonnistua ilman väliintuloa, mutta samaan aikaan yleisölle täytyy olla suojia.

Esimerkiksi, yritys ei saa valmistaa savukkeita tai tuoda maahan ja myydä heroiinia, koska vahinko, jota sen tuote tekee kansanterveydelle, ylittäisi taloudellisen hyödyn ja työn tarjoamisen ja tulon yrityksen työntekijöille tai omistajille. Tänään savukeyritysten annetaan tehdä ja myydä tuotteitaan siitä valtavasta vahingosta, jota ne tekevät yleisölle, huolimatta yksinkertaisesti sen vuoksi, että ne ovat keränneet tarpeeksi rahaa korruptoidakseen systeemin ja manipuloidakseen hallituksellisia prosesseja.

Tässä on toinen esimerkki: Jopa täysin valkoisessa maassa valmistaja saattaisi päättää, että hän voi kasvattaa voittojaan siirtämällä tehtaansa ei-valkoiselle alueelle, missä palkat ovat paljon alhaisempia. Tällä voisi olla sellainen vaikutus, että se ajaisi hänen kilpailijansa, jotka käyttävät valkoisia työntekijöitä, lopettamaan toimintansa, ja koko kyseinen teollisuudenala olisi sen jälkeen riippuvainen ei-valkoisista. Silloin kun tuontitavarat vahingoittavat kansakunnan autonomiaa, niitä ei pidä sallia. Tämä on tietysti vastakkainen nykyisen hallituksen talouspolitiikalle - nykyisen hallituksen, joka on keskittynyt globalisoimaan Amerikan talouden ja on itse asiassa vihamielinen ajatukselle kansallisesta autonomiasta.

Mitä hallitukseen tulee, meillä täytyy olla hallitus, jolle ainoa näkökohta - aivan kuten taloudelle - on se, että mikä on hyvää väestöllemme, rodullemme, pitkällä tähtäimellä. Meillä ei pidä enää koskaan olla sellaista hallitusta, joka perustuu puoluepolitiikkaan, sellaisine poliitikkoineen, jotka saavuttavat vallan säätää lakeja ja laatia julkisia käytäntöjä vetoamalla äänien vuoksi yhteiskunnan alimpien elementtien tietämättömyyteen tai ahneuteen tai pelkoon, sellaisine poliitikkoineen, jotka kertovat mitä tahansa sellaisia valheita, jotka tulevat hankkimaan heille paikan julkisessa kaukalossa, sellaisine poliitikkoineen, joilla ei ole lojaalisuutta tai vastuuntuntoa rodulle vaan ainoastaan itselleen ja puolueelleen, säätämässä lakejamme. Sen ei pidä koskaan tapahtua uudestaan.

Meidän täytyy ymmärtää, että massamedian aikakaudella, jossa televisiolla on niin vahva vaikutus populaation enemmistön mielipiteisiin, kylädemokratian vanhasta käsitteestä - kylädemokratian, joka perustuu yhteisymmärrykseen, jonka määrittää vapaa keskustelu ja väittely vastuullisten kansalaisten keskuudessa foorumilla, joka on avoin kaikille - on tullut merkityksetön. Se on saattanut toimia kylissä kaksisataa vuotta sitten, mutta se ei toimi eikä se voi toimia sillä tavalla kansallisella tasolla tänä päivänä.

Me emme halua kasvottomien mediaherrojen luomaa hallitusta, emme edes ei-juutalaisten mediaherrojen luomaa hallitusta - mediaherrojen, jotka ovat vastuussa vain itselleen tai ryhmälleen, mediaherrojen, jotka muokkaavat julkista mielipidettä promotoidakseen omia etujaan rotumme etujen sijaan. Ihmisten, jotka säätävät lakimme ja laativat käytännöt yhteiskunnallemme, täytyy pystyä nousemaan ylös ihmisten edessä ja olemaan pidettynä vastuussa teoistaan; mutta enemmän kuin tämä - heidän täytyy olla ihmisiä, jotka saavuttavat asemansa kyvykkyyden, luonteen ja sitoutumisen perusteella sen sijaan, että he saavuttaisivat asemansa jonkin takahuoneneuvottelun kautta tai suurimman äänestäjämäärän hurmaamisen Bill Clintonin tapaan kautta.

Sen sijaan, että se olisi sellaisen halveksunnan kohde, jonka kohde se on tänä päivänä, hallituksen pitäisi olla arvostettu instituutio, lähes pyhä instituutio, jota hallinnoivat yhteiskuntamme parhaimmat ja kyvykkäimmät ihmiset huonoimpien sijaan.

Jälleen, perustavanlaatuisimman periaatteen väestöllemme tarkoitetun hallituksen perustana täytyy olla se, että hallituksen tarkoitus on palvella rodun tarpeita, puolustaa rotua sen vihollisilta ja tehdä rodusta jälleen terve ja vahva - ja siinä kaikki.

Hallituksen tarkoitus ei ole suojella yksilöitä heidän omalta typeryydeltään tai heikkoudeltaan tai tukea niitä, jotka eivät halua elättää itseään tai pysty elättämään itseään. Hallitus, jonka me haluamme, tulee tarjoamaan kokonaisvaltaista suojelua rodulle ja kokonaisvaltaista ohjausta rodulle muotoilemalla ja hallinnoimalla käytäntöjä, jotka pitävät rodun liikkumassa eteenpäin ja ylöspäin, ja se tulee tekemään nämä asiat pienimmällä mahdollisella kajoamisella yksilönvapauteen.

No, kuten sanoin, nämä asiat ovat kaikki tulevaisuudessa. Meillä ei ole tällä hetkellä keinoja rakentaa uutta yhteiskuntaa tai edes pysäyttää meneillään olevaa nykyisen yhteiskuntamme tuhoamista. Me emme pysty alkaa rakentaa uutta rotuun perustuvaa koulutusjärjestelmää tai uutta rotuun perustuvaa taloutta tai uutta rotuun perustuvaa hallitusta nyt.

Mutta me pystymme ajattelemaan näitä tehtäviä nyt, tekemään suunnitelmia näitä tehtäviä varten nyt ja saamaan muita ajattelemaan näitä asioita myös. Tämä on se, mistä National Alliancessa on kysymys - muiden saamisesta ajattelemaan väestömme tulevaisuutta, alkamaan ottaa vastuuta siitä ja työskentelemään kanssamme sen saavuttamiseksi.

Se, mitä me itse asiassa teemme tällä hetkellä, on kommunikoiminen, kouluttaminen ja inspiroiminen. Me pyydystämme ihmisten huomion, annamme heille tietoa, jota heillä ei muuten olisi, ja inspiroimme heitä tekemään sille jotain, joko levittämään muille sitä, mitä he ovat saaneet meiltä, tai liittymään meihin ja auttamaan meitä tekemään työtämme tehokkaammin.

Ja todella, tämä on se, mitä sinun pitäisi tehdä: tule National Alliancen jäseneksi, tue meitä, työskentele kanssamme, auta meitä jatkamaan kasvamista vahvemmiksi ja tehokkaammiksi, jotta lopulta tulee se päivä, jolloin me pystymme alkaa toteuttaa suunnitelmiamme uudesta yhteiskunnasta, uudesta maailmasta väestöllemme. Kaikki riippuu siitä - kaikki. Älä tuota pettymystä väestöllesi. Älä tuota pettymystä itsellesi. Tee elämästäsi merkityksellinen.

Lähteet:

https://www.youtube.com/watch?v=MRay4Ee_ORc
http://www.kevinalfredstrom.com/2016/01/changing-america-part-1
http://www.kevinalfredstrom.com/2016/01/changing-america-part-2
http://www.kevinalfredstrom.com/2016/01/changing-america-part-3

Valkoisen rotutietoisuuden puolustus

Eriäviä mielipiteitä

Toimittajan pitkäaikainen ystävä selittää, miksi hän ei enää lue American Renaissancea.

Malcolm Meldahl (American Renaissance, December 1993)

Rakas Sam. Koska olemme olleet kauan ystäviä ja koska olemme myös käyneet koulua yhdessä, minun pitänee selittää sinulle, miksi en aio uusia American Renaissance -lehden tilausta.

Se, että olen tilannut pamflettiasi, on aina johtunut enemmän uteliaisuudestani sinua kohtaan kuin kiinnostuksestani rasismia (racialism) kohtaan. Olen aina pitänyt tätä aihetta hieman epämiellyttävänä, mutta sinun ajatuksesi ovat olleet tervetullut haaste itseriittoiselle liberalismilleni. Ja olen myös ihaillut sitä, että olet rohkeasti aloittanut tämän kaikkein arkaluonteisimman aiheen käsittelyn. Luoja tietää, että se tarvitsee rehellistä keskustelua näinä poliittisesti korrektin hysterian aikoina. Olen ollut American Renaissancen tilaaja alusta asti. Ja olen kyllästynyt siihen. Olet jo kuullut useimmat vastaväitteeni, mutta haluan kuitenkin tehdä niistä yhteenvedon.

1. "AR on toivottoman utopistinen. Siinä unelmoidaan valtiosta tai yhteiskunnasta, joka ei tule ikinä toteutumaan. Rasistien aika on jo ohi. (Historical processes have already overrun the racialist’s hour.)"

2. "Näin ollen AR on tarpeeton. Sen esittämästä näkökulmasta - oli se sitten historiallisen ihmisluonnon suhteen kuinka 'realistinen' tahansa - ei ole apua elämän uudelleenkeksimisessä seuraavalla aikakaudella. Suuri etninen ja taloudellinen sekoitus on jo täällä. Siihen liittyy ongelmia, mutta valittamisesta ei ole hyötyä."

Mitä se hyödyttää, että yritetään työntää virtaa taaksepäin? Mitä se hyödyttää, että pyritään vakiinnuttamaan uudelleen vanhoja ennakkoluuloja? Mitä se hyödyttää, että yllytetään ihmisiä tribalisaatioon, kun yhteiskuntamme kulkee kohti entistä suurempaa sekoittumista? Meidän on kohdattava tämä tosiasia, pidimme siitä tai emme. Voin hyväksyä liberalismiin liittyvän epäoikeudenmukaisuuden ja sorron julkistamisen, mutta AR menee tätä pidemmälle.

Kuten tiedät, en ole ikinä voinut hyväksyä sitä, että American Renaissancea motivoi tietynlainen vihamielisyys (animus). Joskus tämä vihamielisyys on avointa, mutta yleensä se on peiteltyä. Ja pelkään, että se todella edesauttaa ihmisten loukkaamista tai ainakin kommentin "No, näin on parempi" lausumista. Ja tästä pääsenkin kokonaan toisen kokoluokan vastaväitteeseen:

3. "Mielestäni AR:n näkökulmassa ei ole uskonnollisia mahdollisuuksia. AR on traktaatti, joka on rajoittunut biologisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin asioihin. Uskon, että 'lopullinen päämäärämme' ('end of all our exploring') - pääsimme sinne tai emme - on jonkinlainen uskonnollinen ymmärrys. Ja jokin syvällinen sanoo, että AR:n näkökulma on haitallinen päämäärämme kannalta. En tiedä, onko mahdollista omata yhtä aikaa sekä rasistinen (racialist) näkökulma tai sosiaalinen filosofia että puhdas ja uskollinen sydän. Mutta tiedän kuitenkin, että minulta se ei onnistuisi. Epäilen, että se ei ole tänä päivänä mahdollista, vaikka se on saattanut olla mahdollista menneisyydessä - esimerkiksi Lincolnille. Minua huolestuttaisi se, että rotufilosofiaani olisi saatettu käyttää - tai voitaisiin käyttää - vihan ja ilkeyden ilmaisemisen välineenä; tai parhaimmillaankin toiseen suuntaan katsomisen välineenä. Ja tämä vie minut viimeiseen vastaväitteeseeni, joka on kaikkein huolestuttavin."

