Suomalaisten uudet juuret

Esi-isät vaelsivat jään jäljessä Espanjasta ja Ukrainasta. Ranta- ja metsäsuomalaisten erilaisissa geeneissä jatkuu kahtia jakautunut eurooppalainen perimä.

Teksti: Jani Kaaro (Tiede-lehden www-sivu, 13.12.2010)

Suomalaisilla oli syytä iloita vuonna 1935. Taiteilija ja monitietäjä Sigurd Wettenhovi-Aspa oli saanut valmiiksi suurteoksensa "Kalevala ja Egypti, Suomen Kultainen Kirja II", jossa hän osoitti, millainen suurkansa suomalaiset oikein ovat. Wettenhovi-Aspan mukaan suomalaiset vaelsivat ammoin Intian kautta Indonesiaan ja sieltä Egyptiin, missä he jopa synnyttivät maan muinaisen kulttuurin. Todisteeksi vaikutusvallasta hän taikoo kielellisiä yhtäläisyyksiä: pyramidi tulee sanasta pyhät raamit, labyrintti sanasta läpiriento, seepra sanasta seurahepo ja Egypti sanasta Äijäkupittaa. Wettenhovi-Aspan visio suomalaisten muinaishistoriasta on varmasti fantastisimpia, mitä koskaan on esitetty, mutta ei ainoa. Olemme olleet myös mongolideja ja germaaneja ja viimeksi "jokin kansa, joka tuli tänne Volgan mutkasta". Totuus on kuitenkin se, että suomalaiset eivät ole tulleet mistään. – Suomalaisuus on kansallinen projekti, joka on rakentunut vähitellen kahdensadan viime vuoden aikana, eikä sillä ole välttämättä paljonkaan tekemistä niiden ihmisten kanssa, jotka tulivat tänne ensin, sanoo kielitieteilijä Janne Saarikivi Helsingin yliopistosta. Ennen kuin meistä tuli suomalaisia, olimme lappalaisia, hämäläisiä ja savolaisia. Suomi oli täynnä erilaisia etnisiä ryhmiä, jotka olivat saapuneet tänne eri aikoina ja eri suunnista.

Genomi kuin historiankirja

Geenitutkimus on tuonut uutta puhtia suomalaisten alkuperän selvittelyyn. Geenejä on toki käytetty väestöhistorian tutkinnassa aikaisemminkin, mutta viime vuosina on suorastaan harpottu eteenpäin. – Nykytekniikoilla dna-näyte erottaa italialaisen suomalaisesta helposti, sanoo dosentti Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta. Ripatti on ollut mukana tekemässä tänä vuonna koottua Suomen geeniatlasta. Tietopankin lähtökohtana ovat viime vuosikymmenien aikana kerätyt tuhannet verinäytteet, joista on seurattu esimerkiksi suomalaisten riskiä sairastua verenpainetautiin tai diabetekseen. – Väestöhistoria on meille eräänlainen sivupolku, mutta se voi kertoa, miksi olemme alttiita sairastumaan joihinkin tauteihin. Geneettinen arkeologia perustuu ajatukseen, että genomi on eräänlainen historiankirja. Kun jokin väestö vaeltaa uusille leveysasteille ja joutuu sopeutumaan uusiin oloihin, kuten niukempaan auringonvaloon tai tuntemattomiin taudinaiheuttajiin, muutokset tallentuvat geeneihin. Jos muunnos esimerkiksi helpottaa D-vitamiinin saantia niukasta auringonvalosta, se yleistyy ja siitä tulee tekijä, joka erottaa väestön lähtöväestöstä. Samalla tavalla geeneihin tallentuvat väestöjen kohtaamiset ja niissä tapahtuvat geenien sekoittumiset sekä väestöjen jakautumiset kahdeksi tai useammaksi joukoksi. – Menetelmiemme tarkkuus on sitä luokkaa, että näemme, miten tietyt geeniklusterit siirtyvät jokivartta ylöspäin, sanoo Ripatti.

Jääkausi jakoi Euroopan

Geenien ja uusien arkeologisten löytöjen perusteella kuva Suomen ja koko Euroopan asutushistoriasta 20 000 viime vuoden ajalta on yksinkertaistunut. – Me pohjoiseurooppalaiset jakaudumme kaikki oikeastaan kahteen porukkaan, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta. Kun viime jääkausi oli laajimmillaan, nämä kaksi porukkaa olivat asettuneet Etelä-Euroopan lämpimiin taskuihin, niin sanottuihin refugioihin, joissa olot olivat siedettävät. Yksi tällainen tasku sijaitsi suunnilleen nykyisten Ranskan ja Espanjan rajamailla ja toinen Ukrainan alueella. Refugioissa eläneet ihmiset saattoivat olla jo alun perin melko erilaisia, tai sitten erot syntyivät pitkän eristyksen aikana. Joka tapauksessa nämä itäiset ja läntiset populaatiot voidaan jäljittää geneettisten erojensa perusteella Euroopan joka kolkkaan Baskimaasta pohjoiskalotille. Niskasen mukaan Suomen asutushistoria on nähtävä osana tätä laajempaa eurooppalaista asutushistoriaa. Kun jääkausi alkoi hellittää ja jään reuna vetäytyi, refugioiden ihmiset aloittivat hitaan vaelluksen kohti pohjoista. Eurooppaa asutettiin sitä mukaa kuin maata vapautui jään alta. Läntisestä refugiosta lähteneet valloittivat Länsi-Euroopan, ja Ukrainasta lähteneet levittäytyivät itäpainotteisesti. Keski-Euroopassa syntyi vyöhykkeitä, joissa populaatiot kohtasivat ja sekoittuivat keskenään. Toinen kosketusvyöhyke syntyi Suomen alueella, mutta täällä sekoittuminen oli vähäisempää. – Populaatioiden erot näkyvät edelleen kirkkaasti itä- ja länsisuomalaisten perimässä, Ripatti sanoo.

Tarkka tuloaika auki

Suomen on arvioitu olleen osin jäätön noin 10 000 vuotta sitten, mutta emme tiedä, milloin ensimmäiset ihmiset saapuivat tänne. Aivan äskettäin on tehty kiinnostavia löytöjä – toinen Joutsasta ja toinen Tornionjokilaaksosta – jotka viittaavat asutukseen jo yli 10 000 vuotta sitten. – Näihin tietoihin on suhtauduttava varovasti, sillä ne ovat ristiriidassa geologisen aineiston kanssa, sanoo arkeologian professori Mika Lavento Helsingin yliopistosta. On kuitenkin mahdollista, että ensimmäiset ihmiset vaelsivat tänne nenä kiinni jäätikön reunassa. Sen jälkeen, kun ensimmäiset ihmiset asettuivat asumaan Suomen alueelle, uutta väestöä on tullut aika ajoin. Suomen vanhin kulttuuri, niin sanottu Suomusjärven kulttuuri, levisi kaikkialle Suomeen 10 000–7 000 vuotta sitten. Tämän jälkeen arkeologiseen aineistoon ilmestyy kampakeraamisia esineitä, jotka ovat noin 7 000–5 000 vuoden takaa. Niitä on pidetty merkkinä siitä, että Suomeen oli tullut uusi väestö, jolla oli omat tavat ja omaleimainen kulttuuri. Myös vasarakirveskulttuurin saapuminen noin 5 000 vuotta sitten ja varhaisen metallikauden alkaminen noin 1 500 vuotta myöhemmin ovat mahdollisesti osoitus uusien ihmisten saapumisesta. Vaikka tyypillistä kampakeramiikkaa ja varhaista metallikautta pidetäänkin "idän tuontina" ja vasarakirveskulttuuria lännestä tulleena, niitä on pelkästään materiaalisen kulttuurin perusteella mahdotonta sijoittaa joko itäiseen tai läntiseen väestöön. Esineistön ilmaantumista on vaikea suoraan yhdistää ihmisiin, sillä erilaiset tyylit voivat levitä myös muotien tavoin. – Arkeologinen aineisto kuitenkin vahvistaa, että Suomessa on jo hyvin varhaisessa vaiheessa muodostunut jako itäiseen metsä-Suomeen ja läntiseen rannikko-Suomeen, Lavento sanoo.

Omaleimaisia eurooppalaisia

Suomalaisten alkuperää seuranneelle uusi käsitys suomalaisista "kantaeurooppalaisina" voi olla hämmentävä. Aikaisemmin on korostettu sitä, miten suuresti me eroamme muista eurooppalaisista. Ovatko aikaisemmat tutkimukset olleet täysin hakoteillä? – Eivät ole, sanoo Markku Niskanen. – Me olemme kantaeurooppalaisia, mutta samalla myös omaleimaisia. Geeneiltään suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista lähinnä kahdesta syystä. Maanviljely alkoi levitä Etelä-Eurooppaan noin 8 500–9 000 vuotta sitten. Tämän uskotaan tapahtuneen ainakin osittain jonkinlaisen "kansainvaelluksen" myötä, samalla kun maanviljelijäkansoja alkoi vaeltaa Lähi-idästä kohti pohjoista. Niskasen mukaan vaellus näkyy esimerkiksi Balkanin alueella Y-kromosomissa kulkevien isälinjojen lisääntymisenä. Tämä eurooppalaisen perimän uusi geeniaines on sitä voimakkaampi, mitä lähemmäksi Lähi-itää mennään, ja siten sitä on suomalaisessa aineksessa hyvin vähän. Toiseksi Suomeen, havumetsävyöhykkeelle, vaeltaneilla ihmisillä on erilainen historia kuin kansoilla, jotka jäivät etelämmäksi. – Meillä on voinut olla esimerkiksi nälkävuosia, jotka ovat suosineet tietynlaisten geenimuunnosten yleistymistä, tai geneettisiä pullonkauloja, joissa elämän karut tosiasiat ovat jättäneet jäljelle enemmän tai vähemmän sattumanvaraisen geenivalikoiman, sanoo Samuli Ripatti.

Elintapa muokkasi piirteitä

Suomalaiset poikkeavat muista eurooppalaisista myös fyysisiltä piirteiltään. Meillä on kaarevat poskipäät ja kulmikkaat ja matalat silmäkuopat, kun taas etelämpänä ihmisten poskipäät ovat tasaisemmat ja silmäkuopat korkeammat ja pyöreämmät. Niskasen mukaan nämä piirteet eivät todista, että kuuluisimme johonkin toiseen porukkaan kuin muut eurooppalaiset, vaan heijastelevat suomalaisten elintapaa. – Metsästäjä-keräilijäkulttuuri jatkui pohjoisessa paljon pidempään kuin muualla Euroopassa, Niskanen sanoo. Metsästäjä-keräilijät söivät kovaa ravintoa, joka vaati paljon purulihaksia. Kun leukalihakset kasvoivat, myös leuat suurenivat, ja tämä vaikutti kallon muotoon. Sen sijaan etelämpänä siirryttiin pehmeämpään ravintoon. Se aiheutti omat muutoksensa sikäläisten ihmisten kalloon. Viljelijäkansojen leuat pienenivät mutta hampaat eivät, mikä näkyy tätä nykyä purentahäiriöinä. Ne ovat lisääntyneet myös Suomessa ravitsemuksen muututtua. Yhtenä Euroopan viimeisimmistä metsästäjä-keräilijäkansoista suomalaiset kiinnostavat terveystutkijoita muistakin syistä kuin purentahäiriöiden takia. Tiedetään esimerkiksi, että kakkostyypin diabetes vaivaa pahiten juuri niitä kansoja, jotka ovat verraten hiljattain siirtyneet metsästäjä-keräilijöiden elämäntyylistä länsimaiseen elämäntapaan. – Suomalaiset ovat juuri tällainen kansa, Markku Niskanen sanoo. Diabeteslukumme voi olla merkki siitä, ettemme ole vielä kunnolla sopeutuneet maanviljelijäkansojen ravintoon.

Saamelaiset oma lukunsa

Saamelaiset ovat geneettisesti ja fyysisiltä piirteiltään vielä omaleimaisempia kuin suomalaiset, minkä vuoksi heidän on aikaisemmin ajateltu tulleen jostakin Euroopan ulkopuolelta. Muutama vuosi sitten taas herätti suurta kohua havainto, että saamelaiset ovat geneettisesti läheisintä sukua baskeille. Nämä havainnot selittyvät sillä, että saamelaiset ovat lähtöisin samasta jääkauden aikaisesta turvasaarekkeesta kuin baskit. – Nykytiedon valossa baskit jäivät paikoilleen Espanjan ja Ranskan raja-alueille, mutta saamelaiset jatkoivat matkaa ja päätyivät pohjoiseen, sanoo antropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta. Suomeen saamelaiset saapuivat luultavasti Norjan rannikkoa, joka vapautui jäästä ensin, ja on mahdollista, että he ovat aina eläneet vain pohjoisessa. Käsitys voi kuitenkin vielä muuttua, kun geenejä tutkitaan lisää, arvioi dosentti Samuli Ripatti Helsingin yliopistosta. – Ei ole täysin pois suljettua, että he tulivat idästä. Geneettinen omaleimaisuus selittyy sillä, että saamelaisia on ilmeisesti aina ollut melko vähän eivätkä he ole juuri sekoittuneet muihin väestöihin. Kun populaatio pysyy pienenä, tietyt geenimuunnokset voivat yleistyä sattumalta prosessissa, jota kutsutaan geneettiseksi ajautumiseksi. – Geneettinen ajautuminen on johtanut sekä baskeilla että saamelaisilla sattumalta samojen geenimuunnosten yleistymiseen, mikä saa heidät näyttämään läheisemmiltä sukulaisilta kuin tosiasiassa ovat, Niskanen sanoo. Saamelaisten fyysiset piirteet, korkeat poskipäät ja matalat silmäkuopat, ovat samankaltaiset kuin suomalaisten, mutta vielä korostuneemmat. Tämä johtunee siitä, että saamelaiset pysyivät metsästäjä-keräilijöinä vielä pidempään kuin suomalaiset.

Kieli vaihtui kevyesti

Suomea on meillä puhuttu vasta noin 1 500 vuotta. Sitä ennen kukin heimo käytti omaa kieltään ja osasi kolmea–neljää muuta.

Geenit ja arkeologinen aineisto eivät kerro mitään siitä, mitä kieltä Suomea asuttaneet varhaiset ryhmät ovat puhuneet. – Ainoa asia, joka on varma, on se, etteivät he puhuneet suomea, sanoo kielitieteilijä Janne Saarikivi Helsingin yliopistosta. Vaikka emme koskaan saa tietää, mitä kieltä ensimmäiset asukkaat käyttivät, kielen vaiheita tutkimalla siitä voidaan saada vihjeitä. Saarikiven mukaan kielemme vanhinta kerrosta ovat erilaiset paikannimet, kuten Saimaa, Imatra ja Koli. Niitä ei voi yhdistää suomeen tai lähisukukieliin. Suomen alueella puhuttiin siis kauan sitten jotakin tuntematonta kieltä, josta emme tiedä mitään.

