torstai 26. heinäkuuta 2012

Meidän aatteemme

Tri. William Pierce (puhe National Alliancen kokouksessa vuonna 1976)

Saan joka päivä kirjeitä jäseniltämme eri puolilta maata sekä sellaisilta ihmisiltä täältä Washingtonin alueelta, jotka ovat osallistuneet kokouksiimme menneisyydessä. Nämä kirjeet ja kysymykset osoittavat, että ihmisten mielissä on edelleen jonkin verran epätietoisuutta siitä, mitä me olemme, mihin me uskomme ja mitä me aiomme tehdä. Eli toisin sanoen kysymyksiä siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Haluan tänä iltana yrittää vastata uudelleen näihin kysymyksiin niin selkeästi kuin pystyn.

Olen varma, että eräs asia, jonka seurauksena ihmisten on vaikea ymmärtää meitä, on se, että he eivät oikein osaa kategorisoida meitä. He ovat tottuneet laittamaan kaikki kohtaamansa asiat pieniin mentaalisiin lokeroihin kuten oikeistolainen, vasemmistolainen, kommunisti, rasisti (racist) jne. Ja kun he ovat tehneet tämän, he uskovat tietävänsä, mistä asiassa on kysymys.

Ongelma on siinä, että me emme oikein sovi mihinkään tavanomaiseen lokeroon. Tämä johtuu siitä, että National Alliancen oppi, eli totuus, jonka takana me seisomme, ei ole vain vanhojen ja tunnettujen ideoiden toistamista, vaan se on todellakin jotain uutta amerikkalaisille.

Ehkä paras tapa lähestyä Alliancen ymmärtämistä on se, että hankkiudumme aluksi kokonaan eroon joistakin ongelmallisimmista lokeroista. Eli toisin sanoen, osoitamme, mitä me emme ole. Me emme ole sen enempää konservatiivinen kuin oikeistolainenkaan ryhmä, vaikka monet näin aluksi olettavat. Enkä pyri olemaan vain nokkela, kun sanon näin. Eli en pyri korostamaan sitä, että olisimme erityinen oikeistolainen ryhmä tai parempi oikeistolainen ryhmä. Itse asiassa meidän totuudellamme on hyvin vähän yhteistä useimpien oikeistolaisten oppien kanssa. Me emme esimerkiksi ole kiinnostuneet perustuslain palauttamisesta (restoring the Constitution). Perustuslaki, joka kirjoitettiin 200 vuotta sitten, palveli tiettyä tarkoitusta hyvin jonkin aikaa. Mutta tämä aika on nyt ohi. Eikä sen tarkoitus ollut sama kuin meidän tarkoituksemme tänä päivänä. Me emme ole myöskään kiinnostuneet osavaltioiden oikeuksista (states' rights), eli me emme ole kiinnostuneet palauttamaan itsenäisyyttä yksittäisille osavaltioille. Sillä me emme usko, kuten konservatiiviset ystävämme uskovat, että vahva ja keskitetty hallinto (government) on paha asia sinänsä. Se on itse asiassa välttämätön monien väestömme edessä olevien esteiden ylittämisen kannalta.

Mitkä muut asiat ovat lähellä oikeistolaisten sydäntä? Haluammeko me palauttaa rukoilun ja Raamatun lukemisen julkisiin kouluihin? Tuskin. Fluorauksen vastustaminen? Pötypuhetta. Tulovero? Abortti? Pornografia? No, saattaa olla, että me tunnemme näissä asioissa enemmän sympatiaa oikeistolaisten näkemyksiä kuin vasemmistolaisten näkemyksiä kohtaan. Mutta nämä ovat kuitenkin toisarvoisia asioita meille. Me emme ole täällä näiden asioiden takia. Emmekä ole valmiita kuolemaan niiden puolesta.

On itse asiassa olemassa joitakin asioita, joiden suhteen me olemme lähempänä sitä näkemystä, jota yleensä pidetään vasemmistolaisena tai liberaalina, kuin konservatiivista tai oikeistolaista näkemystä. Yksi näistä asioista on ekologia: luonnonsuojelu, saasteiden poistaminen ja villieläinten suojelu. Ja on olemassa myös muita asioita, joiden suhteen me olemme lähempänä liberaaleja kuin konservatiiveja. Vaikka epäilen, että me emme ole heidän kanssaan mistään asiasta täysin samaa mieltä; aivan kuten olemme harvoin, jos koskaan, täysin samaa mieltä asioista oikeistolaisten kanssa.

Syy siihen, että me emme ole täysin samaa mieltä vaan ainoastaan suurin piirtein samaa mieltä tietyistä asioista oikeistolaisten tai vasemmistolaisten kanssa, on se, että meidän näkemyksemme kaikissa asioissa perustuu maailmankatsomukseen, joka on olennaisesti erilainen kuin oikeistolaisten tai vasemmistolaisten maailmankatsomus. Sikäli mikäli heillä edes on mitään filosofiaa perustana. Monesti heillä ei ole, ja monet ihmiset, jotka pitävät itseään liberaaleina, konservatiiveina tai maltillisina, omaavat vain kokoelman näkemyksiä eri asioista, jotka eivät liity mihinkään yhteiseen ideaan, tarkoitukseen tai filosofiaan.

Ennen kuin tarkastelemme Alliancea positiivisessa mielessä, esitän vielä muutamia negatiivisia asioita. Me emme pyri löytämään nopeita tai helppoja ratkaisuja edessämme oleviin ongelmiin. Meillä on suunnattoman vaikeita ongelmia. Jos me haluamme ratkaista ne kaikki, meidän pitää käydä niihin käsiksi suuremmalla päättäväisyydellä, sitkeydellä ja fanaattisuudella kuin ikinä aiemmin. Meidän täytyy valmistautua henkisesti ja hengellisesti todella pitkään, veriseen ja tuskalliseen taisteluun.

Meidän ei tule ajatella, että me olemme kuin joukko sotilaita, joka aikoo hyökätä rosvoja täynnä olevaan luolaan, ja meidän tarvitsee ainoastaan varmistaa, että pistimemme ovat paikoillaan ja ruutimme on kuivaa. Tämä tuntuu olevan useimpien patrioottien asenne tänä päivänä, ja se ei ole realistinen asenne. "Heittäkää Washingtonin pummit ulos", he sanovat, "ja ongelmamme ovat ohi."

Ei. Meidän pitää sen sijaan ajatella, että me olemme alkujoukko - pelkkä alkujoukko - mahtavalle armeijalle, jonka tehtävänä ei ole rosvojen luolan siivoaminen vaan kokonaisen vihamielisen maailman valloittaminen. Ennen ensimmäisen laukauksen ampumista meidän täytyy rakentaa hyökkäyslaivastomme tuhannet laivat ja piirityskoneet. Meidän täytyy varastoida suuri määrä tykinkuulia, ruutia ja kaikenlaisia muita ampumatarvikkeita. Ja meidän täytyy tehdä sata muuta asiaa.

