Palanen tieteellisen rasismin historiaa

Psychology, Public Policy, and Law -lehdessä julkaistiin vuonna 2005 artikkelisarja, jossa käsiteltiin aihetta "rotu ja älykkyys".

June 2005 issue of Psychology, Public Policy, and Law, Vol. 11, No. 2.

Rushton, J. P., & Jensen, A. R. (2005). Thirty years of research on race differences in cognitive ability. Psychology, Public Policy, and Law, 11, 235-294.

Sternberg, R. J. (2005). There are no public-policy implications: A reply to Rushton and Jensen (2005). Psychology, Public Policy, and Law, 11, 295-301.

Nisbett, R. E. (2005). Heredity, environment, and race differences in IQ: A commentary on Rushton and Jensen (2005). Psychology, Public Policy, and Law, 11, 302-310.

Gottfredson, L. S. (2005). What if the hereditarian hypothesis is true? Psychology, Public Policy, and Law, 11, 311-319.

Suzuki, L., & Aronson, J. (2005). The cultural malleability of intelligence and its impact on the racial/ethnic hierarchy. Psychology, Public Policy, and Law, 11, 320-327.

Rushton, J. P., & Jensen, A. R. (2005). Wanted: More race realism, less moralistic fallacy. Psychology, Public Policy, and Law, 11, 328-336.

Lähde: http://www.udel.edu/educ/gottfredson/30years

Kohti tähtiä

Kevin Alfred Strom (American Dissident Voices radio program, October 5, 1992)

Peräännyn tänään sosiaalisten ja poliittisten asioiden yksityiskohdista ja yritän vastata sellaisiin kysymyksiin, jotka ovat todella perimmäisiä kysymyksiä. Miksi meidän tai kenenkään muunkaan pitäisi tehdä uhrauksia kansakuntamme tai rotumme puolesta? Miksi rodullemme on tärkeää, että se selviytyy? Mikä on meidän perustamme, kun me sanomme, että jotkut teot ovat oikeita ja hyviä ja toiset teot ovat vääriä?

Luen seuraavaksi hra Martin Kerrin esseen "Valkoinen, ja ylpeä siitä" ("White and Proud"), koska se on mielestäni paras tapa esitellä tämä aihe:

"Näinä päivinä puhutaan paljon mustasta ylpeydestä, juutalaisesta ylpeydestä, hispaanoylpeydestä ja jopa homoylpeydestä (Black pride, Jewish pride, Hispanic pride, even gay pride). On itse asiassa vain yksi merkittävä väestönosa, jota ei kannusteta olemaan ylpeä perinteistään ja esi-isiensä saavutuksista. Tämä ryhmä on valkoinen rotu."

"Valkoisen ylpeyden (White pride) puuttuminen on todella surullinen ja omituinen asia, sillä millään ryhmällä ei ole enemmän syytä olla oikeutetusti ylpeä kuin maailman valkoisella väestöllä. Rotumme miesten ja naisten vuosisatojen kuluessa saavuttaman kunnian ja suuruuden pitäisi toimia ikuisen ylpeyden ja inspiraation lähteenä valkoisille ihmisille kaikkialla."

"Aina historian aamunkoitosta saakka me olemme olleet rakentajien, tutkimusmatkailijoiden, taiteilijoiden, sotureiden, keksijöiden, filosofien ja kultivaattoreiden mahtava rotu. Me olemme purjehtineet merten yli, kesyttäneet valtavia erämaita, kiivenneet korkeuksiin kohoaville vuorille ja matkanneet valtamerten syvyyksiin ja ulkoavaruuden kylmään tyhjiöön. Me olemme rakentaneet mahtavia sivilisaatioita, luoneet henkeäsalpaavia kauneuden töitä ja saaneet aavikot kukoistamaan. Väestömme teknologiset saavutukset - Stonehengen megaliittisesta kalenterista Apollo-astronauttien kuukävelyyn - ovat vertaansa vailla. Me olemme suunnitelleet yleviä filosofioita, voittaneet tappavia tauteja ja suorittaneet sieluasävähdyttäviä sankaruuden ja uhrautuvaisuuden tekoja."

"Me kuulumme Shakespearen, Leonardo da Vincin, Beethovenin ja Homeroksen rotuun. Me olemme Leif Erikinpojan, Kristoffer Kolumbuksen, Sir Francis Draken ja Magalhãesin poikia ja tyttäriä. Me kuulumme Aleksanterin, Caesarin, Napoleonin, Washingtonin ja Robert E. Leen väestöön. Me olemme Pythagoraan, Galileon, Kopernikuksen, Newtonin ja Darwinin jälkeläisiä. Pelkästään rotumme suurten saavutusten luetteloiminen vaatisi elämäntyön. Kenelläkään ei ole enemmän syytä ylpeyteen kuin meillä."

"Jotta yksilö voi olla psykologisesti terve, hänellä pitää olla selkeä tunne identiteetistä ja itsekunnioituksesta. Ja jotta rotumme kokonaisuudessaan voi olla vahva ja terve, valkoisten ihmisten kaikkialla pitää kehittää tunne rodullisesta identiteetistä ja rodullisesta arvosta. Ylpeyden tunteminen omasta väestöstä ja oman väestön saavutuksista on paras tapa saavuttaa tämä erittäin tarpeellinen rotutietoisuuden taso."

"Joten ole ylpeä rodustasi. Ole ylpeä siitä, mitä me olemme saavuttaneet menneisyydessä. Ja ole ylpeä siitä, mitä me tulemme vielä saavuttamaan, kun me kurkotamme kohti tähtiä."

Rodussamme on jotain sellaista, joka saa aikaan sen, että me olemme haluttomia rehentelemään saavutuksillamme tai puhumaan kovin paljon saavutuksistamme. Meistä tuntuu siltä, että se on epäkohteliasta tai hyvien tapojen vastaista, ja me pidämme sitä myös heikkouden osoituksena. Vaistomme kertoo meille, että alempi (inferior) ihminen pälpättää ja kertoo maailmalle, kuinka "mahtava" hän on, peittääkseen todellisten saavutusten ja todellisen laadun puutteen. Ylemmällä (superior) ihmisellä ei ole tällaista tarvetta. Ja me sovellamme monesti tätä periaatetta sekä rotuumme ja kansakuntaamme että yksilöihin. Me pidämme ylenpalttista sovinismia tai nationalismia epäherrasmiesmäisenä ja jotenkin epäilyttävänä.

Tällainen pidättyväisyys - joka saattaa liittyä rotumme synnynnäiseen taipumukseen etsiä objektiivista totuutta ja väheksyä subjektiivisia tunteita - vaikuttaa hienolta ja ylevältä asialta, ja se on palvellut meitä hyvin, ja se teki elämästä siedettävämpää niiden vuosituhansien aikana, jotka väestömme jäsenet elivät lähes pelkästään omiensa parissa. Mutta tässä selkeästi luonnottomassa ympäristössä, josta valkoiset amerikkalaiset nyt löytävät itsensä - ympäristössä, jossa me olemme sekoitettuna tuhannen erilaisen heimon ja kansan kanssa ja jossa tuhat erilaista heimoa ja kansaa tuuppivat meitä (maassa, joka oli aiemmin meidän) - tällainen haluttomuus kehua itseämme (blow our own horn) voi toimia meitä vastaan. Julkilausumaton, vaistomainen oman paremmuutemme tunnustaminen ei enää riitä. Vaistomaisen, rotuun ja kansakuntaan liittyvän ylpeytemme kimppuun hyökätään tällä hetkellä joka puolelta sellaisten väestöjen toimesta, joilla ei ole tällaista pidättyväisyyttä ja joiden keskuudessa nöyryyden hyve on tuntematon.

Kokonainen amerikkalaisten sukupolvi on kasvanut ympäristössä, jossa uutismedia, viihdeteollisuus, musiikkiteollisuus, merkittävät kirjankustantamot ja julkinen koulujärjestelmä ovat kaikki puhuneet yhdellä äänellä, ja tämä ääni on sanonut: "Valkoiset ihmiset ovat maailman syöpä. He ovat orjuuttaneet, tappaneet, saastuttaneet ja tuhonneet kaiken, mihin he ovat koskeneet. Rodut eroavat toisistaan vain ihonvärin suhteen. Valkoisilla ihmisillä ei ole oikeutta pitää omia kansakuntiaan valkoisina. Valkoisilla ihmisillä ei ole oikeutta elää ja työskennellä omiensa parissa. Valkoisen rodun selviytymiselle ei ole perusteita. Rotusekoitus on väistämätön tulevaisuuden suuntaus. Valkoisten rodulliset tuntemukset ovat äärimmäisen pahuuden manifestaatio. Olisi parempi, jos kaikki rodut sekoittuisivat, sillä se lopettaisi valkoisen rodun ja siten myös valkoisen rasismin (White racism)."

On elintärkeää, että nuorillemme annetaan lääkettä tätä muukalaisten myrkkyä vastaan. On elintärkeää, että heille annetaan takaisin ylpeys omasta väestöstä ja halu selviytyä väestönä tässä vaarallisessa, vihamielisessä maailmassa, johon he ovat syntyneet. Se on tämän ohjelman tehtävä.

Tiedän, että amerikkalaiset ovat haluttomia puhumaan rodusta. Tiedän, että he katsovat olkansa yli ja hiljentävät ääntään, kun he aikovat sanoa mielipiteen, joka ei ole yleisesti hyväksytty. Mutta meidän pitää päästä eroon tästä haluttomuudesta. Nykyisessä tilanteessamme sitä voidaan kuvata ainoastaan itsetuhoiseksi.

Meidän pitää onnistua tämän ohjelman tehtävässä, koska meidän pitää selviytyä väestönä. Menneinä aikoina kenenkään ei tarvinnut perustella tätä. Me tunsimme sen sydämissämme, sieluissamme. Me tiesimme, että meidän pitää selviytyä. Se oli ääneen lausumaton oletus, ja se teki työstämme vaivan arvoista, yhteistyöstämme välttämätöntä ja patriotismistamme elinvoimaista ja elävää.

Tämän päivän urbanisoituneessa, globalisoituneessa, rahaan suuntautuneessa ja monirotuisessa yhteiskunnassa me olemme kuitenkin menettäneet kosketuksen sieluihimme, todelliseen sisäiseen henkeemme, vaistoihimme. Me olemme... "rationaalisempia". Me vaadimme vastauksia ja perusteita kaikkeen.

Länsimainen ihminen on kriisissä. Tämän kriisin ovat aiheuttaneet osittain hänen oma järjen henkensä ja osittain muukalaiset ja petturit, jotka ovat tarkoituksella horjuttaneet hänen elämänhaluaan. Tämän vuoksi me kysymme tänään itseltämme: "Miksi meidän pitäisi selviytyä?"

Ja tähän kysymykseen annetut vastaukset, jopa vilpittömimpien henkilöiden antamat vastaukset, ovat yleensä puutteellisia ja epätyydyttäviä. Ne ovat usein riippuvaisia muinaisten uskonnollisten kirjoitusten tulkitsemisesta - ja näiden kirjoitusten merkitys ja tarkoitus ovat loputtoman väittelyn ja erimielisyyden alaisia.

Tähän kysymykseen on oltava vastaus, joka ei ole ristiriidassa todellisten hengellisten tuntemustemme kanssa ja joka ei myöskään ole ristiriidassa Luonnon havaittujen tosiasioiden kanssa.

Kysymys "Miksi meidän pitäisi selviytyä?" vihjaa toisesta, syvällisemmästä kysymyksestä - "Miksi me olemme täällä?" Tavallaan tämä jälkimmäinen kysymys vastaa itse itseensä, kuten tulen osoittamaan.

Miksi me olemme täällä? Miksi me olemme elossa tässä käsittämättömän suuressa maailmankaikkeudessa, tällä tomuhiukkasella, jota me kutsumme Maaksi, joka roikkuu ripustettuna lähellä yhden galaksin takareunaa; ja tämä galaksi on vain yksi miljardien joukossa, ja jokaisessa galaksissa on miljardi aurinkoa? Mistä tässä kaikessa on kysymys?

Minä sanoin, että tavallaan tämä kysymys vastaa itse itseensä. Minä en väitä, että meillä on täydelliset ja spesifiset vastaukset kaikkiin tämän kysymyksen aspekteihin. Esimerkiksi tietämyksemme materian ja elämän evoluutiosta sisältää edelleen paljon aukkoja. Mutta me olemme saavuttaneet - lukemattomien ylöspäin suuntautuneiden kehityksen ja taistelun aionien kautta - kyvyn ymmärtää itseämme ja elämän ja maailmankaikkeuden prosesseja lähes äärettömästi suuremmassa määrin kuin mikään muu olento tällä planeetalla.

Mutta kaikesta vaivalla hankitusta tiedosta huolimatta parhaat ihmiset keskuudessamme tietävät liiankin hyvin, että me emme tällä hetkellä pysty vastaamaan täydellisesti niihin kysymyksiin, jotka esitin hetki sitten - "Miksi me olemme täällä? Mistä tässä kaikessa on kysymys?" Pyrkimyksemme ymmärtää luomisen majesteettisuutta ja tarkoitusta on antanut meille perusteellisen ymmärryksen omista rajoituksistamme. Jos he ovat rehellisiä, edistyneimmät tiedemiehemme myöntävät tämän - kuten myöntävät myös syvällisimmät filosofimme ja teologimme.

Näin ollen, jos me haluamme ymmärtää elämämme tarkoituksen, jos me haluamme vastata kysymykseeni "Miksi me olemme täällä?", niin meidän täytyy mitä kiireellisimmin ylittää itsemme, meidän täytyy kasvattaa ymmärrystämme ja tietoamme satakertaisesti, tuhatkertaisesti, miljoonakertaisesti. Pelkästään sen vuoksi, että rotumme parhaat ihmiset edustavat korkeinta tietoisuuden kehitysastetta tällä planeetalla tällä hetkellä, ei ole syytä uskoa, että korkeampi kehitysaste ei olisi mahdollinen.

Kun me olemme tietoisia rajoituksistamme ja kyvyttömyydestämme vastata rehellisesti, täydellisesti ja varmasti perimmäisiin kysymyksiin merkityksestä ja tarkoituksesta, me voimme nähdä nyt rävähtämättömin silmin sen varman asian, että nykyisessä kehitysvaiheessamme meidän tehtävämme, meidän tarkoituksemme, täytyy olla se, että me teemme sen, mikä on tarpeellista, jotta tämä tiedon lisääntymisen, tietoisuuden kasvamisen, ylöspäin suuntautuvan kehityksen prosessi voisi jatkua. Meidän tarkoituksemme täytyy olla se, että me mahdollistamme näihin perimmäisiin kysymyksiin vastaamisen. Luomalla perustaa korkeammalle ihmisyydelle, korkeammalle tietoisuudelle, joka pystyy vastaamaan näihin kysymyksiin, me toteutamme korkeinta tarkoitusta, jonka ihminen voi kuvitella nykyisessä kehitysvaiheessaan.

Jotta me pystyisimme suorittamaan tämän tehtävän menestyksekkäästi, me tarvitsemme parempia tiedemiehiä, syvällisempiä filosofeja, luovempia keksijöitä ja vastuuntuntoisempia johtajia kuin mitä on ikinä aiemmin ollut Maa-planeetalla.

Minä kysyn teiltä, hyvät naiset ja herrat, onko tämä se suunta, jonka Amerikka ottaa tänä päivänä. Kehitymmekö me edelleen, olemmeko me edelleen matkalla kohti tähtiä?

Vai olemmeko me menossa viemäristä alas?

Ohjelman alussa esitin toisen tärkeän kysymyksen: mikä on meidän perustamme, kun me sanomme, että jotkut teot ovat oikeita ja hyviä ja toiset teot ovat vääriä? Eli toisin sanoen: mikä on moraalin perusta? Vastauksemme tähän kysymykseen ei saa olla ristiriidassa synnynnäisen moraalituntomme kanssa, eikä se saa perustua johonkin absolutistiseen uskonkappaleeseen, jota ei pystytä panemaan täytäntöön reaalimaailmassa. Jotta moraalilla olisi ylipäätään jotain merkitystä, sen täytyy olla realistinen toimintaopas. Jos sinä uskot, kuten me uskomme, että meidän tarkoituksemme tässä maailmassa on jatkaa kulkua ylöspäin suuntautuvalla tiellä, edetä, siinä määrin kuin me kykenemme, taistelussamme korkeamman, jalomman tietoisuuden puolesta - niin vastaus moraalikysymykseen käy ilmeiseksi.

Ensinnäkin, meidän täytyy ymmärtää, että kaikista vioistaan ja puutteistaan huolimatta rotumme geenipooli edustaa korkeinta kehitystulosta, jonka Luonto on tähän mennessä Maa-planeetalla aikaansaanut. Se on arvokkain omaisuutemme. Nykyinen kehitystasomme on saavutettu lukemattomia sukupolvia kestäneen taistelun ja luonnonvalinnan (natural selection) kautta - mutta se voidaan tuhota, täysin korjaus- ja entisöintikelvottomaksi, yhden ajattelemattoman ja itsekkään sukupolven toimesta. Meidän ei pidä ikinä sallia geenipoolimme turmelemista. Luonnon väestöllemme antamaa lahjaa pitää suojella tarkasti.

Toiseksi, meidän täytyy tiedostaa, että nämä mielen, hengen ja kauneuden lahjat, jotka erottavat rotumme muusta ihmiskunnasta, on saavutettu satojatuhansia vuosia kestäneen säälimättömän seulonnan seurauksena (seulonnan, joka on ollut sopusoinnussa muuttumattoman Luonnonlain - eli vahvimman selviytymisen (survival of the fittest) - kanssa).

Ja meidän täytyy myös tiedostaa, että sivilisaatiomme ja teknologiamme ovat muutaman viimeisen vuosituhannen aikana suurelta osin suojelleet meitä tämän seulomisprosessin jatkumiselta; ja tämän johdosta geneettisellä tasolla tapahtuva ylöspäin suuntautuva kehityksemme on hidastunut tai jopa kääntynyt päinvastaiseen suuntaan.

Kun meidät on varustettu rakkaudella väestöämme kohtaan, halulla täyttää kohtalomme ja tieteellisellä tiedollamme, me pystymme palauttamaan väestömme ylöspäin suuntautuvalle tielle ja muuttumaan oman evoluutiomme tietoisiksi agenteiksi.

Eli lyhyesti sanottuna, vastaus moraalia koskevaan kysymykseemme on tämä: Se, mikä on hyväksi väestöllemme, rodullemme, pitkällä tähtäimellä, on hyvää. Se, mikä kehittää rotuamme kohti yhä korkeampia fyysisen ja henkisen kehityksen tasoja, se, mikä tuo meidät lähemmäksi sitä kohtaloa, jonka Luojamme on meille tarkoittanut, on hyvää. Ja se, mikä uhkaa väestömme selviytymistä tai asettaa meidät alaspäin suuntautuvalle tielle, on pahaa.

Tätä moraalistandardia täytyy soveltaa sinnikkäästi jokaiseen yksilöön, jokaiseen instituutioon, jokaiseen organisaatioon, jokaiseen uskontoon, jokaiseen ehdotettuun ohjelmaan tai toimintatapaan ja jokaiseen menoerään koko yhteiskunnassamme.

Kun asiat nähdään todellisen moraalin linssin läpi, suomut putoavat tarkkailijan silmiltä ja tekopyhyys, petos ja aikamme ja perintömme rikollinen tuhlaaminen käyvät tuskallisen, lähes sietämättömän, ilmeisiksi.