Saamen aika mysteeri

Tämän tuntemattoman kielen jälkeen toiseksi vanhin kerros muodostuu saamelaiskielistä. Saamenpuhujat ovat asuttaneet melko varhaisessa vaiheessa suuren osan Etelä- ja Keski-Suomea, ja heidän perintöään suomen kielessä ovat sellaiset sanat kuin kahlata, kenttä ja nuotio. Kyse ei kuitenkaan ole samasta saamen kielestä, jonka nyt tunnemme, vaan eräänlaisesta kantasaamesta, josta nykyinen saamen kieli on kehittynyt. Keitä nämä saamea puhuvat ihmiset olivat, on toistaiseksi mysteeri. Aikaisemmin ajateltiin, että saamelaiset olivat Suomen alkuperäisasukkaita, jotka joutuivat vetäytymään pohjoiseen suomalaisten tieltä. Tämä tulkinta ei kuitenkaan saa tukea geneettisestä aineistosta. Jos Etelä-Suomen saamelaiset olisivat olleet samaa porukkaa kuin nykyajan saamelaiset, tämän pitäisi näkyä saamelaisvaikutuksena suomalaisten geeneissä, mutta sellaista ei ole. Saarikivi myös muistuttaa, että suullisessa perinteessä näitä "saamelaisia" kuvataan kaskiviljelijöiksi. Tämä viittaa siihen, että he harjoittivat toisenlaista kulttuuria kuin pohjoisen saamelaiset. Tämä yhtälö ei jätä paljon vaihtoehtoja. Todennäköisin selitys on, että etelän saamenpuhujat olivat eräs niistä etnisistä ryhmistä, joista tämän päivän suomalaiset on tehty, ja että ryhmä jossakin vaiheessa vaihtoi kielensä. Toinen mahdollisuus on, että nämä ihmiset hävitettiin, ennen kuin he ehtivät sekoittua muuhun väestöön. Niin tai näin, jossakin vaiheessa he ennättivät siirtää kielensä geneettisille saamelaisille.

Kantasuomea ei koskaan

Myös suomen kielen saapuminen Suomeen on hämärän peitossa, mutta tapahtuma vaikuttaa varsin tuoreelta. Kielitieteilijät jäljittävät kielten alkuperää tutkimalla niiden hajoamista erilaisiksi murteiksi. Kun kielelle annetaan aikaa, se eriytyy aina murteiksi, ja kun aikaa kuluu riittävästi, murteista kehittyy erillisiä kieliä. Mitä erilaisemmiksi murteiksi ja kieliksi kieliryhmän puhuma-alue on pilkkoutunut, sitä todennäköisempää on, että kieltä on puhuttu alueella pitkään. Tästä näkökulmasta kielitieteilijät ovat melko yksimielisiä siitä, että kantasuomea, josta kaikki itämerensuomalaiset kielet ovat kehittyneet, ei ole koskaan puhuttu Suomen alueella. Se kehittyi luultavasti Itämeren eteläpuolella. Tästä viestii viron, eteläviron ja liivin erilaisuus, joka on paljon vanhempaa perua kuin esimerkiksi suomen ja viron kirjakielen erilaisuus. Kielitieteilijät ovat yksimielisiä myös siitä, että keskusalue, jonne suomi juurtui ensin, oli Etelä-Suomessa. Vaikka murteista puhuttaessa meille nykyään tulee mieleen savolainen "viäntäminen", murteet ovat aikoinaan olleet kirjavimmillaan etelässä. Suomen oletetaan saapuneen eteläiseen Suomeen aikaisintaan vuoden 500 tienoilla. Muualle maahan se on levinnyt 1200-luvulta lähtien. Murteita ja kieliä vertailemalla kantaurali, jonka jälkeläisiä suomikin on, on sijoitettu Volgan mutkaan. Siellä toistensa naapureina elävät mordvalaiset, marit ja permiläiset, joiden kielissä on hyvin vähän yhteistä. Vaikka itse emme ole siis tulleet Volgan mutkasta, kielemme alkuperä viittaa sinne.

Suomi lainattiin bättre folkilta

Jos kielitieteilijöiden arvio suomen kielen iästä pitää paikkansa, mistä kieli tuli? Saarikiven mukaan tästä voi esittää vain hyviä arvauksia. Arkeologisen aineiston perusteella Suomeen saapui rautakaudella lisää väestöä, mutta yhteys kieleen on vain ajallinen. Suomen kielen tuojiksi on ehdotettu Itämeren eteläpuolella eläneitä itämerensuomalaisia, jotka kävivät kauppaa germaanien kanssa. He olisivat voineet olla jonkinlaista "bättre folkia" Suomessa asuneiden "metsäläisten" näkökulmasta. Saarikiven mukaan kielen vaihtuminen ilman merkittävää kansainvaellusta on historian saatossa ollut mitä tavallisin tapahtuma. Kun Rooman Caesar valtasi Gallian, ihmiset alkoivat muutamassa vuosisadassa puhua latinaa – Asterixin kotikylää lukuun ottamatta. Vastaavasti Rovaniemen pohjoispuolella ei vielä 1600-luvulla asunut ensimmäistäkään suomenkielistä, mutta nyt siellä ei muuta kuulekaan kuin suomea. – Kielen vaihtumiseen riittää aivan pienikin porukka, etenkin, jos porukalla on jotakin, jota muut haluavat.

Käytännöllinen suhde kieleen

Janne Saarikivi muistuttaa, että esihistoriallisella ajalla kielikartta ja ihmisten suhtautuminen kieleen olivat kovin toisenlaisia kuin nykyään. Ihmiset elivät pienissä ryhmissä, ja ryhmät olivat vain vähän kosketuksissa toistensa kanssa, joten kielet pilkkoutuivat nopeasti "omikseen". Millä tahansa alueella saattoi olla useita heimoja, jotka kaikki puhuivat eri kieltä. Ihmiset kuitenkin osasivat yleensä kolmea–neljää naapurikieltä vähintään sen verran, että pystyivät käymään kauppaa. Näin ihmiset ovat vaihtaneet kieltä koko ajan tarpeen mukaan. Kieli ei siis ollut esisuomalaisille samalla tavalla osa identiteettiä kuin se on kansallisvaltion ihmisille. Se oli käyttötavaraa.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Lähde: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/suomalaisten_uudet_juuret

Lisätietoa aiheesta:

Niskanen, Markku, "The Origin of the Baltic-Finns from the Physical Anthropological Point of View," Mankind Quarterly, Vol. XLII No. 2, Winter 2002, pp. 121-153

Lähde: http://mankindquarterly.org/sample/niskanenbalticcorrected.pdf

Esimerkki eläinrasismista

Suomessa on keritty lampaita ja lypsetty lehmiä jo 4000 vuoden ajan, kenties kauemminkin. Ensimmäisistä kotieläimistämme kehittyivät suomalaiset maatiaiseläinrodut. Meillä on vielä tallella alkuperäisiä vanhoja maatiaisrotuja, kuten itäsuomalainen kyyttölehmä, suomenhevonen, suomenlammas ja maatiaiskana. Ainoastaan alkuperäinen suomensika ja sen kaksi erillistä maantieteellistä kantaa ovat kuolleet sukupuuttoon.

Monet alkuperäisrotumme ovat nykyisin pieniä, uhanalaisia rotuja. Niitä ylläpidetään erityisissä säilytyskarjoissa, joina Suomessa toimivat Pelson ja Sukevan vankiloiden maatilat. Eläimiä on myös maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa, koulutiloilla ja yksityisillä omistajilla. Rotujen geeniainesta säilytetään pakastamalla sukusoluja ja alkioita geenipankkiin.

Syrjäytymässä olevilla maatiaisroduilla on taloudellis-biologinen ja tieteellinen merkitys. Niiden erityisominaisuuksia voidaan tarvita tulevaisuuden kotieläintaloudessa, koska tuotanto-olosuhteet, jalostustavoitteet ja kuluttajien tarpeet muuttuvat. Ihmisen kesyttämien eläinlajien geneettinen monimuotoisuus turvataan yhdeltä osaltaan ylläpitämällä alkuperäisrotuja.

Maatiaisrotujen sukupuutto merkitsisi myös suomalaisen kulttuurin köyhtymistä. Rodut ovat tärkeä osa suomalaisuutta ja ansaitsevat tulla säilytetyksi elävänä osana maamme kulttuuriperintöä.

Lähde: http://www.maatiainen.fi/elaimet.htm

Arthur R. Jensen kuolee 89-vuotiaana; sai aikaan väittelyn ÄO:sta

Margalit Fox (The New York Times web page, Nov. 1, 2012)

Arthur R. Jensen, koulutuspsykologi (educational psychologist), joka sytytti kansainvälisen tulimyrskyn vuoden 1969 artikkelilla, joka ehdotti, että aukko (gap) älykkyystestien tuloksissa mustien ja valkoisten opiskelijoiden välillä saattoi johtua geneettisistä eroista rotujen välillä, kuoli lokakuun 22. päivä kotonaan Kalifornian Kelseyvillessä. Hän oli 89-vuotias.

Kalifornian yliopisto (University of California, Berkeley), jossa hän oli emeritusprofessori Koulutuksen tutkijakoulussa (Graduate School of Education), vahvisti hänen kuolemansa.

Professori Jensen oli syvästi kiinnostunut differentiaalisesta psykologiasta, ala, jonka keskeinen kysymys - Mikä saa ihmiset käyttäytymään ja ajattelemaan eri tavalla toisiin ihmisiin verrattuna? - iskee ikivanhan luonto-kasvatus-väittelyn ytimeen.

Johtuen hänen empiirisestä työstään alalla yleisälykkyyden määrittämisessä (quantification of general intelligence) (aihe, joka oli pitkään kutsunut hajanaisempaa, impressionistista lähestymistapaa), monet kollegat pitivät häntä yhtenä oman aikansa tärkeimmistä psykologeista.

Mutta suurempi yleisö muisti hänet lähes yksinomaan hänen vuoden 1969 artikkelistaan "How Much Can We Boost I.Q. and Achievement?" (Käänt. huom. kyseisen artikkelin nimi on "How Much Can We Boost IQ and Scholastic Achievement?") Artikkeli julkaistiin Harvard Educational Reviewissä (tieteellinen lehti), ja siitä tuli nopeasti - ja se on jopa edelleen - yksi kiistanalaisimmista artikkeleista psykologian saralla.


Arthur Jensen noin vuonna 1980.
U.C. Berkeley, Graduate
School of Education

Artikkelissa professori Jensen esitti oppimiskyvyn kaksi tyyppiä. Taso I (Level I), assosiatiivinen kyky, sisälsi faktojen ulkolukumuistamisen (rote retention of facts). Taso II (Level II), konseptuaalinen kyky, sisälsi abstraktin ajattelun ja ongelmanratkaisun. Tämä tyyppi, hän esitti, vastasi karkeasti yleisälykkyyttä, joka merkitään psykologiassa kirjaimella "g".

Hallinnoidessaan ÄO-testejä erilaisille opiskelijoiden ryhmille professori Jensen havaitsi Tason I kyvyn olevan melko yhtenäinen rotujen yli. Kun hän tutki Tason II kykyä, sitä vastoin, hän havaitsi sen olevan vallitsevampi valkoisten keskuudessa kuin mustien keskuudessa ja vielä vallitsevampi aasialaisten keskuudessa kuin valkoisten keskuudessa.

Hyödyntäen näitä havaintoja professori Jensen esitti, että yleisälykkyys on suurelta osin geneettisesti määrätty, kulttuuristen voimien muokatessa sitä vain pienessä määrin. Tästä syystä, hän kirjoitti vuonna 1969, kompensoivat koulutusohjelmat kuten Head Start ovat tuomittuja epäonnistumaan.

Samalla, kun jotkut havainnoijat ylistivät professori Jenseniä tiedemiehenä, joka ei pelännyt mennä sinne, minne data hänet johdatti, toiset kutsuivat häntä rasistiksi (racist). Häntä häirittiin puhetilaisuuksissa läpi hänen uransa. Häntä esittäviä figuureja poltettiin joillain collegekampuksilla, ja hän sai tappouhkauksia; henkivartijat saattoivat häntä jonkin aikaa.

Se ajatus, että älykkyys lohkesi rodullisia linjoja pitkin, tuli nopeasti tunnetuksi jensenisminä (Jensenism), ja sen ansiot olivat kiihkeän julkisen keskustelun aihe vuosia tämän jälkeen. Evoluutiobiologi Stephen Jay Gould, esimerkiksi, omisti suuren osan vuoden 1981 kirjastaan The Mismeasure of Man professori Jensenin väitteiden kritisoimiseen.

Lähempänä nykyhetkeä professori Jensenin ajatuksia rodusta ja älykkyyden perinnöllisyydestä siteerattiin hyväksyvästi Richard J. Herrnsteinin ja Charles Murrayn vuoden 1994 kirjassa The Bell Curve, joka synnytti uudistuneen väittelyn aiheesta.

Nykyään jotkut psykologit sanovat, että professori Jensenin työ on ymmärretty väärin. Keskiviikkona tehdyssä puhelinhaastattelussa Case Western Reserve yliopistossa vaikuttava psykologi Douglas Detterman, joka toimittaa Intelligence-lehteä, sanoi: "Jos katsot Harvard Educational Reviewin artikkelia, hän käsittelee rotua hyvin vähän siinä artikkelissa, mutta hän sanoi, että on mahdollisuus, että roturyhmien keskuudessa on geneettisiä eroja. Ja se ei ollut kovin suosittu ajatus silloin, kun se artikkeli ilmestyi."

Professori Detterman, joka omisti vuonna 1998 Intelligence-lehden erikoisnumeron professori Jensenin työlle, lisäsi: "Kun hän kirjoitti sen artikkelin, todennäköisesti suuri osa psykologeista ei olisi uskonut, että älylliselle kyvylle oli perinnöllinen perusta. Nykyään siitä on alalla hyvin vähän kiistaa. Se, että onko rotujen välillä eroja, on kokonaan toinen asia."

Arthur Robert Jensen syntyi San Diegossa 24.8.1923. Hän oli taitava klarinetisti, ja hän harkitsi uran tavoittelemista orkesterin kapellimestarina, ennen kuin hän suoritti psykologian kandidaatin tutkinnon (bachelor's degree in psychology) Berkeleyssa; tätä seurasivat alan maisterin (master's) tutkinto San Diego State Collegessa ja tohtorin tutkinto (Ph.D.) Columbiassa. Hän liittyi Berkeleyn akateemiseen henkilökuntaan (Berkeley faculty) vuonna 1958.

Professori Jensenin vaimo Barbara kuoli ennen häntä. Jälkeenjääneisiin sisältyy tytär Bobbi Morey.

Hänen kirjojensa joukossa ovat Genetics and Education (1972), Educability and Group Differences (1973), The g Factor: The Science of Mental Ability (1998) ja Clocking the Mind: Mental Chronometry and Individual Differences (2006).

Jopa psykologit, jotka ovat eri mieltä professori Jensenin johtopäätösten kanssa, puolustavat häntä rasismisyytöksiä vastaan (against charges of racism).

"Arthur Jensenin elämä on tunnuskuvallista sille, missä määrin amerikkalaista oppineisuutta estetään poliittisen oikeaoppisuuden toimesta", James R. Flynn, psykologian emeritusprofessori Otagon yliopistossa Uudessa-Seelannissa, sanoi keskiviikkona.

"Jensen oli todellinen tiedemies, ja hän oli vailla rodullista puolueellisuutta", professori Flynn lisäsi. "Se ei ikinä juolahtanut Arthur Jensenin mieleen, että ihmiset käyttäisivät hänen dataansa todistaakseen rodullisen ylivallan puolesta. Nyt, ollaksemme reiluja hänen kriitikoitaan kohtaan, hän tuli ajan myötä yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että todistusaineisto osoitti geneettisen komponentin."

Professori Flynn, joka on tunnettu auktoriteetti älykkyydessä, on pitkään vastustanut professori Jensenin näkemyksiä aiheesta. "Usko minua, todistusaineisto on erittäin monimutkainen", hän sanoi. "Paras, mitä me voimme sanoa, on se, että on todennäköisempää, että ÄO-aukko mustan ja valkoisen välillä on kokonaan ympäristöllinen alkuperältään."