Eli toisin sanoen, meidän täytyy valmistautua poliittiseen taisteluumme ennen kuin voimme luottaa siihen, että se tuottaa jotakin muuta kuin pysyvän epäonnistumisen, joka on ollut patrioottien palkkio menneisyydessä. Meidän täytyy rakentaa perusta, joka tukee meitä hyvin pitkän kampanjan ajan.

Kerron teille vielä toisen analogian. Me olemme kuin nälkäisten ihmisten heimo, joka elää alueella, joka tarjoaa suhteellisen vähän syötävää, vaikka maaperä on hedelmällistä. Nämä ihmiset löytävät muutamia pensaissa kasvavia marjoja sekä muutamia syötäväksi kelpaavia juuria maasta. Ja he ajattelevat vain sitä, että he ovat nälkäisiä ja että heidän täytyy täyttää vatsansa. Tämä on heidän välitön ongelmansa. Ja he käyttävät kaiken aikansa - päivästä toiseen ja vuodesta toiseen - näiden harvojen marjojen etsimiseen pensaista ja satunnaisten syötäväksi kelpaavien juurten vetämiseen maasta. Ja he eivät oikein koskaan saa vatsojansa täyteen; he jäävät aina nälkäisiksi ja ovat aina nälkäkuoleman partaalla. Tämä johtuu siitä, että kukaan ei ole koskaan pitänyt muutaman minuutin taukoa marjojen etsimisestä ja ajatellut asioita välitöntä vatsan täyttämistä eli seuraavaa ateriaa pidemmälle. Kukaan ei ole ehdottanut, että samalla kun jotkut jatkavat marjojen etsimistä, muiden heimon jäsenten tulisi sietää nälkäänsä jonkin aikaa ja valmistaa muutamia yksinkertaisia työkaluja. He voisivat ehkä valmistaa puunoksasta yksinkertaisen auran ja kuokan. Ja sitten he voisivat kyntää näiden työkalujen avulla joitakin hedelmällisimpiä alueita, istuttaa muutamia marjoja vakoihin ja vahtia, että linnut eivät nouki niitä. He voisivat kitkeä rikkaruohot vaoista, ja he voisivat ehkä suunnata osan läheisestä purosta kasteluun. Jos he tekisivät näin, jos ajattelisivat asioita välitöntä ongelmaa pidemmälle ja jos he (siinä määrin kuin se olisi mahdollista) kävisivät käsiksi paljon suurempaan ongelmaan, he saisivat lopulta (vaikka se saattaisi kestää vuosia) ratkaistua nälkäongelman - eli ongelman, jota he eivät pystyneet ratkaisemaan silloin, kun he ajattelivat vain nälkäänsä. Ratkaisu ongelmaan olisi maataloudellisen perustan kehittäminen marjojen poimintaa ja juurien kaivamista varten.

Me tarvitsemme filosofisen ja hengellisen perustan poliittiselle taistelullemme. Perustan tulee tietysti kertoa meille, miksi meidän pitää taistella ja minkä puolesta me taistelemme. Mutta me haluamme, että perusta kertoo meille myös, kuinka rakennamme kokonaan uuden maailman sen jälkeen, kun olemme voittaneet poliittisen taistelumme. Eli toisin sanoen, me emme ole rakentamassa perustaa, jota voimme käyttää kuukauden tai muutaman vuoden, vaan me rakennamme perustan, joka kestää tuhat vuotta ja kauemmin. Me rakennamme perustan, joka ei palvele vain meitä vaan joka palvelee myös lukemattomia rotumme tulevia sukupolvia. Ja on korkea aika, että me teemme tämän. Me olemme ajelehtineet aivan liian pitkään ilman suuntavaistoa ja pitkän tähtäimen näkökulmaa. Meidän ei tule enää kohdistaa huomiotamme seuraavaan vuoteen tai seuraaviin vaaleihin, vaan meidän tulee katsoa ikuisuuteen.

Tiedättekö, me amerikkalaiset olemme tunnettuja siitä, että me olemme käytännönläheisiä ja kovapäisiä ihmisiä, jotka eivät pelleile. Me emme ehkä ole suuria ajattelijoita, mutta me olemme todellisia ongelmanratkaisijoita. Me emme vetelehdi, vaan me käymme asioihin käsiksi. Siten me asutimme tämän maan. Me emme tuskailleet, olimmeko reiluja intiaaneille, kun otimme heidän maansa; me vain kävelimme heidän ylitseen ja jatkoimme matkaa länteen päin. Niin meidän piti tehdä. Me vain seurasimme vaistojamme ja käytimme päitämme ja teimme useimmiten oikein.

Mutta me teimme myös joitain virheitä - pahoja virheitä. Koska eteläiset siirtokunnat olivat ihanteellisen sopivia tietyille viljelykasveille, jotka vaativat paljon työvoimaa, ja siihen aikaan ei tietenkään ollut koneita, me toimme maahan neekereitä (Negroes). Tämä vaikutti silloin taloudellisesti melko järkevältä. Mutta meidän olisi todella pitänyt pohtia tarkemmin tämän ratkaisun pitkän tähtäimen seurauksia. Meidän ei olisi tarvinnut olla velhoja, jotta olisimme pystyneet ennustamaan tulevaisuuden, sillä historia tarjosi meille muutamia opettavaisia esimerkkejä, joita olisimme voineet tutkia.

Ja me jatkoimme virheiden tekemistä. Virheemme johtuivat useimmiten lyhytnäköisyydestä, siitä että emme kyenneet välittämään tarpeeksi muista kuin välittömistä ongelmista, siitä että emme miettineet asioita tarpeeksi pitkällä tähtäimellä. Jos analysoimme tilannetta hieman syvällisemmin, voimme sanoa, että olimme lyhytnäköisiä, koska meillä ei ollut tukevaa perustaa kaukonäköisyydelle. Meillä ei ollut tukevaa perustaa, jonka pohjalta olisimme voineet arvioida päätöstemme pitkän tähtäimen seurauksia. Ja tämän seurauksena me olimme taipuvaisia tunteiluun, "tässä ja nyt" -tyyppiseen tunteiluun, tunteiluun, joka perustui vain nykyhetkeen. Tällainen epämääräinen tunteilu, Setä Tuomon tupa (Uncle Tom's Cabin) -tunteilu, johti osavaltioiden väliseen sotaan ja sai aikaan sen, että n. kolme miljoonaa mustaa vapautui yhteiskuntaamme sata vuotta sitten. Ja se johti myös siihen, että epäonnistuimme maahanmuuton kontrolloimisessa emmekä estäneet juutalaisten pääsyä maahamme sisällissodan jälkeen.