Olet varmasti sanonut itsellesi: "Valkoiset amerikkalaiset eivät enää pidä yhtä." Me olemme jakautunut väestö, ja vihollisen "hajota ja hallitse" -strategia toimii erinomaisesti. Väestömme edustajat pitävät itseään demokraatteina tai republikaaneina, konservatiiveina tai liberaaleina, kristittyinä tai vapaa-ajattelijoina, baptisteina tai katolisina. Tällaisen ajattelutavan virhe on siinä, että sitä, mihin henkilö uskoo, pidetään ensisijaisena. Jos henkilö jakaa uskomuksemme, hänen ajatellaan olevan "yksi meistä" - jos hottentotti tai juutalainen ilmoittaa rakastavansa Raamattua tai perustuslakia, niin hänestä tulee maagisesti kristitty tai amerikkalainen.

Sen sijaan, että me pitäisimme ensisijaisena sitä, mihin henkilö uskoo, meidän tulisi pitää ensisijaisena sitä, mikä henkilö todella on. Rotumme ja kansakuntamme ovat yhtä, ja jokainen väestömme jäsen - riippumatta siitä aivopesusta, jonka kohteeksi hän on joutunut, ja riippumatta siitä vieraasta uskomusjärjestelmästä, joka on tungettu hänen kurkustaan alas - on yksi meistä. Ja sieluissamme on ne samat hengelliset vietit, jotka motivoivat rotumme parhaita jäseniä antamaan kaikkensa, jotta meidän maailmamme voisi syntyä.

Älkäämme vältelkö vastuutamme siirtää tämä perintö laajennettuna, eikä pienennettynä, väestömme seuraavalle sukupolvelle.

Lähde: http://www.kevinalfredstrom.com/2008/10/toward-the-stars  

William Piercen näkemyksiä (osa 1)

William Luther Pierce III (11.9.1933 - 23.7.2002) oli valkoista separatismia edustavan National Alliance -organisaation johtaja ja yksi tärkeimmistä ideologeista valkoisten nationalistien liikkeessä. Pierce työskenteli fysiikan apulaisprofessorina (assistant professor) Oregonin yliopistossa (Oregon State University) ennen siirtymistään politiikkaan. Hän sai pahan maineen kirjoitettuaan romaanit The Turner Diaries ja Hunter. Hän kirjoitti romaanit salanimellä Andrew Macdonald, ja romaanit julkaisi National Vanguard Books. Hän myös perusti kosmoteismi-uskonnon (Cosmotheism), joka perustuu valkoiseen separatismiin, valkoiseen nationalismiin, rasismiin (racialism), panenteismiin, eugeniikkaan ja kansallissosialismiin.

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/William_Luther_Pierce (1.8.2012)


Ote tekstistä "Skinheads and the Law" (Free Speech - April 1995 - Volume I, Number 4)

Jotkut kysyvät minulta: "Miksi edes vaivaudut pitämään yhteyttä skinheadeihin? Eikö olisi parempi yrittää tavoittaa yliopistoissa opiskelevia nuoria? Yliopistoissa opiskelevat nuoret tulevat jonain päivänä olemaan päätöksenteon mahdollistavissa asemissa oppilaitoksissa, liike-elämässä, armeijassa, teollisuudessa ja jopa valtion virastoissa (government agencies). Sinun pitäisi päästä vaikuttamaan heidän ajatteluunsa."

Ja he ovat tietysti oikeassa - ainakin osittain oikeassa. Tatuoidut nuoret on jätetty melko hyvin päätöksentekoprosessin ulkopuolelle. Tämän muuttamiseen tarvitaan vallankumous. Ja meidän pitää päästä vaikuttamaan yliopistoissa opiskeleviin nuoriin - ja me työskentelemme tällä hetkellä tämän asian parissa.

Mutta kun vertaan tyypillistä tämän päivän yliopisto-opiskelijaa tyypilliseen skinheadiin, kaksi asiaa häiritsee minua. Ensinnäkin, useimmilla valkoisilla yliopisto-opiskelijoilla ei ole ollut sellaista läheistä kontaktia rodulliseen todellisuuteen, jollainen skinheadeilla on ollut. Tyypillinen valkoinen yliopisto-opiskelija ei ole joutunut taistelemaan selviytymisestään. Hän ei ole ikinä joutunut puukolla varustetun mustan rikollisen uhkaamaksi tai mustien jengiläisten pahoinpitelemäksi. Häntä ei ole ikinä lyöty pampulla, eikä hänen päälleen ole sumutettu kyynelkaasua. Hän ei ole ikinä joutunut vankilaan. Hän ymmärtää rotuongelman ainoastaan teoriatasolla. Hän ymmärtää yhteiskuntamme ja hallituksemme (government) korruption ainoastaan teoriatasolla. Me tarvitsemme ihmisiä, jotka ymmärtävät henkilökohtaisen kokemuksen perusteella sen, kuinka pahaksi tilanne on Amerikassa muuttunut; ihmisiä, jotka ymmärtävät, kuinka vaarallinen tilanne on; ihmisiä, jotka ovat oppineet, kuinka vihataan pahuutta sydämen pohjasta, ja jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa, jotta tämä pahuus saataisiin tuhottua, ennen kuin se tuhoaa meidät kaikki.

Toinen asia, joka häiritsee minua, on se, että sellaisia valkoisia yliopisto-opiskelijoita, joiden luonteessa on todellista miehekkyyttä, on suhteellisen vähän. Meillä on liian paljon inisijöitä ja nössöjä, liian paljon arkuutta, liian paljon pehmeyttä. Kaikki valkoiset yliopisto-opiskelijat eivät tietenkään ole nössöjä, mutta aivan liian monet ovat, ja tässä suhteessa tyypilliset yliopisto-opiskelijat eivät pärjää tyypillisille skinheadeille. Jotta Amerikka voidaan pelastaa, jotta väestömme voidaan pelastaa, me tarvitsemme miehiä ja naisia, jotka ovat älykkäitä, koulutettuja ja kurinalaisia, mutta me tarvitsemme myös miehiä ja naisia, jotka ovat sinnikkäitä, kovia ja rohkeita. Me tarvitsemme parhaat yliopisto-opiskelijat, parhaat yliopistoprofessorit, parhaat poliisit - ja me tarvitsemme parhaat skinheadit. Me tarvitsemme parhaat ihmiset jokaiselta valkoisen yhteiskunnan sektorilta, ja heidän pitää seistä yhdessä ja taistella yhdessä, jotta meillä olisi tulevaisuus.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130521213515/http://natvan.com/free-speech/fs954a.html


Teksti "The Big Picture" (Free Speech - June 1996 - Volume II, Number 6)

Mikä on tärkeintä elämässäsi?

Haluatko tehdä niin paljon rahaa kuin mahdollista?

Haluatko tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ja olla suosittu?

Kaipaatko turvallisuutta? Haluatko olla onnellinen?

No, tietysti useimmat meistä haluavat olla onnellisia ja taloudellisesti turvallisessa asemassa. Mutta jotkut meistä ovat sitä mieltä, että on olemassa tärkeämpiä asioita kuin onnellisuus ja turvallisuus. Puhun nyt vakavamielisemmistä kuuntelijoista; niistä, jotka kykenevät ymmärtämään sellaisia asioita kuin velvollisuus ja vastuu.

Velvollisuus ja vastuu: ne ovat melkein kirosanoja (bad words) näinä päivinä - ne eivät todellakaan ole muodissa. Media on ehdollistanut meidät suhtautumaan epäilevästi sellaisiin ihmisiin, jotka puhuvat tällaisista asioista. Tämä on "feel-good" -sukupolvi, MTV-sukupolvi. Mutta me tiedämme, että hyvänolontunnetta tärkeämpää on se, että tehdään hyvää, että toimitaan oikein. Meille tärkein asia on se, että käytämme elämiämme oikealla tavalla. Tärkeintä on se, että on oikea tarkoitus ja että tätä tarkoitusta palvellaan tehokkaasti.

Jotta voimme löytää tarkoituksen, meidän täytyy katsoa pankkitiliemme, henkilökohtaisten harrastustemme ja välittömien ystäväpiiriemme yli. Meidän täytyy nähdä itsemme asetettuna laajempaan kontekstiin. Meidän täytyy ymmärtää, kuinka elämämme ovat tärkeitä osana ympärillämme olevaa maailmaa; eikä pelkästään osana tämänhetkistä maailmaa, vaan myös osana tulevaisuuden maailmaa ja menneisyyden maailmaa. Meidän täytyy nähdä elämämme osana historiallista prosessia.

Kun teemme näin, kun näemme itsemme kontekstissa, alamme ymmärtää vastuumme, tarkoituksemme. Me alamme ymmärtää, mikä todella on tärkeää elämässämme. Me näemme, että meillä on vastuu niitä ihmisiä kohtaan, jotka elivät ennen meitä ja mahdollistivat elämämme; vastuu niitä ihmisiä kohtaan, joiden nerokkuus, työ ja uhraukset rakensivat maailmaamme, rakensivat sivilisaatiomme, antoivat meille kulttuurimme. Meillä on velvollisuus varmistaa, että heidän työnsä ja uhrauksensa eivät olleet turhia.

Ja meillä on vastuu niitä ihmisiä kohtaan, jotka tulevat elämään meidän jälkeemme. Meillä on vastuu väestömme kaikkia tulevia sukupolvia kohtaan. Meidän täytyy varmistaa, että me säilytämme, parannamme ja vahvistamme sitä, jonka me perimme esi-isiltämme, ja että me siirrämme sen niille, jotka seuraavat meitä.

Tämä on tärkein asia elämässämme: tämän tarkoituksen ymmärtäminen, tämän vastuun hyväksyminen. Tai ainakin se on tärkein asia niille ihmisille, jotka ottavat elämänsä vakavasti; niille ihmisille, jotka eivät ole korruptoituneet ja trivialisoituneet liiallisen MTV:n katselun seurauksena.

Joten meidän täytyy olla huolestuneita siitä, mitä maailmallemme tapahtuu tänä päivänä. Meidän täytyy osallistua siihen. Meidän täytyy hyväksyä vastuumme siitä. Tämä on ainoa peruste Free Speech -julkaisulle ja American Dissident Voices -lähetyksille. Tarkoitus on auttaa ymmärtämään, mitä on tapahtumassa; ja tarkoitus on hieman tönäistä, tarkoitus on antaa vähän inspiraatiota, tarkoitus on saada sinut osallistumaan.

Olen aiemmissa lähetyksissä puhunut monista erityisistä näkökohdista, joista meidän täytyy olla huolestuneita. Olen puhunut erityisistä uhista, jotka kohdistuvat maailmaamme. Olen puhunut oikeusjärjestelmämme romahduksesta, ja olen antanut teille täsmällisiä esimerkkejä: O.J. Simpsonin vapauttaminen sen jälkeen, kun hän oli murhannut kaksi ihmistä; 43 miljoonan dollarin tuomio Bernard Goetzille sen vuoksi, että hän puolusti itseään mustilta ryöstäjiltä. Olen puhunut Washingtonin hallituksen valheista ja tekopyhyydestä. Olen puhunut hallituksen tuhoisasta kauppapolitiikasta. Olen puhunut uutis- ja viihdemedian juutalaisesta monopolihallinnasta Amerikassa; ja olen puhunut siitä tuhoisasta tavasta, jolla tätä hallintaa käytetään. Olen puhunut teille pyrkimyksestä hankkiutua eroon Bill of Rights -asiakirjastamme, pyrkimyksestä hävittää ensimmäinen ja toinen lisäys (First and Second Amendments), pyrkimyksestä tehdä laittomaksi sellaisten asioiden kirjoittaminen tai sanominen, jotka eivät ole Poliittisesti korrekteja, ja pyrkimyksestä ottaa meiltä pois ne keinot, joiden avulla me voisimme puolustaa oikeuksiamme niiltä, jotka haluavat kumota ne.

Ja kaikki nämä asiat ovat tärkeitä. Meidän täytyy tarkastella yksityiskohtia, meidän täytyy tarkastella erityispiirteitä, jos me haluamme ymmärtää, mitä meidän pitää tehdä. Tänään haluaisin kuitenkin katsoa kokonaiskuvaa. Haluan puhua teille siitä, mitä meille on tapahtunut, miksi näin on tapahtunut ja mitä meidän pitää tehdä asialle.

Mennään ensin hieman taaksepäin, jotta voimme nähdä kuvan selkeämmin. 300 vuotta sitten, kun lähes kaikki esi-isämme asuivat vielä Euroopassa, meillä oli melko hyvä ote asioista. Me olimme mukana historiallisessa prosessissa. Me välitimme menneisyydestämme ja tunsimme vastuuta tulevaisuutta kohtaan. Kukaan ei kertonut meille, että olisi pahaa, rasistista (racist), antisemitististä tai inhottavaa haluta varmistaa, että jälkeläisemme eläisivät paremmassa maailmassa. Tämä johtui siitä, että me olimme vielä jotakuinkin järjissämme emmekä päästäneet keskuuteemme ketään, joka pyrkisi heikentämään meitä ja tuhoamaan meidät. Meillä ei ollut MTV:tä. Me olimme kaikki valkoisia; me olimme kaikki eurooppalaisia. Joukossamme ei ollut ei-valkoisia, ei orjina eikä muutenkaan. Me pidimme juutalaiset ghetoissa ja rajoitimme hyvin tiukasti heidän toimintaansa. Kyse oli vain meistä. Meillä oli yhteiset juuret ja yhteinen huoli tulevaisuudesta.

No, yksinkertaistan tietysti hieman asioita, jotta saisin esitettyä näkökantani. Eurooppalaisten välillä oli erimielisyyksiä. Me sodimme aika ajoin keskenämme. Me kohtelimme välillä toisiamme huonosti. Mutta kyse oli vain meistä. Tämä kaikki tapahtui perheen sisällä. Keskuudessamme ei ollut muukalaisia vaikuttamassa meihin ja vihaamassa meitä ja suunnittelemassa tuhoamme. Me kirjoitimme ja julkaisimme itse kirjamme ja lehtemme. Juutalaisten hallitsemaa televisiota ei ollut olemassa. Nuoriamme eivät opettaneet viekkaat muukalaiset, jotka pyrkivät korruptoimaan ja kumoamaan, vaan me opetimme itse nuoriamme kouluissamme ja yliopistoissamme.

Ja me rakensimme mahtavaa sivilisaatiota. 1700- ja 1800-luvuilla me loimme tiedettä, musiikkia, kirjallisuutta ja maalaustaidetta, ja ne ylittivät kaiken, mitä oli ollut aiemmin. Ja me levitimme valtamme koko maailman ympäri. Minne ikinä me menimme, me valloitimme: Lähi-idässä ja Intiassa, Kaukoidässä - ja lännessä, Uudessa maailmassa. Me olimme ylpeitä ja itsevarmoja. Me tiesimme, keitä me olimme. Me olimme valkoisia. Me olimme eurooppalaisia. Me emme sekoittuneet niiden kanssa, jotka eivät olleet eurooppalaisia. Kun me tarvitsimme maata väestöllemme, me otimme sitä. Jos joku nosti kätensä meitä vastaan, me löimme hänet maahan. Näin me rakensimme Amerikan. Ja se oli vahva, hyvä ja edistyksellinen kansakunta - valkoinen kansakunta.

Mutta me teimme myös virheitä viimeisen 300 vuoden aikana. Me toimme mustia orjia maataloustöihin eteläiseen Amerikkaan ja kiinalaisia kuleja (coolies) työläisiksi läntiseen Amerikkaan. Me pidimme itsemme erillään näistä ei-valkoisista orjista ja palvelijoista. Mutta se, että toimme heidät elintilaamme, loi perustan nykyiselle katastrofillemme.

Ranskassa ja muualla Euroopassa me annoimme tasa-arvosta (equality) kertovan virheellisen propagandan hypnotisoida meidät. "Me olemme kaikki tasa-arvoisia (equal), kaikki samanlaisia", tämä propaganda sanoi, "ja meidän kaikkien pitäisi sekoittua ja olla veljiä, ja kenenkään ei pitäisi omistaa toista enemmän." Joten me päästimme juutalaiset ulos ghetoistaan ja annoimme heidän tulla Euroopan maiden kansalaisiksi. Ja he hyvittivät tämän meille korruptoimalla musiikkimme ja kirjallisuutemme ja kumoamalla jokaisen eurooppalaisen instituution. Yksi heistä, juutalainen nimeltä Marx, käynnisti kommunismin, joka lopulta orjuutti puolet maailmastamme ja murhasi kymmeniä miljoonia väestöömme kuuluneita ihmisiä - ja monesti murhatut ihmiset olivat laadultaan parhaasta päästä. Väestömme älykkäimpiä, energisimpiä ja menestyneimpiä ihmisiä teurastettiin kymmenmiljoonittain Euroopassa kommunistien toimesta.

Amerikassa he eivät saaneet kommunismia menestymään, mutta he tunkeutuivat massamediaamme ja ottivat sen haltuunsa. He ottivat haltuunsa elokuvamme, radiomme, televisiomme, kirjakustantamomme ja suurimmat sanomalehtemme. Ja tämän median avulla he tyrkyttivät liberalismin valheellista propagandaa. He sanoivat, että me olemme kaikki tasa-arvoisia ja samanlaisia; mustat, valkoiset, kiinalaiset ja juutalaiset - paitsi että teissä valkoisissa on syyllisyyden tahra sen vuoksi, että te olette kuvitelleet olevanne parempia kuin me muut, ja nyt teidän täytyy hyvittää meille se, että olette kohdelleet meitä huonosti menneisyydessä.

Ja tämä propaganda mukanaan he hivuttautuivat oppilaitoksiimme, hallitukseemme, kaikkiin instituutioihimme. Ja koska he hallitsivat niin suurta osaa mediasta, vastustuksen ääntä ei juuri kuulunut, heidän propagandaansa vastustavaa järjen ja viisauden ääntä ei juuri kuulunut, ja he pystyivät korruptoimaan miljoonien nuorten amerikkalaisten mielet. He pystyivät juurruttamaan rodullisen syyllisyyden ja rodullisen itseinhon tuntemukset kahteen nuorten valkoisten sukupolveen.

Ja kasvavan vaikutuksensa ansiosta he pystyivät avaamaan Amerikan rajat ei-valkoiseen maailmaan; ja he pystyivät toteuttamaan rodullisen pakkointegraation kouluissamme, työpaikoillamme ja naapurustoissamme. He korvasivat eurooppalaisen musiikkimme jazzilla, rockilla ja rapilla. He toivat sen, mitä he kiintyneesti kutsuvat "modernismiksi", taiteeseen ja kirjallisuuteen - ja näin tehdessään he korvasivat kulttuurimme juutalaistuneella roskakulttuurilla. He kumosivat rotusekoituksen vastaiset lait. He suostuttelivat kristillisten kirkkojen johtajat liittymään heidän vallankumoukseensa valkoista maailmaa vastaan. He muuttivat hallituksemme likakaivoksi, jota miehittävät Bill ja Hillary Clintonin kaltaiset ihmiset.

Ja nyt me olemme 1900-luvun lopulla. Näillä näkymin me jäämme vähemmistöksi omassa maassamme ennen seuraavan vuosisadan puoltaväliä. Ja me olemme niin suuressa määrin pelon, syyllisyyden ja itseinhon halvaannuttamia, että samalla kun jotkut meistä odottavat innokkaasti lopullista itsetuhoamme, suurin osa muista väestömme edustajista ei suostu tekemään mitään sen estämiseksi.

Aikamoinen sotku!