Ne ovat juuri tällaiset ympäristölliset tekijät, jotkut tutkijat väittävät, joita professori Jensenin työ ei ottanut riittävässä määrin huomioon.

"Sosioekonominen status osoittautuu sinun ÄO-tuloksesi parhaaksi ennustajaksi", Sonja C. Grover, koulutuspsykologi Lakeheadin yliopistossa Ontariossa, sanoi keskiviikkona. "Sosioekonomisella statuksella on tekemistä koulutuksesi laadun kanssa, niiden opettajien, joille sinä altistut, laadun kanssa. Monilla ihmisillä, jotka pärjäävät huonosti ÄO-testissä, on hyvin niukka yleisen tiedon pääoma, mutta se ei tarkoita sitä, että he eivät ole älykkäitä."

Professori Groverin vuoden 1981 kirja The Cognitive Basis of the Intellect kirjoitettiin vastauksena professori Jensenin kirjaan Bias in Mental Testing (1980). Tuossa kirjassa professori Jensen esitti, että on mahdollista laatia sellaisia yleisälykkyyden testejä, jotka ovat vapaita kulttuurisesta puolueellisuudesta, mikä puolestaan tekee mahdolliseksi perinnöllisyyden eristämisen älyn lähteenä.

Mutta keskittyessään linkkiin genetiikan ja älyllisen kyvyn välillä, professori Grover sanoi keskiviikkona, professori Jensenin työllä on laajoja, ja potentiaalisesti vakavia, seurauksia.

"Se oli epäolennaista eikä erityisen hyödyllistä ehdottaa, kuten ne, jotka tukevat Jenseniä, ovat ehdottaneet, että Jensenillä oli vain poliittisesti epäkorrekti näkökanta ja sen tähden häntä kritisoitiin", professori Grover sanoi. "Hänen tutkimuksillaan ja hänen vaikutusvallallaan olisi dramaattinen vaikutus siihen käsitykseen, joka ihmisillä on vähemmistöryhmistä ja niiden potentiaalista, ja jopa niiden oikeudesta laadukkaaseen koulutukseen."

Professori Grover lisäsi: "Minä en millään tavalla ehdota, että hän ei ollut täysin hyvää tarkoittava. Mutta minä esittäisin, että sinä et voi erottaa sosiaalitiedettä ihmisoikeuksista, riippumatta siitä, millä puolella aitaa olet."

Versio tästä artikkelista esiintyy painettuna 2.11.2012 New York -painoksen sivulla B15 otsikolla: Arthur R. Jensen kuolee 89-vuotiaana; sai aikaan väittelyn ÄO:sta.

Lähde: http://www.nytimes.com/2012/11/02/science/arthur-r-jensen-who-set-off-debate-on-iq-dies.html 

Lontoon vasemmistolaiset tallovat sananvapauden päälle

Galton-raportti

Glayde Whitney (American Renaissance, December 1999)

Perjantaina 17.9.1999 pienen epäsiistien ja kurittomien lasten ryhmän annettiin lopettaa konferenssi, jota sponsoroi Galton Institute ja jonka aihe oli "Ihminen ja yhteiskunta uudella vuosituhannella". Niiden alhaisten tapahtumien perusteella, jotka tapahtuivat tuona aurinkoisena päivänä, näyttää siltä, että nykyiset, kerran suuren Britannian ihmiset eivät tiedä parempaa kuin epäkohteliaan käytöksen palkitsemisen. Kuten vanhemmat, jotka antavat periksi lapsen raivokohtauksille, he kouluttavat nuoriaan kohti kiihtyvää ilkeyttä.

Kunnianarvoisa brittiläinen ryhmä, joka sponsoroi konferenssia, organisoitiin vuonna 1907 Eugenics Education Societyksi ja lyhensi myöhemmin nimensä Eugenics Societyksi. Lopulta vuonna 1988, vastauksena eugeniikan hellittämättömään demonisointiin, yhdistys omaksui Galton Societyn harmittomamman nimen Sir Francis Galtonin (1822 - 1911), eugeniikan perustajan, kunniaksi. (Käänt. huom. tämän sivun mukaan kyseisen yhdistyksen nimeksi tuli Galton Institute vuonna 1989.)

Konferenssi oli kaksipäiväinen tapahtuma, joka pidettiin Zoological Society of Londonissa, Regent's Parkin reunalla, Lontoon eläintarhasta katsottuna kadun toisella puolella. Sisäänpääsy-vain-pääsylipulla-tapahtuman ensimmäinen päivä sujui aikataulun mukaisesti ja ilman häiriötä. Noin 120 henkilön yleisö kuuli mielenkiintoisia puheita sellaisilta huomattavilta professoreilta kuin Oxfordin J. H. Edwardsilta, joka on myös Royal Societyn Fellow, ("Genetiikka: Vanha ja uusi") ja Richard Lynniltä, joka on Ulster Institute for Social Researchin johtaja ("Populaation laatu: Skenaarioita uudelle eugeniikalle").

Aikaisin toisen päivän aamuna oli nähtävissä vihjeitä ongelmista. Ennen kuin konferenssi alkoi, muutama suttuisen näköinen nuori ihminen yritti päästä sisään näyttämällä selvästi väärennettyä pääsylippua. Heidät käännytettiin takaisin ja poliisi kutsuttiin paikalle estämään ongelmia. Poliisi lähti, kun konferenssi alkoi aikataulun mukaisesti ilman välikohtausta. Ensimmäinen puhuja oli professori Mike Murphy London School of Economicsista, ja hän puhui aiheesta "Näkymiä populaation koolle ja rakenteelle uuden vuosituhannen alussa". On sanomattakin selvää, että jos drastisia muutoksia ei tapahdu, näkymät vaihtelevat synkistä kauhistuttaviin.

Minä olin seuraava puhuja, ja minut kutsuttiin korokkeelle. Sillä aikaa kun odotin, että minut esiteltäisiin, vain noin kymmenen suttuisen nuoren (joista mainitsin aiemmin) ryhmä marssi huoneeseen ja otti haltuunsa paikan läheltä koroketta. Sitten he yrittivät levittää pitkän banderollin luentosalin etuosan poikki. Yleisö odotti kohteliaasti sillä aikaa, kun lapset ensin kiersivät ja purkivat banderollinsa ja sitten käänsivät sen oikea-puoli-ylöspäin. He kutsuivat itseään "Ihmisiksi eugeniikkaa vastaan", ja heidän banderollissaan luki: "DIVERSITEETTIÄ, EI EUGENIIKKAA." Sitten alkoi kuriton dialogi usean yleisön jäsenen ja häiritsijöiden välillä.

Minä jätin luentomuistilappuni korokkeelle ja vetäydyin toisessa rivissä olevalle paikalle.


Mielenosoittajat paasaavat Arthur Jensenille samalla,
kun Walter Kistler yrittää puhua heille järkeä.

Huoneessa esiintyi jonkin verran huutamista edestakaisin, mukaan lukien seuraavanlaisia huutoja: "Professori Whitney, missä hän on? Onko hän täällä? Missä on professori Whitney?" Minä palasin korokkeelle hakemaan muistilappuni ja istuin jälleen kerran alas ja ryhdyin ottamaan valokuvia.

Väkijoukko tunnisti välittömästi paljon paremmin tunnetun Arthur Jensenin ja hyökkäsi verbaalisesti hänen kimppuunsa lähietäisyydeltä. Foundation for the Futuren Walter Kistler nousi puolustamaan prof. Jenseniä. Hän kehotti väkijoukkoa sallimaan puhujien puhua. Väkijoukko kieltäytyi, ja koska sen jäsenet olivat käyttäneet sanaa "natsi", hra Kistler esitti, että he olivat niitä, jotka käyttäytyivät kuin natsit. Hänen yrityksestään puhua heille järkeä tuli huuto-ottelu.

Sillä välin Galton Instituten jäsenet yrittivät neuvotella mielenosoittajien kanssa. Yksi ehdotus oli, että he voisivat saada muutaman minuutin aikaa ja tänä aikana he voisivat sanoa sanottavansa ja tämän jälkeen he voisivat jäädä ja kuunnella aikataulun mukaisia puhujia. Toinen ehdotus oli, että he aikatauluttaisivat oman konferenssin ja delegaatio instituutista osallistuisi siihen. Lapset eivät hyväksyneet ehdotuksia. Ei puhetta eugeenikoille oli heidän kantansa.

Poliisi palasi jonkinlaisella voimalla, mutta sen sijaan, että he olisivat häätäneet tunkeilijat, he eivät tehneet mitään; ehkä he olivat siellä ainoastaan estääkseen fyysistä vahinkoa. Tilanne rappeutui hitaasti sellaiseksi, että levottomien ihmisten ryhmät vaeltelivat ympäriinsä aulan ja konferenssihuoneen välillä odottaen ja purnaten. Tri Robert John, International Council for Human Ecology and Ethnologyn johtaja, yritti organisoida vastarintaa. Hän harppoi aulaan ja vaati hyvin kovalla äänellä yritystä esittää poliisille yhteinen vaatimus siitä, että mielenosoittajat häädettäisiin. Hän myös puhui kaunopuheisesti kohteliaisuudesta ja sananvapaudesta, mutta hänen yrityksistään ei seurannut mitään.

Lopulta ilmoitettiin, että Zoological Society halusi, että tilat tyhjennetään ja suljetaan. Poliisi alkoi kohteliaasti saattaa sekä osanottajia että väkijoukkoa ulos rakennuksesta. Protestoijat veivät voiton lopettaen konferenssin ennen kuin minä pystyin puhumaan ja estäen professori Jenseniä esittämästä Galton-pääluentoa (the keynote Galton Lecture).

Jälkeenpäin rakennuksen edessä oli jonkin verran vellontaa samalla, kun muutama suttuisten lasten vanhahko taluttaja jakeli mainoslehtistä nimeltä "Ei eugeniikalle! Diversiteettiä, ei syrjintää!" Se sanoi, että he olivat osoittamassa mieltä, koska "kokouksessa on kolme puhujaa [Richard Lynn, Arthur Jensen ja minä], jotka väittävät, että mustat ihmiset ovat geneettisesti huonompia kuin valkoiset ihmiset ja myös ovat geneettisesti ohjelmoituja olemaan väkivaltaisempia ja aggressiivisempia. On mahdotonta hyväksyä sitä, että tällainen kiihotus rotuvihaan sallittaisiin."

Jos joku lietsoi vihaa, niin se oli brittiläinen lehdistö. Konferenssipäivänä Daily Mail julkaisi prof. Jensenin kanssa tehdyn haastattelun, jonka otsikko oli: "Onko tämä mies todella maailman inhottavin tiedemies?" Toimittaja Mary Riddell ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan lukijoille, mitä ajatella. Toisessa virkkeessään hän kirjoitti: "Daily Mail ei ole samaa mieltä hänen älykkyyteen liittyvien näkemystensä kanssa, todellakin, me olemme täysin eri mieltä niiden kanssa." Sitten hän jatkoi oppimattoman ylimieliseen sävyyn:

"Kolmen vuosikymmenen ajan professori Arthur Jensen on elänyt kuoleman ja väkivallan varjossa. On kuitenkin vaikea tuntea surua hänen puolestaan ..."

"Valkoisesta talosta alaspäin Jensenin maalaamia synkkiä skenaarioita - erityisesti rodusta - on parjattu. Eräs tutkimus kiellettiin pian sen jälkeen, kun presidentin avustaja varoitti, että Jensenin työllä ei ollut sijaa modernin Amerikan kulttuurissa. Liberaalit ovat väittäneet, että hänen työnsä, joka sivuuttaa köyhyyden ja puutteen vaikutukset älykkyyteen, on harhaanjohdettua ja virheellistä. Oppineet lehdet ovat merkinneet hänen kirjojaan arvostelukelvottomiksi..."

"Voisi odottaa, että sosiaalitieteen tri Outolempi olisi villisilmäinen kiihkoilija, mutta Jensen - joka on 76-vuotias - on sujuvasti huoliteltu ja hyvätapainen mies, jonka solmionpidin, flanellihousut ja kullattunappinen laivastonsininen bleiseri vihjaavat golfkerhon päivällisistä, joita on kertynyt eliniän verran..."

"Kaikkiin Jensenin argumentteihin on määrätty kylmyys, oletettavasti tilastotieteilijän olemassaolon toimesta - olemassaolon, jossa rakkauden tai kasvatuksen sijaan kuvaaja tai kellokäyrä mittaa elämät..."

"... vanhempien rakkauden voimat muovata kunnianhimoa, pyrkimystä ja itsemääräämistä - mustien tai valkoisten keskuudessa - ovat epämääräisiä, epätieteellisiä käsitteitä, joita hänen kylmän tieteellisen mielensä on mahdoton ymmärtää."

"Professori Jensen, näennäisestä lempeydestään huolimatta, on yksi hyytävimmistä ihmisistä, joita olen ikinä haastatellut. Oli suunnaton helpotus astua ulos ja hengittää raikasta ilmaa jälleen kerran."

Tällainen, jos jokin, on vielä yleisempää Britanniassa kuin Yhdysvalloissa. Peregrine Worsthorne on "konservatiivi", joka kirjoittaa järkevästi monista aiheista mutta joka ei pysty sietämään ÄO-tutkimusta. 30.10.1994 julkaistussa The Sunday Telegraph -lehden artikkelissa nimeltä "Rotu ja ÄO: Ikinä ei ole veistä laitettu sisään sujuvammin" hän kirjoittaa älykkyystutkimuksista:

"Että nämä ovat tärkeitä kysymyksiä ja tieteellisesti varteenotettavia aiheita tutkimukselle, sitä minä en voi kieltää. Tästä huolimatta ne ovat niin vastenmielisiä, loukkaavat niin varmasti niin monia niin syvästi, että ihmiset, jotka päättävät seurata niitä - kaikkien yhtä tärkeiden, huomiota vaativien aiheiden keskellä - voivat olla ainoastaan häiritsevän tunteettomia..."

"... minä olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset, jotka osallistuvat tähän tutkimukseen, ovat melko inhottavia henkilöitä, joita minä en haluaisi tuntea. Ja ajoitus on niin erityisen julma, tukahduttaa mustan ylpeyden ikuisesti juuri kuin se on alkamassa hengittää vapaasti."

"Ennen vanhaan rodullisen ylemmyyden tai alemmuuden teoreetikot ihannoivat positiivisesti tunteettomuudessaan; eivät yrittäneet pehmentää johtopäätöstensä julmuuksia - sterilisaatio alemmille. Heidän amerikkalaiset seuraajansa ovat paljon huolestuneempia ja hienostuneempia, lempeämpiä, huolehtivampia ja herkkähermoisempia. 'Se sattuu meitä enemmän kuin se sattuu sinua', on uusi motiivi. Ikinä ei ole veistä laitettu sisään sujuvammin, jättäen niin vähän verta terään. Raakoja he eivät todellakaan ole: ainoastaan kammottavia."

Tämä on juuri sellaista rohkaisua, jota öykkärit tarvitsevat lopettaakseen akateemisia kokouksia.

Lähde: http://www.amren.com/archives/back-issues/december-1999/#article4

Jos me emme tee mitään

Kansakunta, jota me olemme rakentamassa, on sellainen, jossa me emme haluaisi elää.