Nämä asiat vaivasivat monia hyviä ihmisiä. Lincoln oli huolestunut neekereiden vapauttamisen mahdollisista seurauksista. Myöhemmin muut olivat huolestuneita kontrolloimattoman maahanmuuton vaaroista. Mutta epämääräiset tunteilijat voittivat, koska ne, jotka tunsivat sydämissään, että maassa tehtiin virheitä, eivät omanneet tukevaa perustaa, jonka pohjalta he olisivat voineet vastustaa tunteilijoita. He eivät katsoneet ikuisuuteen. Heillä ei ollut kaikenkattavaa maailmankatsomusta tukemassa heitä.

Ja tänä päivänä lyhytnäköisyys on paljon suurempi ongelma. Henkilö menee kirkkoon, ja siellä pappi kertoo hänelle, että me olemme kaikki Jumalan lapsia, mustat ja valkoiset. Ja vaikka hänen vaistonsa yrittää kertoa hänelle, että pappi johtaa häntä harhaan, hän ei haasta pappia, koska hänellä ei ole ikuisuuteen sidottua vakaumusta tunteidensa tueksi. Tämä pätee koko maahamme ja rotuumme tänä päivänä. Me olemme kuin laiva ilman kompassia. Miehistön eri ryhmittymät kiistelevät siitä, mihin suuntaan laivaa tulisi ohjata, mutta kukaan ei todella tiedä, minne laiva on matkalla. Me olemme kadottaneet suuntavaistomme. Meillä ei ole enää kaukaista mutta pysyvää tähteä opastamassa meitä. Ja itse asiassa tilanne on vielä pahempi. Sillä vaikka me pystyisimme näkemään kaukaisen tähden, me olemme kadottaneet kykymme seurata sitä. Me olemme kuin kansakunta, kuin rotu, ilman sielua. Ja tämä on kuolettava olotila.

Millään puhtaasti poliittisella ohjelmalla ei voi olla meille todellista arvoa pitkällä tähtäimellä ellemme saa sielujamme takaisin. Ellemme jälleen opi, kuinka voimme olla uskollisia sisäiselle luonnollemme. Ellemme opi, kuinka huomioimme sisällämme olevan jumalallisen kipinän. Ja ellemme perusta kaikkia päätöksiämme selkeään ja kattavaan filosofiaan, jota tämä kipinä valaisee.

Antakaa kun kerron teille pienen tarinan, jonka uskon valaisevan ongelmaamme. Joitain vuosia sitten puhuin luokalle yksityisessä high schoolissa Marylandissa. Kyseessä oli Indian Spring Friends' School, jota johtivat kveekarit ja jonka oppilaiden joukossa oli suunnilleen yhtä paljon juutalaisia ja ei-juutalaisia sekä muutama musta. Kun puhuin luokalle, blondityttö ja luokan ainoa neekeri istuivat vierekkäin eturivissä ja suutelivat ja hyväilivät toisiaan - kyseessä oli selkeästi suunniteltu yritys häiritä minua. Käsittelin puheessani sitä, että on tärkeää, että valkoiset amerikkalaiset kehittävät tunteen rodullisesta identiteetistä ja rodullisesta ylpeydestä, jos he haluavat selviytyä. Kun lopetin puheeni, n. 17-vuotias valkoinen oppilas nousi esittämään ensimmäisen kysymyksen. Hänen kysymyksensä oli: "Miksi mielestäsi on niin tärkeää, että valkoinen rotu selviytyy?"

Olin kuin ällikällä lyöty enkä saanut sanaa suustani. Ja kun seisoin siellä suu auki, nuori juutalainen ponnahti ylös ja esitti oman vastauksensa. "Valkoisilla ei ole mitään hyvää syytä selviytyä", juutalainen ilmoitti, "koska he ovat antaneet ihmiskunnalle ainoastaan tiedon siitä, miten tapetaan ihmisiä. Muut rodut ovat antaneet kaikki hyödylliset asiat - asiat, joiden ansiosta ihmiset voivat olla onnellisempia ja hyvinvoivempia." Ja sitten hän luetteli viisi tai kuusi nimeä: Freud, Einstein, Salk ja muutama muu - kaikki juutalaisia. Tämän jälkeen kysyin häneltä, oliko hän itse juutalainen, ja hän vastasi niin ylimielisesti ja halveksivasti kuin pystyi: "Kyllä olen, ja ylpeä siitä!" Tässä vaiheessa kaikki opiskelijat, valkoiset mukaan lukien, nousivat pystyyn ja antoivat nuorelle juutalaiselle aplodit. Huoneen takaosassa olevalla opettajalla oli virne naamallaan.

Lienee turha sanoa, että luokalle pitämäni puhe oli mennyt melko lailla hukkaan. Koulun valkoisiin lapsiin oli kohdistettu niin paljon moraalista pelottelua, heidät oli pumpattu niin täyteen rodullista syyllisyyttä ja itseinhoa, heidän mielensä olivat niin vääristyneitä, että on epävarmaa, pystyisikö kukaan korjaamaan heidän mieliään. Ainakaan kukaan ei pystyisi yhden tunnin aikana.

Mutta asia, joka häiritsi minua vielä enemmän kuin väärä kollektiivinen rodullinen syyllisyys, jota koulun poikiin ja tyttöihin oli pumpattu, oli kyvyttömyyteni vastata valkoisen lapsen kysymykseen. Miksi meidän pitäisi selviytyä? Se on vähän samankaltainen kysymys kuin miksi hyvä on parempaa kuin paha. Tai ehkä tänä päivänä voisi myös kysyä, miksi heteroseksuaalisuus on parempaa kuin homoseksuaalisuus. Jos kaksi ihmistä haluaa harrastaa seksiä, millä perusteella me voimme sanoa, että on parempi, että he ovat mies ja nainen sen sijaan, että he olisivat kaksi miestä tai kaksi naista? Samankaltainen kysymys koskee rotusekoitusta: miksi musta mies ja valkoinen nainen, tai toisinpäin, eivät voisi asua yhdessä, jos he voivat olla onnellisia? Useimmat valkoiset ihmiset, edes normaalit ja terveet valkoiset ihmiset, eivät pysty antamaan tänä päivänä tyydyttäviä vastauksia näihin kysymyksiin.

Sata vuotta sitten, ennen kuin juutalaisia alkoi tulvia maahamme ja ennen kuin he alkoivat ottaa haltuunsa massamediaamme ja koulutusjärjestelmäämme, me emme ehkä tarvinneet vastauksia. Me vain tiesimme, että on tärkeää, että rotumme selviytyy ja kehittyy. Me tiesimme, että homoseksuaalisuus ja rotujen välinen seksi ovat väärin. Intuitiomme kertoi tämän meille. Vastaukset olivat sieluissamme, vaikka emme kyenneet ilmaisemaan niitä sanoin. Mutta sitten juutalaiset - jotka ovat älykkäitä, hyvin älykkäitä - tulivat mukaan ja alkoivat esittää näitä samoja kysymyksiä. Ja kun me emme kyenneet vastaamaan niihin, he alkoivat esittää omia vastauksiaan.