No, olen yksinkertaistanut kokonaiskuvaa merkittävästi, jotta voisimme ymmärtää tärkeimmät asiat. En ole maininnut sitä juutalaisten vähemmistöä, joka ei ikinä osallistunut juutalaisten enemmistön kumoukselliseen toimintaan tai joka ei ikinä tukenut juutalaisten enemmistön kumouksellista toimintaa. En ole (Clintoneita lukuunottamatta) puhunut niistä oman väestömme keskuudessa vaikuttavista rikollisista, jotka ovat tehneet yhteistyötä juutalaisten kanssa. Nämä ovat tärkeitä yksityiskohtia, ja olen käsitellyt niitä muissa lähetyksissä. Mutta juuri nyt me haluamme ymmärtää vain ahdinkomme karkeimpia piirteitä. Me haluamme ymmärtää, hyvin karkealla ja yksinkertaisella tavalla, mikä tilanteemme on ja mitä meidän täytyy tehdä sille. Minä selitän nämä karkeat ja yksinkertaiset piirteet:

Ensinnäkin, Amerikka on muutettu valkoisesta maasta (jollainen se oli ennen toista maailmansotaa), valkoisesta maasta, jossa ei-valkoisten osuus kokonaisväestöstä oli 10 % ja jossa ei-valkoinen väestö pidettiin tiukasti erillään valkoisesta väestöstä, monirotuiseksi rämeiköksi (jollainen se on tänä päivänä). Ei-valkoinen väestö kasvaa Amerikassa niin nopeasti, että se tulee muodostamaan enemmistön, ja me tulemme olemaan vähemmistö, seuraavan 50 vuoden sisällä.

Toiseksi, Amerikan hallitus toteuttaa tätä rodullista muutosta tarkoituksellisesti ja voimakkaasti. Hallituksesta - instituutiosta, jonka esi-isämme loivat hyvinvointimme suojelijaksi - on tullut väestömme kuolettavin vihollinen. Se on hallituksen tarkoituksellinen politiikka, joka on vastuussa siitä ei-valkoisten maahanmuuttajien (sekä laillisten että laittomien) tulvasta, joka tällä hetkellä virtaa rajojemme yli. Se on hallituksen tarkoituksellinen politiikka, joka ruokkii ja majoittaa valtavaa ja kasvavaa ei-valkoista alaluokkaa kaupungeissamme ja joka edistää tämän alaluokan lisääntymistä. Se on hallituksen tarkoituksellinen politiikka, joka sekoittaa ei-valkoisen väestön valkoisen väestön kanssa ja joka edistää rotusekoitusta.

Kolmanneksi, suurin osa Amerikan valkoisesta väestöstä avustaa omaa tuhoaan - ja tämä johtuu osittain tietämättömyydestä, osittain pelosta, mutta suurimmaksi osaksi sokeasta, eläimellisestä halusta mukautua yleisen mielipiteen koettuihin normeihin.

Neljänneksi, uutis- ja viihdemedia antaa ohjaavan hengen valkoisen Amerikan ryntäykselle kohti itsetuhoa - ja tämä media on suurelta osin juutalaisen vähemmistön käsissä. Kontrolloitu media - lähes yksimielisesti - tyrkyttää egalitarismin, monikulttuurisuuden ja rotusekoituksen linjaa. Kontrolloitu media - lähes yksimielisesti - tyrkyttää feminismin, homoseksuaalisuuden suvaitsemisen ja ei-valkoisille tehdyistä, oletetuista historiallisista vääryyksistä johtuvan valkoisen "syyllisyyden" linjaa. Media - useimpien äänestäjien asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttamalla - käyttää valtaa, joka määrää sen, ketkä poliitikot tulevat valituiksi julkisiin virkoihin Amerikassa. Media - erityisesti elokuva- ja televisiomedia - on tehnyt väestömme kulttuurisen ja moraalisen tason alentamisen hyväksi enemmän kuin mikään muu instituutio. Ja ne ihmiset, jotka käyttävät mediaa aseena meitä vastaan, ovat juutalaisia.

Tämä on tilanteemme tänään, hyvin karkeasti hahmoteltuna. Ja olen tietysti jättänyt pois tuhat yksityiskohtaa, vivahdetta ja edellytystä. En ole puhunut monien kristillisten kirkkojen tuhoisista, valkoisten vastaisista opeista. En ole maininnut monien vaikutusvaltaisten valkoisten poliitikkojen (kuten Edward Kennedyn, Bill Clintonin ja Robert Dolen) orjamaisia "pro-juutalainen ja anti-valkoinen" -menettelytapoja. Olen jättänyt taloudelliset näkökohdat täysin huomiotta. En ole sanonut mitään hallituksen kauppapolitiikan tuhoisista vaikutuksista. En ole tarkastellut juutalaisten motivaatiota sille, mitä he tekevät.

Olen vain todennut neljä perusasiaa: ensinnäkin, Amerikkaa ollaan muuttamassa hyvin nopeasti valkoisesta maasta ei-valkoiseksi maaksi; toiseksi, hallitus toteuttaa tarkoituksella tätä muutosta; kolmanneksi, useimmat valkoiset eivät vastusta tätä muutosta; ja neljänneksi, massamedia, jota juutalaiset hallitsevat, antaa liikkeellepanevan voiman tälle kaikelle.

Niille meistä, jotka tuntevat jonkinlaista vastuuntuntoa esi-isiämme ja jälkeläisiämme kohtaan, tämä tarkoittaa sitä, että väestöllämme on edessään suurin uhka milloinkaan, sukupuuton uhka, ja että meidän täytyy tehdä kaikkemme tämän uhan välttämiseksi.

Meidän täytyy - jälleen karkeimmilla ja tylyimmillä termeillä ilmaistuna - ensinnäkin tuhota tai neutraloida ne kaksi vihamielistä voimaa, jotka johtavat meitä kohti tuhoa (eli toisin sanoen, hallitus ja juutalaisten hallitsema media), ja toiseksi, kääntää pahasti korruptoitu ja harhaanjohdettu väestömme takaisin velvollisuuteen ja vastuuseen johtavalle tielle.

Minä jätän tietysti pois monia tärkeitä yksityiskohtia. En ole esimerkiksi kertonut, mitä meidän tulisi tehdä keskuudessamme olevan mustan väestön kanssa. Mutta me tiedämme, että se on yksityiskohta, jonka me pystymme hoitamaan - kunhan me olemme ensin huolehtineet hallituksesta ja juutalaisesta mediasta ja aloittaneet sen sairauden parantamisen, josta väestömme tällä hetkellä kärsii.

Joten me tiedämme karkeasti, mikä ongelmamme on ja mitä meidän täytyy tehdä sille. Nyt meidän täytyy palata yksityiskohtiin, sillä vain siten me voimme tehdä suunnitelmia ja toteuttaa niitä. Mutta suunnitelmia tehtäessä kokonaiskuvan näkeminen on tärkeää, sillä se asettaa meille rajat. Kun me ymmärrämme tilanteemme kiireellisyyden, kun me ymmärrämme vihollistemme suunnitteleman kohtalomme lopullisuuden, me tiedämme, että meidän täytyy joko valloittaa tai kuolla. Jos me emme voita niitä, jotka aikovat tuhota meidät, ja jos me emme voita heitä pian, niin väestömme tuhoutuu lopullisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että riippumatta siitä, kuinka pieni onnistumisemme todennäköisyys on, meidän täytyy toimia. Riippumatta siitä, kuinka epätoivoisesta uhkapelistä on kysymys, meidän täytyy osallistua siihen. Me emme saa laiminlyödä toimintaa. Meidän ei pidä olla tekemättä mitään vain sen vuoksi, että minkään suunnitelman onnistuminen ei näytä varmalta. Mikään toiminnasta seuraava menetys ei voi olla suurempi kuin toiminnan laiminlyömisestä seuraava menetys. Jos me olemme vastuuntuntoisia aikuisia, jos me olemme kunniallisia aikuisia, meidän täytyy toimia. Toimettomuudelle ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Perheeseen liittyvät velvoitteet, henkilökohtainen turvallisuus, uraan liittyvät seikat - ne eivät ole hyväksyttäviä tekosyitä. Ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Jos me emme toimi, kaikki katoaa - jokainen syy elää; jokainen syy, jonka vuoksi esi-isämme elivät, työskentelivät, uhrautuivat, kärsivät ja kuolivat. Juutalaisen liberalismin kuolettava saasta leviää koko rotumme yli ja tuhoaa sen - peruuttamattomasti, lopullisesti.

Minä lupasin teille yksityiskohtia, ja nyt minulta on loppumassa aika. Mutta tässä on yksi yksityiskohta: riippumatta siitä, mitä muuta me teemme, ensimmäisen siirtomme täytyy olla se, että varoitamme koko väestöämme tästä tilanteesta, jonka olen hahmotellut tänään. Se on ensimmäinen askel: opetus. Opetus ei tietenkään yksin riitä, mutta se on välttämätöntä.

Monet ihmiset eivät halua saada opetusta. He eivät halua kuunnella mitään sellaista, joka ei ole Poliittisesti korrektia. He vihaavat meitä, kun me yritämme opettaa heitä. He palaavat katsomaan MTV:tä. Mutta jokaista sellaista hölmöä kohti, joka on täynnä vihaa ja pelkoa ja joka ei kuuntele, me löydämme henkilön, jolla on jo ymmärrys niistä asioista, jotka olen sanonut tänään, ja jonka tarvitsee ainoastaan kuulla meidän sanovan ne, jotta hän saisi tarpeeksi varmuutta sille tuntemukselle, jonka mukaan hänen ymmärryksensä on oikea. Ja me löydämme myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet ymmärrystä mutta joiden sydämet ja mielet ovat avoimia ja jotka pystyvät hyväksymään totuuden, kun se esitetään heille.

Joten tämä on meidän välitön tehtävämme: sekä sinun että minun. Meidän täytyy lähestyä väestöömme kuuluvia ihmisiä. Meidän täytyy varoittaa heitä. Meidän täytyy opettaa heitä. Meidän täytyy rohkaista heitä. Meidän täytyy inspiroida heitä.

Ja tässä on kaunis asia, hieno asia: kun sinä lähestyt muita ihmisiä rohkaistaksesi ja inspiroidaksesi heitä, sinä tulet itse rohkaistuksi ja inspiroiduksi. Kun sinä saat selville, kuinka paljon sellaisia ihmisiä on, jotka jakavat huolemme, tuntemuksemme, arvomme ja vastuuntuntomme, sinä et voi muuta kuin tulla rohkaistuksi.

Jopa viha, jota sinä kohtaat joidenkin ihmisten taholta - erityisesti sellaisten ihmisten taholta, jotka työskentelevät kontrolloidussa mediassa - on rohkaisevaa. Sillä sinä ymmärrät, että he eivät vihaisi meitä niin paljon, jos he eivät pelkäisi meitä. Ja syy siihen, että he pelkäävät meitä, on se, että syvällä sisimmässään he tietävät, että se, mitä me sanomme, pitää paikkansa.

Joten lähtekäämme kaikki ulos ja alkakaamme etsiä rohkaisua!

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510100747/http://www.natvan.com/free-speech/fs966d.html


Ote tekstistä "Understanding Our Enemies" (Free Speech - September 1996 - Volume II, Number 9)

Kun me olemme pyyhkineet rähmän silmistämme ja huuhdelleet vihollistemme myrkyllisen propagandan mielistämme, meidän täytyy ottaa uudelleen yhteys vaistoomme, sisäiseen viisauteemme. Tämä viisaus kertoo meille, että se syyllisyydentunto, jota me tunnemme sen vuoksi, että esi-isämme tekivät sen, mikä oli heidän mielestään tarpeellista väestömme suojelemisen kannalta, uuden elintilan hankkimisen kannalta ja sen sivilisaation rakentamisen kannalta, jonka me perimme heiltä - se on väärää syyllisyydentuntoa.

Kenestäkään ei tule syyllistä sen vuoksi, että hän tekee jotain sellaista, joka on tarpeellista tai hyödyllistä oman väestön selviytymisen tai kehittymisen kannalta tässä kilpailullisessa ja anteeksiantamattomassa maailmassa. Syyllisyys tulee siitä, että ei hyväksy sitä vastuuta, joka meillä on omaa väestöämme kohtaan. Syyllisyys tulee siitä, että antaa vihollistensa pettää itsensä. Syyllisyys tulee siitä, että häviää selviytymistaistelun.

Ja sisäinen viisautemme kertoo meille myös, että me voimme jälleen olla kohteliaita, että me voimme jälleen huolehtia siitä, että emme loukkaa kenenkään tunteita, kun olemme poistaneet viimeisenkin väestöömme kohdistuvan uhan ja elämme jälleen ainoastaan omiemme parissa.

Ja kun tämä viisaus ohjaa meitä, me olemme immuuneja vihollistemme petokselle ja me voitamme heidät.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510091955/http://www.natvan.com/free-speech/fs969b.html


Otteita tekstistä "The Morality of the Immigration Problem" (Free Speech - August 1997 - Volume III, Number 8)

Vierailen monissa radion ja television haastatteluohjelmissa, ja kun osoitan, millaista vahinkoa maahanmuutto aiheuttaa Amerikalle, minulla on lähes aina vastassani juontaja, joka uskottelee, että hallituksemme maahanmuuttopolitiikka toimii hienosti. Törmään kaikkiin tyypillisiin kliseisiin: "Etkö tiedä, että me olemme maahanmuuttajien kansakunta? Me olemme kaikki maahanmuuttajien jälkeläisiä. Maahanmuutto rakensi tämän maan. Diversiteettimme tekee meistä vahvoja jne."

Kun huomautan, että Amerikan rakentaneet maahanmuuttajat tulivat Euroopasta ja että Amerikkaa tuhoavat maahanmuuttajat tulevat kaikkialta muualta paitsi Euroopasta, juontaja kysyy minulta epäuskoisesti, uskonko minä todella, että sillä on väliä, mistä maahanmuuttajat tulevat. Hän teeskentelee uskovansa, että Haitilta, Dominikaanisesta tasavallasta, Vietnamista tai Meksikosta tulevilla maahanmuuttajilla on samanlainen vaikutus amerikkalaiseen elämään kuin Ruotsista, Puolasta, Englannista, Irlannista tai Saksasta tulleilla maahanmuuttajilla on ollut. Hän teeskentelee uskovansa näin, koska muuten häntä syytettäisiin rasistiksi (racist) - ja tämän jälkeen hänellä ei enää olisi radio- tai TV-juontajan työtä. Ja pelkään, että on olemassa idiootteja, jotka todella uskovat näin, koska tällaista heidän koulunsa, kirkkonsa ja televisionsa heille opettavat.

...

Amerikka muuttuu tummemmaksi - rodullisesti tummemmaksi - joka vuosi, ja tämä on suora seuraus hallituksemme maahanmuuttopolitiikasta. Joskus seuraavan vuosisadan puolivälin tienoilla, n. 50 vuoden päästä, Amerikasta tulee maa, jossa ei-valkoiset ovat enemmistö. Me valkoiset ihmiset, me Amerikan rakentaneiden eurooppalaisten maahanmuuttajien jälkeläiset, tulemme olemaan vähemmistö omassa maassamme. Ja jos me emme pidä tästä, meidät voidaan hoidella samaan tapaan kuin tietyt väestöt hoidellaan niissä etnisissä konflikteissa, joita esiintyy Ruandan kaltaisissa paikoissa. Tai sitten rotuongelma voidaan hoitaa samaan tapaan kuin se hoidettiin Haitilla - siellä musta enemmistö yksinkertaisesti teurasti koko valkoisen vähemmistön 200 vuotta sitten. Suuressa osassa Lounais-Amerikkaa, Kalifornia mukaan lukien, meksikolaiset puhuvat jo keskenään siitä, mitä he tekevät gringoille sitten, kun he ovat tarpeeksi vahvoja. On tietysti totta, että meidän esi-isämme ottivat Lounais-Amerikan heidän esi-isiltään. Me olimme vahvempia kuin he, ja me halusimme heidän maansa. Ja heti kun heistä tulee vahvempia, he aikovat ottaa sen jälleen takaisin - ja siinä samalla he aikovat harjoittaa hieman "etnistä puhdistusta" päästäkseen eroon jäljellä olevista gringoista. Näin maailma toimii. Näin maailma on aina toiminut. Näin maailma tulee aina toimimaan.

Miksi joukossamme on nykyään niin paljon idiootteja, jotka uskovat, että leijona voidaan opettaa käymään makuulle lampaan kanssa? Miksi joukossamme on niin paljon idiootteja, jotka uskovat, että Luonnonlait on lakkautettu siitä yksinkertaisesta syystä, että ne eivät ole Poliittisesti korrekteja? Miksi joukossamme on niin paljon miehiä, jotka ovat menettäneet miehiset vaistonsa ja uskovat, että meidän ei pitäisi enää taistella sen puolesta, mikä on meidän, että meidän ei pitäisi enää puolustaa oman alueemme rajoja ja että meidän pitäisi paljastaa kurkkumme vihollisillemme?

...

Minä annan teille näkemyksen, joka on järkevä ja johdonmukainen. Me valloitimme tämän maan, koska me olimme vahvempia kuin vastustajamme ja koska me tarvitsimme maan perheittemme kasvattamista varten. Niin kauan kuin me pysyimme henkisesti ja ruumiillisesti vahvoina, me pidimme kiinni maasta, jotta myös lapsillamme ja lastenlapsillamme olisi maa, jossa he voisivat kasvattaa perheensä. Mutta sitten vihamieliset muukalaiset tulivat maahamme ja saivat käsiinsä informaatiomediamme ja viihdemediamme. Ja nämä muukalaiset levittivät väestömme keskuudessa hengellistä myrkkyä, ja tämän seurauksena henkemme turmeltuivat ja mielemme menivät sekaisin. Nämä muukalaiset saivat osan meistä tuntemaan syyllisyyttä siitä, että me valloitimme tämän maan itsellemme. He saivat osan meistä tuntemaan syyllisyyttä siitä, että me välitimme omasta väestöstämme; siitä, että me olimme rotutietoisia. Ja he pystyivät mainostamaan pop-moraaliaan muotitietoisten ihmisten keskuudessa. Mutta meidän joukossamme on myös niitä, jotka eivät ole sekaisin ja joiden sielut eivät ole turmeltuneet. Ja heidän määränsä kasvaa. Ja meistä tulee vahvempia.

Ja me ymmärrämme, että vahvat perivät maan. Me ymmärrämme, että jos muukalaiset pystyvät pitämään väestömme heikkona ja hämmentyneenä, niin silloin joku muu rotu ottaa maamme pois lapsiltamme ja käyttää sitä omien perheittensä kasvattamiseen. Me ymmärrämme, että rotutietoiset ihmiset ovat vahvempia kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole rotutietoisia. Me ymmärrämme, että sellaiset ihmiset, jotka tuntevat yhteisöllisyyttä muiden kaltaistensa kanssa, ovat vahvempia kuin sellaiset ihmiset, jotka välittävät vain itsestään.

Me ymmärrämme, että ei ole moraalista olla heikko tai suosia muita rotuja oman rodun kustannuksella. Ei ole moraalista antaa pois sitä, jonka vuoksi esi-isämme taistelivat ja kuolivat. Me ymmärrämme, että on moraalista selviytyä, että on moraalista olla vahva, että on moraalista puolustaa omaa maata ja että on moraalista taistella niitä vastaan, jotka valloittaisivat maamme - aivan kuten on moraalista taistella niitä vastaan, jotka turmelisivat henkemme. Me ymmärrämme, että Luonnonlakeja ei ole kumottu ja että ne vallitsevat tänä päivänä aivan kuten ne ovat aina vallinneet. Me ymmärrämme, että Luonto ei ole moraaliton ja että me emme ole moraalittomia, kun me seuraamme niitä vaistoja, jotka Luonto on meille antanut. On moraalista toimia sopusoinnussa näiden vaistojen kanssa ja yrittää rakentaa turvallinen tulevaisuus jälkipolvillemme.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510085456/http://www.natvan.com/free-speech/fs978a.html


Ote tekstistä "The Importance of Courage" (Free Speech - August 1997 - Volume III, Number 8)

Minun on valitettavasti todettava, että olen havainnut samanlaista arkuutta itsessäni. Kun haastattelijat ovat kysyneet minulta, olenko rasisti, olen vastannut kysymällä: "No, mitä tarkoitat käsitteellä 'rasisti'?" Olen yrittänyt kiemurrella ulos suoran vastauksen antamisesta, koska juutalainen media on panostanut niin valtavasti rasisti-termin demonisoimiseen, että itse kunkin pitää kerätä hieman rohkeutta, ennen kuin uskaltaa sanoa: "Kyllä, totta kai minä olen rasisti."