Jared Taylor (American Renaissance, June 1996)

Maaliskuussa Census Bureau julkaisi periodisen ennusteensa Yhdysvaltojen etnisestä koostumuksesta muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana. Se raportoi iloisesti, että jos nykyiset maahanmuuttomäärät ja syntyvyydet pysyvät vakaina, niin vuoteen 2050 mennessä hispaanojen prosentuaalinen osuus on kasvanut 10 prosentista 25 prosenttiin, aasialaisten prosentuaalinen osuus on kasvanut kolmesta prosentista kahdeksaan prosenttiin ja mustien prosentuaalinen osuus on kasvanut 12 prosentista 14 prosenttiin. Kaikki nämä kasvut tapahtuvat valkoisten kustannuksella; valkoisten osuuden ennustetaan putoavan 74 prosentista noin 50 prosenttiin populaatiosta.

Näin ollen 54 vuoden sisällä valkoiset tulevat olemaan sen partaalla, että heistä tulee vain yksi rodullinen vähemmistö lisää. Ja koska valkoiset saavat niin vähän lapsia, he tulevat olemaan vanha vähemmistö. Vain 34 vuoden sisällä - vuoteen 2030 mennessä - heidän osuutensa alle 18-vuotiaiden populaatiosta tulee jo olemaan alle puolet, mutta he tulevat olemaan kolme neljäsosaa yli 65-vuotiaiden populaatiosta. Jotkut niistä ihmisistä, jotka lukevat näitä sanoja, tulevat olemaan elossa, kun nämä asiat tapahtuvat.

Kuten tavallista, Census Bureaun ennusteet herättivät vähän kiinnostusta. New York Times totesi, että ennustetut muutokset edustaisivat "perusteellista demografista muutosta" ja että tulevaisuuden vanhojen valkoisten ja nuorten mustien ja hispaanojen sekoitus saattaisi antaa sosiaaliturvasta käytävälle keskustelulle "rodullisen ja etnisen sävyn". Tämä vaikutti olevan häiritsevin asia, jonka Times pystyi keksimään.

Miksi sellaisesta populaatiomuutoksesta, joka, jos se tapahtuu, muuttaa suuren osan maasta tunnistamattomaksi, vallitsee lähes täydellinen hiljaisuus? Miksi siitä ei käydä keskustelua, että mitä tämä tarkoittaisi koulutuksen, politiikan, demokratian, juryjärjestelmän, kansallisen yhtenäisyyden, rodullisen eripuraisuuden, rikollisuuden, ulkopolitiikan, työn tuottavuuden tai lähes minkä tahansa muun kansallisen indikaattorin suhteen?

Yhdysvaltojen demografinen tulevaisuus on ehkä tärkein kysymys, jonka me kohtaamme, mutta se ei kuitenkaan saa huomiota. Useimmat valkoiset yksinkertaisesti kieltäytyvät ajattelemasta sitä, mitä on tapahtumassa heidän maalleen, tai sitä kolmannen maailman tulevaisuutta, jota he ovat takaamassa lapsilleen ja lastenlapsilleen. Ne, jotka ajattelevat demografista muutosta, on tyrannisoitu uskomaan, että se on väistämätön ja että vastarinta olisi jollakin tavalla moraalitonta.

Mikä tekee tästä hiljaisuudesta niin käsittämätöntä, on se, että niiden muutosten, joita me voimme odottaa, luonnossa on hyvin vähän salaperäisyyttä. Miami ja Detroit ja Kalifornian Monterey Park ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun kaupungista tulee hispaano, musta tai aasialainen. Muutoksen yksityiskohdat ovat kiinnostavia, mutta riittää kun huomataan ilmeinen: Kun ei-valkoisten konsentraatio saavuttaa tietyn tason, valkoiset eivät voi elää tai eivät tule elämään heidän keskuudessaan. Muutamia kullattuja enklaaveja lukuun ottamatta Miamissa tai Detroitissa tai Monterey Parkissa ei käytännössä ole jäljellä valkoisia. "Valkoinen pako" ("White flight") on amerikkalaisen elämän universaali tosiasia. Liberaalit voivat valittaa siitä, mutta kukaan ei voi kiistää sitä.

1960-luvulla ja 1970-luvulla valkoiset pakenivat yleensä mustia, mutta suuret mustat muuttoliikkeet ovat suurelta osin päättyneet, ja valkoiset ovat vakiinnuttaneet uudelleen näiden kahden rodun välisen etäisyyden. Viime vuosikymmeninä se on ollut massiivinen ei-valkoinen maahanmuutto, joka on useimmiten ajanut valkoisia pois naapurustoistaan, ja jatkuva maahanmuutto vain vahvistaa näiden paikkojen vierasta luonnetta. Kukaan ei usko, että se, että haitilaisia, guatemalalaisia, meksikolaisia, jamaikalaisia tai vietnamilaisia saapuu vielä lisää, palauttaa jotenkin Los Angelesin South Centralin tai Miamin entisen luonteen ja houkuttelee valkoiset muuttamaan takaisin.

Prosessi toimii toisinpäin. Kun heidän määränsä kasvaa, ei-valkoiset jatkavat laajentumistaan viereisille alueille. Valkoiset, joista monet pakenivat kodeistaan ensimmäisen tunkeutumisen edessä, muuttavat pois jälleen kerran.

Tämä tulee siis olemaan yksi demografisen muutoksen varmoista vaikutuksista: Yhä useammat Yhdysvaltojen osat tulevat muuttumaan pohjimmiltaan asuinkelvottomiksi valkoisten kannalta. Eläminen Texasin Brownsvillen meksikolaisten tai New Jerseyn Camdenin mustien kanssa tulee olemaan valkoisille fyysisesti mahdollista, mutta tällaiset paikat tulevat olemaan lähes yhtä vieraita ja epämiellyttäviä kuin Oaxaca tai Mombasa. Ne tulevat itse asiassa olemaan epämiellyttävämpiä. Oaxacan ja Mombasan ihmiset pitävät valkoisista amerikkalaisista ja ihailevat valkoisia amerikkalaisia, kun taas Brownsvillen ja Camdenin ihmiset tuntevat vahvaa ja joskus väkivaltaista vastenmielisyyttä valkoisia kohtaan.

Siinä kurssissa, johon kansakuntamme on asetettu, on paljon ironiaa. Useimmat valkoiset amerikkalaiset voivat ajatella minkä tahansa määrän yhteisöjä tai naapurustoja, joissa he saattaisivat haluta elää. Yhdessäkään ei todennäköisesti ole ei-valkoista enemmistöä. Niin ikään, useimmat valkoiset eivät pysty nimeämään yhtäkään ei-valkoista yhteisöä, jossa elämistä he voisivat sietää. Lisäksi, jos valkoisilta kysyttäisiin, mihin maihin he voisivat muuttaa, jos heidän annettaisiin valita, lähes kaikki mainitsisivat eurooppalaisen maan, Kanadan, Australian tai Uuden-Seelannin. Ne ovat kaikki valkoisia maita. Meidän maamme on näin ollen astunut kurssille, joka tulee tekemään yhä suuremmat osat siitä epäsuotuisiksi, jopa kielletyiksi, valkoisille. Lopulta maasta kokonaisuudessaan voisi tulla sellainen, jossa valkoiset eivät halua elää.

Jollain tasolla jokainen Amerikassa ymmärtää tämän. Edes kaikkein harhaisimmat valkoiset liberaalit eivät asu Harlemissa tai Wattsissa tai Los Angelesin South Centralissa - tai missään niistä tuhannesta muusta naapurustosta, jotka on muutettu ei-valkoisten toimesta. Huolimatta heidän julkilausumistaan integraation ensiarvoisesta tärkeydestä ja toivottavuudesta, käytännössä kukaan valkoinen ei ole halukas ottamaan ilmeisintä askelta kohti sitä, että se saataisiin tapahtumaan: osta talo mustasta naapurustosta.

Tuhoamassa infrastruktuuria

Siellä, missä sillä on eniten merkitystä - minne he tekevät kotinsa, ja missä he kasvattavat lapsensa - jopa liberaaleimmat valkoiset osoittavat yhtäkkiä sellaista käsitystä todellisuudesta, joka on ristiriidassa sen kanssa, mihin he väittävät uskovansa ja mitä he väittävät edustavansa. Jopa he ovat havainneet, että vaikka ei-valkoisen riiston yksityiskohdat vaihtelevat maan osan ja saapuvien ihmisten mukaan, niin jotain olennaista katoaa aina, kun valkoiset muuttavat pois.

Mustat pelottavat jopa innokkaimpia integraation kannattajia. Erityisesti itärannikon mustilla on hämmentävä tapa tuhota fyysisesti ne kaupungit, joihin he muuttavat. Detroitissa, Newarkissa, Etelä-Bronxissa, Camdenissa, Pohjois-Philadelphiassa ja Chicagon South Side -osassa on nykyään valtavia tyhjien tonttien ja hylättyjen rakennusten lakeuksia.

Detroitilla ei ole enää varaa palvella joitain sen turmeltuneimpia, harvaan asutuimpia naapurustoja. Se harkitsee siirtävänsä pois muutamat jäljellä olevat ihmiset ja purkavansa kokonaiset itsensä osat - sulkevansa julkiset palvelut, lopettavansa postinjakelun, poistavansa bussilinjat käytöstä, lopettavansa poliisin ja palokunnan ja antavansa luonnon vallata alueet. Detroitin keskustan, jossa tyhjät pilvenpiirtäjät kohoavat korkealle autioiden katujen yläpuolelle, osille on esitetty yhtä lailla karuja ehdotuksia. Jotkut ihmiset haluavat muuttaa alueen teemapuistoksi kaupunkiarkkitehtuurille - niin kuin aavekaupungit lännessä.

Mustat ovat tuhonneet kaupunkeja usealla tavalla. Yksi näistä tavoista on tuhopoltto. Monia itärannikon naapurustoja ei ikinä täysin uudelleenrakennettu 1960-luvun rotumellakoiden jälkeen. Nykyään mustat nuoret Detroitissa, Newarkissa ja muualla juhlivat halloweenin aattoa - jota he kutsuvat Paholaisen yöksi (Devil's Night) - polttamalla poroksi niin monta taloa kuin he pystyvät. Toiset rakennukset, usein viehättävät vuosisadan vaihteen kaupunkitalot, muuttuvat asuinkelvottomiksi, koska kukaan ei vaivaudu ylläpitämään niitä. Toiset yksinkertaisesti hylätään, kun kunnolliset, vastuuntuntoiset mustat pakenevat rikollisuutta ja rappeutumista. Tuloksena on niin monen itäisen mustan gheton räjähtänyt, asumaton ilme. Kokonaiset kaupungit ovat hitaasti siirtyneet pois niistä osista, joihin mustat ovat asettuneet asumaan, kun valkoiset rakentavat koteja ja yrityksiä poispäin laajenevasta rappiosta. Siellä, mitkä olivat kerran tärkeiden kaupunkien keskustoja, kokonaiset urbaanin historian vaiheet on pyyhitty pois. Niistä ahkerien valkoisten, jotka tekivät kovasti töitä, kasvattivat lapsia ja toivoivat parempaa tulevaisuutta, sukupolvista ei ole jäljellä jälkeäkään.

Hispaanot eivät yleensä revi maahan kaupunkeja, vaikkakin vuoden 1992 Los Angelesin mellakat osoittivat, että he voivat joskus polttaa ja ryöstää omia naapurustojaan aivan kuten mustat joskus polttavat ja ryöstävät. Niin ikään, puertoricolaiset alueet New Yorkin ulommalla hallintoalueella voivat olla yhtä uhkaavia kuin mikä tahansa mustien asuttama alue.

Hispaanoilla on erilainen vaikutus. He tuovat rikollisuutta ja laskevat julkisten koulujen tasoa - riittävästi syitä valkoisille muuttaa pois - mutta he tuovat myös vierautta, jota mustat eivät tuo. Monet suostuvat elämään siten, että kymmenen ihmistä asuu yhdessä huoneessa, monet muuttavat autotalleja makuuhuoneiksi, pysäköivät autoja etupihalle, pitävät kanoja ja harjoittavat räikeää kolmannen maailman versiota katolisuudesta. Mutta suurin vierauden merkki on espanjan kieli. Radioaallot, lehtihyllyt, myymälöiden julkisivut ja ilma itse soivat kielellä, jota useimmat valkoiset eivät ymmärrä. Satunnainen ohimenevä auto, joka on merkitty termillä "Police" sen sijaan, että se olisi merkitty termillä "Policia", on muistutus siitä, että tämä on edelleen, teoreettisesti, Yhdysvaltoja.

Vuonna 1991 mustien asunnonomistajien yhdistyksen presidentti Los Angelesin South Centralissa selitti vastustustaan sille, että meksikolaisten aalto muuttaa aiemmin mustalle alueelle: "Se on eri kulttuuri, eri ihmistyyppi. Heillä ei ole samoja arvoja. Et voi kokoontua yhteen heidän kanssaan. Se on kuin sekoittaisi öljyä ja vettä." Nykyään unohdetut ja kauan sitten lähteneet valkoiset asukkaat ovat hyvinkin saattaneet sanoa samat asiat mustista.

Kun aasialaisia saapuu suuria määriä, heidän vaikutuksensa on moniselitteisempi. Jotkut pohjoisaasialaiset ryhmät tekevät vähemmän rikoksia kuin valkoiset, tienaavat enemmän rahaa ja pärjäävät paremmin koulussa. Toisilla, kuten hmongeilla ja kambodžalaisilla, on fantastisen korkeat köyhyystasot ja sosiaalitukiriippuvuustasot. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, rakentavatko japanilaiset tai kiinalaiset yhteiskuntia, jotka ovat joiltain osin objektiivisesti parempia kuin eurooppalaisten yhteiskunnat. Vain sillä on väliä, että ne ovat erilaisia.

Kun suuria määriä pohjoisaasialaisia maahanmuuttajia muutti Monterey Parkiin, pitkäaikaiset valkoiset asukkaat eivät lähteneet, koska tulokkaat mellakoivat, avasivat crack-taloja, peittivät seiniä graffiteilla tai olivat raiskaajia ja ryöstäjiä. He muuttivat pois, koska Monterey Park lakkasi, lukemattomilla tavoilla, olemasta se kaupunki, jossa he olivat kasvaneet aikuisiksi, tai se kaupunki, johon he olivat muuttaneet.

Tavarat kaupoissa ja naamat tiskien takana vaihtuivat. Niin monet kyltit esiintyivät oudoilla kielillä, että palokunta vaati, että ainakin katunumerot olisivat lukukelpoisia englannin kielen puhujille. Jopa kaupunginvaltuuston kokoukset alkoivat sisältää sananvaihtoja muilla kielillä kuin englannilla. Tulokkaat muokkasivat kaavoituslait sallimaan liikeyrityksiä siellä, mitkä olivat olleet asuinalueita. Aasialaiset ostivat pienet bungalowit, joissa valkoiset olivat asuneet, tuhosivat ne puskutraktoreilla, kaatoivat kaikki puut ja rakensivat valtavat uudet talot lähes tontin rajalle asti.

Kaikki nämä muutokset ja monet muut muutokset - jotkut niistä valtavasti huolestuttavampia kuin ne asiat, jotka rutiininomaisesti asetetaan äänestäjien päätettäväksi - tapahtuivat ilman niiden valkoisten lupaa tai suostumusta, jotka olivat asuneet siellä vuosia. Eräs onneton asukas maksoi mainostaulusta, joka sanoi: "Voisiko viimeinen amerikkalainen, joka lähtee Monterey Parkista, ottaa lipun alas."