Me kaikki, jotka olemme täällä tänä iltana, tiedämme, millaisia juutalaisten vastaukset ovat. Me luemme niitä sanomalehdistämme ja kuulemme niitä televisiosta joka päivä. Jotkut valkoiset ihmiset, itse asiassa useimmat heistä, vastustivat aluksi juutalaisten suunnitelmia. Mutta heidän syynsä vastustaa niitä olivat vääriä. Esimerkiksi, kun kysyttiin: "Miksi poikasi tai tyttäresi ei pitäisi mennä naimisiin mustan kanssa?", heidän vastauksensa oli: "No, kaksi ihmistä, joilla on niin erilaiset taustat, eivät olisi onnellisia yhdessä. He tulisivat saamaan sekarotuisia lapsia, joita ei hyväksyttäisi valkoisten eikä mustienkaan keskuudessa. Avioliitolla on paremmat mahdollisuudet onnistua, jos molemmat kumppanit ovat samaa rotua. Maailma ei vain ole vielä valmis rotujen välisille avioliitoille." Ja juutalaisten oli tietysti helppo kumota tuollaiset pinnalliset vastaväitteet. (Well, of course, the Jews made pretty short work of such shallow and superficial objections.) Ongelmana oli, että väestömme oli jo hyväksynyt useimmat olennaisimmista juutalaisista perusteista. Meidän kriteerimme aviokumppanin valintaan oli onnellisuus - onnellisuus! - joko itsemme tai lastemme. Kenelläkään ei ollut todella luotettavia vastauksia; kenelläkään ei ollut sellaisia vastauksia, jotka olisivat perustuneet johonkin perustavanlaatuiseen. Ja kirkoista, joiden tehtävänä olisi pitänyt olla oikeiden vastausten antaminen, ei todellakaan ollut apua. Kirkot itse asiassa olivat, ja ovat, eturintamassa kaikkiin arvoihimme ja instituutioihimme kohdistuvassa juutalaisessa hyökkäyksessä. He haluavat miellyttää juutalaisia niin paljon (they are so much in hock to the Jews), että he yrittävät selvittää, miten he voisivat kirjoittaa Uuden testamentin uudelleen poistaakseen tai muuttaakseen kaikki sellaiset kohdat, joita juutalaiset pitävät loukkaavina (kuten esimerkiksi juutalaisten vastuu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta).

Ja juutalaiset jatkoivat valkoisten amerikkalaisten moukaroimista - he tunnustelivat, urkkivat ja esittivät lisää kysymyksiä ja epäilyjä - kunnes me olimme menettäneet kaiken uskomme siihen, minkä olimme aiemmin intuitiivisesti tienneet oikeaksi. Meidän etiikkamme, käyttäytymissääntömme, arvomme, tuntemuksemme ja tavoitteemme menivät kaikki viemäristä alas. Ja niiden tilalle he antoivat uuden "moraalin", joka on "jos se tuntuu hyvältä, tee se". Lapsillemme opetetaan koulussa, että edistys tarkoittaa sitä, että yhä useammat ihmiset ovat yhä onnellisempia. Ja onnellisuus tarkoittaa tietysti sitä, että tuntuu hyvältä. Tämä kaikki tiivistetään Coca-Cola-mainoksessa, jonka olette varmasti kaikki nähneet TV:stä. Noin 20 ihmistä, kaikki värit ja molemmat sukupuolet edustettuina, seisovat ringissä ja näyttävät mahdollisimman onnellisilta ja huolettomilta. He pitävät toisiaan kädestä ja laulavat: "Haluaisin antaa maailmalle kokiksen." ("I'd like to give the world a Coke.") Kuka muu, paitsi kaikkein ilkein ja ahdasmielisin rasisti, ryhtyy kritisoimaan tuollaista?

Keskivertoamerikkalainen - edes sellainen, joka ei hyväksy rotusekoitusta - ei tiedä, miten hänen tulisi vastata esimerkiksi tällaisen Coca-Cola-mainoksen nokkelaan vetoomukseen - puhumattakaan tyypillisistä kouluissamme opiskelevista valkoisista lapsista. Ja kun hän on tiedostamattomasti hyväksynyt tämän mainoksen piilotetut perusteet - ja kokonaisen elämänasenteen, jonka pohjalta ne syntyivät - tästä seuraa luonnollisesti se kysymys, joka minulle esitettiin Indian Spring Friends' Schoolissa. Koska kaikkien rotujen edustajat ovat tasa-arvoisia (equal) ja pohjimmiltaan samanlaisia - valkoiset, neekerit, juutalaiset, mustalaiset, kiinalaiset, mulatit - ja koska he kaikki voivat olla onnellisia tehdessään samankaltaisia asioita, miksi meidän pitäisi välittää siitä, mikä jonkun henkilön rotu on - tai miksi meidän pitäisi välittää edes siitä, mikä oma rotumme on? Eikö seksi olisi aivan yhtä nautinnollista, jos me olisimme mustia valkoisten sijaan? Eikö kokis maistuisi aivan yhtä hyvältä? Mitä väliä sillä on, jos lastenlapsemme ovat mulatteja, kunhan kansantaloutemme on edelleen hyvässä kunnossa ja heillä kaikilla on varaa ostaa hienoja autoja ja 25-tuumaisia väritelevisioita?

No, tätä juutalaista fantasiamaailmaa vastaan voi hyökätä faktojen avulla. On mahdollista esittää, että vaikka juutalaiset ovat älykkäitä, he eivät ole tehneet kaikkea tekemisen arvoista. Ja että valkoiset ovat tehneet muutakin kuin tappaneet muita ihmisiä. Voi myös sanoa, että rodussa ja rotueroissa on kyse muustakin kuin ihonväristä. On mahdollista puhua älykkyystestien tuloksista ja antaa historiallisia esimerkkejä siitä, kuinka sivilisaatio toisensa jälkeen on rappeutunut ja romahtanut sen jälkeen, kun sivilisaation rakentanut rotu on alkanut solmia seka-avioliittoja orjiensa kanssa. Mutta mikään näistä ei todella vakuuta sellaista lasta, jonka suurin huolenaihe on se, olisivatko maailman kuluttajat - olisivatko onnelliset kokiksen juojat - yhtään vähemmän onnellisia maailmassa, jossa ei olisi valkoisia.