4. "Mielestäni teillä ei ole tahtoa tai keinoja vastustaa niitä ylilyöntejä, joita olisi mahdollista tehdä AR:n ideologian nimissä. Todellakin, se vahvistus, jonka AR:n jotakuinkin vakuuttavat ja rauhalliset argumentit voisivat antaa etniselle puhdistukselle, hyytää sielun. Sellaisia jääkenkiä, jotka olisivat niin terävät ja vahvat, että ne voisivat estää teitä luisumasta filosofiselta kaltevalta pinnalta pohjalle ja verilöylyyn, ei ole olemassa. Mielestäni teillä ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa vastustaa sitä barbarismia, jota voitaisiin toteuttaa ajatustenne nimissä. Pelkään, että jos rasistiset ideanne voittaisivat poliittisesti, niin sinusta saattaisi pahimmassa tapauksessa tulla Goebbelsin kaltainen hahmo; ja parhaimmassa tapauksessakin Pravdan toimittajan kaltainen hahmo. Te taistelette innokkaasti liberalismia ja sen selkeitä ylilyöntejä vastaan. Haluaisin, että te yrittäisitte yhtä innokkaasti säilyttää sen, mikä on hyvää ja ihailtavaa liberalismin sympatioissa ja tasavaltalaisessa hengessä. Teidän 'kovat totuutenne' on asetettu yhdelle vektorille - ja tämä vektori osoittaa väärään suuntaan."

Sinä tarjoat inhimillisten erojen rationalistista uudelleen löytämistä - ja viittaat epäsuorasti tästä seuraaviin sosiaalisiin käytäntöihin. Mutta tunne inhimillisistä eroista on tärkeämpi ja paljon syvempi kuin mikään rationalistinen arvio. Ja jokainen rasismin muoto ottaa välittömästi nämä tunnereaktiot, ymmärtää niitä, kodifioi ne ja tekee niistä todellisen rukousnauhan eli harkitsemattoman loitsun. Tiedän, millaista on antaa periksi inhon tunteelle. Ihmisen luonnossa on jonkinlainen syvään juurtunut taipumus, joka vastaa siihen. Se huutaa vastausta.

Rasismi organisoi suuren osan näistä tuntemuksista (eli lähinnä pelon ja syyllisyydentunteen); rasismi tekee niistä rakennelman, joka on tunteiden aktivoima ja jolle mieli antaa oikeutuksen. AR on mefistolainen (Mephistophelian). Se on vakuuttava. Se houkuttelee minua, mutta tämä ei tee siitä kelvollista. Se tarjoaa helpon ulospääsyn. Se on kuin matelija, joka ohjaa luontomme parempia enkeleitä.

Hyväksyn täysin taistelun hurskastelua ja kaksinaamaisuutta vastaan. Meidän kaikkien on käytävä tällaista taistelua itsemme ja sielujemme tähden. Mutta luulen, että olen päätynyt ajattelemaan, että minun ei pitäisi tukea rahallisesti sellaisten ideoiden edistämistä, joilla ei parhaassa tapauksessa ole tulevaisuutta; ja jotka saattavat pahimmassa tapauksessa auttaa menneisyyden suurimpien kauhujen toistamisessa. Viime kädessä pelkään, että AR hyökkää sitä vastaan, mikä voi antaa ihmiselämälle sen korkeimman ymmärryksen muodon. Ajat ovat muuttuneet. Nykyään Jefferson lausuisi todennäköisesti eri tavalla kuin hän lausui silloin. Sinä käytät vanhentunutta kieltä ja kaupittelet vaarallista nostalgiaa.

Tämän vuoksi en aio enää uusia tilaustani.

Malcolm Meldahl kävi high schoolia AR:n toimittajan kanssa, ja he ovat olleet ystäviä siitä lähtien. Hra Meldahl asuu Cape Codissa vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1993/12/index.html#cover


Vastaus

Samuel Taylor (American Renaissance, December 1993)

On luonnollisesti pettymys, että vanha ystävä ei ole vakuuttunut, vaikka hän on lukenut American Renaissancea kolmen vuoden ajan. Mutta tästä huolimatta on sanottava, että sinä luit julkaisuani kauan - kauemmin kuin kukaan ystävä tai toimittaja olisi voinut pyytää.

Esität monia vastaväitteitä, mutta vain yhdellä vastaväitteellä on todella merkitystä. Ja tämä on se käsitys, jonka mukaan valkoisten harjoittama rodullinen ajattelu on luonnostaan pahaa; ja jonka mukaan se voi olla seurausta ainoastaan vihamielisyydestä (animus) eli "vihasta" ("hatred") (lehdistö käyttää aina tätä termiä). Valkoisten rotutietoisuus on työnnetty valtavirran ulkopuolelle, koska niin monet ihmiset on opetettu ajattelemaan tällä tavalla. Ja täytyy sanoa, että on tuskallista huomata, että sinä ajattelet minusta tällä tavalla. Minua harmittaa, jos vieraat pitävät minua pahana. Ja minua masentaa, jos ystäväni pitävät minua pahana.

Mutta sinä kuitenkin tunnustat, että monet AR:n esittämistä näkemyksistä ovat vakuuttavia. Olenko väärässä, kun epäilen, että jos sinä et enää pitäisi AR:n sanomaa moraalittomana, niin muut vastaväitteesi heikentyisivät (would drop away)? Sinä hylkäät näkemyksen, joka (kuten sinä tunnustat) ajaa sinun etuasi ja saattaa jopa ilmentää vaistojasi. Mutta tästä huolimatta sinä olet valmis luopumaan edusta, koska sinä pidät kyseistä etua vääränä - ja tämä on ihailtava kannanotto.

Mielestäni ne tunnontuskat, joita sinä ilmaiset, kuuluvat väestömme tunnusmerkkien joukkoon. Uskon, että valkoisten täytyy - epätavallisessa määrin - uskoa, että se, mitä he tekevät ryhmänä, ei ole pelkästään tarkoituksenmukaista vaan myös moraalista. Tämä on yksi suurista vahvuuksistamme, ja minä en halua sanoa sinulle, että sinun pitäisi hylätä tunnontuskasi. Sen sijaan minun tehtäväni on vakuuttaa sinut - ja muutkin sellaiset ihmiset, jotka jakavat tunteesi oikeudenmukaisuudesta ja jalomielisyydestä - siitä, että valkoisten pyrkimys puolustaa omaa etuaan ei ole pelkästään luonnollista vaan myös oikein. Sillä vasta tämän jälkeen he käyttävät erikoislaatuisia ominaisuuksiaan oman rotunsa ja kulttuurinsa puolustamiseen sen sijaan, että he sallisivat näiden ominaisuuksien nimissä toteutettavan, omaan väestöön kohdistuvan riiston (dispossession) (kuten he tällä hetkellä sallivat).

Vähäisempiä vastaväitteitä

Ennen kuin käsittelen tätä elintärkeää kysymystä, vastaan niihin väitteisiin, jotka ovat mielestäni vähemmän tärkeitä. Kaksi ensimmäistä väitettä kuuluvat samaan argumenttiin: AR:n maailmankuvan tukeminen on hyödytöntä, koska sen mukainen maailma ei tule ikinä toteutumaan.

Sinä sanot, että "Rasistien aika on jo ohi". Mutta jos mietit tätä väitettä hetken, niin sinun pitäisi vakuuttua siitä, että se ei pidä paikkaansa. Rasismi marssii tällä hetkellä voitosta voittoon - kaikkien muiden paitsi valkoisten keskuudessa. Yhdysvalloissa mustat, hispaanot ja jopa aasialaiset yhdistävät voimansa rodun puitteissa (innokkaammin kuin koskaan aikaisemmin) poimiakseen etuoikeuksia valkoisilta (to extract privileges from whites). Rotu on keskeinen osa miljoonien ei-valkoisten identiteettiä; rotu painaa leimansa (informs) heidän ajatuksiinsa ja tekoihinsa. Todellakin, kansallistunnon puolustaminen lisääntyy räjähdysmäisesti jokaisen maanosan jokaisessa kolkassa (ja toisinaan se johtaa väkivaltaan). Ja tämä kansallistunnon puolustaminen ei heijasta pelkästään rotua; se heijastaa kaikenlaisia inhimillisiä eroja.

Nykyisessä rodullisessa kuurissa (regimen) on kyse yksipuolisesta aseistariisunnasta. Ei-valkoiset voivat kiusata ja pelotella valkoisia, koska ei-valkoisilla on selkeät käsitykset rodullisista eduistaan; kun taas valkoisilla ei ole selkeää käsitystä omasta edustaan. Erityisesti mustien keskuudessa rotu tulee ennen kaikkea muuta. Kun he kilpailevat valkoisten kanssa, he vetävät lähes aina yhtä köyttä - riippumatta siitä, kuinka paljon heidän keskuudessaan on sisäisiä eroavaisuuksia.

Tämän vuoksi mustat eivät torjuneet rap-laulaja Sister Souljahin ehdotusta (Sister Souljah ehdotti, että mustat lopettaisivat toistensa tappamisen viikon ajaksi ja tappaisivat toistensa sijaan valkoisia). Tämän vuoksi niitä huligaaneja, jotka lähes tappoivat Reginald Dennyn Los Angelesin mellakoiden alkuvaiheessa, kohdeltiin sankareina ja kutsuttiin "LA:n nelikoksi" ("The L.A. Four"). Tämän vuoksi niinkin korruptoitunut ja epäpätevä mies kuin Marion Barry on valittu uudelleen Washington DC:n pormestariksi.

Eli sinun oli ehkä tarkoitus sanoa, että valkoisilla rasisteilla ei ole toivoa. Tuohon väitteeseen sanoisin ainoastaan, että kymmenen vuotta sitten kukaan ei odottanut, että Neuvostoliitto katoaisi, että Saksa yhdistyisi tai että Jugoslavia revittäisiin hajalle. Historia ei suinkaan ole ohi. Ranskan kuninkaalliset olivat korkeimmassa loistossaan silloin, kun vallankumous kaatoi heidät. Entä jos "liberalismiin liittyvä sorto" - kuten jopa sinä sitä nimität - onkin nousuveden kohteena? Entä jos se tulee ehkä piankin vetäytymään pois? Euroopassa rasistinen oikeisto (racialist right) vaikuttaa kansalliseen politiikkaan. Onko tällainen kehitys mahdottomuus Yhdysvalloissa?