Jälleen kerran, rodullisen muutoksen merkitys ei ole yksityiskohdissa. Se on ei-tervetulleessa, ei-kutsutussa, peruuttamattoman muutoksen tosiasiassa. Ihmisillä on täysi oikeus odottaa lastensa ja lastenlastensa voivan kasvaa ja kävellä esi-isiensä tavoilla. Heillä on voimakas, luonnollinen halu, että heidän lastenlapsensa ovat heidän kaltaisiaan - että he puhuvat samaa kieltä, laulavat samoja lauluja, kertovat samoja tarinoita, rukoilevat samaa Jumalaa, ovat ylpeitä samasta menneisyydestä, toivovat samoja toiveita, rakastavat samaa kansakuntaa ja kunnioittavat samoja perinteitä. Kansallistunnon keskeisiä elementtejä ei voida säilyttää muukalaisten tulvan edessä, varsinkaan kun itse kansakunnan keskeiset instituutiot saarnaavat muodikkaita epätotuuksia kaikkien rotujen, kulttuurien ja väestöjen vastaavuudesta.

Useimmat ihmiset, jotka kasvoivat aikuisiksi Amerikassa, haluavat vanheta Amerikassa eivätkä jossakin Meksikon tai Kaakkois-Aasian kuhisevassa etuvartioasemassa. Heidän ei pitäisi olla pakko muuttaa Montanaan tai Idahoon voidakseen vanheta itsensä kaltaisten ihmisten kanssa. Lopulta, tietysti, jos vieraat etuvartioasemat jatkavat laajentumista, myöskään Montanassa ja Idahossa ei tule olemaan turvapaikkaa. Tämä, siis, on rodullisen muutoksen vaikutus paikallisella tasolla: valkoisista tulee pakolaisia omalla maallaan.

Mitä tulee tapahtumaan kansallisella tasolla? Me emme voi olla varmoja, mutta me voimme arvata. Monet ei-valkoiset tuntuvat nykyään aidosti uskovan, että tasa-arvoinen kohtelu (equal treatment) vaatii etuuksia heille itselleen. Sillä aikaa, kun valkoiset ovat edelleen enemmistö, rodullisten etuuksien poistaminen voi vielä olla mahdollista, mutta mikä estää niiden uudelleenilmestymisen sitten, kun valkoisista tulee vähemmistö.

Valkoisilla tulee edelleen olemaan korkeammat tulot kuin mustilla ja hispaanoilla, mutta tämä tullaan näkemään ainoastaan todisteena valkoisesta pahuudesta ja riistosta. Onko se niin omituista kuvitella suoranaista valkoisten omistaman omaisuuden takavarikointia? lisäveroja valkoisille? ylellisyyslakeja (sumptuary laws)? poissulkemista tietyistä ammateista? Aasialaiset tulevat myös olemaan pieni mutta menestyvä rodullinen vähemmistö, ja myös heidän varallisuutensa todennäköisesti herättää ei-tervetullutta hallituksen (government) huomiota.

Millainen ulkopolitiikka ei-valkoisella Amerikalla olisi? Mitä se tekisi - tai ei tekisi - ydinaseilla? Millaisia kansanterveysstandardeja se ylläpitäisi? Miten kolmannen maailman Amerikka kohtelisi kansallispuistojaan, metsiään, jokiaan? Toistaiseksi ainoastaan valkoiset ovat osoittaneet runsaasti kiinnostusta ympäristöä kohtaan.

Pitkällä tähtäimellä on jossain määrin epävarmaa, pystyisikö ei-valkoinen Amerikka edes ylläpitämään toimivaa demokratiaa tai mitään laillisuusperiaatetta muistuttavaa. Ei-valkoisten kansakuntien tili antaa ymmärtää, että ei pystyisi. Vaikka meidän hallitusmuotomme selviytyisivät, mitä mielikuvituksellisia, valkoisten vastaisia tulkintoja mustien ja hispaanojen Korkein oikeus (Supreme Court) tulee löytämään Perustuslaista (Constitution)? Minkä aiheiden tai mielipiteiden havaitaan olevan Ensimmäisen lisäyksen (First Amendment) suojelun ulkopuolella?

Ei unssiakaan myötätuntoa

Mutta nämä ovat tulevaisuuden huolenaiheita. Palataksemme nykyisyyteen, tämän päivän Yhdysvalloissa ei ole unssiakaan julkista myötätuntoa niitä valkoisia kohtaan, jotka pakenevat, kun naapurusto muuttuu mustaksi tai meksikolaiseksi. Teoria on se, että vain tietämättömät kiihkoilijat pakenevat ei-valkoisia, mutta tosiasia on se, että ihmiset, joilla on rahaa, eivät ikinä joudu edes kohtaamaan ongelmaa. Kuten hyvin nokkela ihminen kerran ilmaisi, college-koulutuksen tarkoitus on antaa ihmisille oikeat asenteet vähemmistöjä kohtaan ja keinot asua heistä niin kaukana kuin mahdollista.

Ja, todellakin, college-koulutetut, oikeinajattelevat ihmiset ovat keksineet kokonaisen joukon mentaalisia harjoituksia niille työväenluokan huono-onnisille, joilla ei ole rahaa lähettää lapsiaan yksityiskouluun. Ensimmäinen harjoitus on se, että yrittää niin kovasti kuin mahdollista uskoa, että muukalaiset ja vieraat ovat diversiteetiksi kutsutun erityisen lahjan ylläpitäjiä. Meitä ei olla syrjäyttämässä; meitä ollaan rikastamassa ja vahvistamassa.

Tietenkin sellainen ajatus, että rodullinen diversiteetti on vahvuus, on niin päivänselvästi typerä, että vain hyvin älykkäät ihmiset ovat voineet keksiä sen. Amerikassa ei ole yhtäkään monirotuista mitä-tahansa, joka ei kärsi rodullisesta kitkasta. Meidän maamme on perustanut jättiläismäisen lakien järjestelmän, diversiteettikomissioita, rodullisia vahtikoiraryhmiä, EEO-virkailijoita (EEO = Equal Employment Opportunity) ja outreach-komiteoita osana valtavaa, kalisevaa koneistoa säätelemään ja yrittämään kontrolloida rodullista diversiteettiä - tätä vaarallista, epävakaata asiaa, jonka oletetaan olevan vahvuuden lähde. Ihmiset ovat niin tämän vahvuuden lähteen uuvuttamia, että he juoksevat sitä karkuun ensimmäisen tilaisuuden saatuaan. Perheillä, kirkoilla, klubeilla ja yksityisillä juhlilla - niillä, joita ei vielä säädellä hallituksen toimesta - on taipumus olla rodullisesti homogeenisiä.

Mikään ei voisi olla selvempää: Rodun tai heimon tai kielen tai uskonnon diversiteetit ovat tärkeimmät syyt, joiden vuoksi ihmiset tappavat toisiaan laajassa mittakaavassa. Diversiteetti - saman alueen sisällä - on yhteenotto, ei vahvuus.

Toinen koominen ajatus on se, että "monimuotoinen" ("diverse") työvoima on jollakin tavalla merkittävä etu liiketoiminnalle tai maailmankaupalle. Tämä on yksi niistä jättiläismäisistä, testaamattomista käsityksistä, jotka muuten skeptiset ihmiset nielevät purematta (swallow without a gurgle). Yhdeksälläkymmenelläyhdeksällä prosentilla asioista, jotka me ostamme, ei ole mitään tekemistä "diversiteetin" kanssa. Kukaan ei välitä siitä, koottiinko hänen tietokoneensa kiinalaisen vai tanskalaisen toimesta tai leivottiinko hänen leipänsä robotin vai simpanssin toimesta.

Se ei vaadi irlantilaista, kun myydään asioita irlantilaisille. Maailman menestyneimmät kauppakansakunnat ovat nykyään Japani, Korea, Taiwan ja jopa Kiina, joista mikään ei ole edes kuullut "diversiteetistä" tai "suvaitsevaisuudesta". Amerikkalaiset yhtiöt ovat täynnä jaarittelua monirotuisista työvoimista, jotka "näyttävät Amerikalta" - ja tulevat jatkuvasti piestyiksi omilla markkinoillaan sellaisten työvoimien toimesta, jotka näyttävät Jokohamalta.

Samaan aikaan ihmiset vaikuttavat olevan liian tämän käsittämättömän diversiteetti-argumentin huumaamia huomatakseen, että vain valkoiset vaikuttavat olevan niitä, jotka kärsivät homogeenisuuden halvauksesta ja joille diversiteetti tulee olemaan piristysruiske. Kukaan ei kehota Howardin yliopistoa (Howard University), joka on ylivoimaisesti musta, rekrytoimaan hispaanoja tai aasialaisia, jotta sen opiskelijat voivat hyötyä rodullisesta diversiteetistä. Kukaan ei ehdota, että Meksikon pitäisi aloittaa maahanmuutto-ohjelma pienentämään hispaanot vähemmistöksi muutamassa vuosikymmenessä. Mutta jos rodullinen diversiteetti on niin suurenmoinen asia Yhdysvalloille, niin miksi ei myös Meksikolle? Miksi ei Howardille ja kaikille muille "historiallisesti mustille" yliopistoille?

Jos valkoiset amerikkalaiset virtaisivat rajan yli Meksikoon vaatien, että heidän lapsensa koulutetaan englannin kielellä, vaatien sosiaaliavustuksia, osoittaen mieltään sen puolesta, että he saisivat englanninkielisiä äänestyslippuja espanjankielisten sijaan, vaatien äänioikeuksia muukalaisille, juhlien Heinäkuun neljättä Cinco de Mayon sijaan, voisiko kukaan huijata meksikolaiset uskomaan, että tämä olisi riemukasta diversiteettiä? Ei. Meksikolaiset tunnistaisivat invaasion, kun he näkisivät sellaisen. He avaisivat tulen.

Aiemmin oli paljon puhetta "rumista amerikkalaisista" (about "ugly Americans"), jotka matkustivat ulkomaille odottaen löytävänsä hampurilaisia ja englannin kielen puhujia ja jotka tietämättömästi paheksuivat paikallisten asukkaiden erikoislaatuisia tapoja. Meidän piti syvästi hävetä heitä - ja he olivat vain turisteja! "Rumat meksikolaiset" ja "rumat haitilaiset" tulevat tänne asumaan pysyvästi, ja meidän pitäisi olla loputtoman hienotunteisia heidän erikoisuuksiaan kohtaan ja juhlia heidän etnisten vaatimustensa mielistelyn diversiteetissä.

"Rodullinen diversiteetti" on näin ollen tiukasti yksisuuntainen katu. Vain valkoisten odotetaan harjoittavan sitä tai hyötyvän siitä. On äärimmäinen loukkaus odottaa valkoisten juhlivan diversiteettiä. Tämä ei ole vähempää kuin sitä, että pyydetään heitä juhlimaan omaa antautumistaan, pieneneviä määriään ja heikentyvää vaikutustaan. Hämmästyttävä asia on se, että niin monet valkoiset oikeasti käyvät läpi iloitsemisen eleet heikentyessään.

Ansaittu palkka

Tietysti muutamat valkoiset kieltäytyvät uskomasta, että riistetyksi tuleminen on hieno asia. Näitä itsepäisiä tapauksia varten on kokonaan erilainen argumentti oikeuttamaan demografinen muutos: valkoiset ottivat Amerikan pois intiaaneilta, joten nyt on jonkun muun vuoro. Tämä argumentti luodaan niiden samojen ihmisten toimesta, jotka toistavat diversiteetin mantraa, mutta se tunnustaa epäsuorasti, että diversiteetti on huijaus.

Diversiteetin puolestapuhujat eivät ikinä esitä, että se, mitä tapahtui intiaaneille, oli hyvä asia. Mutta eivätkö intiaanit ole hyötyneet mitä tahansa muuta historian väestöä enemmän juuri sellaisen diversiteetin iloista, joka valkoisten pitäisi nykyään toivottaa tervetulleeksi? Jos diversiteettiä on juhlittava, niin intiaaneilla pitäisi olla joulu koko vuoden ympäri. Kukaan ei tietenkään yritä esittää tätä väitettä. "Te otitte sen pois intiaaneilta" -argumentti tunnustaa, että mantereen eurooppalainen valloitus oli katastrofi intiaaneille ja että se, mitä tapahtuu nyt, on katastrofi valkoisille. Se on katastrofi, joka valkoisten pitäisi hyväksyä hyväntuulisesti, koska he ottivat Amerikan sen oikeutetuilta omistajilta.

Mutta myös tämä on täysin yksipuolinen argumentti. Cherokeet, esimerkiksi, ottivat pois aiemman, kummunrakentajiksi (Mound Builders) kutsutun ryhmän maan. Miksi heidät tunnetaan kummunrakentajina? Siksi, että cherokeet tuhosivat heidät ja kukaan ei tiedä edes heidän nimeään. Kaikki, mitä heistä on jäljellä, ovat heidän erikoiset maarakennuksensa.

Jos valkoisten pitää astua syrjään samalla, kun jokainen kolmannen maailman heimo marssii Yhdysvaltoihin, koska valkoiset ottivat maan intiaaneilta, niin siinä tapauksessa cherokeiden olisi pitänyt astua syrjään eurooppalaisten hyväksi - koska he ottivat paikan pois kummunrakentajilta. On sanomattakin selvää, että nykyinen oikeaoppisuus väittää, että intiaaneille sillä ei ole merkitystä, kuinka monta ihmistä he tappoivat saadakseen maan tai kuinka hiljattain; se oli heidän, ja heillä oli oikeus puolustaa sitä kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Toisaalta valkoisilla on loputon velka, ei vain niiden väestöjen, joiden tuhoamisesta he pidättäytyivät, jälkeläisiä kohtaan, vaan myös kaikkia muita maan päällä olevia ei-valkoisia väestöjä kohtaan. Aivan kuten satuja diversiteetin iloista, maan omistusoikeus -argumenttia käytetään yksinomaan valkoisten kritisoimiseen ja demoralisoimiseen.

Menestyvät yhteiskunnat

Mikä se on, kuitenkin, joka aiheuttaa väestöjen liikkumisia ja väittelyitä siitä, kenellä on oikeudet maahan? Se on se fakta, että valkoiset rakentavat menestyviä yhteiskuntia, joihin ei-valkoiset haluavat muuttaa. Anteliaat nicaragualaiset ja haitilaiset eivät tule Amerikkaan innokkaina jakamaan "diversiteetin" lahjan poloisten, valistumattomien valkoisten ihmisten kanssa, jotka ovat kuolemassa nopeasti kehittyvään homogeenisuuteen. He tulevat, koska heidän yhteiskuntansa eivät toimi ja he tietävät, että elämä tulee olemaan parempaa täällä.

Sama prosessi on käynnissä Euroopassa, Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa. Valkoiset perustavat halutuimmat yhteiskunnat ihmiskunnan historiassa. Epätoivoiset ihmiset epäonnistuneista, ei-valkoisista yhteiskunnista ovat halukkaita riskeeraamaan lähes kaiken - joskus jopa elämänsä - sen vuoksi, että he saisivat mahdollisuuden elää näissä yhteiskunnissa.

Jos eurooppalaiset olisivat muuttaneet Pohjois-Amerikan jättimäiseksi rotanloukoksi (pesthole), kukaan ei haluaisi tulla tänne. Kenenkään ei silloin tarvitsisi keksiä syitä sille, miksi kaikilla olisi oikeus tulla tänne tai miksi valkoiset itse asiassa hyötyisivät siitä, että heitä olisi vähemmän kuin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole heidän kaltaisiaan, ja että heidät työnnettäisiin syrjään sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ole heidän kaltaisiaan.