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510090356/http://www.natvan.com/free-speech/fs978d.html


Ote tekstistä "Slavery and Race" (Free Speech - November 1997 - Volume III, Number 11)

Juutalaiset hallitsevat uutis- ja viihdemediaamme. Tämä on ongelma, jota olen pohtinut runsaasti, ja olen varmaankin näissä American Dissident Voices -lähetyksissä puhunut siitä enemmän kuin mistään muusta väestömme kohtaamasta ongelmasta. Tämä johtuu siitä, että se on tärkein kohtaamistamme ongelmista. Se on avain kaikkiin muihin ongelmiimme. Se on ongelma, joka meidän täytyy nujertaa, jotta väestömme selviytyisi.

Katsotaan tänään muutamaa sellaista juutalaiseen mediakontrolliin liittyvää aspektia, joista en ole aiemmin juurikaan puhunut. Olen aiemmin puhunut usein siitä, että useimmat ihmiset eivät oikeastaan muodosta mielipiteitään ja asenteitaan rationaalisesti. He eivät usko siihen, missä on eniten järkeä. He eivät usko siihen, minkä puolesta on parhaat todisteet. He uskovat siihen, mikä on muodikasta. He uskovat siihen, mihin he olettavat muiden ihmisten uskovan. Ja näin ollen massamedian tehtävä ei ole ensisijaisesti se, että se esittäisi joko tosiasioihin perustuvia tai keksittyjä todisteita sellaisen näkökannan puolesta, jonka se haluaa yleisön omaksuvan; sen sijaan massamedian ensisijainen tehtävä on yksinkertaisesti se, että se saa vakuutettua yleisön siitä, että tämä näkökanta on muodikas; että se on sellainen näkökanta, joka useimmilla ihmisillä jo on. Ja media toteuttaa tätä vakuuttamista ensisijaisesti mainonnan ja viihteen avulla: se näyttää muodikkaita näyttelijöitä esittämässä sellaisia mielipiteitä, jotka se haluaa katsojien omaksuvan. Joskus median palveluksessa olevat käyttävät uutisia samaan tarkoitukseen: he keräävät johonkin uutisissa esitettyyn tapahtumaan liittyviä kadunmiesten reaktioita, ja sitten he valitsevat lähetykseen tai julkaisuun sellaiset reaktiot, jotka sopivat yhteen sen reaktion kanssa, jonka he haluavat yleisön omaavan. Mutta uutismedian pääasiallinen tehtävä on karsia pois sellaiset faktat, jotka eivät ole sopivia, ja esittää ainoastaan sellaiset faktat, jotka näyttäisivät sopivan yhteen niiden näkemysten kanssa, joita media pyrkii edistämään.

Ja tämä tekniikka toimii melko hyvin useimpien ihmisten kanssa. Mutta valkoisten amerikkalaisten joukosta löytyy myös paljon ihmisiä, jotka pystyvät ajattelemaan itsenäisesti, jotka pystyvät tuumimaan jopa epämuodikkaita käsityksiä, jos todisteet viittaavat siihen suuntaan. Miksi me emme näe enemmän tällaisia amerikkalaisia esittämässä mielipiteitään? Miksi niin monet heistä sietävät kontrolloidun median valheita ja petoksia?

Uskon, että täydellinen vastaus tähän kysymykseen on kolmiosainen. Ensinnäkin, itsenäiseen ajatteluun kykenevät ihmiset ovat yleensä taloudellisesti ja sosiaalisesti menestyneempiä kuin keskivertoihmiset, koska itsenäiseen ajatteluun kykenevät ihmiset ovat älykkäämpiä kuin keskivertoihmiset. Itsenäiseen ajatteluun kykenevät ihmiset kuuluvat yleensä ylempiin yhteiskuntaluokkiin; yhteiskuntaluokkiin, joiden asukit ovat suojassa monilta sellaisilta raaemmilta realiteeteilta, jotka liittyvät siihen, mitä yhteiskunnallemme on tapahtumassa - ja he elävät ympäristössä, jossa kohteliaisuus on erityisen arvostettu ominaisuus. He eivät halua olla töykeitä. He eivät halua loukata ketään. Heidän ympäristössään mustien puutteellisuuksien liian äänekäs tähdentäminen olisi hieman déclassé.

Toiseksi, monet valkoiset uskovat, että meidän pitäisi säilyttää rauha hinnalla millä hyvänsä. He asettavat yhteiskuntarauhan ylläpitämiselle erittäin suuren arvon. He tietävät, kuinka helposti jotkut vähemmistöt loukkaantuvat ja kuinka väkivaltaisiksi ja tuhoisiksi he voivat muuttua. He tietävät, että jos valkoinen poliisi joutuu kopauttamaan mustaa pampulla pidätyksen yhteydessä, hänen mustat toverinsa saattavat järjestää kolmipäiväisen mellakan ja polttaa koko kaupungin maan tasalle. Ja näin ollen nämä rauhaa rakastavat ihmiset ovat taipuvaisia toimimaan hyvin pehmeästi ja jättämään pamput kotiin. Heidän mielestään olisi parempi, että meidät valkoiset kansankiihottajat pidettäisiin kurissa kuin että meille annettaisiin mahdollisuus lietsoa levottomuuksia. He ajattelevat, että niin paha kuin rodullinen tilanne onkin, meidän täytyy kuitenkin oppia elämään sen kanssa. Me emme ehkä pidä siitä, mutta me emme voi tehdä sille mitään - tai siis me emme voi tehdä mitään muuta kuin sellaisia asioita, jotka väistämättä sisältäisivät runsaasti konfliktia, väkivaltaa ja verenvuodatusta; ja sellaisen pohdiskeleminen on yksinkertaisesti liian kamalaa. Väestömme on valitettavasti menettänyt runsaasti tällaisten asioiden tekemiseen tarvittavaa kanttia muutaman viimeisen sadan vuoden aikana.

Ja kuten sanoin, nyt on kyse ihmisistä, joilla on jo kohtuullinen ymmärrys tosiasioista. Heitä ei ole jymäytetty egalitaarisilla myyteillä. Heidän kohdallaan on kyse arvoista, prioriteeteista. Rauhan säilyttäminen ja väkivallan välttäminen on heille kaikkein tärkein asia. Lähestulkoon ainoa tapa, jolla voit suostutella heidät ottamaan kantaa oman väestön puolesta, on se, että vakuutat heidät demonstraation avulla siitä, että mustat eivät ole ainoita, jotka voivat alkaa riehua; ja että se, että he ovat yksinkertaisesti kohteliaita, ei anna heille mahdollisuutta selvitä ehjin nahoin ja välttää heihin itseensä kohdistuvaa väkivaltaa.

Ja lopuksi, uskon, että on paljon itsenäisesti ajattelevia ihmisiä, joiden ongelma on siinä, että he eivät kykene näkemään metsää puilta. He näkevät, että on paljon yksittäisiä mustia, jotka ovat älykkäitä, että on monia moraalisia mustia, että on monia ahkeria ja hyvän itsekurin omaavia mustia ja että on paljon yksittäisiä mustia, jotka pystyvät sopeutumaan varsin onnistuneesti ja jopa rakentavasti sivistyneeseen, eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Ja he näkevät myös, että on paljon sellaisia valkoisia ihmisiä, jotka ovat tyhmiä, laiskoja, moraalittomia ja kurittomia ja jotka ovat taakka yhteiskunnallemme. Nämä itsenäisesti ajattelevat ihmiset kohdistavat huomionsa yksittäisiin mustiin ja yksittäisiin valkoisiin. Ja he tulevat sellaiseen johtopäätökseen, että yhteiskunnassamme on joitain hyviä ja hyödyllisiä ihmisiä, jotka tulevat kaikista roduista, ja joitain huonoja ja hyödyttömiä ihmisiä, jotka tulevat kaikista roduista.

Nämä itsenäisesti ajattelevat ihmiset jättävät tekemättä sen, että he perääntyisivät hieman ja katsoisivat rotuja kokonaisuuksina. He eivät onnistu ymmärtämään, että ongelma, joka meidän täytyy hoitaa, ei ole yksittäisen, naapurissa asuvan neekerin (Negro) laatu tai edes se vaikutus, joka vähemmistöillä on naapurustoomme. Ongelma on se, mitä mustat rotuna - tai mitä ei-valkoiset yleensä - tekevät yhteiskunnallemme ja rodullemme elämällä keskuudessamme. Ja on varsin selvää, kiistattoman selvää, että se, mitä he tekevät rotuna, kokonaisuutena, ei ole hyvästä. He tuhoavat yhteiskuntaamme ja rotuamme. Tämä on se ongelma, joka meidän täytyy hoitaa; ja kun me vertaamme yksilöihin liittyviä näkökohtia tähän ongelmaan, ne muuttuvat täysin merkityksettömiksi.

No, tiedän, että joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää tätä. Tiedän, että minulta meni jonkin aikaa, ennen kuin sain laitettua oman ajatteluni kuntoon. Aloitin elämän enemmän tai vähemmän libertaristina, ja ensisijainen huolenaiheeni oli se, että hallitus ei sotkeutuisi henkilökohtaisiin asioihini - ja yleisemmin katsottuna ensisijainen huolenaiheeni oli se, että yksilöiden annettaisiin tehdä sitä, mitä he haluavat. En juurikaan ajatellut yksittäisten tekojen ja yksittäisten ominaisuuksien kumulatiivisia vaikutuksia siihen yhteiskuntaan, jossa elin. Mutta kun nämä kumulatiiviset vaikutukset alkoivat olla todella näkyviä 1960-luvulla, minun piti alkaa ajatella niitä. Uskon, että meidän kaikkien pitää ajatella niitä.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510091050/http://www.natvan.com/free-speech/fs9711c.html


Ote tekstistä "The Lesson of Haiti" (Free Speech - December 1997 - Volume III, Number 12)

Haitilaisilla on voodoonsa, johon kuuluu kaikenlaisia inhottavia ja outoja uskomuksia ja käytäntöjä. Ja meillä on Poliittisen korrektiuden kulttimme, egalitarismin kulttimme. Tämä kultti perustuu yhtä paljon taikauskoon ja se on yhtä paljon vailla järkeä ja logiikkaa kuin haitilaisten voodoo. Ja sillä on yhtä vahva ote kannattajistaan. Haitilaiset eivät uskalla loukata noitatohtoreitaan, koska he eivät halua saada kirousta niskaansa. Ja modernit tiedemiehemme pelkäävät "rasistiksi" leimautumista yhtä paljon kuin haitilaiset kirotuksi tulemista!

Lähde: http://web.archive.org/web/20130515100635/http://www.natvan.com/free-speech/fs9712c.html


Ote tekstistä "Thinking about a White Future" (Free Speech - August 1998 - Volume IV, Number 8)

Valkoinen tulevaisuus, josta minä unelmoin, valkoinen Amerikka, jonka minä haluan väestölleni, ei ole aivopestyjen sohvaperunojen ja trendikkäiden kuluttajien Amerikka, ei ole feministien, homoseksuaalien, demokraattien ja virsiä laulavien hölmöjen, jotka ottavat teologiansa televisiovastaanottimistaan, Amerikka; minun valkoinen Amerikkani on ylpeiden, maskuliinisten miesten ja ylpeiden, feminiinisten naisten Amerikka. Se on Amerikka, joka perustuu meidän historiaamme ja meidän perinteisiimme ja meidän tapoihimme: historiaan ja perinteisiin ja tapoihin, jotka me toimme tänne Euroopasta. Se tulee olemaan Amerikka, jota hallitsevat meidän arvomme ja meidän standardimme: meidän käyttäytymisstandardimme, meidän suorituskykystandardimme, meidän laatustandardimme, meidän kauneusstandardimme. Se tulee olemaan Amerikka, jossa pienet valkoiset tytöt ja pienet valkoiset pojat menevät valkoisiin kouluihin ja oppivat, kuinka ollaan itsenäisiä ja tuotteliaita valkoisia miehiä ja naisia. Se tulee olemaan Amerikka, jossa ei ole sellaisia mainostajia, jotka yrittävät tyrkyttää rotusekoitusta laittamalla muutamia mustia kasvoja, mestitsikasvoja ja aasialaisia kasvoja jokaiseen ryhmäkuvaan, mainostajia, jotka tykkäävät yhdistää valkoisia tyttöjä ja mustia poikia pareiksi mainoksissaan. Se tulee olemaan Amerikka ilman huumeita, ilman rap-musiikkia ja ilman niitä tummia kasvoja ja vieraita ääniä, jotka nykyään täyttävät kaupunkimme.

Voitko kuvitella sellaisen Amerikan? Meillä oli valkoinen Amerikka ennen toista maailmansotaa. Kysy siitä vanhemmiltasi tai isovanhemmiltasi. Mene kirjastoon ja katsele joitakin vanhoja lehtiä, jotka on julkaistu 1920- ja 1930-luvulla. Katsele mainoksia näissä vanhoissa lehdissä ja vertaa niitä niihin mainoksiin, jotka on tuotettu tänä päivänä. Minulla on maalaus noin vuodelta 1890 luistelijoista New Yorkin Central Parkissa: miehiä, naisia ja lapsia liukumassa jään poikki talvisessa maisemassa. Jotkut kasvoista hymyilevät tai nauravat; jotkut ovat vakavia - mutta ne ovat kaikki valkoisia. Kyllä, jopa New York City oli aikoinaan valkoinen. Los Angeles oli valkoinen, lukuun ottamatta sen Chinatownia. Katsele 1800-luvun maalauksia. Katsele ennen toista maailmansotaa otettuja valokuvia näkymistä yliopistokampuksilla, katunäkymistä amerikkalaisissa kaupungeissa, urheilutapahtumista, ulkona tapahtuvasta ajanvietosta. Ihmiset ovat kaikki valkoisia. Sitä on vaikea kuvitella tänä päivänä, eikö olekin, mutta 75 vuotta sitten henkilö pystyi kävelemään Los Angelesin tai New Yorkin keskustan läpi niin, että hän tuskin ikinä näki ei-valkoisia kasvoja.

Tietysti valkoisessa Amerikassa meillä tulee edelleen olemaan ongelmia voitettavaksi; siitä elämässä on kysymys: ongelmien voittamisesta. Meillä tulee edelleen olemaan tietty määrä rikollisuutta jopa ilman ei-valkoisia, jotka tekevät valtaosan väkivallan ja paheellisuuden rikoksista Amerikassa tänä päivänä. Vaikka katumme ja kotimme tulevat olemaan paljon paljon turvallisempia kuin ne ovat tänä päivänä, meillä tulee edelleen olemaan rikollisia - mutta me tulemme tietämään, kuinka käsitellä rikollisiamme. Tässä yhteydessä, antakaa minun julkaista uudelleen pieni runo, jonka on kirjoittanut yksi todella suurista englantilaisista runoilijoista, Rudyard Kipling. Se on runo, jota te ette löydä mistään sellaisesta Poliittisesti korrektista antologiasta, joka on hyväksytty käyttöön kouluissamme tänä päivänä. Se kirjoitettiin järkevämpänä, ylpeämpänä, valkoisempana, vähemmän juutalaisena aikana, paljon vähemmän tekopyhänä aikana.

THE STRANGER 

The Stranger within my gate, 
He may be true or kind,
But he does not talk my talk -- 
I cannot feel his mind. 
I see the face and the eyes and the mouth, 
But not the soul behind. 

The men of my own stock 
They may do ill or well, 
But they tell the lies I am wonted to, 
They are used to the lies I tell. 
And we do not need interpreters
When we go to buy and sell. 

The Stranger within my gates, 
He may be evil or good, 
But I cannot tell what powers control -- 
What reasons sway his mood; 
Nor when the Gods of his far-off land 
Shall repossess his blood. 

The men of my own stock, 
Bitter bad they may be, 
But, at least, they hear the things I hear, 
And see the things I see; 
And whatever I think of them and their likes 
They think of the likes of me. 

This was my father's belief 
And this is also mine: 
Let the corn be all one sheaf -- 
And the grapes be all one vine, 
Ere our children's teeth are set on edge 
By bitter bread and wine.

Se oli Rudyard Kiplingin näkemys asioista vuosisata sitten, ja se oli myös useimpien väestömme jäsenten näkemys ennen kuin heitä oli huijattu ja ennen kuin heidät oli johdettu harhaan massamedian vieraiden herrojen toimesta.

Tunne yhteisöstä, tunne perheestä, tunne yhteisestä verestä, yhteisestä sielusta, yhteisestä historiasta ja yhteisestä kohtalosta: näitä tarvitaan, jotta saadaan aikaan elinkelpoinen kansakunta, ja nämä meillä pitää jälleen olla, jos me haluamme Amerikan selviytyvän. Amerikan valkoinen tulevaisuus on paljon enemmän kuin aineellinen asia; se on paljon enemmän kuin turvalliset ja järjestyksessä olevat koulut, joissa on korkeammat suorituskykystandardit; se on paljon enemmän kuin turvalliset kadut, puhtaat kaupungit ja matalampi rikostaso; se on paljon enemmän kuin niiden verojen valtava alentaminen, joilla tuetaan sosiaaliavustuksilla eläviä naisia (welfare queens) ja heidän mustien lastensa laumoja (their swarms of pickaninnies); se on paljon enemmän kuin tehokkaampi ja tuotteliaampi työvoima ja epäoikeudenmukaisen positiivisen syrjinnän (affirmative action) päättyminen. Se on enemmän kuin kaikki nämä asiat: se on hengellinen asia; tunne siitä, että naapurit kuuluvat omaan väestöön; valkoisten kasvojen katsominen ja sydämestä nousevan, aidon veljeyden tunteminen - eikä se väkinäinen tunne siitä, että pitäisi tuntea veljellisesti, kun katsoo muukalaisten kasvoja; ilon jakamisen tunne, kun katsoo rakastunutta, nuorta valkoista pariskuntaa - eikä se tunne siitä, että on velvollisuus hymyillä Poliittisesti korrektisti, kun ohittaa rodullisesti sekalaisen pariskunnan ja yrittää huonolla menestyksellä tukahduttaa sydämessä olevaa raivoa.

Tänä päivänä kasvaa aikuisiksi nuoria ihmisiä, jotka eivät ole ikinä tienneet, mitä merkitsee asua valkoisessa maassa, jotka eivät ole ikinä tunteneet sitä rodullisen yhteisön tunnetta, jonka voi tuntea valkoisessa ympäristössä ja jota amerikkalaiset pitivät ennen itsestäänselvyytenä. Tämä tuntemus on ryöstetty heiltä niiden ihmisten toimesta, jotka ovat omien itsekkäiden tarkoitustensa vuoksi ottaneet haltuunsa massamediamme ja peittäneet meidät juurettomuuden ja kosmopoliittisuuden ja "sulatusuunin" ihmeiden myrkyllisellä propagandallaan - ja niiden poliitikkojen toimesta, jotka ovat toteuttaneet heidän tuhoisat rodulliset linjauksensa: linjauksensa, jotka ovat tummentaneet Amerikkaa niin näkyvästi viimeisen 50 vuoden aikana.