Mutta joka tapauksessa, jos sinä olet valmis luopumaan edusta sen nimissä, mikä on oikein, niin voit varmasti ymmärtää henkilöä, joka tavoittelee sitkeästi jotain asiaa vain siksi, että se on oikein. Maailmanrauhaa, parannuskeinoa syöpään tai oikeanlaista Amerikkaa ei tulla ehkä ikinä saavuttamaan, mutta ihmiset omistavat elämänsä näiden asioiden tavoittelemiseen, koska se on oikein ja koska paljon hyvää voidaan saada aikaan, vaikka täydellistä onnistumista ei saavutettaisikaan.

Uskonnollisia mahdollisuuksia

Jos en ymmärtänyt sitä väärin, niin sinun väitteesi, jonka mukaan rasismilla ei ole "uskonnollisia mahdollisuuksia", on heikoin argumenttisi. En väitä, että rodun ja kulttuurin puolustaminen olisi uskonnollinen tehtävä, mutta mielestäni se ylentää mieltä huomattavasti enemmän kuin sen vastakohta. Monirotuisuuden todellisuus murskaa hengen. Mitä ovat ne erityiset uskonnolliset mahdollisuudet, joita voi löytää Detroitista, Camdenista, Miamista tai Los Angelesin South Centralista? Jumaluus saattaa löytyä tai olla löytymättä omalle väestölle omistautumisesta, mutta jokaisesta amerikkalaisesta kaupungista, joka on muuttunut valkoisesta ei-valkoiseksi, löytyy itse paholainen.

Maamme on tehnyt eräänlaisen sekulaarin uskonnon käsityksestä, jonka mukaan kansakunnan varallisuuden syytäminen ei-valkoisten tuhoamiin kaupunkeihin tuo jollain tavalla takaisin puhtaat kadut ja kohteliaat naapurit. Tämän tehtävän vaatima todellinen työ on armotonta ja henkeä tuhoavaa. En usko, että se on kenellekään se "lopullinen päämäärä", jota sinä etsit.

Jos käännän uskonnollisen argumenttisi päälaelleen, niin voin todeta, että on olemassa monia asioita, joista sinä välität intohimoisesti - kuten runous, rehellisyys, kauneus ja hyvin tehty työ. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin sinun mielestäsi näihin asioihin ei sisälly uskonnollisia mahdollisuuksia. Miksi rasismin pitäisi sisältää tällaisia mahdollisuuksia, jotta se voisi saada sinun tukesi?

Biologiaan liittyviä kysymyksiä

Olen yllättynyt siitä, että sinä kirjoitat ikään kuin se kiinnostus, joka kohdistuu rotueroihin liittyvään tieteelliseen tutkimukseen, olisi vain peite mauttomille inhon tunteille. Monet ihmiset - ja lasken myös itseni tähän joukkoon - ovat lähestyneet rotuun ja älykkyysosamäärään liittyviä kysymyksiä siksi, että he ovat halunneet tietää totuuden. Ja sivumennen sanoen, tämä totuus viittaa siihen, että on todennäköistä, että pohjoisaasialaiset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin valkoiset. Hyväksykäämme tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. (Let the chips fall where they may.)

Sinä muistutat sitä viktoriaanista naista, joka lausui seuraavasti kuultuaan ensimmäisen kerran Darwinin evoluutioteoriasta: "Rukoilen, että se ei ole totta, mutta jos sen on totta, rukoilen, että siitä ei tule laajalti tunnettua." Rodun ja ÄO:n välinen linkki on lähes varmasti totta, ja siitä on tulossa laajalti tunnettu. AR on käsitellyt tätä kysymystä jo pidemmän aikaa, joten en käsittele sitä tässä sen enempää. Sanon ainoastaan sen, että meillä on epätoivoinen tarve suunnitella sellainen inhimillinen järjestelmä, joka tunnustaa rotujen väliset kykyerot; me emme myönnä tätä, mutta se on silti yksi suurimmista kansakuntamme kohtaamista haasteista.

Nykyiset väitteet tasa-arvosta (equality) aiheuttavat ainoastaan epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta ja standardien säälimätöntä tuhoamista. Ne takaavat sen, että jokainen yritys, joka tähtää rotuongelmien ratkaisemiseen, tekee niistä ainoastaan entistä pahempia. Vaikka jonkun henkilön ainoa teko olisi totuuden julkistaminen rodusta ja älykkyydestä, hän tekisi suuren palveluksen oikeudenmukaisuudelle ja edistykselle.

Eli näin ollen rasisti ei ole se, joka tekee näkemyksistään "todellisen rukousnauhan eli harkitsemattoman loitsun", kuten sinä niin kauniisti ilmaisit. Sen sijaan egalitaristi antaa mieltymystensä sokaista itsensä; ja tämä johtaa siihen, että hän ei näe faktoja. Rasisteilla tai edes konservatiiveilla ei ole sellaisia mantroja, jotka turruttaisivat aivoja yhtä tehokkaasti kuin esimerkiksi seuraavat lauseet: "Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi" ("All men are created equal"), "Me olemme maahanmuuttajien kansakunta", "Diversiteetti on vahvuutemme". Liberaalit toistavat näitä iskulauseita aina kuilun partaalle saakka (right up to the edge of the precipice). Ne kuuluvat sinun rukousnauhaasi; ja sinä voisit lisätä siihen vielä yhden helmen: "Valkoinen rotutietoisuus edustaa pahuutta."

Ja näin ollen pääsemme asian ytimeen. Onko se moraalista, jos valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan?

Tämä vastaus saatetaan päätökseen seuraavassa numerossa.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1993/12/index.html#article1


Oikeus itsepuolustukseen

Miksi valkoinen rotutietoisuus on tarpeellista ja moraalista.

Samuel Taylor (American Renaissance, January 1994)

"Tämä teksti päättää AR:n edellisessä numerossa julkaistun vastauksen kirjeeseen; tuossa kirjeessä toimittajan vanha ystävä selitti, miksi hän pitää valkoisten rotutietoisuutta vääränä ja vaarallisena."

Sinä esität seuraavan, perustavanlaatuisen kysymyksen: onko se moraalista, jos valkoiset puolustavat rotuaan ja kulttuuriaan? Tähän kysymykseen annetun vastauksen pitäisi olla itsestään selvä; elämmehän me maassa, jossa kaikki muut ryhmät esittävät jatkuvasti rodullisia vaatimuksia valkoisten kustannuksella. Ja silti monet valkoiset ajattelevat, että vaikka rotutietoisuus sopii kaikille muille ryhmille, niin valkoisten rotutietoisuus edustaa poikkeuksellisesti pahuutta. Ja koska he eivät edes ajattele yhteistä etuaan, he eivät näe sitä, kuinka paljon he ovat jo menettäneet.

Meksikon toteuttama valloitus

Tätä voidaan havainnollistaa monella eri tavalla. Kuvitelkaamme esimerkiksi, että Meksiko hyökkäisi Lounais-Amerikkaan ja pyrkisi valloittamaan sen. Mitä meksikolaiset tekisivät uudella alueellaan? He asettaisivat espanjan koulujen ja hallinnon (government) viralliseksi kieleksi. He karkottaisivat suuren osan valkoisesta väestöstä ja korvaisivat heidät meksikolaisilla. He lakkauttaisivat amerikkalaiset juhlapäivät ja korvaisivat ne meksikolaisilla juhlapäivillä. Musiikki, ruoka, koulutus, työtavat ja uskonto - näistä kaikista tulisi pikemminkin meksikolaisia kuin amerikkalaisia.

Ja juuri näin on tietysti jo tapahtunut monilla Kaliforniaan ja Texasiin kuuluvilla alueilla. Äänestysliput on painatettu espanjaksi, ihmiset puhuvat kouluissa espanjaa ja katsovat meksikolaista televisiota, kaupungit juhlivat heinäkuun neljännen (Fourth of July) sijaan Cinco de Mayoa, ja meksikolaiset ovat syrjäyttäneet valkoiset. Samankaltainen invaasio Keski-Amerikasta ja Karibian alueelta on - 30 vuodessa - pienentänyt Miamin valkoisen väestön 90 prosentin enemmistöstä 10 prosentin vähemmistöksi.

Väestömme ja kulttuurimme kannalta katsottuna nämä alueet on menetetty. Ne olivat aikoinaan osa Amerikkaa, mutta nyt niitä hallitsevat muukalaiset. Tämä saattaa vaikuttaa hämmästyttävältä, mutta me olemme luopuneet juuri siitä asiasta, jonka vuoksi kansakunnat lähettävät nuoria miehiään taisteluihin kuolemaan. Väestön, rodun tai kulttuurin eheys kuuluvat niihin harvoihin asioihin, joita kansakunnat arvostavat niin paljon, että ne uhraavat auliisti jopa miljoonia henkiä suojellessaan niitä. Miksi? Siksi, että omien esi-isien kansakunnan suojeleminen on tärkeämpää kuin itse elämä.

Ei ole olemassa tulevaisuudennäkymää, joka olisi hirvittävämpi kuin oman väestön ja kulttuurin sukupuutto. Siihen verrattuna yksilön oma kuolema on merkityksetön. Jokainen terve väestö ymmärtää tämän ilman pohdiskelua; ja se, että tämä tuntemus on karannut valkoisten ihmisten mielistä, on merkki sairaudesta, joka pitää parantaa.

Jos on moraalista vastustaa kansakuntaamme kohdistuvaa aseellista invaasiota, niin silloin on varmasti vielä moraalisempaa vastustaa sellaista invaasiota, joka on aseeton mutta joka tuottaa saman lopputuloksen. Jos ihmisten tappaminen valloituksen torjumiseksi on oikeutettua, niin silloin pitäisi ajatella niin, että valloituksen torjuminen ilman verenvuodatusta on vielä oikeutetumpaa.

Entinen senaattori Eugene MacCarthy on esittänyt ajatuksia, jotka ovat samankaltaisia kuin omat ajatukseni. Hän huomauttaa, että kolonisaatiossa on pohjimmiltaan kyse siitä, että kotoperäiselle väestölle määrätään vieraita käytäntöjä. Tässä mielessä senaattori MacCarthy kutsuu Amerikkaa koko maailman siirtomaaksi. Hän toteaa, että meidän voimamme riittäisi vieraiden määräysten vastustamiseen, mutta me epäonnistumme voiman käyttämisessä. Me ihailemme Mahatma Gandhia siksi, että hän vastusti Britannian toteuttamaa vierasta määräämistä, mutta jos joku valkoinen amerikkalainen vastustaa kaikkien muiden kansakuntien toteuttamaa vierasta määräämistä, häntä kutsutaan rasistiksi (racist) ja kiihkoilijaksi.

Tämä käänteinen moraalisuus edustaa kulttuurista ja rodullista antautumista, ja saattaa olla, että sille ei löydy ennakkotapausta maailman historiasta. Koskaan aikaisemmin ei ole tapahtunut sellaista, että hallitseva väestö olisi vain luovuttanut alueen sellaisille tulokkaille, jotka päättävät muokata sen omaksi kuvakseen. Tällainen toiminta on kieroutunutta - aivan kuten sellainen urheilujoukkue, joka tekisi yhteistyötä vastustajiensa kanssa kukistaakseen itsensä, olisi kieroutunut; tai sellainen poliittinen puolue, joka luovuttaisi kaikki äänestämällä valitut paikkansa vastapuolelle.