Sama on totta pienemmässä mittakaavassa. Tämä sanotaan harvoin, mutta Yhdysvalloissa käytännössä jokainen houkutteleva paikka elää, tehdä työtä tai käydä koulua on houkutteleva sen vuoksi, että valkoiset tekivät siitä sellaisen. Ei-valkoiset luonnollisesti haluavat pääsyn näihin paikkoihin, vaikka he eivät loisi - ja eivät pystyisi luomaan - niitä. Tämän vuoksi ne ovat aina ei-valkoiset, jotka ovat tunkeutumassa valkoisiin instituutioihin - eikä ikinä toisinpäin - ja tämän vuoksi kaikki liioittelevat "poissulkemisen", "suvaitsevaisuuden", "oikeudenmukaisuuden" ja "rasismin" ("racism") draamat käydään valkoisella alueella ja laittavat valkoiset puolustuskannalle.

Valkoiset eivät tietenkään äänekkäästi vaadi, että heidän pitäisi päästä Howardin yliopistoon, että heidän pitäisi saada asua Harlemissa tai että heidän pitäisi saada muuttaa Guatemalaan. Mutta jos noissa paikoissa olisi jotain harvinaista ja houkuttelevaa, ne ei-valkoiset, jotka tekivät kyseisistä paikoista houkuttelevia, taistelisivat kuin demonit pitääkseen muut poissa.

Surullinen totuus on se, että - yleisesti ottaen - kun ei-valkoiset ovat saaneet sen, mitä he haluavat, ja saapuneet suurina joukkoina niihin instituutioihin tai naapurustoihin, jotka olivat aiemmin valkoisia, nämä instituutiot ja naapurustot menettävät hitaasti ne ominaisuudet, jotka alun perin houkuttelivat ei-valkoisia. Valkoiset lähtevät, ja eurooppalaisen ihmisen jäljet alkavat heikentyä. Useimmiten kolmannen maailman maahanmuuttajat luovat lopulta uudelleen Yhdysvaltoihin ne yhteiskunnat, jotka he jättivät taakseen - kaikkine niine puutteineen, jotka alun perin kannustivat heitä lähtemään kotoa.

Mysteeri tässä kaikessa ei ole se, että miksi ei-valkoiset haluavat valkoisen yhteiskunnan hyödyt, vaan se, että miksi valkoiset ovat niin halukkaita antamaan muukalaisille esi-isiensä maan - miksi he näyttävät olevan niin halukkaita sallimaan vieraiden miehittää ja muuttaa kansakuntaansa. Aivan kuten kaikki muutkin argumentit rodusta tämän päivän Amerikassa, valkoinen passiivisuus perustuu vielä yhteen kaksoisstandardiin: ei-valkoisilla on voimakkaat ja oikeutetut ryhmäintressit, mutta valkoisilla ei ole.

Ennen kuin hänet salamurhattiin, israelilainen pääministeri Jitzhak Rabin selitti, että se, mikä merkitsi hänelle eniten israelilaisena, oli se, että hänen maansa pysyy ainakin 80-prosenttisesti juutalaisena. Kukaan ei ehdottanut, että hra Rabin olisi kiihkoilija tai vihanlietsoja - eikä hän tietenkään ollut. Hän vain totesi sen, mikä on ilmeistä: että jos Israel lakkaisi olemasta valtaosin juutalainen, se muuttuisi sellaisilla peruuttamattomilla tavoilla, jotka olisivat sietämättömiä juutalaisille.

Meksikolaiset, japanilaiset, algerialaiset, senegalilaiset - kaikki ei-valkoiset ymmärtävät, että demografinen muutos on kansallinen katastrofi. Se on niin ilmeistä, että sitä ei tarvitse edes sanoa. Se on valkoisille aivan yhtä paljon kansallinen katastrofi, ja sellaisen valkoisen, joka haluaa Amerikan pysyvän ainakin 80-prosenttisesti valkoisena, moraali ja järkeily ovat täsmälleen samoja kuin Jitzhak Rabinin.

Ne kohteliaisuuden muodot, ne kansanviisaudet, se käytös ja se elämänlaatu, joita valkoiset pitävät itsestään selvinä, eivät voi selviytyä suurten muukalaisten määrien vastaanottamisesta. Ne seikat, joita valkoiset rakastavat eniten kulttuurista ja ihmisen yhteiskunnasta, eivät ole selviytyneet Detroitissa ja Miamissa. Sitä, että sanotaan näin, ei pidetä "kivana"; se, että sanotaan näin, saa aikaan huutoja "rasismista". Mutta sen vuoksi, että ne asiat, joita he rakastavat, eivät ole selviytyneet, valkoiset ovat muuttaneet pois Detroitista ja Miamista. Yksilöllisesti valkoiset reagoivat täysin luonnollisella tavalla rodulliseen muutokseen. American Renaissance on epätavallinen ainoastaan siinä mielessä, että se tekee selväksi sen, mitä lähes kaikki valkoiset tuntevat mutta eivät ikinä sano.

Kriisi, jonka valkoiset kohtaavat tänään, on se, että peläten sitä, että heitä kutsuttaisiin "rasisteiksi" ("racists"), peläten sitä, että heitä ei pidettäisi mukavina, he vaikuttavat olevan valmiita antamaan maansa muuttua tavoilla, jotka he tietävät sellaisiksi, että ne eivät tule olemaan parannus. Kuinka se voi olla hyväksi Amerikalle - tai hyväksi valkoisille - että Amerikasta tulee kasvavassa määrin juuri niiden maan osien kaltainen, joissa valkoiset kieltäytyvät asumasta?

Valkoiset pelkäävät niin paljon syytöstä "rasismista", että he ovat haluttomia edes keskustelemaan siitä, että mitä he voisivat tehdä välttääkseen jättämästä kolmannen maailman kansankuntaa lastenlapsilleen. Valkoiset valmistautuvat näin ollen välittämään tuleville sukupolville sellaisen kansakunnan, jossa he saattaisivat hyvinkin olla haluttomia elämään.

Uudisasukkaat eivät taistelleet Britanniasta itsenäistymisen puolesta, jotta meidän sukupolvemme voisi luovuttaa tämän maan meksikolaisille ja haitilaisille. Perustajat eivät muotoilleet Perustuslakia juhliakseen diversiteettiä. Amerikkalaiset eivät vuodattaneet vertaan Gettysburgissa tai Euroopassa tai Tyynellämerellä monikulttuurisuuden puolesta. Ja kuitenkin, sen, mikä olisi voinut olla länsimaisen sivilisaation loistava majakka, oikeutetut perilliset ovat luovuttamassa maataan pois ilman taistelua - peläten, että toisin tekeminen olisi "rasistista" ("racist").

Se, mitä me olemme todistamassa, on yksi suurista tragedioista ihmisen historiassa. Voimakkaat voimat ovat liikkeellä, jotka, jos niihin ei puututa, tulevat hitaasti työntämään eurooppalaisen ihmisen ja eurooppalaisen sivilisaation syrjään ja tanssimaan sen jälkeen voitontanssia (victory jig) niiden kollektiivisella haudalla. Jos me emme tee mitään, se kansakunta, jonka me jätämme lapsillemme ja lastenlapsillemme, tulee olemaan hävitetty kolmannen maailman epäonnistuminen, jossa valkoiset tulevat olemaan halveksittu vähemmistö. Länsimainen sivilisaatio tulee olemaan vaimea kaiku, parjattu, jos se on edes kuultavissa. Ei ole olemassa mitään muuta tragediaa, joka on samaan aikaan niin suuri, niin luonnoton ja niin tarpeeton.

Lähde: http://www.amren.com/archives/back-issues/june-1996/#cover

Selviytymisen moraali

Otteita teksteistä "The Morality of Survival, Part I & Part II"

Nykyinen moraalimme tuomitsee lännen tuhoon. Meidän täytyy omaksua uusi selviytymisen moraali.

Michael W. Masters (American Renaissance, July 1995 & August 1995)

"[Länsi] ei ole vielä ymmärtänyt, että valkoiset, maailmassa, joka on tullut liian pieneksi asukkailleen, ovat nyt vähemmistö ja että muiden rotujen lisääntyminen tuomitsee meidän rotumme, minun rotuni, peruuttamattomasti sukupuuttoon tulevalla vuosisadalla, jos me pidämme kiinni nykyisistä moraalisista periaatteistamme." [painotus lisätty]

- Jean Raspail, The Camp Of The Saints

Rodullisen identiteetin menetys läntisessä maailmassa on oire syvemmästä kriisistä eurooppalaisten väestöjen sisällä - eurooppalaisten väestöjen, joiden kulttuuri ja teknologia ovat antaneet maailmalle suuren osan siitä, jonka me tunnemme tänään modernina sivilisaationa. Ytimessään kriisi on väistämätön seuraus perusteellisesta ja ehkä kohtalokkaasta moraalin luonteen väärinymmärtämisestä. Me olemme unohtaneet muinaiset ja ikuiset Luonnonlait, joihin sivilisaatiomme pitää perustua, jos me haluamme selviytyä. Meillä ei ole enää ylellisyyttä langeta universalistisiin altruistisiin periaatteisiin, jotka - riippumatta siitä, kuinka yleviltä ne saattavat vaikuttaa - ovat vieneet meidät perikadon partaalle.

Amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin maahanmuuttopolitiikkoihin perustuvat väestöennusteet - sekä todisteet, joita henkilön omat aistit antavat, kun hän kävelee minkä tahansa suuren länsimaisen kaupungin kaduilla - viittaavat synkkään tulevaisuuteen. Vuosisadan tai kahden vuosisadan sisällä, tai ehkä lyhyemmän ajan sisällä, lännen väestöt, ne, joiden sukujuuret ovat peräisin Euroopan pohjoisesta alarodusta ja alppilaisesta alarodusta (Nordic and Alpine subraces of Europe), ovat lakanneet olemasta olemassa yhtenäisenä kokonaisuutena. Se, kuinka nopeasti loppu tulee, riippuu maahanmuuttomääristä, eriävistä syntyvyyksistä etnisten ryhmien keskuudessa (differential birthrates among ethnic groups) ja rodullisesti sekalaisten parien lapsensaantimääristä (mixed-race childbearing rates). Mutta lopputulos on muuttumaton niin kauan kuin me pidämme kiinni nykyisestä kurssistamme.

Ja kuitenkin avoin keskustelu lopputuloksesta - sen rodun, joka sai aikaan maailman ensimmäisen ja ehkä ainoan teknologisen sivilisaation, uppoamisesta - vaiennetaan yleensä sanoilla kuten "rasisti" ("racist"), "kiihkoilija" ja "muukalaisvihaaja". Se virheellinen moraalisysteemi, joka asettaa voimaan tämän vaikenemisen, ja myöskään ne ihmiset, jotka tukevat sitä, eivät tule selviämään lännen kuolemasta. Mutta sitten kun länsi on kuollut, se, että ne, jotka ovat vastuussa tästä kuolemasta, ovat myös kuolleet, ei juurikaan lohduta. Jos me aiomme kääntää suunnan, on tärkeää, että me ryhdymme toimenpiteisiin nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos lännen moraalisysteemi on nykyään virheellinen, kuinka se voidaan korjata? Ensimmäinen kysymys, joka meidän täytyy esittää, on se, että onko se moraalista, jos sekä etniset ryhmät että yksilöt tavoittelevat selviytymistä. Ja jos se on moraalista, niin mitkä ovat ne moraaliset toimenpiteet, joihin me voimme ryhtyä varmistaaksemme selviytymisen? Millainen sivilisaatiomme moraalisen perustan täytyy olla, jotta sivilisaatiomme ei katoa? Kirjassaan Destiny of Angels Richard McCulloch kutsuu näitä kysymyksiä "perimmäisen etiikan" asiaksi.

Lännen moraalinen dilemma

Väestömme dilemma on seuraus syvästä väärinkäsityksestä mitä tulee luontoon ja moraaliin. Se saa alkunsa virheellisestä, sentimentaalisesta uskomuksesta, jonka mukaan altruismi voidaan laajentaa sen evolutiivisen alkuperän - sukulaisuuteen perustuvan ja ryhmän sisäisen altruismin - yli koko ihmiskuntaan. Se johtuu siitä, että ei hyväksytä geneettisten tekijöiden roolia ihmisen temperamentin ja potentiaalin määrittämisessä.

Standardit, jotka hallitsevat julkista keskustelua, tuovat mieleen pimeän keskiajan siinä mielessä, että ne eivät perustu tieteeseen tai inhimilliseen kokemukseen. Sen sijaan ne koostuvat moralistisista väitteistä, jotka on johdettu maailmankuvasta, jonka juuret ovat radikaalissa egalitarismissa. Näiden periaatteiden noudattamisen pitkän tähtäimen seurausta tarkastellaan harvoin - puhumattakaan siitä, että se joutuisi tieteellisen tutkimuksen kohteeksi.

Useimmat länsimaiset ihmiset olisivat samaa mieltä siitä, että synnynnäinen tunne oikeasta ja väärästä on avainasemassa länsimaisessa moraalisysteemissä - systeemissä, joka arvostaa yksilöllistä arvoa ja vastavuoroista oikeudenmukaisuutta. Tämän moraalinäkemyksen tragedia on se, että se on laajennettu maailmaan kokonaisuudessaan - näennäisesti jalointa käyttäytymistä, jota ihmiskunta on koskaan osoittanut - ja siitä on tullut uhka lännen selviytymiselle.

Kuten biologi Garrett Hardin osoitti vuoden 1982 esseessään "Discriminating Altruisms" ("Syrjiviä altruismeja"), universalismi - khimairamainen (chimerical) Yksi maailma ilman rajoja tai eroja - on mahdoton. Ryhmät, jotka harjoittavat rajoittamatonta altruismia, vapaana itsesäilytyksen ajatuksista, joutuvat elämän kilpailussa epäedulliseen asemaan ja karsiutuvat näin ollen ajan myötä niiden hyväksi, jotka rajoittavat altruistisen käytöksensä ihmiskunnan pienempään osajoukkoon, yleensä omaan geneettiseen sukuunsa, jolta he saavat vastavuoroisia hyötyjä.

Professori Hardin kirjoittaa:

"Universalismi on altruismia, jota harjoitetaan ilman sukulaisuuteen, tuttavuuteen, yhteisiin arvoihin tai läheisyyteen ajassa tai paikassa liittyvää syrjintää ... Ihmisille, jotka hyväksyvät ajatuksen biologisesta evoluutiosta ameebasta ihmiseen, näkemys sosiaalisesta evoluutiosta egoismista universalismiin saattaa vaikuttaa uskottavalta. Itse asiassa viimeinen askel on kuitenkin mahdoton ... Katsokaamme miksi." [painotus alkuperäisessä]

"Kuvittele mielikuvituksessasi maailma, jossa sosiaalinen evoluutio ei ole edennyt egoismia tai individualismia pidemmälle. Kun familismi (familialism) ilmestyy paikalle, mikä selittää sen pysyvyyden? Täytyy olla niin, että yksilöiden omaistensa puolesta tekemien uhrausten kustannukset enemmän kuin maksetaan niillä hyödyillä, jotka saadaan perhesolidaarisuuden kautta ..."

"Argumentti, joka selittää askeleen familismiin, toimii yhtä hyvin jokaisella seuraavalla askeleella - paitsi viimeisellä. Miksi tämä ero? Siksi, että universalismin luomalla Yhdellä maailmalla ei - määritelmän mukaisesti - ole kilpailullista perustaa tukemaan sitä ... [Universalismi] ei voi selviytyä kilpailussa syrjinnän kanssa."