Minun unelmani valkoisesta Amerikasta ei ole nostalgiaa. Minä tiedän, että me emme voi ikinä palata menneisyyteen. Mutta minä tiedän myös, että jos me aiomme ikinä liikkua jälleen eteenpäin, niin meidän täytyy hankkiutua eroon tästä rodullisesta sotkusta, joka on vallannut Amerikan. Minä tiedän, että mikään monirotuinen yhteiskunta ei voi olla terve tai vakaa yhteiskunta. Jotkut ihmiset, jotka ovat kanssani samaa mieltä siitä, että nykyinen rodullinen tilanne on kestämätön ja voi vain tulla pahemmaksi hallituksen nykyisten käytäntöjen alla, eivät kuitenkaan pysty kuvittelemaan tilanteen korjaamista. He uskovat, että kun maa on integroitu rodullisesti, niin integrointia ei voida kumota. Mutta se voidaan - vaikkakin integroinnin kumoamisprosessi tulee todennäköisesti olemaan erittäin tuskallinen ja verinen prosessi. Se tulee todennäköisesti vaatimaan sisällissodan, joka on paljon pahempi kuin se sisällissota, jonka me kävimme läpi viime vuosisadalla. Se tulee varmasti häiritsemään kaikkien niiden elämiä, jotka ovat siinä osallisina. Pehmeät sohvaperunat ja trendikkäät kuluttajat haluaisivat paljon mieluummin välttää häiriön, jotta he voisivat jatkaa TV:n katseluaan ja kuluttamistaan. Jopa sellaisia ihmisiä, jotka on tehty jonkin verran kovemmasta aineksesta, kauhistuttaa näkymä rodullisen tilanteemme korjaamisesta. Mutta meidän täytyy tehdä se. Meidän täytyy varautua siihen. Meidän ei pidä kieltäytyä ajattelemasta sitä vain sen vuoksi, että se tulee olemaan vaikeaa ja epämiellyttävää. Me olemme nykyisessä sotkussamme sen vuoksi, että me laiminlöimme toimimisen silloin, kun toiminta olisi ollut paljon vähemmän tuskallista.

Näinä epävarmoina aikoina, joita me elämme, on olemassa yksi asia, josta me voimme olla varmoja: ja se on se, että juutalaiset ja heidän kätyrinsä hallituksessa, mediassa, kouluissa ja kirkoissa tulevat takertumaan kuolemaan asti suunnitelmaansa väestömme tuhoamisesta rotusekoituksen kautta. He ovat ottaneet tiikeriä hännästä kiinni (they have a tiger by the tail), ja he tietävät, että heidän ei pidä päästää irti. Joten olosuhteet Amerikassa tulevat jatkamaan muuttumista pahemmiksi ja pahemmiksi, kun väestömme viholliset jatkavat epätoivoisesti meidän työntämistä pisteeseen, josta ei ole paluuta. Koulumme ja kaupunkimme tulevat muuttumaan viidakkomaisemmiksi; populaarikulttuurimme tulee muuttumaan vieraammaksi, kieroutuneemmaksi, negridisemmäksi, meksikolaisemmaksi ja aasialaisemmaksi; poliitikkojemme ja urheilu- ja viihdetähtiemme käytös tulee muuttumaan eläimellisemmäksi; hallituksemme tulee muuttumaan vielä korruptoituneemmaksi. Ja ne lähiöt, jonne valkoiset amerikkalaiset voivat paeta, tulevat loppumaan. Ja kun he eivät enää voi välttää tilannetta, kun he eivät enää voi jättää sitä huomiotta, kun he eivät enää voi hokea Poliittisesti korrekteja valheita rodusta ilman mitään vaaraa siitä, että todellisuus väittää vastaan - silloin yhä useamman valkoisen amerikkalaisen täytyy lopulta tehdä niitä päätöksiä tulevaisuudesta, joita he eivät halua ajatella nyt.

Ja me tiedämme, että monet heistä tulevat vain vääntelemään käsiään ja itkemään naismaisessa epätoivossa: "Voi miksi rodut eivät voi tulla toimeen toistensa kanssa? Miksi rotujen välillä ei voi olla rauhaa ja yhteistyötä, jotta minä voin jatkaa kuluttamista mukavuudessa ja turvallisuudessa ja Poliittisessa korrektiudessa? Voi miksi minun pitää käsitellä tätä rodun vaikeaa ja epämiellyttävää ongelmaa?" Ja me tiedämme, että useammat väestömme heikoimmat ja taantuneimmat jäsenet, väestömme korruptoituneimmat ja itsekkäimmät jäsenet, tulevat liittymään vihollistemme seuraan omien henkilökohtaisten tilanteittensa väliaikaisen parantamisen toivossa. Mutta me tiedämme myös, että monet muut, kun ei ole enää olemassa turvallista lähiötä, jonne he voivat paeta, tulevat vihdoin olemaan valmiita seisomaan ja taistelemaan.

Ja minun viestini näille viimeisille on tämä: älä odota päätöksesi tekemistä viime hetkeen asti; on paljon parempi tehdä se aikaisemmin kuin myöhemmin. Minun viestini on: Älä retkahda siihen defaitistiseen valheeseen, että me emme pysty kumoamaan Amerikan integrointia, koska se tulee olemaan liian vaikeaa, liian väkivaltaista ja liian tuskallista. Älä kieltäydy ajattelemasta sisällissodan julmaa lääkettä - koska vaihtoehto on paljon julmempi ja paljon verisempi. Kohtalo, jonka hra Clinton ja juutalaiset mediapomot ovat meille suunnitelleet, on äärettömästi pahempi kuin mikään sisällissota voisi mitenkään olla. Sisällissota on ajateltavissa, sisällissota on suunniteltavissa - kun vaihtoehto on sukupuutto. Ole mies ja kohtaa todellisuus ja terästä itsesi tekemään mitä tahansa täytyy tehdä sen vahingon kumoamiseksi, jonka vihollisemme ovat tehneet meille, jotta väestöllämme tulee olemaan tulevaisuus.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510091949/http://www.natvan.com/free-speech/fs988b.html


Otteita tekstistä "Individualism and Alienation" (Free Speech - November 1999 - Volume V, Number 11)

Useimmat kommentit, joita saan kuulijoilta, ovat hyvin kannustavia, mutta minä saan myös jonkin verran vihapostia. Useimmat vihaviestit ovat joko sekopäisiä juttuja sellaisilta ihmisiltä, joilla on jokin henkilökohtainen ongelma, jonka he projisoivat minuun, tai sopuleiden (laumasielujen) viestejä; sopulit ovat hyvin tuohtuneita siitä, että minä en kulje samassa tahdissa massamedian ihmisten kanssa. He vain tarvitsevat jonkun, jota he voivat vihata, ja luulen, että heille tulee parempi olo, jos he kertovat minulle, että olen huono ihminen.

Mutta minä saan myös jossain määrin syvällisempää vihapostia ihmisiltä, jotka kiroavat minua, koska minä en pysty ymmärtämään sitä, että rodulla ei oikeasti ole merkitystä. He kertovat minulle, että minun ei pitäisi ikinä arvioida toista ihmistä sen rodun jäsenenä, johon hän kuuluu, vaan ainoastaan yksilönä. He kertovat minulle, että monet mustat ovat lainkuuliaisia ja ahkeria ihmisiä, jotka eivät käytä huumeita tai heitä roskiaan talonsa pihamaalle, ja että monet valkoiset ihmiset ovat rikollisia, elävät sosiaaliavustuksilla ja ovat yleisesti ottaen surkeita ja kelvottomia. "Näin ollen", nämä individualistit kertovat minulle, "rasismi (racism) on typerää." "Minä olen typerä", he sanovat, "koska minä hyväksyn kaikki valkoiset ihmiset, pahat hyvien ohella, ja paheksun kaikkia mustia, hyviä pahojen ohella."

...

Ennen kuin puhun lisää vieraantumisen (alienation) ja individualismin yhteydestä, mennään hieman taaksepäin ja katsotaan hieman tarkemmin itse individualistista ajattelutapaa. Miksi individualistit lähettävät minulle vihakirjeitä? "Koska", he sanovat, "minä typerästi hyväksyn valkoiset sosiaalipummit ja paheksun rehellisiä ja ahkeria ei-valkoisia."

No, tämä on todellakin harhaanjohtava väite, vaikka tietyssä mielessä siinä saattaa olla hieman perää. Minä en hyväksy valkoisia sosiaalipummeja sinällään. Minä hyväksyn väestöni, rotuni - kokonaisuudessaan - tiedostaen, että jotkut valkoiset ihmiset ovat surkeita ja sellaisia, joita minä en haluaisi naapureikseni tai sisareni aviokumppaniksi. Samaan tapaan minä voin hyväksyä myös sukuni tiedostaen samalla, että jotkut sukuni jäsenet ovat mustia lampaita. Ja minä en paheksu rehellisiä ja ahkeria ei-valkoisia. Ei ole minun asiani asettaa rehellisyyden tai ahkeruuden standardeja ei-valkoisille. Se on heidän asiansa. Minä vain haluan heidät pois oman väestöni reviiriltä, pois oman väestöni alueelta - kaikki heidät. Sitten kun me olemme ratkaisseet ulkoiset ongelmamme, me hoidamme sisäiset ongelmamme - mukaan lukien valkoiset sosiaalipummimme.

Tiedättekö, tämä koko "individualismi vastaan rasismi" -keskustelu on todella mutkikasta. Se saa ihmiset helposti hämmentyneiksi. Esimerkiksi minä olen enemmän individualisti kuin useimmat individualistit, jotka vihaavat minua. Kaikki riippuu siitä, miten ymmärretään termi "individualisti". Minä olen individualisti siinä mielessä, että en tunne juurikaan sympatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät pysty tekemään osuuttaan tai jotka eivät halua tehdä osuuttaan. En pidä muiden ihmisten asioihin sekaantumisesta, ja pidän vielä vähemmän siitä, kun muut ihmiset sekaantuvat minun asioihini. Jos joku valkoinen ihminen ei halua huolehtia itsestään, se on hänen asiansa. Kunhan et pyydä minua huolehtimaan hänestä. Uskon luonnonvalintaan (natural selection) ja vahvimman selviytymiseen (survival of the fittest). Uskon, että me heikennämme rotuamme, kun me autamme heikoimpia (least fit) selviytymään ja lisääntymään. Jos me haluamme, että väestöllämme on sosiaaliturvajärjestelmä, niin siinä tapauksessa me tarvitsemme pakkosterilointijärjestelmän sen rinnalle. Järkytyn enemmän silloin, kun näen valkoisen 400-paunaisen (n. 180-kiloisen) sosiaaliavustuksilla elävän äidin vuotavanenäisen lapsikatraansa ympäröimänä edessäni kassajonossa maksamassa ostoksiaan ruokakupongeilla, kuin silloin, kun näen mustan sosiaaliavustuksilla elävän äidin.

Minä uskon sellaiseen valkoisten ihmisten auttamiseen, joka vahvistaa heitä kokonaisuutena; minä en usko sellaiseen auttamiseen, joka heikentää heitä. Minä uskon sellaiseen auttamiseen, jonka ansiosta väestöni parhaat, älykkäimmät ja vahvimmat yksilöt voivat olla tehokkaampia - sillä vahvistamalla koko väestöäni minä vahvistan sitä, jonka osa minä olen. Tällaista on minun itsekkyyteni. Tässä mielessä minä olen individualisti. Minä olen individualisti tietyssä viitekehyksessä: rotuni ja sivilisaationi viitekehyksessä. Minä olen individualisti, jolla on juuret, individualisti, jolla on tunne yhteisöstä, tunne kuulumisesta, tunne vastuusta.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130511210332/http://www.natvan.com/free-speech/fs9911a.html


Otteita tekstistä "I Need Your Support" (Free Speech - December 2000 - Volume VI, Number 12)

Joten mitä tekemistä tällä on vihapostini kanssa? No, sitä tulee kohtuullinen määrä valkoisilta nössöiltä, valittavilta naismaisilta valkoisilta miehiltä, jotka tyypillisesti vastaavat hallitsemattomaan maahanmuuttotilanteeseen liittyviin valituksiini muistuttamalla minua siitä, että intiaanit olivat täällä ensin, että valkoiset ihmiset ovat maahanmuuttajia ja että jos joku pitäisi potkia ulos maasta, niin se on valkoinen väestö. "Me varastimme tämän maan intiaaneilta", nämä valkoiset nössöt vinkuvat. "Se ei oikeastaan kuulu meille, joten meillä ei ole oikeutta pitää muita poissa täältä."

Jos kommentoin lain ja järjestyksen romahtamista Rhodesiassa ja Etelä-Afrikassa sen jälkeen, kun nämä valkoisten ihmisten rakentamat, aiemmin sivistyneet maat luovutettiin mustien hallintaan, kuulen hyvin samantapaista valitusta näiltä samoilta valkoisilta nössöiltä. Kun puhun valkoisten maatilojen valtaamisesta Rhodesiassa ja valkoisiin maanviljelijöihin kohdistuvista murhista ja valkoisiin naisiin kohdistuvista raiskauksista Etelä-Afrikassa, nämä nössöt vikisevät, että täyskäännös on reilua peliä. "Valkoisilla oli tapana kohdella mustia huonosti eteläisessä Afrikassa", he sanovat, "joten minulla ei ole nyt oikeutta valittaa, että mustat kohtelevat valkoisia huonosti."

Tällaiset nössöt ovat hurranneet Bill Clintonille, kun hän on viimeisen kahdeksan vuoden aikana kerskaillut collegeyleisöille, että Amerikan valkoinen enemmistö on poistumassa: että muutaman seuraavan vuosikymmenen sisällä värilliset ihmiset, feministit, homoseksuaalit ja muut sellaiset, joille ei ole vielä annettu mahdollisuutta hoitaa asioita, työntävät valkoisen enemmistön syrjään. Ja nössöt ovat hurranneet: valkoiset nössöt.

...

Tiedättekö, en ole tarpeeksi psykologi ymmärtääkseni todella tätä ilmiötä, ymmärtääkseni, miksi valittavia valkoisia nössöjä, jotka ovat alttiita tälle juutalaiselle myrkylle, on yhteiskunnassamme nykyään niin paljon enemmän kuin aiemmin: miksi säälittäviä naismaisia nuoria valkoisia miehiä, jotka uskovat, että meidän pitäisi antaa Amerikka takaisin intiaaneille ja että meidän pitäisi antaa mustien tehdä meille niitä asioita, joita meidän väitetään tehneen heille, on yhteiskunnassamme nykyään niin paljon enemmän kuin sata vuotta sitten? Epäilen, että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, miten nuoret ihmiset nykyään sosiaalistetaan; kun he viettävät varhaiset elinvuotensa päiväkotien kaoottisessa, demokraattisessa ympäristössä kodin sijaan. Haluaisin, että henkilökuntaani kuuluisi psykologi, sillä hän voisi auttaa minua ymmärtämään näitä asioita paremmin.

Mutta on joitain asioita, jotka minä ymmärrän tarpeeksi hyvin. Minä ymmärrän, että jos 200 tai 300 vuotta sitten eläneet valkoiset miehet olisivat olleet samankaltaisia kuin nämä naismaiset nössöt, jotka nykyisin kansoittavat collegekampuksiamme, meidän ei tarvitsisi väitellä siitä, pitäisikö Amerikka antaa takaisin intiaaneille. Se olisi edelleen intiaaneilla. Me emme olisi ikinä valloittaneet länttä. Se olisi edelleen meksikolaisilla. Ja me emme itse asiassa olisi Pohjois-Amerikassa ollenkaan - emmekä missään muuallakaan. Löysissä shortseissa ja taaksepäin suunnatuissa baseball-lippalakeissa kasvaneet nuoret eivät olisi pysäyttäneet hunnien toteuttamaa Euroopan valloitusta 400-luvulla. Eivätkä he olisi myöskään pystyneet pitämään maureja Pyreneiden eteläpuolella 700-luvulla. Jos valkoiset miehet olisivat uskoneet, että hunneilla, maureilla, turkkilaisilla ja mongoleilla on yhtä suuri oikeus Eurooppaan kuin valkoisilla ja että näitä muita rotuja kohtaan pitää olla reilu ja että heidän kanssaan pitää jakaa asioita, he eivät olisi yksinkertaisesti selviytyneet. Ja he eivät olisi ansainneet selviytyä.

Me olemme täällä tänään, koska meidän esi-isämme eivät olleet naismaisia, juutalaistuneita nössöjä. Ja jos me haluamme, että meidän jälkeläisemme hallitsevat tätä planeettaa sadan vuoden päästä, monet ihmisten käsitykset ja asenteet pitää oikaista kiireellisesti. Naismaiset nössöt pitää siirtää pois hallituksestamme, mediastamme ja oppilaitoksistamme, ja heidät pitää korvata todellisilla valkoisilla miehillä.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510091626/http://www.natvan.com/free-speech/fs0012d.html


Ote tekstistä "Why We Deserve Their Contempt" (Free Speech - August 2001 - Volume VII, Number 8)

Ja miksi kommunismi oli niin kamala asia? Senkö takia, että se vaati vaurauden uudelleenjakamista? Senkö takia, että se uhkasi kapitalistien tuloja ja omaisuutta? Senkö takia, että se oli ateistista?

Tuskin. Kommunismi oli täynnä toimimattomia taloudellisia teorioita - ne olivat toimimattomia siksi, että ne eivät olleet sopusoinnussa ihmisluonnon kanssa - ja se esitti joitain todella hulluja ajatuksia historiasta ja muista asioista. Mutta nämä eivät tehneet kommunismista katastrofia. Kommunismiin sisältyvä pahuus ei ollut se, että se otti omaisuutta pois niiltä, jotka olivat ansainneet tai perineet sitä, ja antoi sitä niille, jotka eivät olleet ansainneet tai perineet sitä; pahuus ei ollut se, että se lannisti yksilöllistä aloitekykyä; pahuus ei ollut se, että se teki lopulta konkurssikypsiä kaikista niistä kansakunnista, joihin se oli määrätty. Kommunismiin sisältyvä pahuus oli se, että se saarnasi egalitarismia. Kommunismi kiisti laatuerot ihmisyksilöiden ja -rotujen välillä. Ja vielä pahempaa, se käänsi ihmisten luonnollisen etuoikeusjärjestyksen ylösalaisin. Se vetosi huonoimpiin, jotta he kaataisivat parhaat. Se vetosi katkeriin häviäjiin, jotta he tuhoaisivat ne, jotka olivat menestyneet. Se saarnasi, että ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja että viimeiset tulevat olemaan ensimmäisiä (the first shall be last, and the last shall be first). Ja se käytti näitä egalitaristisia opetuksia väestömme parhaimmiston tuhoamisen oikeuttamiseen missä ikinä se saavutti kyvyn tehdä niin.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130510090349/http://www.natvan.com/free-speech/fs0108a.html

Rasistin tunnustus: Vihaan

Nationalistit hankkiutuvat silloin tällöin mitä ihmeellisempiin sisäisiin kiistoihin. Se, onko tämä merkki aidosta halusta selventää erilaisia ideologisia kantoja, vai pelkästään oikeaa toimintaa pelkäävien ihmisten joutavaa puuhastelua, jää nyt arvoisan lukijan itsensä päätettäväksi. Joka tapauksessa, laaja kiista koskee nykyään kysymystä: rakastammeko vai vihaammeko?

Yksinkertaiset mielet etsivät, kuten tavallista, yksinkertaisen ulospääsyn - siis mikäli ne edes vaivautuvat ajattelemaan asiaa. Päätät olla ehkä "mukava" patriootti, jolloin suorastaan rakastat omiasi. Tai ehkä haluatkin olla se paha poika (tai tyttö) jonkin merkillisen natsikulissin takana, vaanimassa muukalaisia kuin vihaa täynnä oleva ihmissusi. Rakastat vihaamista!

Omasta mielestäni meitä motivoivat sekä rakkaus että viha. Rakkauspuoli on kuitenkin hieman abstrakti. Tuon rakkauden kohde on tietystikin rotumme, mutteivät välttämättä sen nykyiset edustajat planeetallamme. Rakkautemme kohdistuu pikemminkin siihen, mitä tämä etninen kokonaisuus, eli arjalainen rotumme symboloi. Tunnen suunnatonta ylpeyttä kulttuurisista saavutuksistamme, ja antaisin mieluusti henkeni, mikäli se auttaisi turvaamaan rotumme tulevaisuuden sen sankarillisten perinteiden oikeuttamalla tavalla.