Jos köyhimmät ja vähiten koulutetut amerikkalaiset virtaisivat rajan yli Meksikoon - ja eläisivät sosiaaliavustuksilla, vaatisivat englanninkielistä opastusta (instruction) ja vaatisivat äänestämistä ei-kansalaisille (insisting on the ballot for non-citizens) - niin olisiko se moraalitonta, jos meksikolaiset lähettäisivät heidät kotiin? Ei tietenkään olisi.

Mutta jostain syystä on kuitenkin niin, että se olisi moraalitonta, jos me lähettäisimme meksikolaiset kotiin; ja että meidän pitäisi jopa ajatella, että heidän saapumisensa on "diversiteetin juhlaa". "Diversiteetin juhlimisessa" ei ole kyse muusta kuin siitä, että hurrataan valkoisten pienenevälle määrälle (oli sitten kyse valkoisten määrästä koulussa, toimistossa, naapurustossa, kaupungissa tai valtiossa) - ja vain valkoiset on voitu pelotella ylistämään omia menetyksiään. Kuinka suurta "diversiteetin" määrää meidän pitäisi juhlia? Saavatko valkoiset jäädä enemmistöksi, vai edellyttääkö "diversiteetti" sitä, että meistä tulee vähemmistö? Saako määrämme jäädä 49 prosenttiin väkiluvusta, vai voimmeko me lopettaa "diversiteetin juhlimisen" vasta sitten, kun maahanmuutto ja syntyvyyserot ovat vähentäneet meidät olemattomiin?

Viime kädessä yhteiskuntamme kulkee kohti valkoisten ja heidän kulttuurinsa marginalisaatiota. On selvää, että tämä veisi useita sukupolvia, mutta eikö tämä ole se suunta, jonka me olemme valinneet. En halua löytää Haitia, Nicaraguaa, Filippiinejä tai mitään niiden yhdistelmää "lopullisesta päämäärästämme" (käyttääkseni sinun fraasiasi). Haluan löytää Amerikan. Miksi tämä on väärin tai moraalitonta?

Ja pyydän huomioimaan, että diversiteetin doktriini olettaa, että vain valkoiset kärsivät omituisen määrittelemättömistä homogeenisuuden kauhuista; ja että vain valkoisia pitää siunata "diversiteetillä". Kukaan ei pyydä Meksikoa toteuttamaan sellaisia "kulttuurin rikastamiseen" tähtääviä käytäntöjä, jotka pienentäisivät hispaanot vähemmistöksi. Tällainen idea saisi ihmiset huutamaan välittömästi: "Kansanmurha." Miksi nämä samat ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi tai jopa vahingoniloisesti vastaavaan valkoisten amerikkalaisten "kansanmurhaan"?

Tämä sama sääntö pätee myös Yhdysvaltojen sisällä: kaikki, mikä oli aikoinaan pelkästään valkoista, pitää integroida, mutta ei-valkoiset voivat paaluttaa (stake out) rajoittamattoman määrän rodullisia yksityisalueita. Tämä on ilmeisintä silloin, kun tarkastellaan mustia; he perustavat johdonmukaisesti mustia ylioppilaskuntia, mustia sanomalehtiä, mustia vaalitoimikuntia (political caucuses), mustia yksityiskouluja ja mustia naapurustoja, jonne valkoiset eivät ole tervetulleita. Tämä sääntö on johdonmukainen: "diversiteettiä", riistetyksi tulemista ja pienenevää määrää valkoisille; rodullista solidaarisuutta, etnistä ylpeyttä ja kasvavaa määrää kaikille muille.

Olet ehkä jo huomannut, että minun kantani moraali perustuu ainoastaan yhdenvertaiseen (equal) kohteluun. Minä haluan väestölleni vain sitä, mitä minä tarjoan mielelläni myös muille. Eikö Kultainen sääntö ole moraalin standardi? Se pätee myös rotuihin: älä tee meille sitä, mitä et haluaisi tehtävän itsellesi.

On tietysti totta, että valkoiset eivät ole aina eläneet tämän säännön mukaisesti, mutta meitä on jo rangaistu tarpeeksi vanhoista synneistämme. Minä vastustan sitä hallitsevan ideologian voimakasta asymmetriaa, joka edellyttää, että valkoiset uhraavat rodullisen etunsa samalla, kun kaikki muut ajavat omaa etuaan meidän kustannuksellamme. Ja kun minä vastustan sitä, minun sydämeni on "puhdas ja uskollinen". Miksi sinun sydämesi ei voisi olla?

Kohtalokas asymmetria

Rotuongelmaan liittyy kuitenkin yksi aspekti, joka tulee aina olemaan asymmetrinen. Meksikolaiset eivät tule Amerikkaan ja mustat eivät vaadi pääsyä valkoiseen yhteisöön siksi, että he pyrkisivät ystävällisesti jakamaan "diversiteetin" hyödyt kanssamme. He eivät tule antamaan vaan ottamaan. He tulevat siksi, että ne yhteiskunnat, jotka me olemme rakentaneet, ovat parempia kuin ne yhteiskunnat, joita he pystyvät rakentamaan - ja he haluavat hyötyä esi-isiemme työstä.

Ja minä en moiti heitä tämän vuoksi; he haluavat paremman elämän lapsilleen. Mutta tämä tarkoittaa sitä, että "integraatio" on aina yksisuuntaista - ei-valkoiset tunkeutuvat valkoisten keskuuteen. Valkoiset eivät muuta El Salvadoriin tai Burundiin paremman elämän toivossa.

Tämä ikuinen ja kohtalokas asymmetria selittää sen, miksi "monikulttuurisuuteen", "ksenofobiaan" ja "rasismiin" ("racism") liittyviä valheellisia taisteluita käydään aina valkoisissa valtioissa; ja miksi niillä pyritään aina siihen, että valkoiset saataisiin puolustuskannalle. Valkoiset valtiot houkuttelevat muukalaisia. Ajattelemattomassa anteliaisuudessaan Eurooppa, Amerikka, Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti ovat ottaneet vastaan niin paljon ei-valkoisia, että heidän määränsä riittää rinnakkaisten yhteiskuntien ja rodullisen kitkan syntymiseen.

Boliviassa tai Tšadissa ei ole "ksenofobiaongelmaa" ("xenophobia" problem), koska ulkomaalaiset eivät halua asua sellaisissa maissa. Mitkään ulkopuoliset voimat eivät uhkaa Harlemin, Meksikon, Haitin, Etelä-Bronxin, Kambodžan tai Nigerian kulttuurista tai rodullista eheyttä.

Valkoiset osaavat rakentaa miellyttäviä yhteiskuntia, ja tämän vuoksi he kohtaavat ongelman, jota muut rodut eivät kohtaa (paitsi japanilaiset ja pian myös muut pohjoisaasialaiset): jos he eivät jätä muita valtioidensa ulkopuolelle, he hukkuvat tulvan alle. Meidän kriisimme on ainutlaatuinen, sillä vain valkoiset pyyhkäistään pois, jos he eivät tee mitään. Vain valkoisten valtioiden pitää suojella itseään säälimättömältä ja muutoksen aiheuttavalta muukalaisten tulvalta - ja kyse on siis sellaisista muukalaisista, jotka ovat erilaisia kuin me ja jotka lisäksi (kasvavassa määrin) halveksivat meitä ja kaikkea sitä, mitä me edustamme.

Tarkastelussa mustat

Sinä saatat väittää (kuten monet ovat väittäneet), että vaikka nämä argumentit pätisivät niihin ei-kansalaisiin, jotka haluavat tulla Amerikkaan, niin ne eivät päde tänne väkisin tuotujen afrikkalaisten jälkeläisiin. Heidän tilanteensa on epäilemättä erilainen, mutta heidän muodostama uhka on pohjimmiltaan samanlainen.

Ensinnäkin on syytä huomata, että tämän päivän mustat elävät keskuudessamme siksi, että he haluavat elää keskuudessamme. Vaikka afrosentrismi on tällä hetkellä muodissa, niin käytännössä kukaan musta amerikkalainen ei halua elää Afrikassa. Yksi vierailu pimeässä maanosassa riittää yleensä vieroittamaan jopa kiivaimmat mustan ylivallan kannattajat (black supremacists) tästä halusta. He saattavat ottaa afrikkalaiset nimet ja käyttää afrikkalaisia vaatteita, mutta he elävät mieluummin maassa, jossa on hyvä terveydenhuolto ja toimintavarmat puhelimet. Ja lisäksi, valkoiseen amerikkalaiseen rasismiin liittyvistä kliseistä huolimatta Afrikan konsulaateissamme on arkistoituna satojatuhansia viisumihakemuksia. Afrikkalaiset haluavat tulla tänne yhtä innokkaasti kuin kaikki muutkin.

Itse asiassa afrikkalaisamerikkalaiset näyttävät parhaiten toteen rodun supistumattoman luonteen (the irreducible nature of race). Mustat ovat eläneet keskuudessamme vuosisatojen ajan. He ovat muodostuneet kulttuurisesti tällä mantereella. Ja silti he ovat ryhmänä jopa suurempi uhka angloeurooppalaiselle säädyllisyydelle kuin sellaiset ei-valkoiset, jotka saapuvat aitoina muukalaisina.

Mustat (enemmän kuin ketkään muut) hyötyvät yhteiskuntamme vauraudesta ja hyvästä järjestyksestä - sillä he eivät itse pysty rakentamaan tai edes ylläpitämään tällaista yhteiskuntaa; vaikkakin he samaan aikaan itkevät "rasismista", koska heillä ei ole yhtä paljon kuin valkoisilla. He vaativat täysimääräistä osallistumista meidän yhteisöissämme ja instituutioissamme, mutta silti monet heistä pitävät itsestään selvänä sitä, että he voivat sulkea meidät pois omista yhteisöistään ja instituutioistaan.

Mikään ei jää entiselleen sen jälkeen, kun mustat ovat jättäneet siihen jälkensä. Kun mustien määrä saavuttaa tietyn tason, koulut, naapurustot, kaupungit ja jopa valtiot menettävät nopeasti ne ominaisuudet, joita valkoiset pitävät tarpeellisina sivistyneen elämän kannalta. AR on käsitellyt syitä, jotka osoittavat, että tästä ei voi syyttää orjuutta tai Jim Crow -lakeja. Mustat eivät yksinkertaisesti rakenna sellaisia yhteisöjä, joissa valkoiset voisivat elää säädyllisesti. Ja kun me olemme päästäneet heidät omiin yhteisöihimme, niin monet heistä ilmaisevat avoimesti halveksuntansa meitä kohtaan ylenkatsomalla sankareitamme, rikkomalla lakejamme ja ryöstämällä, raiskaamalla ja tappamalla meitä.

Kaikki tietysti tietävät tämän, vaikka vain muutamat myöntävät sen. Se, että mitä asialle pitäisi tehdä, on olennainen kysymys minulle; ja se, että onko se moraalista, jos sille tehdään jotakin, on olennainen kysymys sinulle. Ja itse asiassa, sinä olet jo tehnyt sille jotakin - eli sinä olet tehnyt juuri sen, minkä useimmat valkoiset tekevät. Sinä olet irrottanut itsesi ja perheesi mustista (ja muistakin ei-valkoisista) mahdollisimman suuressa määrin. Uskon, että me voimme olla varmoja siitä, että jos mustat tai hispaanot olisivat enemmistö Cape Codissa, niin sinä et asuisi siellä.