Professori Hardin lisää:

"[M]eidän ei pidä unohtaa sitä, että kolmen miljardin vuoden ajan biologinen evoluutio on saanut virtansa syrjinnästä. Jopa pelkkä selviytyminen ilman evolutiivista muutosta riippuu syrjinnästä. Jos universalistit saavat nyt tahtonsa läpi, syrjinnästä luovutaan. Jopa vaatimattomimman impulssin konservatismia kohtaan pitäisi saada meidät kyseenalaistamaan sellaisen periaatteen, joka on toiminut niin hyvin miljardien vuosien ajan, hylkäämisen järkevyys. On traagista ironiaa, että syrjintä on saanut aikaan lajin (Homo sapiens), joka ehdottaa nyt sen periaatteen hylkäämistä, joka on vastuussa sen noususta suuruuteen." On ei-eurooppalaisille - joista lähes kaikki säilyttävät yhtenäisyytensä selväpiirteisinä, syrjivinä ryhminä - eduksi käyttää hyväksi lännen taloudellista vaurautta ja sosiaalista järjestystä - hyötyjä, joita monet eivät todistettavasti pysty luomaan itse. Kun tämä koossapitävä vietti asetetaan kilpailemaan uhrautuvan länsimaisen altruismin kanssa, voi olla vain yksi lopputulos. Lyhyellä aikavälillä eurooppalaiset syrjäytetään oman etunsa mukaisesti toimivien ryhmien toimesta. Pitkällä aikavälillä biologinen tuho odottaa meitä. Koska ne, jotka syrjäyttävät meidät, eivät, määritelmällisesti, ylläpidä moraalistandardejamme - sillä jos he ylläpitäisivät, he eivät olisi syrjäyttämässä meitä - meidän virheellinen moraalisysteemimme katoaa meidän mukanamme.

Se tosiasia, että universaali, uhrautuva altruismi tuhoaa harjoittajansa, on sen ilmeisin vika. Jokaisen selviytymiskykyisen moraalijärjestyksen täytyy tiedostaa tämä.

...

Moraalin kaksoiskoodi

Miksi, kuitenkin, rodulla on väliä? Vastaus piilee geenien biologiassa ja geneettisen sukulaisuuden vaikutuksessa altruismiin. Monien vuosikymmenten ajan altruismi oli paradoksi evoluutioteorioille. Itse Darwin ymmärsi, että altruismi oli vaikea selittää yksilöllisen "vahvimman selviytymisen" ("survival of the fittest") ehdoilla. Kirjassaan Race, Evolution, and Behavior Philippe Rushton kirjoittaa: "Jos ryhmän altruistisimmat jäsenet uhraavat itsensä muiden puolesta, he ovat vaarassa jättää vähemmän jälkeläisiä välittämään juuri niitä geenejä, jotka hallitsevat altruistista käytöstä. Näin ollen altruismi olisi negatiivisen valinnan alainen (altruism would be selected against) ja itsekkyys olisi positiivisen valinnan alainen (selfishness would be selected for)."

Prof. Rushton esittää, että tämä paradoksi ratkaistaan geneettisen samankaltaisuusteorian (genetic similarity theory) avulla - ala, jonka pioneereina ovat toimineet biologi W.D. Hamilton ja muut. Prof. Rushton kirjoittaa:

"Sukulaisvalintana (kin selection) tunnetun prosessin kautta yksilöt voivat maksimoida pelkän yksilöllisen kelpoisuutensa (individual fitness) sijaan kattavan kelpoisuutensa (inclusive fitness) lisäämällä sekä itsensä että geneettisten sukulaistensa toteuttamaa menestyksekkäiden jälkeläisten tuotantoa... Geenit ovat ne, jotka selviytyvät ja jotka välitetään eteenpäin, ja jotkut samoista geeneistä eivät löydy pelkästään suorista jälkeläisistä vaan myös sisaruksista, serkuista, veljenpojista/veljentyttäristä, sisarenpojista/sisarentyttäristä ja lastenlapsista ... näin ollen, evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna, altruismi on keino, joka auttaa geenejä leviämään."

Ajan myötä sukulaisvalinta on johtanut moraalin kaksoiskoodiin - altruistinen koodi henkilön geneettisille sukulaisille, ja ei-altruistinen koodi kaikille muille. Antropologit ovat esittäneet, että ihmiset kehittyivät muuton ja geneettisesti sukua olevista yksilöistä koostuvien ryhmien välisen heimosodankäynnin prosessin kautta. Kirjassa A New Theory of Human Evolution Sir Arthur Keith kirjoitti: "Prosessi, joka turvaa ihmiskunnan eristyneen ryhmän evoluution, on kahden periaatteen yhdistelmä ... nimittäin yhteistyö kilpailun kanssa ... Minä väitän, että aivan ihmisen evoluution alusta lähtien jokaisen paikallisen ryhmän käytöstä sääteli kaksi moraalikoodia - Herbert Spencer luokitteli nämä moraalikoodit 'sovun koodiksi' ('code of amity') ja 'vihamielisyyden koodiksi' ('code of enmity')."

Garrett Hardin kirjoittaa: "Heimon keskeinen ominaispiirre on se, että sen pitäisi noudattaa moraalin kaksoisstandardia - yhdenlainen käytös sisäryhmäsuhteita varten, toisenlainen käytös ulkoryhmäsuhteita varten (one kind of behavior for in-group relations, another for out-group)." Sisäryhmäsuhteita sävyttää yhteistyö, kun taas ulkoryhmäsuhteita sävyttää konflikti. Liberaalit ovat yrittäneet kumota heimokonfliktin roolin väittämällä, että samalla, kun ryhmät ovat saavuttaneet kansakunnan koon, sellaiset erot on kadotettu. Mutta näin tehdessään he eivät huomaa geneettisen samankaltaisuusteorian keskeistä viestiä. Kansalliset etniset ryhmät edustavat geneettisesti sukua olevien heimojen kasvua ja yhdistymistä ajan mittaan.

Professori Hardin esittää, että altruismin ja kilpailun luonteen vuoksi moraalin kaksoiskoodi on väistämätön ja sitä ei voi poistaa ihmisen yhteiskunnasta:

"Heimojen välisen kilpailun puuttuessa altruismin selviytymisarvo täpötäydessä maailmassa lähestyy nollaa, koska se, minkä ego luovuttaa, pakostakin ... menee yhteismaalle (into the commons). Se, mikä on yhteismaalla, ei voi suosia niiden jakamisimpulssien selviytymistä, jotka laittoivat sen sinne - paitsi jos jakamiselle asetetaan rajat. Se, että jakamiselle asetetaan rajat, tarkoittaa sitä, että luodaan heimo - joka tarkoittaa sitä, että Yksi maailma hylätään... Yhden maailman tila, jos se saavutettaisiin, hajoaisi pian uudestaan heimojen kokoelmaksi."

Sisäryhmä-ulkoryhmä-erottelu vaikuttaa vielä nykyäänkin; vain taistelukenttä on muuttunut. Alueellinen irredentismi ja kilpailevat syntyvyydet ovat korvanneet heimosodankäynnin.

Liberaali kampanja länsimaisten kansojen keskuudessa esiintyvien kansallisen, kulttuurisen tai rodullisen solidaarisuuden tuntemusten poistamiseksi aloitettiin suurelta osin siinä toivossa, että "tribalismin" poistaminen aloittaisi maailmanrauhan aikakauden. Kuten professori Hardin on osoittanut, tribalismia ei voi poistaa. Vielä pahempaa, jokainen idealistinen ryhmä, joka yksipuolisesti purkaa oman heimotunteensa, pyyhkäistään pois niiden ryhmien toimesta, jotka ovat säilyttäneet omansa. Jollei nykyistä suuntaa muuteta, länsi tullaan tuhoamaan tässä uudessa biologisen sodankäynnin muodossa.

Moraalin kaksoiskoodi on näin ollen kulmakivi, johon jokaisen kestävän moraalijärjestyksen täytyy perustua. Se on myös vastaus siihen perimmäisen etiikan kysymykseen, joka esitettiin aiemmin: "Onko se moraalista, jos etniset ryhmät pyrkivät selviytymään?" Koska "heimojen" poistaminen ihmiskunnasta on mahdotonta, niin tähän kysymykseen annetun vastauksen täytyy olla kyllä. Se, mikä on erottamattomasti rakennettu maailmankaikkeuden lakeihin, ei voi olla moraalitonta.

Universalistit saattaisivat yrittää karrikoida moraalin kaksoiskoodin inhottavaksi kaksoisstandardiksi, mutta se on jotain sellaista, jota me harjoitamme joka päivä ilman, että me edes ajattelemme sitä. Ilman sitä mikään ryhmä - oli se sitten perhe, klubi, yhtiö, poliittinen puolue, kansakunta tai rotu - ei olisi olemassa. Sillä tavoin ryhmät tekevät eron jäsenten ja ei-jäsenten välillä. Saman yhtiön työntekijät kohtelevat toisiaan eri tavalla kuin kilpailijoita. Saman poliittisen puolueen jäsenet tekevät yhteistyötä toistensa kanssa ja kilpailevat vastustajien kanssa. Perheet tekevät selvän eron jäsenten ja vieraiden välillä. Moraalin kaksoiskoodi on helppo jättää huomiotta juuri sen vuoksi, että se on niin perustavanlaatuinen osa ihmisluontoa.

"Sovun koodi, vihamielisyyden koodi" selittää rodulliset lojaliteetit. Se on sen biologisesti tarpeellisen tosiasian laajennus, että vanhemmat rakastavat omia lapsiaan enemmän kuin vieraiden lapsia. Tällaiset tunteet ovat normaaleja ja luonnollisia. Ja kuitenkin termistä "rasismi" ("racism") on tullut kirosana, joka lopettaa keskustelun. Ne, jotka käyttävät tätä sanaa aseena, sanovat, että rodullinen lojaalisuus on rasismia silloin, kun valkoiset osoittavat sitä, mutta että se on oikeutettua ylpeyttä silloin, kun ei-valkoiset osoittavat sitä. Kyseinen sana on yksinkertaisesti keino saada valtaa sellaisten ihmisten yli, joilla on liioiteltuja moraalisia tunnontuskia.

...

Michael Masters asuu Virginian Fredericksburgissa. Hänen artikkelinsa saatetaan päätökseen seuraavassa numerossa.

...

Ensimmäisessä osassa hra Masters osoitti, että on loogisesti mahdotonta, että kaikki ihmiset kannattaisivat Yhden maailman "universaalia moraalia", ja että ne ryhmät, jotka harjoittavat sitä, tullaan varmasti syrjäyttämään niiden ryhmien toimesta, jotka eivät harjoita sitä. Hra Masters hahmottelee nyt perustan sellaiselle moraalille, joka varmistaisi selviytymisen.

...

Länsimaisen järjestyksen juuret

Freedom Housen vuosittain julkaisema Map of Freedom (Vapauden kartta) osoittaa graafisesti, että hallinnon (government) vapaat muodot seuraavat yleensä eurooppalaista syntyperää olevien ihmisten väestökeskittymiä - vahva vihje siitä, että vapaudella on geneettinen alkuperä. Vaikka on olemassa poikkeuksia - eritoten Japani, joka hävisi lännelle ydinsodassa ja jolle määrättiin länsimainen perustuslaki - vapaiden maailma on suurelta osin länsieurooppalaisten maailma. "Osittain vapaa" -kategoria sisältää äskettäin ilmaantuneet itäeurooppalaiset ja muutaman muun kansakunnan ympäri maailmaa. Suuri osa Afrikkaa ja Aasiaa pysyy "ei vapaa" -kategoriassa.

Thomas Jefferson aavisti tämän. Peläten "ulkomaalaisten maahantuontia" hän kirjoitti Notes on Virginia -kirjassa: "He tuovat mukanaan jättämiensä valtioiden periaatteet (principles of the governments they leave), tai jos he pystyvät karistamaan ne kannoiltaan, niin niiden vastineeksi tulee rajoittamaton hillittömyys, siirtyminen, kuten tavallista, ääripäästä toiseen... Lukumääränsä mukaisessa suhteessa he valavat siihen [kansakuntaan] henkensä, vääntävät tai vääristävät sen suuntaa ja muuntavat sen heterogeeniseksi, sekavaksi, häiriintyneeksi massaksi."

Koska taloudellinen epätasa-arvo (economic inequality) ryhmien välillä aiheuttaa väistämättä kateellisuutta, vakaat yhteiskunnat ovat lähes aina homogeenisiä. Monietniset ja monikulttuuriset yhteiskunnat elävät hajoamisen partaalla. Tällaisissa tapauksissa valtion rooliksi tulee konfliktinhallinta, kuten Brent Nelson huomauttaa kirjassa America Balkanized. "Valtio konfliktihallintona on nouseva julkisen elämän teema Yhdysvalloissa - teema, joka ilmenee toistuvasti dialogin, sovittelun, sensitiivisyyden, suvaitsevaisuuden ja tasapainon käsitteissä. Jälkimmäiset termit ovat kasvavassa määrin amerikkalaisen julkisen elämän iskusanoja. Pidetään yllä fiktiota, että nämä käsitteet ... tuottavat ryhmien välisten konfliktien lopullisen ratkaisun... [T]odellisuus on jotain aivan toista." Lait "viharikollisuutta" ja "vihapuhetta" vastaan kuvastavat tuota toista todellisuutta.

Jos tämän päivän etnisistä vähemmistöistä tulee enemmistö, niin niiden kansakuntien, jotka olivat aikoinaan länsimaisten väestöjen omia, kohtalon hallitseminen (rauhanomaisesti äänestämisen avulla) tulee olemaan länsimaisten väestöjen vallan ulottumattomissa. Ei ole takeita siitä, että suojat, jotka ovat vallitsevia länsimaisissa yhteiskunnissa, tullaan säilyttämään yhteiskunnissa, jotka muuttuvat ei-länsimaisiksi. Ei ole historiallista syytä uskoa, että yksilönvapauden periaatteisiin perustuvat valtiot selviytyvät länsimaisten väestöjen katoamisesta.

Siirtomaa-ajan jälkeinen Afrikka on valaiseva. Suurimmaksi osaksi Pimeä maanosa on palaamassa esi-isiltä perittyihin tapoihinsa, sopivasti länsimaisten aseiden infuusion päivittämänä, kuten verilöyly Somaliassa ja Ruandassa osoittaa. Se, että tämä häiritsee korostettua länsimaista myötätuntoamme, on ymmärrettävää. Mutta sentimentaalisuuden ei pitäisi estää meitä näkemästä pitkän tähtäimen seurauksia omalle selviytymisellemme. Luonnon kirjoja tasapainotetaan Afrikassa, ja ne tullaan tasapainottamaan lännessä, joko meidän tai Luonnon itsensä toimesta. Aivan kuten ruoan antaminen sellaisille ihmisille, jotka eivät pysty ruokkimaan itseään, yksinkertaisesti jouduttaa väistämätöntä populaation romahdusta, kolmannen maailman ihmisten tuominen länteen yksinkertaisesti jouduttaa lännen muuttumista kolmannen maailman jatkeeksi.

Järjestäytyneen, itsenäisen vapauden eurooppalainen traditio on todennäköisesti osa geneettistä perintöämme. Läpi koko kolmannen maailman valtiot vaihtelevat anarkiasta diktatuuriin. Myös tämä on varmasti geneettistä. Ne muutamat ei-eurooppalaiset maat, jotka näyttävät olevan vapaita, ovat tavallisesti säilyttäneet demokratian lännen kanssa olevan läheisen kontaktin avulla. Jos eurooppalaiset marginalisoidaan ja lopulta absorboidaan kolmannen maailman toimesta, se länsimaisen liberalismin idealismi, joka salli kolmannen maailman invaasion, on osoittautunut kuolettavaksi geneettiseksi viaksi.