Mitä tulee kiistanalaisempaan kysymykseen vihasta, on aihetta käsiteltävä hieman syvemmin. Oma mielipiteeni maitamme asuttavista muukalaisista on lyhyt ja ytimekäs. He ovat täällä vain koska "meidän" johtajamme olivat niin typeriä tai petollisia, että antoivat heidän tulla tänne. Vihaan sitä tosiasiaa, että muut kuin eurooppalaiset ovat täällä. En kuitenkaan vihaa heitä vain siksi, että he ovat toista rotua, jota kohtaan en tunne mitään erityisiä sympatioita. En vihaa heitä edes silloin, kun rotusota todella puhkeaa ja ihonvärisi on - ainakin teoriassa - univormusi. Näen heidät vain vihollissotilaina, jotka on keinolla millä hyvänsä saatava antautumaan ja vetäytymään niille alueille, joilta he alun perin olivat lähtöisin.

Mitä tulee omiimme, niin en välitä pennin vertaa niistä kieroutuneista ja rappeutuneista paskiaisista, jotka hallitsevat meitä - olivatpa he miten arjalaisia tahansa. Tiedän kyllä mitä moni teistä nyt tuumii. Juutalaiset, ne juutalaiset! Unohdinko heidät? En todellakaan! Mutta juutalaiset toimivat niin kuin toimivat vain niin kauan, kuin arjalaiset tuon toiminnan hyväksyvät. Juutalaiset toimivat juutalaisten etujen mukaisesti. Myös arjalaiset menettelevät juutalaisten etujen mukaisesti. Mikä olisi ihailtavampaa?

Kansallissosialistiset ihmiset eivät voi syyttää kaikesta pelkästään sionisteja, aivan kuten ei "pieni ihminenkään" voi syyttää kurjuudestaan valtiota. Typerä "pieni ihminen" menee tv-vastaanottimensa hypnotisoimana äänestyskoppiin joka kolmas tai neljäs vuosi, ja antaa tukensa juuri niille kurjille, joita hän tulee seuraavat kolme tai neljä vuotta kiroamaan. Sama kuvio toistuu aina vain.

Minulta ei heru tippaakaan rakkautta yhdellekään petolliselle kusipäälle tai hänen aivottomalle äänestäjäkunnalleen. Minulta liikenee heille vain puhdasta sataprosenttista vihaa! Valitettavasti heitä löytyy sieltä mistä arjalaisiakin - aina yhtä innokkaina sylkemässä omaan menneisyyteensä ja varmistamassa, ettei tulevaisuuskaan näytä yhtään valoisammalta. Joissain maissa tilanne näyttää kuitenkin pahemmalta kuin toisissa. Saksa on tästä hyvä esimerkki. Maa, jota haluan kuitenkin kommentoida, on omani, nimittäin Ruotsi. Anteeksi nyt, että sanon tämän, mutta uskon todella, että ruotsalaisista tulee myöhempien aikojen dinosauruksia. OK, he ehkä näyttävät vähemmän rumilta, mutta siinä ainut ero onkin. Ellei ihmettä tapahdu, tulee heidän kohtalonsa olemaan hyvin samankaltainen kuin noilla entisajan eläimillä. Ainoa elonmerkki ruotsalaisista tullaan todennäköisesti näkemään Spielbergin jälkeläisten tekemässä Jurassic Park -jatko-osassa nro. 666, "Ruotsalaisten paluu". Vakavasti puhuen, en lakkaa ihmettelemästä sitä, miten jokin kansa voi olla sellainen, täysin vailla kaikkia luonnollisia vaistoja ja tunteita? Miten he voivat noin vain, ilman minkäänlaista vastarintaa, antaa pois maansa ja allekirjoittaa oman kuolemantuomionsa kansana?

Jälleen kerran minulla on kohtalaisen hyvä aavistus vastauksestasi. Jos se ei koske ikuista sionistia, koskee se jotain samantapaista: mediaa. Niinpä, mediaa käy syyttäminen? Mutta miksi ihmiset antavat yhden juutalaisen perheen (Bonnier) ja sen käskyläisten pilata elämänsä ja lopulta maansa? Vastaus on se, että valtion valitut johtajat (kyllä, heidät on valittu - jos ei sinun toimestasi, niin sitten sukulaistesi tai TV:n sokaisemien typerien naapureidesi toimesta) ovat joko liian tyhmiä tai kaiken sen heille tarjotun kullan ja hopean sokaisemia ymmärtääkseen, mitä heidän eksoottisen näköiset esimiehensä heille politiikan alamaailmasta supattavat ja miten naivisti he kaiken uskovat. Ja herra Svensson, Ruotsin mattimeikäläinen, on niin kiinni televisiossaan ja omassa säälittävässä elämässään, että hänelle kaikki on yhdentekevää kunhan hänellä on ne kaksi asiaa, joita ei vaihdeta: Bingolotto ja olutta jääkaapissa. Voi Wotan miten vihaan näitä onnettomia arjalaisen kuvatuksia. Minun puolestani heidät saa kaikki passittaa junalla Siperiaan. He ovat häpeäksi sankarillisille esi-isillemme, ja siksi turhia säästettäväksi. Todennäköisesti he vain vauhdittavat muun Euroopan alamäkeä idioottimaisuudellaan. Tästä on jo paljon todisteita, esim. ruotsalaiset byrokraatit, jotka levittävät homo- ja muukalaismyönteisyyttä Brysselin käytävillä.

Entäpä liike sitten? Antakaa kun lasken kymmeneen... Välirikot ja erimielisyydet ovat jatkuneet aina 20-luvulta asti, ja tuhonneet lähes jokaisen patrioottisen, nationalistisen tai kansallissosialistisen puolueen Ruotsissa. Kaikki ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittua, vaan - ihme kyllä - toivoakin on. Potentiaalista viikinkiainesta on yhä löydettävissä, sillä on olemassa muutamia rohkeita miehiä ja naisia, jotka ovat todellisia ja fiksuja aktivisteja. Löydät heitä useista järjestöistä - jotkut ovat johtajia, jotkut jäseniä. Näet heitä (tai pikemminkin tunnet heidän läsnäolonsa...) myös yksinkulkijoina, jotka uskovat suoraan toimintaan ja johtajattomaan vastarintaan. He ovat viimeinen toivomme, ja heillä on tukemme!

Mitä muihin ihmisiin tulee, muistuvat mieleeni kurjia afrikkalaisia surkuttelevat konsertit "Do you know it's Christmas" -sloganin alla. Omien rotupettureidemme ja ZOG:in ohjaamien zombien kohdalla haluaisinkin udella: "Tietävätkö he, että on Ragnarok?"

Lähde:

http://web.archive.org/web/20060211195716/http://www.kansallissosialismi.com/rasistin_tunnustus.php

Meidän aatteemme

Tri. William Pierce (puhe National Alliancen kokouksessa vuonna 1976)

Saan joka päivä kirjeitä jäseniltämme eri puolilta maata sekä sellaisilta ihmisiltä täältä Washingtonin alueelta, jotka ovat osallistuneet kokouksiimme menneisyydessä. Nämä kirjeet ja kysymykset osoittavat, että ihmisten mielissä on edelleen jonkin verran epätietoisuutta siitä, mitä me olemme, mihin me uskomme ja mitä me aiomme tehdä. Eli toisin sanoen kysymyksiä siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Haluan tänä iltana yrittää vastata uudelleen näihin kysymyksiin niin selkeästi kuin pystyn.

Olen varma, että eräs asia, jonka seurauksena ihmisten on vaikea ymmärtää meitä, on se, että he eivät oikein osaa kategorisoida meitä. He ovat tottuneet laittamaan kaikki kohtaamansa asiat pieniin mentaalisiin lokeroihin kuten oikeistolainen, vasemmistolainen, kommunisti, rasisti (racist) jne. Ja kun he ovat tehneet tämän, he uskovat tietävänsä, mistä asiassa on kysymys.

Ongelma on siinä, että me emme oikein sovi mihinkään tavanomaiseen lokeroon. Tämä johtuu siitä, että National Alliancen oppi, eli totuus, jonka takana me seisomme, ei ole vain vanhojen ja tunnettujen ideoiden toistamista, vaan se on todellakin jotain uutta amerikkalaisille.

Ehkä paras tapa lähestyä Alliancen ymmärtämistä on se, että hankkiudumme aluksi kokonaan eroon joistakin ongelmallisimmista lokeroista. Eli toisin sanoen, osoitamme, mitä me emme ole. Me emme ole sen enempää konservatiivinen kuin oikeistolainenkaan ryhmä, vaikka monet näin aluksi olettavat. Enkä pyri olemaan vain nokkela, kun sanon näin. Eli en pyri korostamaan sitä, että olisimme erityinen oikeistolainen ryhmä tai parempi oikeistolainen ryhmä. Itse asiassa meidän totuudellamme on hyvin vähän yhteistä useimpien oikeistolaisten oppien kanssa. Me emme esimerkiksi ole kiinnostuneet perustuslain palauttamisesta (restoring the Constitution). Perustuslaki, joka kirjoitettiin 200 vuotta sitten, palveli tiettyä tarkoitusta hyvin jonkin aikaa. Mutta tämä aika on nyt ohi. Eikä sen tarkoitus ollut sama kuin meidän tarkoituksemme tänä päivänä. Me emme ole myöskään kiinnostuneet osavaltioiden oikeuksista (states' rights), eli me emme ole kiinnostuneet palauttamaan itsenäisyyttä yksittäisille osavaltioille. Sillä me emme usko, kuten konservatiiviset ystävämme uskovat, että vahva ja keskitetty hallinto (government) on paha asia sinänsä. Se on itse asiassa välttämätön monien väestömme edessä olevien esteiden ylittämisen kannalta.

Mitkä muut asiat ovat lähellä oikeistolaisten sydäntä? Haluammeko me palauttaa rukoilun ja Raamatun lukemisen julkisiin kouluihin? Tuskin. Fluorauksen vastustaminen? Pötypuhetta. Tulovero? Abortti? Pornografia? No, saattaa olla, että me tunnemme näissä asioissa enemmän sympatiaa oikeistolaisten näkemyksiä kuin vasemmistolaisten näkemyksiä kohtaan. Mutta nämä ovat kuitenkin toisarvoisia asioita meille. Me emme ole täällä näiden asioiden takia. Emmekä ole valmiita kuolemaan niiden puolesta.

On itse asiassa olemassa joitakin asioita, joiden suhteen me olemme lähempänä sitä näkemystä, jota yleensä pidetään vasemmistolaisena tai liberaalina, kuin konservatiivista tai oikeistolaista näkemystä. Yksi näistä asioista on ekologia: luonnonsuojelu, saasteiden poistaminen ja villieläinten suojelu. Ja on olemassa myös muita asioita, joiden suhteen me olemme lähempänä liberaaleja kuin konservatiiveja. Vaikka epäilen, että me emme ole heidän kanssaan mistään asiasta täysin samaa mieltä; aivan kuten olemme harvoin, jos koskaan, täysin samaa mieltä asioista oikeistolaisten kanssa.

Syy siihen, että me emme ole täysin samaa mieltä vaan ainoastaan suurin piirtein samaa mieltä tietyistä asioista oikeistolaisten tai vasemmistolaisten kanssa, on se, että meidän näkemyksemme kaikissa asioissa perustuu maailmankatsomukseen, joka on olennaisesti erilainen kuin oikeistolaisten tai vasemmistolaisten maailmankatsomus. Sikäli mikäli heillä edes on mitään filosofiaa perustana. Monesti heillä ei ole, ja monet ihmiset, jotka pitävät itseään liberaaleina, konservatiiveina tai maltillisina, omaavat vain kokoelman näkemyksiä eri asioista, jotka eivät liity mihinkään yhteiseen ideaan, tarkoitukseen tai filosofiaan.

Ennen kuin tarkastelemme Alliancea positiivisessa mielessä, esitän vielä muutamia negatiivisia asioita. Me emme pyri löytämään nopeita tai helppoja ratkaisuja edessämme oleviin ongelmiin. Meillä on suunnattoman vaikeita ongelmia. Jos me haluamme ratkaista ne kaikki, meidän pitää käydä niihin käsiksi suuremmalla päättäväisyydellä, sitkeydellä ja fanaattisuudella kuin ikinä aiemmin. Meidän täytyy valmistautua henkisesti ja hengellisesti todella pitkään, veriseen ja tuskalliseen taisteluun.

Meidän ei tule ajatella, että me olemme kuin joukko sotilaita, joka aikoo hyökätä rosvoja täynnä olevaan luolaan, ja meidän tarvitsee ainoastaan varmistaa, että pistimemme ovat paikoillaan ja ruutimme on kuivaa. Tämä tuntuu olevan useimpien patrioottien asenne tänä päivänä, ja se ei ole realistinen asenne. "Heittäkää Washingtonin pummit ulos", he sanovat, "ja ongelmamme ovat ohi."

Ei. Meidän pitää sen sijaan ajatella, että me olemme alkujoukko - pelkkä alkujoukko - mahtavalle armeijalle, jonka tehtävänä ei ole rosvojen luolan siivoaminen vaan kokonaisen vihamielisen maailman valloittaminen. Ennen ensimmäisen laukauksen ampumista meidän täytyy rakentaa hyökkäyslaivastomme tuhannet laivat ja piirityskoneet. Meidän täytyy varastoida suuri määrä tykinkuulia, ruutia ja kaikenlaisia muita ampumatarvikkeita. Ja meidän täytyy tehdä sata muuta asiaa.

Eli toisin sanoen, meidän täytyy valmistautua poliittiseen taisteluumme ennen kuin voimme luottaa siihen, että se tuottaa jotakin muuta kuin pysyvän epäonnistumisen, joka on ollut patrioottien palkkio menneisyydessä. Meidän täytyy rakentaa perusta, joka tukee meitä hyvin pitkän kampanjan ajan.

Kerron teille vielä toisen analogian. Me olemme kuin nälkäisten ihmisten heimo, joka elää alueella, joka tarjoaa suhteellisen vähän syötävää, vaikka maaperä on hedelmällistä. Nämä ihmiset löytävät muutamia pensaissa kasvavia marjoja sekä muutamia syötäväksi kelpaavia juuria maasta. Ja he ajattelevat vain sitä, että he ovat nälkäisiä ja että heidän täytyy täyttää vatsansa. Tämä on heidän välitön ongelmansa. Ja he käyttävät kaiken aikansa - päivästä toiseen ja vuodesta toiseen - näiden harvojen marjojen etsimiseen pensaista ja satunnaisten syötäväksi kelpaavien juurten vetämiseen maasta. Ja he eivät oikein koskaan saa vatsojansa täyteen; he jäävät aina nälkäisiksi ja ovat aina nälkäkuoleman partaalla. Tämä johtuu siitä, että kukaan ei ole koskaan pitänyt muutaman minuutin taukoa marjojen etsimisestä ja ajatellut asioita välitöntä vatsan täyttämistä eli seuraavaa ateriaa pidemmälle. Kukaan ei ole ehdottanut, että samalla kun jotkut jatkavat marjojen etsimistä, muiden heimon jäsenten tulisi sietää nälkäänsä jonkin aikaa ja valmistaa muutamia yksinkertaisia työkaluja. He voisivat ehkä valmistaa puunoksasta yksinkertaisen auran ja kuokan. Ja sitten he voisivat kyntää näiden työkalujen avulla joitakin hedelmällisimpiä alueita, istuttaa muutamia marjoja vakoihin ja vahtia, että linnut eivät nouki niitä. He voisivat kitkeä rikkaruohot vaoista, ja he voisivat ehkä suunnata osan läheisestä purosta kasteluun. Jos he tekisivät näin, jos ajattelisivat asioita välitöntä ongelmaa pidemmälle ja jos he (siinä määrin kuin se olisi mahdollista) kävisivät käsiksi paljon suurempaan ongelmaan, he saisivat lopulta (vaikka se saattaisi kestää vuosia) ratkaistua nälkäongelman - eli ongelman, jota he eivät pystyneet ratkaisemaan silloin, kun he ajattelivat vain nälkäänsä. Ratkaisu ongelmaan olisi maataloudellisen perustan kehittäminen marjojen poimintaa ja juurien kaivamista varten.

Me tarvitsemme filosofisen ja hengellisen perustan poliittiselle taistelullemme. Perustan tulee tietysti kertoa meille, miksi meidän pitää taistella ja minkä puolesta me taistelemme. Mutta me haluamme, että perusta kertoo meille myös, kuinka rakennamme kokonaan uuden maailman sen jälkeen, kun olemme voittaneet poliittisen taistelumme. Eli toisin sanoen, me emme ole rakentamassa perustaa, jota voimme käyttää kuukauden tai muutaman vuoden, vaan me rakennamme perustan, joka kestää tuhat vuotta ja kauemmin. Me rakennamme perustan, joka ei palvele vain meitä vaan joka palvelee myös lukemattomia rotumme tulevia sukupolvia. Ja on korkea aika, että me teemme tämän. Me olemme ajelehtineet aivan liian pitkään ilman suuntavaistoa ja pitkän tähtäimen näkökulmaa. Meidän ei tule enää kohdistaa huomiotamme seuraavaan vuoteen tai seuraaviin vaaleihin, vaan meidän tulee katsoa ikuisuuteen.

Tiedättekö, me amerikkalaiset olemme tunnettuja siitä, että me olemme käytännönläheisiä ja kovapäisiä ihmisiä, jotka eivät pelleile. Me emme ehkä ole suuria ajattelijoita, mutta me olemme todellisia ongelmanratkaisijoita. Me emme vetelehdi, vaan me käymme asioihin käsiksi. Siten me asutimme tämän maan. Me emme tuskailleet, olimmeko reiluja intiaaneille, kun otimme heidän maansa; me vain kävelimme heidän ylitseen ja jatkoimme matkaa länteen päin. Niin meidän piti tehdä. Me vain seurasimme vaistojamme ja käytimme päitämme ja teimme useimmiten oikein.

Mutta me teimme myös joitain virheitä - pahoja virheitä. Koska eteläiset siirtokunnat olivat ihanteellisen sopivia tietyille viljelykasveille, jotka vaativat paljon työvoimaa, ja siihen aikaan ei tietenkään ollut koneita, me toimme maahan neekereitä (Negroes). Tämä vaikutti silloin taloudellisesti melko järkevältä. Mutta meidän olisi todella pitänyt pohtia tarkemmin tämän ratkaisun pitkän tähtäimen seurauksia. Meidän ei olisi tarvinnut olla velhoja, jotta olisimme pystyneet ennustamaan tulevaisuuden, sillä historia tarjosi meille muutamia opettavaisia esimerkkejä, joita olisimme voineet tutkia.

Ja me jatkoimme virheiden tekemistä. Virheemme johtuivat useimmiten lyhytnäköisyydestä, siitä että emme kyenneet välittämään tarpeeksi muista kuin välittömistä ongelmista, siitä että emme miettineet asioita tarpeeksi pitkällä tähtäimellä. Jos analysoimme tilannetta hieman syvällisemmin, voimme sanoa, että olimme lyhytnäköisiä, koska meillä ei ollut tukevaa perustaa kaukonäköisyydelle. Meillä ei ollut tukevaa perustaa, jonka pohjalta olisimme voineet arvioida päätöstemme pitkän tähtäimen seurauksia. Ja tämän seurauksena me olimme taipuvaisia tunteiluun, "tässä ja nyt" -tyyppiseen tunteiluun, tunteiluun, joka perustui vain nykyhetkeen. Tällainen epämääräinen tunteilu, Setä Tuomon tupa (Uncle Tom's Cabin) -tunteilu, johti osavaltioiden väliseen sotaan ja sai aikaan sen, että n. kolme miljoonaa mustaa vapautui yhteiskuntaamme sata vuotta sitten. Ja se johti myös siihen, että epäonnistuimme maahanmuuton kontrolloimisessa emmekä estäneet juutalaisten pääsyä maahamme sisällissodan jälkeen.