Me emme onnistuneet menneisyydessä ymmärtämään sitä syvällä olevaa sisäistä lähdettä, josta rotuun ja muihin asioihin liittyvät tuntemuksemme ja intuitiomme nousivat. Me emme pystyneet tarjoamaan tällä valkoiselle lapselle järkevää ja tervettä maailmankatsomusta Coca-Cola-mainoksen lipevän ja muovisen juutalaisen maailmankatsomuksen tilalle. Ja näin ollen me emme oikeastaan pystyneet vastaamaan hänen kysymykseensä valkoisen rodun selviytymisestä; emmekä me myöskään pystyneet perustelemaan hänelle vakuuttavasti sitä, miksi hänen ei pitäisi tehdä kaikkea, mikä tuntuu hyvältä - oli kyse sitten huumeiden käytöstä, seksistä mustien kanssa tai homoseksuaalisuuden kokeilemisesta.

Saatat ajatella, että tämä lapsi on äärimmäisen liberaali tapaus. Mutta hän ei oikeastaan eroa tyypillisestä - ja tarkoitan todella, että tyypillisestä - amerikkalaisesta liikemiehestä, joka oli segregaation (rotuerottelun) kannattaja muutama vuosi sitten mutta josta tuli integraation kannattaja, kun mustat alkoivat mellakoida ja polttaa asioita 1960-luvun lopulla. Sillä mellakathan ovat pahasta liiketoiminnalle. Heidän yksilölliset näkemyksensä maailmasta saattavat erota hieman toisistaan, mutta sekä liikemies että Marylandin lapsi perustavat ajattelunsa yhteen ja samaan asiaan - egoistiseen juutalaiseen materialismiin. Lapsi, joka uskoo, että elämän tarkoitus on onnellisuus, tietää, että maailmassa ei ole montaa onnellisempaa asiaa kuin joukko mustia lapsia (pickaninnies) loiskimassa mutalammikossa. Ja liikemies, joka uskoo, että elämän tarkoitus on tehdä rahaa, tietää, että mustan asiakkaan raha on aivan yhtä vihreää kuin valkoisen asiakkaan raha.

Henkilö, joka hyväksyy tällaisen perustan, ei todellakaan voi nähdä mitään todella vakuuttavaa syytä valkoisen rodun selviytymiselle. Hänen tavoitteensa on elää "hyvä elämä". Ja tämä merkitsee hänelle elämää, johon sisältyy paljon rahaa, paljon ruokaa ja juomaa, paljon seksiä sekä uusia autoja, suuria taloja ja alinomaista huvittelua. Viihde: hän elää vain sen vuoksi, hän välittää vain siitä ja hän ymmärtää vain sitä. Jos puhut hänelle tarkoituksesta, hänen silmänsä muuttuvat ilmeettömiksi. Jos puhut hänelle ikuisuudesta, hän nauraa sinulle. Hän tietää, että hän ei elä ikuisesti, vaikka hän ei halua ajatella sitä. Hän vain aikoo ottaa elämästä irti niin paljon kuin pystyy. Mikään muu ei merkitse hänelle mitään. Kuinka paljon tämä eroaakaan siitä elämänasenteesta, joka pohjoiseurooppalaisilla esi-isillämme oli muutama vuosisata sitten. He olivat tietysti rahanahneita kuten mekin, ja he huvittelivat mielellään tilaisuuden tullen. Mutta tämä ei ollut heidän elämänsä tarkoitus. Heidän asenteensa elämää ja kuolemaa kohtaan tiivistetään ehkä parhaiten säkeistössä, joka löytyy eräästä vanhasta norjalaisesta saagasta. Se menee näin:

Kinsmen die and cattle die,
And so must one die one's self,
But there is one thing I know which never dies
And that is the fame of a dead man's deeds.

Suomennos:

Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
yhden tiedän
mik' ei kuole:
manalle menneen maine.

Lähde: http://www.lyricsmania.com/sankaritarina_lyrics_moonsorrow.html

Saksalainen filosofi Arthur Schopenhauer esitti pohjimmiltaan saman idean, kun hän sanoi, että korkeinta mitä ihminen voi toivoa, on sankarillisen elämän eläminen (heroic passage through life). Eli toisin sanoen, merkki hyvästä elämästä on onnellisuuden sijaan suuruus. Enkä nyt tarkoita, että meidän kaikkien täytyy yrittää tulla kuuluisiksi tai pyrkiä kuolemaan sankarillisesti taistelukentällä miekka tai kivääri kädessä. Joillekin meistä saatetaan toki suoda tämä, mutta on tärkeä ymmärtää, että kaikki meistä, jopa ne, jotka eivät pidä itseään sankarillisina, voivat tehdä sen, että he omaksuvat sellaisen asenteen elämää ja kuolemaa kohtaan, joka sisältyy vanhoihin saagoihin ja Schopenhauerin lausuntoon.

Vaikuttaa siltä, että asenne, jonka mukaan on syytä elää ikuisuuden vuoksi (eli niin, että ikuisuus on aina mielessä pelkän nykyhetken sijaan) ja jonka mukaan kaikki ei pääty yksilöön vaan yksilö elää jonkin suuremman vuoksi ja kautta - erityisesti rodullisen yhteisönsä (joka on ikuinen) vuoksi ja kautta - on karistanut kannoiltaan useimmat meistä. Tämä asenne on täysin päinvastainen kuin egoismiin ja materialismiin perustuva juutalainen asenne. Ja kuitenkin useimmat amerikkalaiset ovat omaksuneet vieraan juutalaisen asenteen. Me olemme valinneet onnellisuuden suuruuden sijaan ja tämän hetken ikuisuuden sijaan. Me olemme muuttuneet kokopäiväisten oman edun tavoittelijoiden kansakunnaksi ja roduksi; roduksi, joka on huolissaan yhdestä asiasta: mielihyvän saamisesta (self-gratification).

Keskivertoihminen on tietysti aina ollut melko lyhytnäköinen, ja hänen kiinnostuksensa on aina rajoittunut lähinnä omaan hyvinvointiin. Joten jos menneisyyden materialismia verrataan tämän päivän materialismiin, niin kyse on aste-erosta. Eli materialismilla on tänä päivänä jonkin verran tiukempi ote tavallisesta kadunmiehestä kuin sillä aiemmin oli. Mutta pahempaa on se, että nykyään materialismilla on ote myös johtajistamme, opettajistamme, runoilijoistamme, filosofeistamme ja jopa papeistamme. Se on kyllästänyt sielumme perusteellisesti, ja me olemme reagoineet siihen siten, että olemme tulleet hengellisesti sairaiksi. Ja tämä hengellinen sairaus, tämä sielujemme menetys, on syy siihen, että me olemme niin huonossa tilanteessa tänä päivänä. Ja se on syy siihen, että tilanne muuttuu vain huonommaksi ajan myötä. Me emme tule selviytymään ongelmistamme, ennen kuin sairaus on parannettu.