Ei-valkoisista irrottautuminen on vielä toistaiseksi mahdollista, sillä valkoiset ovat yhä enemmistö. Värillinen tulva nousee hitaasti - kortteli korttelilta ja naapurusto naapurustolta - mutta lopulta (kuten väestötieteilijät kertovat) se peittää alleen meidät kaikki. Tässä mielessä ei-valkoiset amerikkalaiset eivät eroa maahanmuuttajista. He tunkeutuvat valkoisten keskuuteen, ja tämän seurauksena valkoiset luonnollisesti perääntyvät. Ja tämän jälkeen se alue, jonka he ovat valloittaneet, muuttuu perustavanlaatuisesti (fundamentally) - ja se ei enää ole meille rakkaiden kulttuuristen ja yhteiskunnallisten perinteiden alainen. Jos Meksiko on käytännössä valloittanut tietyt Texasiin ja Kaliforniaan kuuluvat alueet, niin monet kaupunkimme ovat käytännössä Liberian valloittamia. New Jerseyn Camden on länsimaisen sivilisaation kannalta aivan yhtä menetetty kuin keskinen Miami (central Miami). Jos valkoiset eivät pysty rotuna irrottautumaan ei-valkoisista, he ovat tuhon omia väestönä ja kulttuurina.

Tätä asiaa monimutkaistaa kuitenkin se fakta, että sellaisia ei-valkoisia, jotka omaksuvat sivilisaatiomme ja tekevät siihen tärkeitä kontribuutioita, tulee aina olemaan jonkin verran. Yo-Yo Ma soittaa valkoisen ihmisen musiikkia ikään kuin hänen esi-isänsä olisivat kirjoittaneet sen. Thomas Sowell kirjoittaa kauniilla tavalla eurooppalaisen oppineisuusperinteen mukaisesti. Ja lisäksi, jos ei-valkoisten määrä on pieni, jopa tavalliset ei-valkoiset omaksuvat enemmistön kulttuurin; heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta heti kun ei-valkoisten konsentraatio saavuttaa kriittisen massan, rodullis-kulttuurinen lojaalisuus alkaa aiheuttaa eripuraisuutta kohtalokkaalla tavalla. Me näemme tähän viittaavia todisteita joka puolella. Maamme on jo selkeästi kohtalokkaan eripuraisuuden vyöhykkeellä, ja rodulliset jakolinjat syvenevät päivä päivältä.

Ongelma on siis tämä. Jos me emme tee mitään, niin ajan mittaan koko Amerikka muuttuu Detroitiksi ja Los Angelesin South Centraliksi. Siitä angloeurooppalaisesta kulttuurista, jota me molemmat rakastamme, ei jää jäljelle mitään. Ei mitään. Esi-isiemme toiveet ja uhraukset olisivat menneet hukkaan, ja heidän rakentamansa sivilisaatio olisi tuhoutunut. Meidän selviytymisemme on vaakalaudalla, ja mielestäni mikään ei voi pelastaa meitä, jos me emme voi vapaasti irrottautua.

Joten sanon vielä kerran, että tämä on meidän ainutlaatuinen dilemmamme. Ei-valkoiset seuraavat meitä (riippumatta siitä, minne me menemme), koska he himoitsevat sitä, mitä me rakennamme. Mutta kun heitä saapuu perille riittävä määrä, niin he tuhoavat sen, mitä he tulivat etsimään.

Minä pyydän ainoastaan, että valkoiset jätetään rauhaan ja että heidän kulttuurinsa ja sivilisaationsa annetaan kehittyä ilman häiriötä. Onko se liikaa vaadittu? Onko se moraalitonta?

Verilöylyn uhka

Vaikuttaa siltä, että sinä oletat, että vähäisinkin valkoinen rotutietoisuus ja lievinkin itsepuolustusasenne johtavat verilöylyyn. Julistanko minä itseni potentiaaliseksi massamurhaajaksi, jos minä laitan oman väestöni etusijalle ja jos minä haluan, että minut jätetään rauhaan? Onko niin, että jos minä totean, että Thomas Jefferson ja Abraham Lincoln ajattelivat, että monirotuinen yhteiskunta ei voisi menestyä, niin minusta ei tule heidän seuraajaansa vaan Adolf Hitlerin seuraaja? Uskon, että jos me keskustelisimme mistä tahansa muusta asiasta, niin sinä ymmärtäisit, kuinka suunnatonta henkistä harppausta sinä olet tekemässä.

Otetaan esimerkiksi presidentti Clinton. Hän haluaa sosiaalistetun hoidon (socialized medicine) Amerikkaan. Hän haluaa järjestelmän, jossa lääketieteellinen hoito maksetaan ja kulutetaan seuraavan periaatteen mukaisesti: "Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan." ("From each according to his ability, to each according to his need.") Mutta eikö tämä ole se teoria, joka johti Stalinin toteuttamiin verilöylyihin, Gulagiin, Itä-Euroopan orjuuttamiseen ja Kamputsean teurastukseen? Ehkä sinun olisi parasta varoittaa presidenttiä.

Voisin myös huomauttaa, että aina Ranskan vallankumouksesta lähtien ihmisiä on tapettu paljon enemmän tasa-arvon ja veljeyden nimissä kuin separaation nimissä. Miksi pelkosi on niin valikoivaa?

On epäilemättä niin, että jos me puolustamme itseämme, niin me epäämme muilta jotain sellaista, mitä he haluavat. Tätä ei voi välttää. Jos joku haluaa sinun lompakkosi, niin sinä epäät häneltä lompakon sisällön, jos sinä puolustat itseäsi. Jotkut sellaiset ei-valkoiset, jotka haluaisivat elää keskuudessamme ja hyötyä saavutuksistamme, eivät pääse elämään keskuuteemme. Tämä on heidän kannaltaan epämiellyttävää, mutta heiltä evätään ainoastaan sellaisen sivilisaation edut, jota he eivät rakentaneet.

Sinä olet hyvä ja antelias, kun sinä olet huolissasi siitä, että ei-valkoiset saattaisivat kärsiä, jos valkoiset saisivat takaisin tunteen rodullisesta edustaan. Mutta eivätkö meidän kärsimyksemme merkitse mitään? Eivätkö ne kuolemat ja menetykset, joita mustat rikolliset ja hispaanorikolliset aiheuttavat valkoisille, merkitse mitään? Eikö julkisten koulujemme romahtaminen merkitse mitään? Eikö perinteidemme parjaaminen merkitse mitään? Eivätkö niiden valkoisten kärsimykset, jotka ajetaan pois naapurustoistaan, merkitse mitään? Eikö se merkitse mitään, että merkittävät kaupunkimme muuttuvat rappion tyyssijoiksi? Eikö kulttuurisen sukupuuton pitkän tähtäimen uhka merkitse mitään?

Joskus vaikuttaa siltä, ikään kuin valkoisten enemmistön mielestä olisi parempi kadota hiljaisesti kuin tehdä jotain sellaista, jota joku muu ryhmä pitää epämiellyttävänä. Jotkut ihmiset ovat äärimmäisiä pasifisteja; he tulisivat mieluummin tapetuiksi kuin käyttäisivät väkivaltaa pelastaakseen itsensä - mutta tällaisia ihmisiä pidetään väistämättä outoina. Miksi on niin, että niin monet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole yksilötason pasifisteja, ovat kuitenkin rodullisia pasifisteja? He eivät epäröisi puolustaa perheitään, mutta he kieltäytyvät puolustamasta rotuaan ja kulttuuriaan silloin, kun niitä uhataan vastaavalla tavalla.

Itsepuolustus ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi lupa käyttää väkivaltaa; ja ei ole mahdollista taata sitä, että itsepuolustus ei ikinä menisi liian pitkälle. Mutta meidän tilanteemme on kuitenkin sellainen, että meidän pitää valita joko riistetyksi tuleminen tai jonkinlainen toiminta riistetyksi tulemisen estämiseksi. Ja jos me haluamme valita normaalin, terveen ja moraalisen tien, meidän täytyy toimia.

Vihamielisyys

Sinä väität havaitsevasi vihamielisyyttä AR:n sivuilta, ja se on sinun mielestäsi riittävä syy rasismin (racialism) kumoamiseen. Minä uskon, että osa siitä, mitä sinä havaitset, edustaa omia ennakkoluulojasi. Nykyään jokaista valkoisen rotutietoisuuden ilmausta kutsutaan "vihaksi"; aivan kuten neuvostoliittolaisilla oli tapana pitää kaikkea vapaisiin markkinoihin kohdistuvaa kiinnostusta mielisairautena.

Minä olen ensisijaisesti lojaali väestölleni, rodulleni ja kulttuurilleni. Tämä ei johdu siitä, että ne olisivat parhaita - vaikka minä saatan pitää niistä paljon - vaan se johtuu siitä, että ne ovat minun omiani. Kuten ranskalainen sananparsi asian ilmaisee: "Kaikki kansakunnat ovat omasta mielestään parempia kuin naapurinsa; ja kaikki kansakunnat ovat oikeassa." ("All nations think themselves better than their neighbors; and all nations are right.") Jostain syystä säännöt ovat kuitenkin muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana - mutta vain valkoisten kannalta katsottuna. Jos musta mies sanoo: "Rakastan mustia ihmisiä" tai jos hispaano sanoo: "Rakastan latinoja", heidän sanaansa luotetaan ja kukaan ei paheksu heitä. Mutta jos valkoinen mies sanoo: "Rakastan valkoisia ihmisiä", häneen suhtaudutaan ikään kuin hän olisi sanonut: "Vihaan lattareita ja nekruja." ("I hate spics and niggers.")

Uskon, että se vihamielisyys, jota sinä väität havaitsevasi, on suurelta osin seurausta ainoastaan tämän kaksoisstandardin soveltamisesta, mutta olettakaamme, että kyse on muustakin kuin tästä. Vaikka AR:n sivuilta löytyisikin vihamielisyyttä, niin se ei todellakaan ole rasismin liikkeellepaneva voima (driving force); sen sijaan se on luonnollinen reaktio, jonka aiheuttaa valkoiseen ja länsimaiseen yhteiskuntaan kohdistuva todellinen uhka. AR ei edusta sellaista älyllistä teeskentelyä, jonka tarkoituksena olisi salata rodullisen vihamielisyyden subjektiivinen synti. Sen sijaan sekä vihamielisyys että valkoinen rotutietoisuus ovat luonnollisia reaktioita, jotka johtuvat objektiivisesta riistetyksi tulemisen uhasta. Ne oman ryhmämme jäsenet, jotka auttavat ja tukevat ei-valkoisia, provosoivat kaikkein luontevimmin vihamielisyyttä; sillä ilman heidän apuaan ja tukeaan ei-valkoiset eivät voisi uhata meitä.