Nämä asiat vaivasivat monia hyviä ihmisiä. Lincoln oli huolestunut neekereiden vapauttamisen mahdollisista seurauksista. Myöhemmin muut olivat huolestuneita kontrolloimattoman maahanmuuton vaaroista. Mutta epämääräiset tunteilijat voittivat, koska ne, jotka tunsivat sydämissään, että maassa tehtiin virheitä, eivät omanneet tukevaa perustaa, jonka pohjalta he olisivat voineet vastustaa tunteilijoita. He eivät katsoneet ikuisuuteen. Heillä ei ollut kaikenkattavaa maailmankatsomusta tukemassa heitä.

Ja tänä päivänä lyhytnäköisyys on paljon suurempi ongelma. Henkilö menee kirkkoon, ja siellä pappi kertoo hänelle, että me olemme kaikki Jumalan lapsia, mustat ja valkoiset. Ja vaikka hänen vaistonsa yrittää kertoa hänelle, että pappi johtaa häntä harhaan, hän ei haasta pappia, koska hänellä ei ole ikuisuuteen sidottua vakaumusta tunteidensa tueksi. Tämä pätee koko maahamme ja rotuumme tänä päivänä. Me olemme kuin laiva ilman kompassia. Miehistön eri ryhmittymät kiistelevät siitä, mihin suuntaan laivaa tulisi ohjata, mutta kukaan ei todella tiedä, minne laiva on matkalla. Me olemme kadottaneet suuntavaistomme. Meillä ei ole enää kaukaista mutta pysyvää tähteä opastamassa meitä. Ja itse asiassa tilanne on vielä pahempi. Sillä vaikka me pystyisimme näkemään kaukaisen tähden, me olemme kadottaneet kykymme seurata sitä. Me olemme kuin kansakunta, kuin rotu, ilman sielua. Ja tämä on kuolettava olotila.

Millään puhtaasti poliittisella ohjelmalla ei voi olla meille todellista arvoa pitkällä tähtäimellä ellemme saa sielujamme takaisin. Ellemme jälleen opi, kuinka voimme olla uskollisia sisäiselle luonnollemme. Ellemme opi, kuinka huomioimme sisällämme olevan jumalallisen kipinän. Ja ellemme perusta kaikkia päätöksiämme selkeään ja kattavaan filosofiaan, jota tämä kipinä valaisee.

Antakaa kun kerron teille pienen tarinan, jonka uskon valaisevan ongelmaamme. Joitain vuosia sitten puhuin luokalle yksityisessä high schoolissa Marylandissa. Kyseessä oli Indian Spring Friends' School, jota johtivat kveekarit ja jonka oppilaiden joukossa oli suunnilleen yhtä paljon juutalaisia ja ei-juutalaisia sekä muutama musta. Kun puhuin luokalle, blondityttö ja luokan ainoa neekeri istuivat vierekkäin eturivissä ja suutelivat ja hyväilivät toisiaan - kyseessä oli selkeästi suunniteltu yritys häiritä minua. Käsittelin puheessani sitä, että on tärkeää, että valkoiset amerikkalaiset kehittävät tunteen rodullisesta identiteetistä ja rodullisesta ylpeydestä, jos he haluavat selviytyä. Kun lopetin puheeni, n. 17-vuotias valkoinen oppilas nousi esittämään ensimmäisen kysymyksen. Hänen kysymyksensä oli: "Miksi mielestäsi on niin tärkeää, että valkoinen rotu selviytyy?"

Olin kuin ällikällä lyöty enkä saanut sanaa suustani. Ja kun seisoin siellä suu auki, nuori juutalainen ponnahti ylös ja esitti oman vastauksensa. "Valkoisilla ei ole mitään hyvää syytä selviytyä", juutalainen ilmoitti, "koska he ovat antaneet ihmiskunnalle ainoastaan tiedon siitä, miten tapetaan ihmisiä. Muut rodut ovat antaneet kaikki hyödylliset asiat - asiat, joiden ansiosta ihmiset voivat olla onnellisempia ja hyvinvoivempia." Ja sitten hän luetteli viisi tai kuusi nimeä: Freud, Einstein, Salk ja muutama muu - kaikki juutalaisia. Tämän jälkeen kysyin häneltä, oliko hän itse juutalainen, ja hän vastasi niin ylimielisesti ja halveksivasti kuin pystyi: "Kyllä olen, ja ylpeä siitä!" Tässä vaiheessa kaikki opiskelijat, valkoiset mukaan lukien, nousivat pystyyn ja antoivat nuorelle juutalaiselle aplodit. Huoneen takaosassa olevalla opettajalla oli virne naamallaan.

Lienee turha sanoa, että luokalle pitämäni puhe oli mennyt melko lailla hukkaan. Koulun valkoisiin lapsiin oli kohdistettu niin paljon moraalista pelottelua, heidät oli pumpattu niin täyteen rodullista syyllisyyttä ja itseinhoa, heidän mielensä olivat niin vääristyneitä, että on epävarmaa, pystyisikö kukaan korjaamaan heidän mieliään. Ainakaan kukaan ei pystyisi yhden tunnin aikana.

Mutta asia, joka häiritsi minua vielä enemmän kuin väärä kollektiivinen rodullinen syyllisyys, jota koulun poikiin ja tyttöihin oli pumpattu, oli kyvyttömyyteni vastata valkoisen lapsen kysymykseen. Miksi meidän pitäisi selviytyä? Se on vähän samankaltainen kysymys kuin miksi hyvä on parempaa kuin paha. Tai ehkä tänä päivänä voisi myös kysyä, miksi heteroseksuaalisuus on parempaa kuin homoseksuaalisuus. Jos kaksi ihmistä haluaa harrastaa seksiä, millä perusteella me voimme sanoa, että on parempi, että he ovat mies ja nainen sen sijaan, että he olisivat kaksi miestä tai kaksi naista? Samankaltainen kysymys koskee rotusekoitusta: miksi musta mies ja valkoinen nainen, tai toisinpäin, eivät voisi asua yhdessä, jos he voivat olla onnellisia? Useimmat valkoiset ihmiset, edes normaalit ja terveet valkoiset ihmiset, eivät pysty antamaan tänä päivänä tyydyttäviä vastauksia näihin kysymyksiin.

Sata vuotta sitten, ennen kuin juutalaisia alkoi tulvia maahamme ja ennen kuin he alkoivat ottaa haltuunsa massamediaamme ja koulutusjärjestelmäämme, me emme ehkä tarvinneet vastauksia. Me vain tiesimme, että on tärkeää, että rotumme selviytyy ja kehittyy. Me tiesimme, että homoseksuaalisuus ja rotujen välinen seksi ovat väärin. Intuitiomme kertoi tämän meille. Vastaukset olivat sieluissamme, vaikka emme kyenneet ilmaisemaan niitä sanoin. Mutta sitten juutalaiset - jotka ovat älykkäitä, hyvin älykkäitä - tulivat mukaan ja alkoivat esittää näitä samoja kysymyksiä. Ja kun me emme kyenneet vastaamaan niihin, he alkoivat esittää omia vastauksiaan.

Me kaikki, jotka olemme täällä tänä iltana, tiedämme, millaisia juutalaisten vastaukset ovat. Me luemme niitä sanomalehdistämme ja kuulemme niitä televisiosta joka päivä. Jotkut valkoiset ihmiset, itse asiassa useimmat heistä, vastustivat aluksi juutalaisten suunnitelmia. Mutta heidän syynsä vastustaa niitä olivat vääriä. Esimerkiksi, kun kysyttiin: "Miksi poikasi tai tyttäresi ei pitäisi mennä naimisiin mustan kanssa?", heidän vastauksensa oli: "No, kaksi ihmistä, joilla on niin erilaiset taustat, eivät olisi onnellisia yhdessä. He tulisivat saamaan sekarotuisia lapsia, joita ei hyväksyttäisi valkoisten eikä mustienkaan keskuudessa. Avioliitolla on paremmat mahdollisuudet onnistua, jos molemmat kumppanit ovat samaa rotua. Maailma ei vain ole vielä valmis rotujen välisille avioliitoille." Ja juutalaisten oli tietysti helppo kumota tuollaiset pinnalliset vastaväitteet. (Well, of course, the Jews made pretty short work of such shallow and superficial objections.) Ongelmana oli, että väestömme oli jo hyväksynyt useimmat olennaisimmista juutalaisista perusteista. Meidän kriteerimme aviokumppanin valintaan oli onnellisuus - onnellisuus! - joko itsemme tai lastemme. Kenelläkään ei ollut todella luotettavia vastauksia; kenelläkään ei ollut sellaisia vastauksia, jotka olisivat perustuneet johonkin perustavanlaatuiseen. Ja kirkoista, joiden tehtävänä olisi pitänyt olla oikeiden vastausten antaminen, ei todellakaan ollut apua. Kirkot itse asiassa olivat, ja ovat, eturintamassa kaikkiin arvoihimme ja instituutioihimme kohdistuvassa juutalaisessa hyökkäyksessä. He haluavat miellyttää juutalaisia niin paljon (they are so much in hock to the Jews), että he yrittävät selvittää, miten he voisivat kirjoittaa Uuden testamentin uudelleen poistaakseen tai muuttaakseen kaikki sellaiset kohdat, joita juutalaiset pitävät loukkaavina (kuten esimerkiksi juutalaisten vastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta).

Ja juutalaiset jatkoivat valkoisten amerikkalaisten moukaroimista - he tunnustelivat, urkkivat ja esittivät lisää kysymyksiä ja epäilyjä - kunnes me olimme menettäneet kaiken uskomme siihen, minkä olimme aiemmin intuitiivisesti tienneet oikeaksi. Meidän etiikkamme, käyttäytymissääntömme, arvomme, tuntemuksemme ja tavoitteemme menivät kaikki viemäristä alas. Ja niiden tilalle he antoivat uuden "moraalin", joka on "jos se tuntuu hyvältä, tee se". Lapsillemme opetetaan koulussa, että edistys tarkoittaa sitä, että yhä useammat ihmiset ovat yhä onnellisempia. Ja onnellisuus tarkoittaa tietysti sitä, että tuntuu hyvältä. Tämä kaikki tiivistetään Coca-Cola-mainoksessa, jonka olette varmasti kaikki nähneet TV:stä. Noin 20 ihmistä, kaikki värit ja molemmat sukupuolet edustettuina, seisovat ringissä ja näyttävät mahdollisimman onnellisilta ja huolettomilta. He pitävät toisiaan kädestä ja laulavat: "Haluaisin antaa maailmalle kokiksen." ("I'd like to give the world a Coke.") Kuka muu, paitsi kaikkein ilkein ja ahdasmielisin rasisti, ryhtyy kritisoimaan tuollaista?

Keskivertoamerikkalainen - edes sellainen, joka ei hyväksy rotusekoitusta - ei tiedä, miten hänen tulisi vastata esimerkiksi tällaisen Coca-Cola-mainoksen nokkelaan vetoomukseen - puhumattakaan tyypillisistä kouluissamme opiskelevista valkoisista lapsista. Ja kun hän on tiedostamattomasti hyväksynyt tämän mainoksen piilotetut perusteet - ja kokonaisen elämänasenteen, jonka pohjalta ne syntyivät - tästä seuraa luonnollisesti se kysymys, joka minulle esitettiin Indian Spring Friends' Schoolissa. Koska kaikkien rotujen edustajat ovat tasa-arvoisia (equal) ja pohjimmiltaan samanlaisia - valkoiset, neekerit, juutalaiset, mustalaiset, kiinalaiset, mulatit - ja koska he kaikki voivat olla onnellisia tehdessään samankaltaisia asioita, miksi meidän pitäisi välittää siitä, mikä jonkun henkilön rotu on - tai miksi meidän pitäisi välittää edes siitä, mikä oma rotumme on? Eikö seksi olisi aivan yhtä nautinnollista, jos me olisimme mustia valkoisten sijaan? Eikö kokis maistuisi aivan yhtä hyvältä? Mitä väliä sillä on, jos lastenlapsemme ovat mulatteja, kunhan kansantaloutemme on edelleen hyvässä kunnossa ja heillä kaikilla on varaa ostaa hienoja autoja ja 25-tuumaisia väritelevisioita?

No, tätä juutalaista fantasiamaailmaa vastaan voi hyökätä faktojen avulla. On mahdollista esittää, että vaikka juutalaiset ovat älykkäitä, he eivät ole tehneet kaikkea tekemisen arvoista. Ja että valkoiset ovat tehneet muutakin kuin tappaneet muita ihmisiä. Voi myös sanoa, että rodussa ja rotueroissa on kyse muustakin kuin ihonväristä. On mahdollista puhua älykkyystestien tuloksista ja antaa historiallisia esimerkkejä siitä, kuinka sivilisaatio toisensa jälkeen on rappeutunut ja romahtanut sen jälkeen, kun sivilisaation rakentanut rotu on alkanut solmia seka-avioliittoja orjiensa kanssa. Mutta mikään näistä ei todella vakuuta sellaista lasta, jonka suurin huolenaihe on se, olisivatko maailman kuluttajat - olisivatko onnelliset kokiksen juojat - yhtään vähemmän onnellisia maailmassa, jossa ei olisi valkoisia.

Me emme onnistuneet menneisyydessä ymmärtämään sitä syvällä olevaa sisäistä lähdettä, josta rotuun ja muihin asioihin liittyvät tuntemuksemme ja intuitiomme nousivat. Me emme pystyneet tarjoamaan tällä valkoiselle lapselle järkevää ja tervettä maailmankatsomusta Coca-Cola-mainoksen lipevän ja muovisen juutalaisen maailmankatsomuksen tilalle. Ja näin ollen me emme oikeastaan pystyneet vastaamaan hänen kysymykseensä valkoisen rodun selviytymisestä; emmekä me myöskään pystyneet perustelemaan hänelle vakuuttavasti sitä, miksi hänen ei pitäisi tehdä kaikkea, mikä tuntuu hyvältä - oli kyse sitten huumeiden käytöstä, seksistä mustien kanssa tai homoseksuaalisuuden kokeilemisesta.

Saatat ajatella, että tämä lapsi on äärimmäisen liberaali tapaus. Mutta hän ei oikeastaan eroa tyypillisestä - ja tarkoitan todella, että tyypillisestä - amerikkalaisesta liikemiehestä, joka oli segregaation (rotuerottelun) kannattaja muutama vuosi sitten mutta josta tuli integraation kannattaja, kun mustat alkoivat mellakoida ja polttaa asioita 1960-luvun lopulla. Sillä mellakathan ovat pahasta liiketoiminnalle. Heidän yksilölliset näkemyksensä maailmasta saattavat erota hieman toisistaan, mutta sekä liikemies että Marylandin lapsi perustavat ajattelunsa yhteen ja samaan asiaan - egoistiseen juutalaiseen materialismiin. Lapsi, joka uskoo, että elämän tarkoitus on onnellisuus, tietää, että maailmassa ei ole montaa onnellisempaa asiaa kuin joukko mustia lapsia (pickaninnies) loiskimassa mutalammikossa. Ja liikemies, joka uskoo, että elämän tarkoitus on tehdä rahaa, tietää, että mustan asiakkaan raha on aivan yhtä vihreää kuin valkoisen asiakkaan raha.

Henkilö, joka hyväksyy tällaisen perustan, ei todellakaan voi nähdä mitään todella vakuuttavaa syytä valkoisen rodun selviytymiselle. Hänen tavoitteensa on elää "hyvä elämä". Ja tämä merkitsee hänelle elämää, johon sisältyy paljon rahaa, paljon ruokaa ja juomaa, paljon seksiä sekä uusia autoja, suuria taloja ja alinomaista huvittelua. Viihde: hän elää vain sen vuoksi, hän välittää vain siitä ja hän ymmärtää vain sitä. Jos puhut hänelle tarkoituksesta, hänen silmänsä muuttuvat ilmeettömiksi. Jos puhut hänelle ikuisuudesta, hän nauraa sinulle. Hän tietää, että hän ei elä ikuisesti, vaikka hän ei halua ajatella sitä. Hän vain aikoo ottaa elämästä irti niin paljon kuin pystyy. Mikään muu ei merkitse hänelle mitään. Kuinka paljon tämä eroaakaan siitä elämänasenteesta, joka pohjoiseurooppalaisilla esi-isillämme oli muutama vuosisata sitten. He olivat tietysti rahanahneita kuten mekin, ja he huvittelivat mielellään tilaisuuden tullen. Mutta tämä ei ollut heidän elämänsä tarkoitus. Heidän asenteensa elämää ja kuolemaa kohtaan tiivistetään ehkä parhaiten säkeistössä, joka löytyy eräästä vanhasta norjalaisesta saagasta. Se menee näin:

Kinsmen die and cattle die,
And so must one die one's self,
But there is one thing I know which never dies
And that is the fame of a dead man's deeds.

Suomennos:

Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
yhden tiedän
mik' ei kuole:
manalle menneen maine.

Lähde: http://www.lyricsmania.com/sankaritarina_lyrics_moonsorrow.html

Saksalainen filosofi Arthur Schopenhauer esitti pohjimmiltaan saman idean, kun hän sanoi, että korkeinta mitä ihminen voi toivoa, on sankarillisen elämän eläminen (heroic passage through life). Eli toisin sanoen, merkki hyvästä elämästä on onnellisuuden sijaan suuruus. Enkä nyt tarkoita, että meidän kaikkien täytyy yrittää tulla kuuluisiksi tai pyrkiä kuolemaan sankarillisesti taistelukentällä miekka tai kivääri kädessä. Joillekin meistä saatetaan toki suoda tämä, mutta on tärkeä ymmärtää, että kaikki meistä, jopa ne, jotka eivät pidä itseään sankarillisina, voivat tehdä sen, että he omaksuvat sellaisen asenteen elämää ja kuolemaa kohtaan, joka sisältyy vanhoihin saagoihin ja Schopenhauerin lausuntoon.

Vaikuttaa siltä, että asenne, jonka mukaan on syytä elää ikuisuuden vuoksi (eli niin, että ikuisuus on aina mielessä pelkän nykyhetken sijaan) ja jonka mukaan kaikki ei pääty yksilöön vaan yksilö elää jonkin suuremman vuoksi ja kautta - erityisesti rodullisen yhteisönsä (joka on ikuinen) vuoksi ja kautta - on karistanut kannoiltaan useimmat meistä. Tämä asenne on täysin päinvastainen kuin egoismiin ja materialismiin perustuva juutalainen asenne. Ja kuitenkin useimmat amerikkalaiset ovat omaksuneet vieraan juutalaisen asenteen. Me olemme valinneet onnellisuuden suuruuden sijaan ja tämän hetken ikuisuuden sijaan. Me olemme muuttuneet kokopäiväisten oman edun tavoittelijoiden kansakunnaksi ja roduksi; roduksi, joka on huolissaan yhdestä asiasta: mielihyvän saamisesta (self-gratification).

Keskivertoihminen on tietysti aina ollut melko lyhytnäköinen, ja hänen kiinnostuksensa on aina rajoittunut lähinnä omaan hyvinvointiin. Joten jos menneisyyden materialismia verrataan tämän päivän materialismiin, niin kyse on aste-erosta. Eli materialismilla on tänä päivänä jonkin verran tiukempi ote tavallisesta kadunmiehestä kuin sillä aiemmin oli. Mutta pahempaa on se, että nykyään materialismilla on ote myös johtajistamme, opettajistamme, runoilijoistamme, filosofeistamme ja jopa papeistamme. Se on kyllästänyt sielumme perusteellisesti, ja me olemme reagoineet siihen siten, että olemme tulleet hengellisesti sairaiksi. Ja tämä hengellinen sairaus, tämä sielujemme menetys, on syy siihen, että me olemme niin huonossa tilanteessa tänä päivänä. Ja se on syy siihen, että tilanne muuttuu vain huonommaksi ajan myötä. Me emme tule selviytymään ongelmistamme, ennen kuin sairaus on parannettu.