Ja pyydän, että ette ymmärrä minua väärin. En viittaa sellaiseen "synnin palkkaan" ("wages of sin"), joka saattaa olla tuttu monille meistä. En puhu jostakin antropomorfisesta (ihmisen kaltaisesta) jumalasta, jostakin taivaan isästä, joka istuu valtaistuimellaan ja rankaisee meitä siksi, joka estää meitä voittamasta vihollisiamme siksi, että me emme toteuta hänen käskyjään. Ei, sellainen on pötypuhetta! Mikään yliluonnollinen olento ei rankaise meitä. Meidän tilanteemme on samankaltainen kuin tutkimusmatkailijalla, joka vaeltaa karussa ja tiettömässä erämaassa ja joka on kadottanut kompassinsa eikä pysty näkemään taivasta tiheän lehvistön läpi. Hän ei enää tiedä, mihin suuntaan kulkea. Tämä on perustavanlaatuisin ongelmamme - me emme tiedä, minne me olemme menossa. Meillä ei ole suuntavaistoa. Me olemme kompuroineet pois polultamme.

Mutta minun ei olisi oikeastaan pitänyt kertoa tätä, koska kaikki paikallaolijat tietävät tämän jo. Jokainen tietää tämän, vaikka hän ei vielä ymmärtäisi miten tai miksi. Hän tietää, että yhteiskuntamme menee tällä hetkellä väärään suuntaan. Luonnottomaan suuntaan. Pahaan suuntaan. Me kaikki tiedämme, että on väärin hyväksyä tällä hetkellä vallitseva "I'm all right, Jack" -asenne. Me tiedämme, että on väärin elää vain nykyhetkessä ja unohtaa menneisyys ja jättää huomiotta tulevaisuus. Ja että on väärin asettaa päämääräksi ainoastaan välitön mielihyvä. Siksi me olemme täällä. Me tiedämme, että on jotain enemmän, jotain muuta, parempi tapa. Se, että me tiedämme tämän, johtuu samasta syystä kuin se, että me tunnemme viehtymystä kaunista ja ylevää kohtaan ja vastenmielisyyttä rumaa ja alhaista kohtaan riippumatta nykypäivän keinotekoisista trendeistä. Me tiedämme tämän, koska syvällä sisällämme, rotusielussamme, on jumalallisen viisauden lähde, ikivanhan viisauden, joka on yhtä vanha kuin universumi. Me National Alliancen jäsenet haluamme perustaa kansallisen politiikkamme tälle viisaudelle ja totuudelle. Tämä totuus on ollut suurelta osin tiedostamaton useimmille meistä, mutta nyt meillä on mahdollisuus ymmärtää sitä selkeästi ja täsmällisesti.

Meidän totuutemme kertoo meille, että yksikään ihminen, rotu tai edes tämä planeetta ei ole itsetarkoituksellisesti olemassa. Vain kokonaisuus on itsetarkoituksellisesti olemassa. Ja edellä mainitsemani asiat ovat kokonaisuuden osia. Universumi on kokonaisuuden fyysinen ilmentymä. Kokonaisuus muuttuu koko ajan ja tulee aina muuttumaan. Se kehittyy. Eli toisin sanoen, se kulkee kohti yhä monimutkaisempia ja korkeampia olemassaolon tasoja. Tällä planeetalla tapahtunut elämän kehittyminen elottomasta materiasta oli yksi askel eteenpäin tässä ikuisessa evolutiivisessa prosessissa. Ihmisen kaltaisten olentojen kehittyminen primitiivisemmistä elämänmuodoista oli toinen askel. Ja näiden olentojen monipuolistuminen (diversification) eri roduiksi ja alaroduiksi - ja niiden eri puolilla maailmaa ja eri nopeuksilla tapahtunut kehitys - ovat olleet jatkoa tälle prosessille. Koko elämän evoluutio, joka alkoi tällä planeetalla n. kolme miljardia vuotta sitten, sekä yleisemmällä tasolla tapahtunut universumin evoluutio ennen elämän ilmaantumista ja paljon pidemmän ajan kuluessa, ovat johtaneet entistä kehittyneempien fyysisten muotojen syntyyn mutta myös tietoisuuden kehittymiseen. Kokonaisuuden itsetietoisuus on kehittynyt.

Alusta alkaen kokonaisuus, luoja, itseluotu, on seurannut ylöspäin suuntautuvaa viettiä; se on itse asiassa sisältänyt ylöspäin suuntautuvan vietin - vietin kohti yhä korkeampia ja korkeampia itsetietoisuuden asteita, kohti yhä täydellisempiä itseoivalluksen tasoja.

Ihmisessä - meidän rodussamme erityisesti - tämä ylöspäin suuntautuva vietti, tämä jumalallinen kipinä, on tuonut meidät uudelle rajalle. Tämä raja on yhtä merkityksellinen kuin se raja, joka kolme miljardia vuotta sitten erotti elävän materian siitä elottomasta materiasta, josta se kehittyi. Tämän päivän raja on itsetietoisuuden raja. Me seisomme nyt rajalla, jonka takana odottaa täysi ymmärrys siitä, että me olemme luojan manifestaatio, että me olemme väline ja materia, jonka avulla luoja, jonka avulla kokonaisuus, jonka osa me olemme, voi jatkaa itsekehitystä.

Kun me ymmärrämme tämän, kun me huomioimme meissä olevan jumalallisen kipinän, me voimme jälleen nousta sille ylöspäin suuntautuvalle tielle, joka on vienyt meidät alemmasta ihmisestä ihmiseen ja joka voi nyt viedä meidät ihmisestä yli-ihmiseen ja sen yli. Mutta me emme voi tehdä tätä, me emme voi löytää tietä, jos meillä ei ole tietoisuutta siitä, jos meillä ei ole ymmärrystä siitä, että vastuu on meidän, että me emme ole Jumalan leikkikaluja vaan olemme Jumalan manifestaatio, joka voi muuttua, jonka pitää nyt muuttua tietoiseksi manifestaatioksi. Vain tällä tavalla me voimme täyttää meille määrätyn kohtalon.