Sinä kirjoitat ikään kuin me eläisimme edelleen yhteiskunnassa, joka on ylivoimaisen angloeurooppalainen ja jossa elää vain pieni määrä avuttomia ja oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta ansaitsevia ei-valkoisia. Jos joku tuntisi vihamielisyyttä sellaista voimatonta ulkoryhmää (out-group) kohtaan, joka ei aiheuta uhkaa, niin häntä voitaisiin moittia; mutta jos joku ei tunne vihamielisyyttä tai edes pelkoa niitä ryhmiä kohtaan, jotka uhkaavat valtiomme luonnetta (character) - ja niitä valkoisia kohtaan, jotka hurraavat heille - niin hän käyttäytyy täysin luonnottomasti. Sinun (ja muidenkin liberaalien) mielestä jokainen terve yritys, joka tähtää maamme eurooppalaisen luonteen säilyttämiseen, on todiste moraalisesta viallisuudesta.

Esitän seuraavaksi rinnastuksen, joka saattaa selvittää sitä, että miltä se tuntuu, kun motiivisi aina kyseenalaistetaan ja kun argumenttisi aina sivuutetaan. Sinä rakastat omia poikiasi enemmän kuin vieraiden lapsia - et välttämättä siksi, että he olisivat parempia kuin muut lapset, vaan siksi, että he ovat sinun lapsiasi. Tämä on luonnollista ja tervettä. Mielestäni se, että sinä rakastat poikiasi, ei edellytä sitä, että sinä vihaisit muiden ihmisten lapsia tai toivoisit heille pahaa; ja uskon, että sinä olet kanssani tästä asiasta samaa mieltä. Kuvitelkaamme nyt yhteiskunta, joka perustuu sellaiseen käsitykseen, että kaikkien aikuisten pitäisi välittää tasapuolisesti (equally) kaikista lapsista. Tätä ideaa on itse asiassa kokeiltu käytännössä, ja tämä kokeilu on tietysti epäonnistunut.

Tällaisessa yhteiskunnassa sinun luonnollisia tunteitasi kutsuttaisiin kiihkoiluksi. Jokaista rakkaudenosoitusta, jonka sinä kohdistaisit lapsiisi, kutsuttaisiin "vihaksi" muiden lapsia kohtaan. Ja jokaista yritystä selittää, että omien lasten rakastaminen ei edellytä muiden lasten vihaamista, kutsuttaisiin "vakuuttaviksi ja rauhallisiksi argumenteiksi, jotka hyytävät sielun" (näinhän sinä luonnehdit rasistista (racialist) järkeilyä). Miltä sinusta tuntuisi, jos sinuun kohdistettaisiin tällaisia syytöksiä?

Ja itse asiassa todellinen tilanne on paljon pahempi. Kaikki muut vanhemmat pitävät itsestään selvänä sitä, että heidän tulisi rakastaa omia lapsiaan, mutta he eivät välitä ollenkaan sinun lapsistasi. Vain sinun täytyy tehdä uhrauksia vieraiden lasten vuoksi. Jos ilmaisemme tämän rodullisilla termeillä, niin eikö ole niin, että positiivinen syrjintä (affirmative action) ja "diversiteetti" vaativat, että valkoisten pitää käyttäytyä tällä tavalla? Eikö ole niin, että valkoisten pitää rakastaa ei-valkoisten lapsia enemmän kuin omia lapsiaan? Eikö ole niin, että valkoisten pitää hyväksyä rotuun perustuvia rangaistuksia, jotta muut rodut voivat saada rotuun perustuvia palkintoja? Eikö ole niin, että valkoisten pitää hurrata riistetyksi tulemiselle ja iloita oman väestön kutistumisesta? Ja eikö ole niin, että sellaiset valkoiset, jotka kieltäytyvät syleilemästä tätä irvikuvaa, sivuutetaan rappeutuneina?

Oman väestön puolustaminen ei ole "helppo ulospääsy" (kuten sinä sitä nimität). Sinun tapasi toimia - eli se, että ei tehdä mitään - on helppo ulospääsy. Sinä ja minä voimme vielä nauttia klassisesta musiikista, Shakespearen tuotannosta ja itsenäisyyspäivän paraateista (niin kauan kuin olemme elossa). Maamme muuttuu hitaasti julmemmaksi ja tummemmaksi, kurjemmaksi ja väkivaltaisemmaksi, mutta vaikka me emme tekisi mitään, niin me voimme aina paeta angloeurooppalaisen sivistyksen enklaaveihin.

Sinun lastenlapsesi tulevat perimään valtion, jossa he ovat halveksittu vähemmistö ja jossa he eivät pysty välttämään sitä barbarismia, epäpätevyyttä ja korruptiota, jonka aiheuttavat ne kolmannen maailman väestöt, jotka ovat saattaneet syrjäyttää meidät. Sinun lastenlapsesi saattavat elää niemellä, jota kutsutaan Cape Codiksi, mutta se ei tule olemaan samanlainen kuin se Cape Cod, jossa sinä elät. Sinun toimettomuutesi takia siitä on tullut tämän päivän Detroitin ja Los Angelesin South Centralin kaltainen.

Minun aikalaiseni saattavat kirota minut sen vuoksi, mitä minä teen; ja sinun lastenlapsesi tulevat kiroamaan sinut sen vuoksi, mitä sinä et tehnyt.

Lähde: http://www.amren.com/ar/1994/01/index.html#cover

Ihmisen uusi tiede

Taistelu biologian ja liberalismin välillä.

Steven Pinker, The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature, Viking, 2002, 528 pp., $27.95

Arvostelijana Samuel Francis (American Renaissance, March 2003)

Tuoreessa trillerielokuvassa Punainen lohikäärme (Red Dragon) näyttelijä Ralph Fiennes näyttelee sarjamurhaajaa, jonka psykopaattinen murhanhimo on seurausta hänen isoäitinsä huonoista kasvatusmenetelmistä. Tuottajien kannalta on valitettavaa, että Steven Pinkerin The Blank Slate -kirja ilmestyi vasta siinä vaiheessa, kun kyseinen elokuva ja sen perustana toiminut kirja oli jo kirjoitettu ja tuotettu - sillä yksi prof. Pinkerin kirjan kohteista on uskomus, jonka mukaan sosiaalinen ympäristö aiheuttaa rikollisen käytöksen. Prof. Pinkerin kirja pyrkii tuhoamaan tälle uskomukselle läheistä sukua olevan laajemman käsityksen, jonka mukaan ihmisillä ei ole synnynnäistä luontoa; ja jonka mukaan ihmiset ovat vain tyhjiä astioita (empty vessels), joihin "kulttuuri", "sosiaalinen ympäristö", "luokkarakenne", "historia" tai joku muu abstraktio voi kaataa haluamiaan nesteitä. Prof. Pinker on MIT:ssä vaikuttava maailmankuulu kielitieteilijä, ja hän on esittänyt samankaltaisia näkemyksiä myös aiemmissa kirjoissaan. Ja kaiken kaikkiaan prof. Pinker onnistuu tässä hänelle hyvin soveltuvassa tuhoamistyössä.

"Tyhjä taulu" ("blank slate") on tietysti vain yksi vertauskuva "tyhjälle astialle", mutta riippumatta siitä, mitä vertauskuvaa käytetään, kyse on käsityksestä, joka kieltää rodun merkityksen ja tärkeyden (tai jopa rodun olemassaolon), ja rodun kieltäminen on ollut yksi tyhjä taulu -opin tärkeimmistä käyttötarkoituksista viime vuosisadalla. Kyseinen sanonta tulee 1600-luvulla vaikuttaneelta John Lockelta (englantilainen filosofi), jonka psykologiaan liittyvä tutkielma kuvasi ihmisluonnon "tyhjäksi tauluksi" ("tabula rasa"), joka vain vastaanottaa aistivaikutelmia (sense impressions) ja on näiden vaikutelmien tuotos. Locke oli myös merkittävä modernin liberalismin arkkitehti, ja suuri osa modernista liberaalista ajattelusta perustuu tavalla tai toisella tyhjä taulu -teoriaan. 1900-luvulla tämän ajatuksen omaksuivat marxistit; he sovelsivat sitä ihmisiin ja aiheuttivat suuren osan moderniin kommunismiin liittyneestä kaaoksesta ja tyranniasta. Mutta kyseisen ajatuksen omaksuivat myös länsimaiset liberaalit - John Dewey, John B. Watson ja hänen perustamansa psykologian "behavioristinen" koulukunta - sekä erityisesti Franz Boas ja hänen antropologinen koulukuntansa, joka vaikutti - Boasin ja hänen opetuslastensa ansiosta - amerikkalaisissa yliopistoissa aina viime aikoihin asti.

Ihmisluonnon kieltävä tyhjä taulu -teoria sai eniten vaikutusvaltaa Boasin antropologisessa koulukunnassa, ja se saavutti ehkä mielettömimmän tasonsa (reductio ad absurdum) (ainakin Amerikan akateemisissa piireissä) niissä samoalaisten seksielämää käsittelevissä sepustuksissa, jotka kirjoitti Margaret Mead (eräs Boasin oppilaista). Tyhjä taulu -teoria ja sen oudot sovellukset ovat selkeästi järjettömiä, mutta tästä huolimatta monet tahot (kuten psykologit, antropologit, sosiologit, historioitsijat ja useimmat muut akateemikot sekä toimittajat, kirjailijat ja jopa Hollywood) ovat ottaneet ne tosissaan, ja tämän seurauksena ne ovat saastuttaneet monien (älymystöön kuulumattomien) järkevien ihmisten mielet. Politiikan puolella suuri osa siitä, mitä "Progressive Era", "New Deal" ja "Great Society" tekivät tai yrittivät tehdä, perusteltiin tyhjä taulu -opilla. Neuvostoliitossa omaisuuden pakotettu uusjako, "lysenkolaisuuden" tuhoisat dogmit sekä yritys poistaa luokat ja muut sosiaalisen hierarkian muodot olivat tyhjä taulu -teorian sovelluksia.

Prof. Pinker esittää, että tyhjä taulu -käsite on läheistä sukua kahdelle muulle käsitteelle, jotka hän myös haastaa: "jalo villi" ("Noble Savage") (ihmiset ovat luonnostaan hyviä tai rauhallisia, ei-hallitsevia, ei-aggressiivisia ja ei-omistushaluisia) ja "haamu koneessa" ("Ghost in the Machine") (ei-materiaalinen mieli on erillään materiaalisesta ruumiista) - ja tämän jälkimmäisen käsitteen hän torjuu tiukasti. Margaret Meadin kuvaus suloisista ja vaarattomista pikku samoalaisista, jotka parittelevat tuntematta syyllisyyttä, pelkoa tai mustasukkaisuutta, on eräs ensin mainitun käsitteen paremmin tunnetuista esimerkeistä. Ja voidaan myös todeta, että Mead onnistui yhdistämään kyseisen jalo villi -käsitteen ja oppi-isältään (eli Boasilta) nappaamansa tyhjä taulu -opin.