Ja pyydän, että ette ymmärrä minua väärin. En viittaa sellaiseen "synnin palkkaan" ("wages of sin"), joka saattaa olla tuttu monille meistä. En puhu jostakin antropomorfisesta (ihmisen kaltaisesta) jumalasta, jostakin taivaan isästä, joka istuu valtaistuimellaan ja rankaisee meitä siksi, joka estää meitä voittamasta vihollisiamme siksi, että me emme toteuta hänen käskyjään. Ei, sellainen on pötypuhetta! Mikään yliluonnollinen olento ei rankaise meitä. Meidän tilanteemme on samankaltainen kuin tutkimusmatkailijalla, joka vaeltaa karussa ja tiettömässä erämaassa ja joka on kadottanut kompassinsa eikä pysty näkemään taivasta tiheän lehvistön läpi. Hän ei enää tiedä, mihin suuntaan kulkea. Tämä on perustavanlaatuisin ongelmamme - me emme tiedä, minne me olemme menossa. Meillä ei ole suuntavaistoa. Me olemme kompuroineet pois polultamme.

Mutta minun ei olisi oikeastaan pitänyt kertoa tätä, koska kaikki paikallaolijat tietävät tämän jo. Jokainen tietää tämän, vaikka hän ei vielä ymmärtäisi miten tai miksi. Hän tietää, että yhteiskuntamme menee tällä hetkellä väärään suuntaan. Luonnottomaan suuntaan. Pahaan suuntaan. Me kaikki tiedämme, että on väärin hyväksyä tällä hetkellä vallitseva "I'm all right, Jack" -asenne. Me tiedämme, että on väärin elää vain nykyhetkessä ja unohtaa menneisyys ja jättää huomiotta tulevaisuus. Ja että on väärin asettaa päämääräksi ainoastaan välitön mielihyvä. Siksi me olemme täällä. Me tiedämme, että on jotain enemmän, jotain muuta, parempi tapa. Se, että me tiedämme tämän, johtuu samasta syystä kuin se, että me tunnemme viehtymystä kaunista ja ylevää kohtaan ja vastenmielisyyttä rumaa ja alhaista kohtaan riippumatta nykypäivän keinotekoisista trendeistä. Me tiedämme tämän, koska syvällä sisällämme, rotusielussamme, on jumalallisen viisauden lähde, ikivanhan viisauden, joka on yhtä vanha kuin universumi. Me National Alliancen jäsenet haluamme perustaa kansallisen politiikkamme tälle viisaudelle ja totuudelle. Tämä totuus on ollut suurelta osin tiedostamaton useimmille meistä, mutta nyt meillä on mahdollisuus ymmärtää sitä selkeästi ja täsmällisesti.

Meidän totuutemme kertoo meille, että yksikään ihminen, rotu tai edes tämä planeetta ei ole itsetarkoituksellisesti olemassa. Vain kokonaisuus on itsetarkoituksellisesti olemassa. Ja edellä mainitsemani asiat ovat kokonaisuuden osia. Universumi on kokonaisuuden fyysinen ilmentymä. Kokonaisuus muuttuu koko ajan ja tulee aina muuttumaan. Se kehittyy. Eli toisin sanoen, se kulkee kohti yhä monimutkaisempia ja korkeampia olemassaolon tasoja. Tällä planeetalla tapahtunut elämän kehittyminen elottomasta materiasta oli yksi askel eteenpäin tässä ikuisessa evolutiivisessa prosessissa. Ihmisen kaltaisten olentojen kehittyminen primitiivisemmistä elämänmuodoista oli toinen askel. Ja näiden olentojen monipuolistuminen (diversification) eri roduiksi ja alaroduiksi - ja niiden eri puolilla maailmaa ja eri nopeuksilla tapahtunut kehitys - ovat olleet jatkoa tälle prosessille. Koko elämän evoluutio, joka alkoi tällä planeetalla n. kolme miljardia vuotta sitten, sekä yleisemmällä tasolla tapahtunut universumin evoluutio ennen elämän ilmaantumista ja paljon pidemmän ajan kuluessa, ovat johtaneet entistä kehittyneempien fyysisten muotojen syntyyn mutta myös tietoisuuden kehittymiseen. Kokonaisuuden itsetietoisuus on kehittynyt.

Alusta alkaen kokonaisuus, luoja, itseluotu, on seurannut ylöspäin suuntautuvaa viettiä; se on itse asiassa sisältänyt ylöspäin suuntautuvan vietin - vietin kohti yhä korkeampia ja korkeampia itsetietoisuuden asteita, kohti yhä täydellisempiä itseoivalluksen tasoja.

Ihmisessä - meidän rodussamme erityisesti - tämä ylöspäin suuntautuva vietti, tämä jumalallinen kipinä, on tuonut meidät uudelle rajalle. Tämä raja on yhtä merkityksellinen kuin se raja, joka kolme miljardia vuotta sitten erotti elävän materian siitä elottomasta materiasta, josta se kehittyi. Tämän päivän raja on itsetietoisuuden raja. Me seisomme nyt rajalla, jonka takana odottaa täysi ymmärrys siitä, että me olemme luojan manifestaatio, että me olemme väline ja materia, jonka avulla luoja, jonka avulla kokonaisuus, jonka osa me olemme, voi jatkaa itsekehitystä.

Kun me ymmärrämme tämän, kun me huomioimme meissä olevan jumalallisen kipinän, me voimme jälleen nousta sille ylöspäin suuntautuvalle tielle, joka on vienyt meidät alemmasta ihmisestä ihmiseen ja joka voi nyt viedä meidät ihmisestä yli-ihmiseen ja sen yli. Mutta me emme voi tehdä tätä, me emme voi löytää tietä, jos meillä ei ole tietoisuutta siitä, jos meillä ei ole ymmärrystä siitä, että vastuu on meidän, että me emme ole Jumalan leikkikaluja vaan olemme Jumalan manifestaatio, joka voi muuttua, jonka pitää nyt muuttua tietoiseksi manifestaatioksi. Vain tällä tavalla me voimme täyttää meille määrätyn kohtalon.

Haluan vielä uudestaan eri sanoin korostaa sitä, mitä sanoin teille aiemmin tänä iltana hengellisen pohjan rakentamisesta poliittiselle työllemme. Alliancen pitkän tähtäimen lähestymistapa on välttämätön, ehdottoman välttämätön ja väistämätön. Lyhyen tähtäimen lähestymistavat, joita muut patriootit yrittävät ja ovat yrittäneet jo monia vuosikymmeniä, tuhannet ad hoc -ratkaisut, jotka perustuvat nopeisiin ja helppoihin yhden asian lähestymistapoihin, oli kyse sitten verokapinasta tai pommien heittelystä, eivät voi ratkaista perimmäisiä ongelmiamme. Ne eivät voi antaa sielujamme takaisin. Saattaa vaikuttaa ironiselta, että meidän pitäisi yrittää valloittaa ja muuttaa koko maailma ja suunnitella asioita ikuisuus mielissämme, kun kukaan muu ei ole pystynyt laatimaan onnistunutta suunnitelmaa paljon rajallisempien tavoitteiden, kuten perustuslain palauttamisen tai YK:sta eroamisen tai vastaavien tavoitteiden, saavuttamiseksi. Mutta juuri lyhytnäköisyys on aiheuttanut rajallisempia tavoitteita tavoitelleiden ihmisten epäonnistumisen. Se, että me juurrutamme suunnitelmamme ikuisuuteen, antaa meille luottamuksen siihen, että ne tulevat lopulta onnistumaan riippumatta siitä, kuinka kauan siihen menee.

Joten kerron teille taas, että meidän lähestymistavassamme ei ole kyse vain valinnasta; meidän lähestymistapamme on välttämätön. Ei ole muuta keinoa. On vain yksi tie. Ja meidän pitää ymmärtää myös jotain muuta. Meidän filosofiamme, pyrkimyksemme päästä ylöspäin suuntautuvalle tielle, ei ole jotain sellaista, joka pitäisi hyväksyä vastahakoisesti, koska me näemme sen välttämättömänä ratkaisuna rotuongelmaamme, juutalaisongelmaamme ja kommunistiongelmaamme. Me emme valitse sitä siksi, että emme löydä helpompaa lähestymistapaa näihin ongelmiin. Ei! Jos me katsomme sitä näin, niin me emme ole vielä päässeet eroon lyhytnäköisyydestä, joka on ollut kirouksemme menneisyydessä. Meidän täytyy ymmärtää, että se totuus, jonka takana me seisomme, ylittää kaikki nykyhetken ongelmat. Se, että löydämme jälleen oikealle tielle, ylittää kaikki kysymykset, jotka liittyvät talouteen, politiikkaan ja lopulta jopa rotuun, aivan kuten ikuisuus ylittää huomisen. Joten lopettakaamme kärryn laittaminen hevosen eteen sekä henkisesti että hengellisesti. Ottakaamme pois henkiset silmälappumme. Ymmärtäkäämme, että totuus on arvo itsessään ja että totuudelle omistautuminen on hyve itsessään. Tämä on erityisen totta maailmassa, jossa valhe vaikuttaa hallitsevan.

Tämän hetken ongelmamme ovat vakavia, ja ne täytyy ratkaista. Mutta ensimmäinen ja tärkein tehtävä, josta kaikkien muiden ongelmiemme ratkaisut lopulta riippuvat ja jonka toteuttaminen olisi aivan yhtä tärkeää, vaikka muita ongelmiamme ei olisi olemassa, on tehtävä, yksi tehtävä, jonka luoja antoi meille. Tämä tehtävä on se, että saavutamme täyden tietoisuuden ykseydestämme kokonaisuuden kanssa, että saavutamme täyden tietoisuuden siitä, että olemme osa luojaa ja että meidän kohtalomme on saavuttaa ainoa tarkoitus, minkä vuoksi universumi on olemassa - luojan itseoivallus.

Meidän totuutemme on hyvin yksinkertainen totuus, mutta sen seuraukset ovat valtaisammat kuin voimme kuvitella. Siltä osin kuin me ymmärrämme ja hyväksymme sen, se erottaa meidät kaikista ihmisistä ympärillämme. Tämän totuuden hyväksyminen leimaa meidät ainoiksi aikuisiksi lasten maailmassa. Sillä siihen, mihin me uskomme, sisältyy se, että tunnustamme ja hyväksymme vastuumme universumin tulevaisuudesta. Kaiken olemassa olevan kohtalo on nyt meidän käsissämme. Tämä on hirvittävä ja pelottava vastuu - musertava vastuu. Jos me olisimme vain ihmisiä, me emme kestäisi sitä. Meidän täytyisi keksiä joku yliluonnollinen olento, jolle me voisimme ujuttaa vastuumme. Mutta meidän täytyy kestää se ja me pystymme kestämään sen, kun me ymmärrämme, että meissä on jumalallinen kipinä, joka on universumin ylöspäin suuntautuva vietti.

Meidän totuutemme hyväksyminen antaa meille vastuun, jota muut ihmiset ovat vältelleet kautta historian. Ja se antaa meille myös tämän vastuun mukana tulevan moraalisen auktoriteetin manttelin - eli se antaa meille moraalisen auktoriteetin tehdä mitä tahansa, mikä on välttämätöntä, kun toteutamme velvollisuuttamme. Ja kaiken lisäksi kyse on siitä, että me hyväksymme kohtalomme, rajoittamattoman ja loisteliaan kohtalomme, jos me todella toimimme vakaumuksemme mukaisesti. Jos me todella noudatamme niitä vaatimuksia, jotka totuutemme meille asettaa, niin se tarkoittaa sitä, että samalla kun muut ihmiset elävät edelleen vain tässä hetkessä, hakevat edelleen vain mielihyvää ja jatkavat sellaisen elämän elämistä, jolla ei pohjimmiltaan ole merkitystä ja josta ei jää jälkeä, me elämme ja työskentelemme ikuisuuden vuoksi. Ja näin toimiessamme meistä on tulossa osa tätä ikuisuutta.

Joidenkin mielestä tehtävämme saattaa vaikuttaa liian mittavalta ja vastuumme liian ylivoimaiselta. Jos he ovat oikeassa, jos me valitsemme lapsina pysymisen sen sijaan, että hyväksyisimme aikuisuutemme, jos me jatkamme menneisyydestä tuttujen lyhytnäköisten lähestymistapojen yrittämistä, niin pidemmällä tähtäimellä me epäonnistumme täysin. Rotumme viholliset voittavat, ja me katoamme lopullisesti - ja rotumme katoaa lopullisesti. Kaikki uhrauksemme ja kaikki esi-isiemme unelmat ja uhraukset ovat olleet turhia. Meistä tai rodustamme ei jää edes muistoa, kun universumin luova henki yrittää jossakin toisessa paikassa, jollakin toisella hetkellä ja jollakin toisella tavalla tehdä sen, missä me epäonnistuimme. Mutta minä en usko, että me epäonnistumme. Sillä kun me työskentelemme saavuttaaksemme tarkoituksemme, me olemme jälleen löytämässä oikealle ja luonnolliselle tielle. Me työskentelemme jälleen kokonaisuuden kanssa. Ja meillä on mahtavat perinteet takanamme.

Meidän tarkoituksemme on tarkoitus, jonka vuoksi maailma syntyi kosmoksen kaasusta ja pölystä, jonka vuoksi ensimmäinen primitiivinen sammakkoeläin ryömi ulos merestä 300 miljoonaa vuotta sitten ja oppi elämään maalla ja jonka vuoksi ensimmäisen ihmisrodun edustajat pysyivät erillään ympärillään olevista alemmista ihmisistä ja lisääntyivät vain kaltaistensa kanssa. Tämän tarkoituksen vuoksi ihmiset kaappasivat salaman taivaalta, kesyttivät sen ja kutsuivat sitä tuleksi; tämän tarkoituksen vuoksi esi-isämme rakensivat maailman ensimmäisen astronomisen observatorion Britannian tasangolle yli 4000 vuotta sitten. Tämän tarkoituksen vuoksi Jeesus galilealainen taisteli juutalaisia vastaan ja kuoli 2000 vuotta sitten; tämän tarkoituksen vuoksi Rembrandt maalasi; tämän tarkoituksen vuoksi Shakespeare kirjoitti; ja tämän tarkoituksen vuoksi Newton pohdiskeli. Meidän tarkoituksemme, tarkoitus, josta pitää tulla meille pakkomielle, on sama tarkoitus, jonka vuoksi rotumme parhaat ja jaloimmat miehet ja naiset ovat kautta aikojen taistelleet ja kuolleet riippumatta siitä, olivatko he täysin tietoisia tästä tarkoituksesta vai eivät. Tämän tarkoituksen vuoksi he etsivät ja loivat kauneutta; tämän tarkoituksen vuoksi he tutkivat taivasta ja opettivat itselleen Luonnon mysteerejä; tämän tarkoituksen vuoksi he taistelivat kaikkialla ympärillään olevia rappeuttavia, taannuttavia ja pahoja voimia vastaan; tämän tarkoituksen vuoksi he eivät valinneet helppoa eli alaspäin suuntautuvaa tietä vaan he valitsivat ylöspäin suuntautuvan tien, vaikka tämä valinta toi mukanaan tuskaa, kärsimystä ja uhrautumista.

Kyllä! He tekivät näitä asioita, vaikka heillä ei pääosin ollut täyttä ymmärrystä siitä, miksi he tekivät niitä. Aivan kuten ensimmäinen sammakkoeläinkään ei ymmärtänyt tarkoitustaan, kun se ryömi maalle. Meidän tarkoituksemme on luojan tarkoitus, meidän tiemme on jumalallisen tietoisuuden tie, luojan itseoivalluksen tie. Tämä tie on määrätty meille sen vuoksi, mitä me olemme; sen vuoksi, että vain meissä (eikä kenessäkään muussa) on jumalallisen tietoisuuden kipinä. Mikään muu rotu ei voi kulkea tätä tietä, meidän tietä, puolestamme. Vain meidän täytyy todistaa, olemmeko me sopivia palvelemaan luojan tarkoitusta. Ja jos me olemme sopivia, jos me jälleen huomioimme sisäisen tietomme, jonka luoja on kaivertanut sieluihimme, jos me saamme takaisin uskomme niihin asioihin, jotka aikoinaan tiesimme tosiksi, vaikka emme täysin ymmärtäneet, miksi ne ovat tosia ja jos me nyt myös opetamme itsellemme, miksi ne ovat tosia, niin me olemme jälleen meille määrätyllä ylöspäin suuntautuvalla tiellä ja kohtalomme tulee olemaan jumaluus.

Toivon, että ensimmäistä kertaa kanssamme olevat henkilöt ovat saavuttaneet ainakin alustavan ymmärryksen siitä, keitä me olemme ja mitä me haluamme tehdä. Tiedän, että teillä on paljon kysymyksiä, joihin en ole vastannut; kysymyksiä tämän hetkisistä poliittisista, sosiaalisista, rodullisista ja taloudellisista asioista; kysymyksiä konkreettisista asioista. Me puhumme myös näistä asioista kokouksissamme. Me puhumme niistä hyvin konkreettisella ja maanläheisellä tavalla. Olen käsitellyt niitä aiemmissa kokouksissa ja tulen käsittelemään niitä myös tulevissa kokouksissa - eli tulen käsittelemään sitä, miten voitamme väestömme viholliset, miten turvaamme rotumme tulevaisuuden ja miten rakennamme uuden järjestyksen, joka perustuu kauneuteen, järkeen, vahvuuteen ja terveyteen, jotta väestömme voi kehittyä ja kypsyä, kunnes se kykenee täyttämään sen roolin, jonka luoja on sille varannut. Mutta haluan tässä ja nyt olla varma siitä, että te ymmärrätte vain yhden asian. Jotta me voimme saada aikaan tätä konkreettista edistystä, näitä fyysisiä voittoja, tämän kansakuntamme, sivilisaatiomme ja rotumme aineellisen uudistumisen, meidän täytyy ensin saada aikaan sellaista hengellistä edistystä, josta olen puhunut tänään. Me emme tule saavuttamaan aineellista voittoa, jos meillä ei ole hengellistä perustaa.

Kuten sanoin, tulevissa kokouksissamme perehdymme moneen yksittäiseen asiaan huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin tänään. Me toivomme, että te liitytte seuraamme näissä tulevissa kokouksissa ja että te ymmärrätte jatkossa työtämme entistä paremmin. Ja me toivomme, että te tulette sitoutumaan kanssamme tähän työhön. Ja tämän haluan sanoa erityisesti niille, jotka ovat ensimmäistä kertaa kanssamme: me emme välitä siitä, keitä te olette tai mihin te olette uskoneet aiemmin, ja me emme myöskään vaadi, että te olisitte kanssamme täsmälleen samaa mieltä sadasta erilaisesta sosiaalisesta, poliittisesta, taloudellisesta ja rodullisesta asiasta. Ainoa asia, jonka me vaadimme, on se, että te jaatte kanssamme omistautumisen sille yksinkertaiselle mutta suurelle totuudelle, jonka olen selittänyt teille tänään. Me vaadimme, että te ymmärrätte, että te olette osa kokonaisuutta, joka on luoja; ja että te ymmärrätte, että teidän, ihmiskunnan ja muiden luomakunnan osien tarkoitus on luojan tarkoitus; ja että tämä tarkoitus on loputon eteneminen sillä luomisen tiellä, sillä elämän tiellä, jota elämän riimumme symboloi; ja että te ymmärrätte, että tämä tie johtaa ylöspäin kohti luojan itseoivallusta; ja että tätä tietä seuraavien kohtalo on jumaluus. Jos te jaatte tämän yhden totuuden kanssamme, kaikki muu seuraa siitä, ja me pyydämme teitä sitoutumaan nyt, tänään, siihen, että liitytte meihin ja työskentelette kanssamme.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130426154851/http://www.natvan.com/free-speech/fs0208c.html