Harvat käsitteet ovat juurtuneet länsimaiseen ajatteluun enemmän kuin "laillisuusperiaatteen" ("rule of law") kunnioittaminen. Lännellä on järjestyksen historia, joka edeltää 800 vuotta vanhaa Magna Cartaa. Roomalainen oikeus (Roman Law) vallitsi Välimeren maailmassa lähes tuhannen vuoden ajan. Ainutlaatuisena maailman väestöjen joukossa, lännen ihmiset tunnustavat, ainakin teoriassa, valtion alisteisuuden yksilön oikeuksille. Mutta lait ovat olleet apuna nykyisen kriisin aiheuttamisessa. Vaikka läntisessä maailmassa maahanmuutolle ei käytännössä ole kansan tukea, se etenee kaikkialla niiden lakien alaisuudessa, jotka ihmisten valitsemat hallitukset (governments) ovat säätäneet.

Loppujen lopuksi lait eivät ole sen parempia vapauden takaamisessa kuin ne ihmiset, jotka laativat lait ja asettavat ne voimaan. Sir Roger L´Estrange sanoi: "Kaikista epäoikeudenmukaisuuksista suurin on se, joka tehdään lain nimissä." Amerikan Perustajat tunnustivat, että on olemassa sellainen luonnollinen määräys vapauteen, joka syrjäyttää ihmisten laatimat lait. Vaikka amerikkalainen vapauden käsite oli paljon velkaa brittiläiselle ja ranskalaiselle poliittiselle ajattelulle, amerikkalainen luomisasiakirja, Itsenäisyysjulistus (Declaration of Independence), tarjosi kenties tunnetuimman "luonnollisen lain" ilmaisun, joka oli ikinä kirjoitettu. Kirjoittaessaan "Luonnon ja Luonnon Jumalan" suomien "luovuttamattomien Oikeuksien" turvaamisesta Thomas Jefferson kirjoitti:

"Että näiden oikeuksien turvaamiseksi Ihmisten keskuudessa perustetaan Hallituksia ja ne saavat oikeutetut valtuutensa hallittujen suostumukselta. Että aina kun mistä tahansa Hallitusmuodosta tulee näiden päämäärien kannalta tuhoisa, niin se on Ihmisten Oikeus muuttaa sitä tai kumota se ja perustaa uusi Hallitus, jonka perusta on sellaisissa periaatteissa ja joka järjestää valtuutensa sellaisessa muodossa, joka vaikuttaa heistä sellaiselta, että se saa todennäköisimmin aikaan heidän Turvallisuutensa ja Onnellisuutensa."

Oikeudet, jotka Jefferson tunnisti - "Elämä, Vapaus ja Onnellisuuden tavoittelu" - esitettiin George Masonin toimesta Virginian Oikeuksien julistuksessa (Virginia Declaration of Rights), joka ratifioitiin 6. toukokuuta 1776 (käänt. huom. joidenkin tietolähteiden mukaan ratifiointi tapahtui 12. kesäkuuta 1776). Masonin työ oli perusta Jeffersonin lausunnolle, mutta Masonin versio on parempi, koska se välttää Jeffersonin runollisen hölynpölyn siitä, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi (about all men being created equal). Masonin kieli seisoo edelleen länsimaisen poliittisen ajattelun monumenttina:

"[K]aikki ihmiset ovat luonnostaan yhtä vapaita ja itsenäisiä (equally free and independent), ja heillä on tiettyjä luontaisia oikeuksia, joita, kun he nousevat yhteiskunnan asteelle, he eivät voi millään sopimuksella viedä tai riistää jälkeläisiltään; nimittäin elämästä ja vapaudesta nauttiminen omaisuuden hankkimisen ja omistamisen keinoilla ja onnellisuuden ja turvallisuuden tavoitteleminen ja saavuttaminen."

Masonin sanat ovat parempia kuin Jeffersonin sanat kahdesta syystä. Ensinnäkin, hän sanoi, että ihmiset ovat "yhtä vapaita" eikä "tasa-arvoisia". Ero on valtava. On olemassa runsaasti todisteita siitä, että Jefferson ymmärsi eron yhtä hyvin kuin Mason, mutta suuri osa eurooppalaisten riistetyiksi tulemisesta omissa kotimaissaan voidaan jäljittää myöhempien länsimaisten liberaalien toteuttamaan tämän egalitaarisen filosofian hyväksikäyttöön.

Toiseksi, Mason toteaa suoraan luonnollisen lain keskeisen teesin: ihmiset eivät voi millään sopimuksella riistää jälkeläisiltään oikeuksia. Luonnollinen laki on näin ollen se tukipiste, jonka päällä lepää se asia, että maahanmuutto on kansanmurha. Lännen hallituksilla ei ole oikeutta määrätä nykyisiä maahanmuuton ja rotusekoituksen tasoja väestöilleen. Emmekä me ole moraalisesti velvollisia hyväksymään niitä.

Perimmäinen moraalinen periaate

Mason tunnisti "turvallisuuden" roolin motiivina lain ja hallituksen luomiselle. Toiset ovat sanoneet saman asian. William Blackstone kirjoitti: "Itsepuolustusta kutsutaan oikeutetusti luonnon ensisijaiseksi laiksi... [Sitä] ei voida ottaa pois yhteiskunnan lakien toimesta." Jefferson kirjoitti: "Kirjoitettujen lakien tiukka noudattaminen on epäilemättä yksi kunnon kansalaisen korkeimmista velvollisuuksista, mutta se ei ole korkein. Välttämättömyyden, itsesäilytyksen, maamme pelastamisen (silloin kun se on vaarassa) lait ovat korkeampi velvoite."

Heidän sanomansa on yksinkertainen. Lait yksinään, vapaana niiden selviytymishyödystä, eivät ole eivätkä voi olla sivilisaation alla oleva perusta. Loppujen lopuksi sillä, joka säätää lait ja valvoo lakeja, on valta päättää, kuka elää ja kuka kuolee. Selviytyminen on se perimmäinen periaate, johon kaikkien kestävien moraalijärjestelmien täytyy perustua. Tämä on kolmas ja viimeinen kaikkien pysyvien moraalijärjestysten kulmakivi, sillä jokainen väestö, joka "riistää" jälkeläisiltään oikeuden olemassaoloon, katoaa, ja sen virheellinen moraalijärjestelmä katoaa sen mukana.

Kaikkien laki- ja hallitusjärjestelmien täytyy palvella selviytymisen välttämättömyyttä. Puhuessaan Etelän itsenäisyyteen tähdänneen sodan (War for Southern Independence) aattona ja John Brownin yrityksen lietsoa orjakapina Harper’s Ferryssä jälkimainingeissa presidentti James Buchanan ilmaisi valkoisten etelävaltiolaisten (jotka näkivät olemassaolonsa olevan vaarassa) tunteman pelon: "Itsesäilytys on luonnon ensimmäinen laki, ja näin ollen jokaisen sellaisen yhteiskunnan tilan, jossa miekka on koko ajan ripustettu ihmisten päiden yläpuolelle, täytyy lopulta tulla sietämättömäksi." Siellä, missä laki ja selviytyminen olivat ristiriidassa, Perustajat ottivat vihjeen Cicerolta: "Lait ovat hiljaa aseiden keskellä."

Länsi on luovuttamassa vallan elämästä ja kuolemasta kolmannen maailman muukalaisten käsiin. Maailmassa, jota hallitaan "sovun ja vihamielisyyden kaksoiskoodin" toimesta, tämä päätös, jota ei ikinä altistettu informoidun äänestäjäkunnan järjestelmälliselle tarkastelulle, merkitsee itsemurhaa. Joskus seuraavalla vuosisadalla miekasta, jonka länsimainen yhteiskunta on ripustanut oman päänsä yläpuolelle, tulee sietämätön. Se, mikä meidän vastauksemme tulee olemaan, jää nähtäväksi. Jos vastausta ei tule, seurauksena on varmasti pitkä vajoaminen yöhön.

Mihin suuntaan, länsimainen ihminen?

Mitä menetettäisiin länsimaisen sivilisaation ja sen väestöjen katoamisen mukana? Kaksituhatta vuotta sitten roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti De Germania -kirjassa, että germaanisten heimojen väestöt omasivat mieltymyksen henkilökohtaiseen vapauteen, hengen itsenäisyyden, naisia, joille oli annettu epätavallisen korkea asema, ja syvän kiintymyksen maahan. Nämä piirteet ovat säilyneet kaksikymmentä vuosisataa. Pysyykö yksilönvapauden henki ilman länttä? Map of Freedom antaa ymmärtää, että ei pysy. Huolimatta liberaalien taipumuksesta mustamaalata sitä ainoaa kulttuuria maan päällä, joka sietäisi heidän läsnäoloaan, nämä hyveet kuvaavat ainutlaatuisesti vain eurooppalaisia ja heidän sivilisaatiotaan.

Nyt noiden samojen germaanisten heimojen jälkeläiset, ne, jotka ovat esi-isiä suurelle osalle valkoista maailmaa, sen ainoan kehittyneen teknologisen sivilisaation, jonka maailma on ikinä tuntenut, luojat, ovat matkalla kohti sukupuuttoa. Vaativatko länsimaiset moraaliset periaatteet, että lännen luojat tekevät itsemurhan täyttääkseen nuo periaatteet? Tällainen uskomus on järjetön. Tästä seuraa näin ollen, että jos länsi aikoo selviytyä, sen täytyy kohdata rehellisesti, kuten Jean Raspail aavisti, moraalisten uskomustensa perinpohjaisesti tuhoisa luonto.

Jokaisen kestävän moraalijärjestyksen täytyy perustua seuraaviin periaatteisiin: 1) moraalin kaksoiskoodi, joka on evolutiivista alkuperää, sitoo etnisten ja rodullisten ryhmien jäsenet yhteen; 2) universaali, uhrautuva altruismi maailmassa, jossa rodullinen koheesio on muualla normi, on kuolettavaa; ja 3) selviytymisen välttämättömyys ja itsesäilytyksen ensisijaisuus syrjäyttävät kaikki ihmisen laatimat lait.

Mitä meidän sitten pitää tehdä? Raymond Cattell vaati kirjassaan A New Morality From Science: Beyondism universalistisen opin kumoamista ja monien sellaisten sosiaalisten laboratorioiden luomista, joissa evoluutio voi edetä ilman jonkun vahingoittamista tai alistamista jonkun toisen toimesta. Wilmot Robertson vaati tätä polkua kansakuntaisuuden perustaksi kirjassa The Ethnostate. Richard McCulloch on ylentänyt tämän periaatteen "rodulliseksi Kultaiseksi säännöksi" kirjassa The Racial Compact.

Ainoa tie, joka antaa yhtenäisille ryhmille mahdollisuuden selviytyä, on etninen separaatio (erottaminen, erilläänolo). Ilman separaatiota moraalin kaksoiskoodi takaa pitkän, kaoottisen konfliktin ja verenvuodatuksen ajanjakson. Lopulta, mitä rodullinen konflikti ei lopeta, rotusekoitus, pienentyneet syntyvyydet ja fyysinen ja psykologinen syrjäyttäminen lopettavat. Henkilökohtainen vapaus ja yksilöllisyys, joita ilman eurooppalaiset eivät voi yksinkertaisesti olla olemassa, katoavat paljon ennen kuin eurooppalainen geneettinen perintö on täysin uponnut. Jottei tämä lopputulos vaikuttaisi kaukaiselta ja näin ollen sellaiselta, että siitä ei tarvitse kantaa huolta, niin pidettäköön Rooman rappeutumisen aikaskaala aina mielessä. Vaikka on epävarmaa, ehtivätkö ne, jotka lukevat tätä, nähdä lännen romahduksen, tänään syntyvät valkoiset lapset saattavat hyvinkin kokea sen.

Myös Jean Raspail uskoi, että loppu ei ollut kaukana. Hän kirjoitti The Camp of the Saints -kirjan vuoden 1985 painoksen johdannossa: "Roomalainen imperiumi ei kuollut mitenkään eri tavalla, vaikkakin on totta, että hitaammin, kun taas tällä kertaa me voimme odottaa äkillisempää suurpaloa ... Kristillinen hyväntekeväisyys tulee osoittamaan itsensä voimattomaksi. Ajat tulevat olemaan julmat."

Louis Veuillot, 1800-lukulainen ranskalainen kirjailija, tavoitti dilemman, jonka länsi kohtaa tavatessaan väestöjä, jotka eivät mukaudu länsimaisiin moraalisiin periaatteisiin. "Kun minä olen heikompi, minä pyydän sinulta vapauttani, koska se on sinun periaatteesi; mutta kun minä olen vahvempi, minä otan sinun vapautesi pois, koska se on minun periaatteeni." Lännen pitää tunnistaa tämä "[ei-länsimaisen maailman] kuhisevan rannan kurjien roskien" ("the wretched refuse of [the non-Western world’s] teeming shore") vetoaminen myötätuntoon siksi, mitä se on: viekoittelevan parasitismin muoto, joka voi, määritelmällisesti, vietellä vain niitä, joilla on länsimaiset moraaliset periaatteet.

Oswald Spengler kirjoitti kirjassa Länsimaiden perikato (The Decline of the West): "Sitä kasvaa tai kuolee. Ei ole kolmatta mahdollisuutta." Lännen väestöjen täytyy päätyä uskomaan siihen ainoaan moraaliseen periaatteeseen, jonka Luonto tunnustaa, ja lännen väestöjen täytyy päätyä toimimaan tämän periaatteen mukaisesti: Niille, jotka elävät sopusoinnussa Luonnon kanssa, selviytyminen on moraalista. Niiden, jotka eivät elä, rangaistus on sukupuutto. Ilman tätä ymmärrystä länsimainen ihminen, lain, myötätunnon, teknologian ja sellaisen etsinnän hengen, joka on vertaansa vailla ihmiskunnan historiassa, alkuunpanija, tulee tuhoutumaan niiden käsissä, jotka eivät omaa samaa synnynnäistä kipinää. Niiden lastemme vuoksi, joita ei vielä ole, valitkaamme elämä - millä tavalla tahansa meidän pitää - kun valinta on vielä meidän.

Hra Mastersin essee "We Are A People" ("Me olemme kansa") ilmestyi Southern Patriot -lehden touko-kesäkuun numerossa. Hänen arvostelunsa Garrett Hardinin kirjasta The Immigration Dilemma ilmestyy The Social Contract -lehden kesän numerossa.

Lähteet:

http://library.flawlesslogic.com/masters.htm
http://www.amren.com/archives/back-issues/july-1995/#cover
http://www.amren.com/archives/back-issues/august-1995/#cover

Rasistisia tilastoja Yhdysvalloista

U.S. Population Projections: 2005-2050 (Pew Research Center)

Between Two Worlds: How Young Latinos Come of Age in America (Pew Research Center)

Arrest in the United States, 1980-2009 (Bureau of Justice Statistics)

Homicide Trends in the United States, 1980-2008 (Bureau of Justice Statistics)

Correctional Populations in the United States, 2010 (Bureau of Justice Statistics) (s. 8)

Prisoners in 2013 (Bureau of Justice Statistics) (s. 8-9, s. 15-16)

Lähteet:

http://www.pewhispanic.org/2008/02/11/us-population-projections-2005-2050
http://www.pewhispanic.org/2009/12/11/between-two-worlds-how-young-latinos-come-of-age-in-america
http://www.bjs.gov/index.cfm?ty=pbdetail&iid=2203
http://www.bjs.gov/index.cfm?ty=pbdetail&iid=2221
http://www.bjs.gov/index.cfm?ty=pbdetail&iid=2237
http://www.bjs.gov/index.cfm?ty=pbdetail&iid=5109