Prof. Pinker teurastaa jalo villi -mytologian ilman suurempia vaikeuksia. "Kuten antropologi Derek Freeman myöhemmin [Meadin jälkeen] dokumentoi", hän kirjoittaa, "samoalaiset saattavat pahoinpidellä tai tappaa tyttärensä, jos hän ei ole neitsyt hääyön koittaessa; jos nuori mies ei onnistu neitsyen kosiskelussa, hän saattaa raiskata neitsyen ja kiristää häntä päästäkseen naimisiin; aisankannattajan perhe saattaa hyökätä avionrikkojan kimppuun ja tappaa hänet." Ja mitä tulee "rauhallisiin" tai "lempeisiin" alkuasukkaisiin (primitives), niin antropologit ovat saaneet selville, että "[Kalaharin autiomaan] !Kung San -väestön keskuudessa (populaation kokoon suhteutettu) murhien määrä on korkeampi kuin Amerikan kaupunkien slummikortteleissa (inner cities)". Ja Filippiinien sademetsästä löydetty "lempeä Tasaday-heimo" - jonka keskuudessa ei muka tunnettu "sanoja konfliktille, väkivallalle tai aseille" - osoittautui Ferdinand Marcosin kieron hallituksen sepittämäksi huijaukseksi.

Primitiivisen sodankäynnin aiheuttamat kuolleisuusluvut saattavat kuulostaa pieniltä, jos niitä verrataan modernien sotien aiheuttamiin kuolleisuuslukuihin - ja nämä pieniltä kuulostavat luvut ovat tehneet vaikutuksen joihinkin intellektuelleihin. Mutta monet näistä intellektuelleista "eivät huomaa sitä, että kaksi kuolemantapausta viidenkymmenen hengen joukossa vastaa kymmentä miljoonaa kuolemantapausta Yhdysvaltojen kokoisessa maassa". Ja prof. Pinker viittaa dataan, jonka mukaan (populaation kokoon suhteutettu) miesten kuolleisuus primitiivisten kulttuurien sodissa jättää varjoonsa vastaavan kuolleisuuden Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1900-luvulla (eli verisimmällä vuosisadalla). Eli primitiivisen ihmisen sijaan sivistynyt ihminen vähentää sodan aiheuttamia kuolemantapauksia.

Prof. Pinker on tiukka ja selkeä sen suhteen, että ihmisen "luontaiset" tai "synnynnäiset" ominaispiirteet (characteristics) ja käytös - eli ihmisluonto - ovat olemassa jo siinä vaiheessa, kun kenelläkään ei ole vielä ollut tilaisuutta kirjoittaa tyhjälle taululle. Ja hän myöntää, että aggressiivisuus, sukupuolten väliset erot (sexual differences) ja älykkyys perustuvat suurelta osin geeneihin. Mutta suurta tabua (eli rotua) hän käsittelee epämääräisesti ja jopa ristiriitaisesti.

Hän kannattaa - rotuun perustuvien teorioiden sijaan - Jared Diamondin ja Thomas Sowellin ympäristöön perustuvia teorioita sivilisaation alkuperästä. Ja hän kertoo meille seuraavaa: "Oma näkemykseni... on, että kun tarkastellaan eniten keskustelua herättänyttä rotueroa - eli keskimääräistä ÄO-eroa Yhdysvalloissa asuvien mustien ja valkoisten välillä - niin nykyinen todistusaineisto ei edellytä geneettistä selitystä." Mutta kuusi sivua myöhemmin hän kertoo meille seuraavaa: "... on runsaasti näyttöä siitä, että älykkyys on yksilön stabiili ominaisuus, että se voidaan yhdistää aivojen piirteisiin (mm. aivojen koko, harmaan aineen määrä otsalohkoissa, hermojohtumisen nopeus (speed of neural conduction) ja aivojen glukoosiaineenvaihdunta (metabolism of cerebral glucose)), että yksilön älykkyys on osittain perinnöllinen ominaisuus ja että se ennustaa osan joidenkin elämän lopputulosten (esim. tulot ja sosiaalinen asema) variaatiosta." Ja kun edellä mainittujen asioiden lisäksi otetaan huomioon mustien ja valkoisten erilaiset tulokset ÄO-testeissä, niin tämä kaikki viittaa tietysti siihen, että "eniten keskustelua herättänyt rotuero" selittyy merkittävässä määrin geeneillä ympäristön sijaan.

Prof. Pinker yrittää kiertää rotuerojen merkitystä myös siten, että hän korostaa ihmisluonnon universaalia merkitystä.

"Tyhjän taulun hylkääminen on valottanut paljon enemmän ihmiskunnan psykologista yhtenäisyyttä kuin mitään eroja." Ja lisäksi:

"Ihmiset ovat kvalitatiivisesti (laadullisesti) samanlaisia, mutta he voivat erota toisistaan kvantitatiivisesti (määrällisesti). Kvantitatiiviset erot ovat biologisessa mielessä pieniä, ja niitä havaitaan paljon enemmän etnisen ryhmän tai rodun yksittäisten jäsenten keskuudessa kuin etnisten ryhmien tai rotujen välillä. Nämä ovat rauhoittavia havaintoja. Jokainen rasistinen ideologia, jonka mukaan kaikki tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat samankaltaisia (alike) tai jonka mukaan tietty etninen ryhmä eroaa perustavanlaatuisesti (fundamentally) toisesta etnisestä ryhmästä, perustuu virheellisiin oletuksiin biologiastamme."

Tämä kaikki on hienoa, paitsi että (a) kaikki tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat samankaltaisia siinä mielessä, että tietyn etnisen ryhmän jäsenet ovat geneettisesti lähempänä muita saman ryhmän jäseniä kuin toisten ryhmien jäseniä. Ja (b) kukaan ei vakavissaan väitä, että jokainen musta olisi älyllisesti huonompi kuin jokainen valkoinen tai että mustat ja valkoiset "eroaisivat toisistaan perustavanlaatuisesti". Sen sijaan kyse on siitä, että moderni psykologia (ja kasvavassa määrin myös biologia) osoittaa, että mustien keskimääräinen älykkyys on selvästi matalampi kuin valkoisten keskimääräinen älykkyys. Ja jos yhteiskunnan normit määräytyvät sen perusteella, millaisia yhteiskunnan jäsenet keskimäärin todellisuudessa ovat (ja sosiaaliset normit määräytyvät lähes aina tällä tavalla), niin siinä tapauksessa rotujen väliset ÄO-erot ovat sosiaalisesti merkittäviä. Se, miten yhteiskunta määrittelee ja institutionaalistaa tämän merkittävyyden, on toinen asia; ja tiede ei välttämättä päätä sitä.

Mutta se, mitä prof. Pinker sanoo (tai onnistuu olemaan sanomatta) rodusta, ei välttämättä ole yhtä tärkeää kuin se, että hän yrittää kiemurrella ulos tyhjä taulu / jalo villi -ideologian hylkäämisen seurauksista. Tämän ideologian mukaan ihmiset ovat mukautuvaisia (malleable) ja yhteiskunta voidaan jälleenrakentaa utooppisten linjausten mukaisesti. Prof. Pinker kirjoittaa totuudenmukaisesti, että sen kannattajat "näkivät ihmisten mukautuvaisuuden ja kulttuurin autonomian oppeina, joiden avulla voitaisiin saavuttaa ikivanha unelma - eli ihmiskunnan täydelliseksi tekeminen. He väittivät, että me emme ole juuttuneet siihen, mistä me emme pidä tässä nykyisessä ahdingossamme. Ja mikään ei estä meitä muuttamasta sitä - paitsi tahdon puute ja se takapajuinen uskomus, jonka mukaan biologia jättää meidät siihen pysyvästi."

Mutta jos tyhjä taulu -konsepti ei pidä paikkaansa, niin sen seurauksena se poliittinen agenda, joka tavoitteli ihmiskunnan ja yhteiskunnan täydelliseksi tekemistä - ja myös se etiikka, joka puolusti sellaista täydelliseksi tekemistä moraalisesti pakollisena ihanteena - on vailla perustaa. Jos luokaton, rauhanomainen, rodullisesti ja seksuaalisesti tasa-arvoinen (equal) ja ei-syrjivä (non-discriminatory) ja paljon vähemmän omistushaluinen yhteiskunta ei ole mahdollinen, niin siinä tapauksessa se moraalinen ihanne, joka vaatii meitä yrittämään sellaisen yhteiskunnan luomista ja toteuttamista, muuttuu vähintään merkityksettömäksi ja pahimmillaan vaaralliseksi - siitä yksinkertaisesta syystä, että sellaisen päämäärän tavoittelu vain heikentää tai tuhoaa vallitsevaa yhteiskuntaa (ja tämän yhteiskunnan perinteitä, instituutioita, moraalisia arvoja ja kurinpitoa) ja nostaa poliittisen vallan siekailemattoman tyrannian tasolle.

Prof. Pinker huomaa ainakin osan tästä totuudesta, kun hän viittaa niihin poliittisiin kauhuihin, joihin rajoittamaton tyhjä taulu -ismi on tosiasiassa johtanut. "Natsien toteuttama holokausti oli yksittäinen tapahtuma, joka muutti lukemattomiin poliittisiin ja tieteellisiin aiheisiin liittyviä asenteita", hän kirjoittaa, "mutta se ei ollut ainoa ideologian inspiroima holokausti 1900-luvulla... marxismin nimissä toteutetut joukkomurhat Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kamputseassa ja muissa totalitaristisissa valtioissa" oikeutettiin juuri sillä tyhjä taulu -opilla, jota Marx ja hänen opetuslapsensa kannattivat. "Tyhjällä paperiarkilla ei ole läikkiä (blotches)", Mao Tse-tung kirjoitti, "ja näin ollen sille voidaan kirjoittaa uusimpia ja kauneimpia sanoja ja sille voidaan maalata uusimpia ja kauneimpia kuvia." Prof. Pinker tarjoaa järjettömyyksiin viedyn tyhjä taulu -ismin varhaisemmaksi esimerkiksi Ranskan vallankumouksen hirmuvallan (Reign of Terror) "aristokratiaa" ja epätasa-arvoa (inequality) vastaan. Hän olisi voinut mainita myös sen lähes yhtä armottoman kampanjan, jota moderni liberalismi on käynyt niitä rodullisia, sosiaalisia ja taloudellisia instituutioita vastaan, jotka ovat pysäyttäneet sen matkan kohti täydellistä ihmistä. Richard Herrnstein ja Charles Murray (The Bell Curve -kirjassa) ja Philippe Rushton (Race, Evolution, and Behavior -kirjassa) esittivät melko samanlaisia ajatuksia egalitarismin verisestä perinnöstä.

Mutta prof. Pinker ei ymmärrä sitä (tai ainakin hän pyrkii välttämään sitä johtopäätöstä), että tyhjä taulu / jalo villi -teorian hylkääminen johtaa kyseisen teorian luomien ja oikeuttamien liberaali-radikaali-progressivististen moraalisten ihanteiden ja etiikan hylkäämiseen. Suuri osa hänen kirjastaan on omistettu pyrkimykselle, jonka tavoitteena on osoittaa, että vaikka tyhjä taulu hylättäisiin, niin liberaali moraali ja liberaali etiikka voivat selviytyä; ja että tyhjän taulun hylkääminen ei vahingoita tai haasta niitä vakavasti. Näin ollen, kun otetaan huomioon, mitä me nykyään tiedämme "ihmisten välisistä eroista" ja ihmisten luontaisesta epätasa-arvosta, hän kirjoittaa:

"Ongelma ei ole siinä, että pidetään mahdollisena, että ihmiset saattavat erota toisistaan. Sillä tämä on faktinen kysymys, joka voi ratketa tavalla tai toisella. Ongelma on sellaisessa päättelyssä, jonka mukaan syrjintä, sorto tai kansanmurha ovatkin loppujen lopuksi OK, jos ihmiset osoittautuvat erilaisiksi. Perusarvoja (kuten tasa-arvoa (equality) ja ihmisoikeuksia) ei tulisi pitää tyhjiin tauluihin liittyvän faktisen olettamuksen panttivankeina - sillä tällainen olettamus saatetaan tulevaisuudessa osoittaa vääräksi."