Haluan vielä uudestaan eri sanoin korostaa sitä, mitä sanoin teille aiemmin tänä iltana hengellisen pohjan rakentamisesta poliittiselle työllemme. Alliancen pitkän tähtäimen lähestymistapa on välttämätön, ehdottoman välttämätön ja väistämätön. Lyhyen tähtäimen lähestymistavat, joita muut patriootit yrittävät ja ovat yrittäneet jo monia vuosikymmeniä, tuhannet ad hoc -ratkaisut, jotka perustuvat nopeisiin ja helppoihin yhden asian lähestymistapoihin, oli kyse sitten verokapinasta tai pommien heittelystä, eivät voi ratkaista perimmäisiä ongelmiamme. Ne eivät voi antaa sielujamme takaisin. Saattaa vaikuttaa ironiselta, että meidän pitäisi yrittää valloittaa ja muuttaa koko maailma ja suunnitella asioita ikuisuus mielissämme, kun kukaan muu ei ole pystynyt laatimaan onnistunutta suunnitelmaa paljon rajallisempien tavoitteiden, kuten perustuslain palauttamisen tai YK:sta eroamisen tai vastaavien tavoitteiden, saavuttamiseksi. Mutta juuri lyhytnäköisyys on aiheuttanut rajallisempia tavoitteita tavoitelleiden ihmisten epäonnistumisen. Se, että me juurrutamme suunnitelmamme ikuisuuteen, antaa meille luottamuksen siihen, että ne tulevat lopulta onnistumaan riippumatta siitä, kuinka kauan siihen menee.

Joten kerron teille taas, että meidän lähestymistavassamme ei ole kyse vain valinnasta; meidän lähestymistapamme on välttämätön. Ei ole muuta keinoa. On vain yksi tie. Ja meidän pitää ymmärtää myös jotain muuta. Meidän filosofiamme, pyrkimyksemme päästä ylöspäin suuntautuvalle tielle, ei ole jotain sellaista, joka pitäisi hyväksyä vastahakoisesti, koska me näemme sen välttämättömänä ratkaisuna rotuongelmaamme, juutalaisongelmaamme ja kommunistiongelmaamme. Me emme valitse sitä siksi, että emme löydä helpompaa lähestymistapaa näihin ongelmiin. Ei! Jos me katsomme sitä näin, niin me emme ole vielä päässeet eroon lyhytnäköisyydestä, joka on ollut kirouksemme menneisyydessä. Meidän täytyy ymmärtää, että se totuus, jonka takana me seisomme, ylittää kaikki nykyhetken ongelmat. Se, että löydämme jälleen oikealle tielle, ylittää kaikki kysymykset, jotka liittyvät talouteen, politiikkaan ja lopulta jopa rotuun, aivan kuten ikuisuus ylittää huomisen. Joten lopettakaamme kärryn laittaminen hevosen eteen sekä henkisesti että hengellisesti. Ottakaamme pois henkiset silmälappumme. Ymmärtäkäämme, että totuus on arvo itsessään ja että totuudelle omistautuminen on hyve itsessään. Tämä on erityisen totta maailmassa, jossa valhe vaikuttaa hallitsevan.

Tämän hetken ongelmamme ovat vakavia, ja ne täytyy ratkaista. Mutta ensimmäinen ja tärkein tehtävä, josta kaikkien muiden ongelmiemme ratkaisut lopulta riippuvat ja jonka toteuttaminen olisi aivan yhtä tärkeää, vaikka muita ongelmiamme ei olisi olemassa, on tehtävä, yksi tehtävä, jonka luoja antoi meille. Tämä tehtävä on se, että saavutamme täyden tietoisuuden ykseydestämme kokonaisuuden kanssa, että saavutamme täyden tietoisuuden siitä, että olemme osa luojaa ja että meidän kohtalomme on saavuttaa ainoa tarkoitus, minkä vuoksi universumi on olemassa - luojan itseoivallus.

Meidän totuutemme on hyvin yksinkertainen totuus, mutta sen seuraukset ovat valtaisammat kuin voimme kuvitella. Siltä osin kuin me ymmärrämme ja hyväksymme sen, se erottaa meidät kaikista ihmisistä ympärillämme. Tämän totuuden hyväksyminen leimaa meidät ainoiksi aikuisiksi lasten maailmassa. Sillä siihen, mihin me uskomme, sisältyy se, että tunnustamme ja hyväksymme vastuumme universumin tulevaisuudesta. Kaiken olemassa olevan kohtalo on nyt meidän käsissämme. Tämä on hirvittävä ja pelottava vastuu - musertava vastuu. Jos me olisimme vain ihmisiä, me emme kestäisi sitä. Meidän täytyisi keksiä joku yliluonnollinen olento, jolle me voisimme ujuttaa vastuumme. Mutta meidän täytyy kestää se ja me pystymme kestämään sen, kun me ymmärrämme, että meissä on jumalallinen kipinä, joka on universumin ylöspäin suuntautuva vietti.

Meidän totuutemme hyväksyminen antaa meille vastuun, jota muut ihmiset ovat vältelleet kautta historian. Ja se antaa meille myös tämän vastuun mukana tulevan moraalisen auktoriteetin manttelin - eli se antaa meille moraalisen auktoriteetin tehdä mitä tahansa, mikä on välttämätöntä, kun toteutamme velvollisuuttamme. Ja kaiken lisäksi kyse on siitä, että me hyväksymme kohtalomme, rajoittamattoman ja loisteliaan kohtalomme, jos me todella toimimme vakaumuksemme mukaisesti. Jos me todella noudatamme niitä vaatimuksia, jotka totuutemme meille asettaa, niin se tarkoittaa sitä, että samalla kun muut ihmiset elävät edelleen vain tässä hetkessä, hakevat edelleen vain mielihyvää ja jatkavat sellaisen elämän elämistä, jolla ei pohjimmiltaan ole merkitystä ja josta ei jää jälkeä, me elämme ja työskentelemme ikuisuuden vuoksi. Ja näin toimiessamme meistä on tulossa osa tätä ikuisuutta.

Joidenkin mielestä tehtävämme saattaa vaikuttaa liian mittavalta ja vastuumme liian ylivoimaiselta. Jos he ovat oikeassa, jos me valitsemme lapsina pysymisen sen sijaan, että hyväksyisimme aikuisuutemme, jos me jatkamme menneisyydestä tuttujen lyhytnäköisten lähestymistapojen yrittämistä, niin pidemmällä tähtäimellä me epäonnistumme täysin. Rotumme viholliset voittavat, ja me katoamme lopullisesti - ja rotumme katoaa lopullisesti. Kaikki uhrauksemme ja kaikki esi-isiemme unelmat ja uhraukset ovat olleet turhia. Meistä tai rodustamme ei jää edes muistoa, kun universumin luova henki yrittää jossakin toisessa paikassa, jollakin toisella hetkellä ja jollakin toisella tavalla tehdä sen, missä me epäonnistuimme. Mutta minä en usko, että me epäonnistumme. Sillä kun me työskentelemme saavuttaaksemme tarkoituksemme, me olemme jälleen löytämässä oikealle ja luonnolliselle tielle. Me työskentelemme jälleen kokonaisuuden kanssa. Ja meillä on mahtavat perinteet takanamme.