Lukekaa tuo tarkasti, sillä viimeinen lause on melko hämmästyttävä; sillä siinä väitetään, että liberaali etiikka (joka sisältää tasa-arvon ja ihmisoikeudet) pysyy voimassa riippumatta siitä, mitä tiede toteaa ihmisluonnosta - eli suoraan sanoen, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat pyhiä, kiistattomia ja tieteellisen falsifioinnin ulkopuolella. Todellakin, suuri osa prof. Pinkerin kirjasta voidaan ymmärtää siten, että kyseessä on kauaskantoinen yritys, jonka tavoitteena on liberaalin etiikan (ja sen mukana myös tasa-arvon ja ihmisoikeuksien, siten miten ne nykyään ymmärretään) pelastaminen. Sillä "oikeisto" - jolla luultavasti tarkoitetaan "rasisteja", "seksistejä" ja muita oletettuja "syrjinnän, sorron ja kansanmurhan" kannattajia - saattaa pyrkiä haastamaan kyseisen etiikan ja siihen perustuvan poliittisen agendan ihmisen uuden tieteen avulla.

Mutta se ei vain toimi näin, ja tämän vuoksi hitaasti häviävät tyhjän taulun puolustajat raivostuvat aina, kun Arthur Jensen, Edward O. Wilson, Philippe Rushton tai Herrnstein ja Murray ym. haastavat heidän ideologiansa. Sillä he ymmärtävät, että jos ihmisluonto ei ole kehityskelpoinen (perfectible), niin silloin ei ole mitään järkeä yrittää tehdä sitä täydelliseksi; ja he ymmärtävät myös, että silloin on järkevämpää olla yrittämättä täydelliseksi tekemistä - aivan kuten olisi järkevää olla toteuttamatta sellaista prosessia, jonka tavoitteena olisi saada auto toimimaan sukellusveneen tai lentokoneen tavoin. He väittävät, että tyhjän taulun hylkääminen johtaa "kansanmurhaan" ja "sortoon", ja vaikka se ei johtaisi sellaiseen, niin se johtaa varmasti universalismin, egalitarismin, radikalismin ja "oikeuksiin" liittyvän pakkomielteen hylkäämiseen - sekä sellaisten tyrannioiden ja kansanmurhien hylkäämiseen, joiden aiheuttamisessa ja oikeuttamisessa ne ovat auttaneet.

Jos ihmiset eivät ole liberaalin myytin mukaisia tyhjiä tauluja ja jaloja villejä, niin silloin heillä on tiettyjä synnynnäisiä piirteitä, joita sosiaaliset uudistukset ja poliittinen valta eivät voi muuttaa. Ja ainakin varovainen (prudential) etiikka voidaan perustaa näihin ihmisluonnon syvään juurtuneisiin piirteisiin. Prof. Pinker suostuu myöntämään, että utopismin (utopianism) äärimmäisemmät versiot eivät ole mahdollisia, mutta hänen luettelonsa - jossa hän vahvistaa osan ihmisluonnon pysyvimmistä ja ilmeisimmistä piirteistä - tuo mieleen jotain ihan muuta kuin Rousseaun, Marxin ja Boasin etiikan. Näihin piirteisiin, joita hän kuvailee sivulla 294, kuuluvat:

"Perhesiteiden ensisijaisuus (ja siitä johtuva nepotismi ja periminen) kaikissa ihmisyhteisöissä."

"Yhteisöllisen jakamisen rajallisuus ihmisryhmissä - mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät tue julkishyödykkeitä (public goods) ja vetelehtivät, jos vastavuoroisuutta ei edellytetä."

"Hallitsevuuden (dominance) ja väkivallan universaalisuus ihmisyhteisöissä; ja niiden taustalla olevat geneettiset ja neurologiset mekanismit."

"Etnosentrismin ja muiden 'ryhmä vastaan ryhmä' -vihamielisyyksien universaalisuus; ja se, kuinka helposti tällaiset vihamielisyydet voidaan herättää."

"Älykkyyden, tunnollisuuden ja antisosiaalisten taipumusten osittainen perinnöllisyys - mikä tarkoittaa sitä, että epätasa-arvoa ilmenee jopa täydellisen oikeudenmukaisissa talousjärjestelmissä; ja näin ollen meillä on edessämme luontainen vaihtokauppa tasa-arvon ja vapauden välillä."

"Sellaisten puolustusmekanismien, omahyväisten harhojen ja älyllisten ristiriitaisuuksien vallitsevuus, joiden avulla ihmiset pettävät itseään oman itsenäisyytensä, viisautensa ja rehellisyytensä suhteen."

"Sukulaisten ja ystävien suosiminen."

"Alttius tabu-mentaliteettiin."

"Taipumus sekoittaa moraali ja yhdenmukaisuus, asema, siisteys tai kauneus keskenään."

Kun otetaan huomioon, että tällaiset piirteet kuuluvat luonnostaan ihmisluontoon ja manifestoituvat ihmisen käytöksessä, niin ainoastaan massiivinen geenitekniikkaohjelma (nothing short of massive genetic engineering) voisi luoda lajin, joka pystyisi toteuttamaan liberaalit ihanteet. Liberalismi (katsotaan sitten klassista 1800-luvun versiota tai modernia sosiaalidemokraattista lajiketta) on tunnettu siitä, että siihen kuuluu esimerkiksi seuraavanlaisia uskomuksia: oppi edistymisestä (käsitys, jonka mukaan ihmisluonto muuttuu tai voi muuttua paremmaksi ajan myötä); ajatus siitä, että ihmiset pystyvät muovaamaan omaa luontoaan ja yhteiskuntiaan omien mieltymystensä mukaisiksi; ihmisten tasa-arvoisuus ja ajatus siitä, että vallan ja omaisuuden suhteen tasa-arvoisempi (more egalitarian) yhteiskunta on toivottava; maailmanrauhan ja sodan loppumisen mahdollisuus ja toivottavuus; kaikenlaisen seksuaalisen tai etnisen syrjinnän pahuus; ihmisen perusvaistojen rationaalisuus ja hyväntahtoisuus; ajatus siitä, että kaikki sellaiset sosiaaliset tai poliittiset instituutiot, jotka eivät perustu suostumukseen, ovat laittomia; yksilön ja yksilönvapauden ensisijaisuus sosiaaliseen velvollisuuteen nähden; kaikille ihmisille kaikkina aikoina kuuluvien luonnollisten "oikeuksien" universaalisuus. Meidän tietämyksemme ihmisluonnon biologisista piirteistä kertoo meille, että nämä uskomukset ovat virheellisiä; ja että ihmisluonnon piirteet eivät viittaa liberaaliin moraaliin.

Mutta kun otetaan huomioon prof. Pinkerin ilmoittamat näkemykset, niin ei ole ollenkaan selvää, millaisen moraalin tai etiikan hän pystyy esittämään. "Moraalitunto on laite", hän kirjoittaa, "hermopiirien kokoonpano, joka on kyhätty kokoon kädellisen aivojen vanhemmista osista ja jonka luonnonvalinta (natural selection) on muovannut tekemään tehtävänsä." Ja moraaliset vakaumukset "sen sijaan johtuvat niiden elinten, joita me kutsumme moraaliemootioiksi, neurobiologisesta ja evolutiivisesta suunnittelusta (from the neurobiological and evolutionary design of the organs we call moral emotions)". Koska prof. Pinker on jo todennut, että sitä, mikä on moraalista ("pitäisi"), ei voida johtaa pätevästi siitä, mikä on luonnollista ("on"), hänen naturalistinen selityksensä moraalitunnosta kieltää siltä kaiken todellisen auktoriteetin. Miksi meidän pitäisi kiinnittää näihin "kädellisen aivojen vanhemmista osista kokoon kyhättyjen hermopiirien" kehotuksiin sen enempää huomiota kuin mitä me kiinnitämme ruoansulatushäiriöiden aiheuttamiin epämiellyttäviin tuntemuksiin tai päänsärkyyn? Jos me pystyisimme (leikkauksen tai geenitekniikan avulla) poistamaan moraalituntomme tai muuttamaan sen mieltymyksiimme - olivat ne sitten humanitaarisia tai kansanmurhaan pyrkiviä - sopivaksi, niin miksi me emme tekisi sitä? Mielestäni prof. Pinkerin naturalismi ei anna vastausta tähän kysymykseen (eikä se myöskään anna perustaa vastaukselle).

Vaikuttaa itse asiassa siltä, että ei ole mitään erityistä syytä uskoa, että uusi tieteellinen käsitys ihmisluonnosta johtaisi uudenlaiseen moraaliin tai etiikkaan. On pikemminkin syytä uskoa, että se vahvistaa suurelta osin sen moraalin, jota lähes kaikki kulttuurit pitävät "traditionaalisena moraalina" - moraalina, joka hyväksyy traditionaalisten sosiaalisten suhteiden, perhesuhteiden, sukupuolten välisten suhteiden ja rotujen välisten suhteiden laillisuuden; moraalina, joka kehittyi luonnostaan, koska se perustui ihmisten luontoon ja edisti heidän selviytymistään. Tyhjään tauluun perustuvan älyttömyyden tuhoaminen tieteen avulla (tai terveen järjen avulla) ei niinkään tuhoa kaikkea moraalia ja etiikkaa, vaan se antaa mahdollisuuden vanhan moraalin palauttamiseen. Uusi tiede tuhoaa ainoastaan sen virheellisen ja häijyn "moraalin", jonka tyhjä taulu -opin orjuuttamat mielet ovat keksineet.

Prof. Pinker on kirjoittanut erinomaisen selvityksen siitä, miksi tyhjä taulu -oppi johtaa virheellisiin ja häijyihin seurauksiin. Mutta vaikka hän kumoaa tyhjä taulu -dogmit, hän on kiintynyt kyseisten dogmien synnyttämään mytologiseen moraaliin; ja tämän vuoksi hän ei pysty ymmärtämään sitä, että se uusi etiikka, jonka pitäisi ilmaantua ihmisen uuden tieteen ansiosta, on hyvin samankaltainen kuin se vanha etiikka, jonka mukaisesti terveempi länsimainen ihminen eli ennen kuin tyhjä taulu -myytti ja sen kannattajat kaappasivat vallan ja alkoivat kaataa myrkkyään mieliimme.

Samuel Francis on syndikoitu (syndicated) kolumnisti, ja hän kirjoittaa usein American Renaissanceen.

Lähde: http://www.amren.com/ar/2003/03/index.html#article1