Meidän tarkoituksemme on tarkoitus, jonka vuoksi maailma syntyi kosmoksen kaasusta ja pölystä, jonka vuoksi ensimmäinen primitiivinen sammakkoeläin ryömi ulos merestä 300 miljoonaa vuotta sitten ja oppi elämään maalla ja jonka vuoksi ensimmäisen ihmisrodun edustajat pysyivät erillään ympärillään olevista alemmista ihmisistä ja lisääntyivät vain kaltaistensa kanssa. Tämän tarkoituksen vuoksi ihmiset kaappasivat salaman taivaalta, kesyttivät sen ja kutsuivat sitä tuleksi; tämän tarkoituksen vuoksi esi-isämme rakensivat maailman ensimmäisen astronomisen observatorion Britannian tasangolle yli 4000 vuotta sitten. Tämän tarkoituksen vuoksi Jeesus galilealainen taisteli juutalaisia vastaan ja kuoli 2000 vuotta sitten; tämän tarkoituksen vuoksi Rembrandt maalasi; tämän tarkoituksen vuoksi Shakespeare kirjoitti; ja tämän tarkoituksen vuoksi Newton pohdiskeli. Meidän tarkoituksemme, tarkoitus, josta pitää tulla meille pakkomielle, on sama tarkoitus, jonka vuoksi rotumme parhaat ja jaloimmat miehet ja naiset ovat kautta aikojen taistelleet ja kuolleet riippumatta siitä, olivatko he täysin tietoisia tästä tarkoituksesta vai eivät. Tämän tarkoituksen vuoksi he etsivät ja loivat kauneutta; tämän tarkoituksen vuoksi he tutkivat taivasta ja opettivat itselleen Luonnon mysteerejä; tämän tarkoituksen vuoksi he taistelivat kaikkialla ympärillään olevia rappeuttavia, taannuttavia ja pahoja voimia vastaan; tämän tarkoituksen vuoksi he eivät valinneet helppoa eli alaspäin suuntautuvaa tietä vaan he valitsivat ylöspäin suuntautuvan tien, vaikka tämä valinta toi mukanaan tuskaa, kärsimystä ja uhrautumista.

Kyllä! He tekivät näitä asioita, vaikka heillä ei pääosin ollut täyttä ymmärrystä siitä, miksi he tekivät niitä. Aivan kuten ensimmäinen sammakkoeläinkään ei ymmärtänyt tarkoitustaan, kun se ryömi maalle. Meidän tarkoituksemme on luojan tarkoitus, meidän tiemme on jumalallisen tietoisuuden tie, luojan itseoivalluksen tie. Tämä tie on määrätty meille sen vuoksi, mitä me olemme; sen vuoksi, että vain meissä (eikä kenessäkään muussa) on jumalallisen tietoisuuden kipinä. Mikään muu rotu ei voi kulkea tätä tietä, meidän tietä, puolestamme. Vain meidän täytyy todistaa, olemmeko me sopivia palvelemaan luojan tarkoitusta. Ja jos me olemme sopivia, jos me jälleen huomioimme sisäisen tietomme, jonka luoja on kaivertanut sieluihimme, jos me saamme takaisin uskomme niihin asioihin, jotka aikoinaan tiesimme tosiksi, vaikka emme täysin ymmärtäneet, miksi ne ovat tosia ja jos me nyt myös opetamme itsellemme, miksi ne ovat tosia, niin me olemme jälleen meille määrätyllä ylöspäin suuntautuvalla tiellä ja kohtalomme tulee olemaan jumaluus.

Toivon, että ensimmäistä kertaa kanssamme olevat henkilöt ovat saavuttaneet ainakin alustavan ymmärryksen siitä, keitä me olemme ja mitä me haluamme tehdä. Tiedän, että teillä on paljon kysymyksiä, joihin en ole vastannut; kysymyksiä tämän hetkisistä poliittisista, sosiaalisista, rodullisista ja taloudellisista asioista; kysymyksiä konkreettisista asioista. Me puhumme myös näistä asioista kokouksissamme. Me puhumme niistä hyvin konkreettisella ja maanläheisellä tavalla. Olen käsitellyt niitä aiemmissa kokouksissa ja tulen käsittelemään niitä myös tulevissa kokouksissa - eli tulen käsittelemään sitä, miten voitamme väestömme viholliset, miten turvaamme rotumme tulevaisuuden ja miten rakennamme uuden järjestyksen, joka perustuu kauneuteen, järkeen, vahvuuteen ja terveyteen, jotta väestömme voi kehittyä ja kypsyä, kunnes se kykenee täyttämään sen roolin, jonka luoja on sille varannut. Mutta haluan tässä ja nyt olla varma siitä, että te ymmärrätte vain yhden asian. Jotta me voimme saada aikaan tätä konkreettista edistystä, näitä fyysisiä voittoja, tämän kansakuntamme, sivilisaatiomme ja rotumme aineellisen uudistumisen, meidän täytyy ensin saada aikaan sellaista hengellistä edistystä, josta olen puhunut tänään. Me emme tule saavuttamaan aineellista voittoa, jos meillä ei ole hengellistä perustaa.

Kuten sanoin, tulevissa kokouksissamme perehdymme moneen yksittäiseen asiaan huomattavasti yksityiskohtaisemmin kuin tänään. Me toivomme, että te liitytte seuraamme näissä tulevissa kokouksissa ja että te ymmärrätte jatkossa työtämme entistä paremmin. Ja me toivomme, että te tulette sitoutumaan kanssamme tähän työhön. Ja tämän haluan sanoa erityisesti niille, jotka ovat ensimmäistä kertaa kanssamme: me emme välitä siitä, keitä te olette tai mihin te olette uskoneet aiemmin, ja me emme myöskään vaadi, että te olisitte kanssamme täsmälleen samaa mieltä sadasta erilaisesta sosiaalisesta, poliittisesta, taloudellisesta ja rodullisesta asiasta. Ainoa asia, jonka me vaadimme, on se, että te jaatte kanssamme omistautumisen sille yksinkertaiselle mutta suurelle totuudelle, jonka olen selittänyt teille tänään. Me vaadimme, että te ymmärrätte, että te olette osa kokonaisuutta, joka on luoja; ja että te ymmärrätte, että teidän, ihmiskunnan ja muiden luomakunnan osien tarkoitus on luojan tarkoitus; ja että tämä tarkoitus on loputon eteneminen sillä luomisen tiellä, sillä elämän tiellä, jota elämän riimumme symboloi; ja että te ymmärrätte, että tämä tie johtaa ylöspäin kohti luojan itseoivallusta; ja että tätä tietä seuraavien kohtalo on jumaluus. Jos te jaatte tämän yhden totuuden kanssamme, kaikki muu seuraa siitä, ja me pyydämme teitä sitoutumaan nyt, tänään, siihen, että liitytte meihin ja työskentelette kanssamme.

Lähde: http://web.archive.org/web/20130426154851/http://www.natvan.com/free-speech/fs0208c.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.